Iloiset JT on hakeneet lupaa mennä rajavyöhykkeelle saarnaamaan heille jotka siellä asuvat ja eivät vielä ilmeisesti ole kuulleet tästä mahtavasta mahdollisuudesta pelastua juuri kohta tulevassa lopussa JT järjestön jäs…
Tuskin vanhan hallinnon miehiä ja naisia kelpuutetaan mihinkään johtotehtäviin. Maria Saharova olisi kuin ilmetty Jehovan Todistaja, hieman happaman näköinen ja teokraattinen sodankäynti jo valmiiksi hallinnassa. Mites …
Aihe, josta ehkä on eniten kiistaa kristillisten seurakuntien piirissä, on kysymys oikeasta raamatullisesta pyhäpäivästä. Tämä on siksi tärkeä aihe, koska pyhäpäiväkysymys on myös pelastuskysymys. Ei niin, että pelastui…
Järjestöstä lähdin 14 vuotta sitten. Ikäänkin jo 39 mutta korviksen otin lävistäjällä tänään. Olen aina halunnut korvakorun mutta nyt vasta toimin kun näin palvelua mainostettavan. Olen nyt varmaan todella paatunut luop…
Jehovan todistajat, kuten muutkin kristityt tietysti uskovat jälkikäteen selitettyyn näkemykseen alkukristillisyyden yhtenäisyydestä omien tulkintojensa valossa. Mutta onko tämä totuus? Tukeeko arkeologia tällaista näke…
Jehovan Todistajat kääntävät Johanneksen evankeliumin alun omassa Uuden maailman käännöksessään seuraavasti: ''Alussa oli Sana, Sana oli Jumalan luona ja Sana oli jumala.'' Tarkoitatteko että Jeesus on jonkinlainen pien…
On riski joutua onnettomuuteen, jossa menettää paljon verta. Pitäisi olla veripakkeja, joihin saa säilöä omaa verta onnettomuuksien varalle. Vaikka ei se paljon auta, jos joutuu kaukana kotoa onnettomuuteen.
Eivät ole. Vaikka Raamattu ei olekaan tieteen oppikirja, siinä esitetyt tiedettä sivuavat asiat pitävät paikkansa. Lopettakaa sitten vuosia jatkuneet valheet palstalla, koska lahkolaiset teette itsestämme typeryyksiä!
Voitaisiinko seuraavaksi "tarkentaa näkemystä" siten että verensiirto on jokaisen omantunnon asia? Olisi periaatteessa kielletty, jotta Jehovat eivät menetä kasvojaan, mutta käytännössä sallittua.
Kuinka kauan JT uskonto on ollut olemassa? Eikä vieläkään ole loppua tullut.
Täytyy katsoa, Palonen ainakin vilahti esittely Mainoksessa.
Myös Kristityillä on mitä erilaisia ristejä. https://www.facebook.com/photo/?fbid=3144743252341761&set=gm.1349817693033440&idorvanity=257149755633578&locale=fi_FI
Kurkhin monoliitti ei mainitse Juudeaa lainkaan, mutta kylläkin kertoo Ahabin olleen taistelussa 2000 vaunun ja 10 000 jalkaväkisotilaan kera. Vääriteleekö vanha testamentti kirjoitusta?
Ja ohitetaan nyt se painovirheraamattu, jossa lukee "Tee aviorikos". Me ajattelemme nykyisen käsityksemme mukaan vanhan testamentin määräyksiä ja ohjeistusta, mutta muinainen aviorikos oli hiukan jotain muuta kuin mitä …
Minä olen tullut alas taivaasta, en tekemään omaa tahtoani, vaan hänen tahtonsa, joka on lähettänyt minut.” Tämä ajatus kuulostaa hiukan oudolta, jos Jeesus on Jumala.
Raamatusta käy ilmi miten jumala käyskenteli ja oli suoraan tekemisissä ihmisen kanssa. Pikku hiljaa jumala kuitenkin tuntuisi siirtyvän etäämmälle ja hänen ja ihmisen väliin ilmaantuu välittäjiä, enkeleitä. Olisiko nii…
Raamattu sanoo että ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa ellei synny uudesti ylhäältä. JW järjestö ei käsittääkseni tunne tätäkään asiaa.
Tällainen näkemys lienee Jehovan todistajilla ja monilla muillakin kristityillä? Mutta heidät luotiin m a a n t o m u s t a. Jos maan tomusta luotu olisi voinut olla kuolematon, miksi tarvittaisiin uusi henkiruumis? Tek…
Laittelin pari avausta viitaten Räsäsen mamman tuomion ja linkkasin mitä VT seura on kirjoitellut. Kirjoitukset lähtivät kuin hauki kaislikosta! Puutarhatie taitaa olla sylttytehdas....uusi yritys. Linkki koko repertuaa…
Näin tekevät JT:t tuon amerikkalaisen vartiotornilahkon edustajat. 2Kor. 11:13-15. 13." Sellaiset ovat valeapostoleita, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvåt Kristuksen apostoleiksi. 14. Eikä ihme,sillä itse pahola…