Moikka ! Pääkaupunkiseudulla kun julkisilla saa kulkea maksamatta kun on pieni lapsi vaunuissa, mahtaako sama etu olla voimassa pääkaupunkiseudun lähijunissa?
Haimme lapsille hoitopaikkaa elokuun alusta alkaen keväällä. Sovimme päiväkodin kanssa, että lapset menevät päivähoitoon vasta elokuun vika päivä. Harjoittelemassa olivat kyllä yhden maksullisen päivän tänään. Tänään sa…
Kysyisin isäkuukauden pitämisestä käytännössä..eli siis mieheni piti 2viikkoa isyyslomaa heti vauvan synnyttyä ja viikon myöhemmin..nyt hän oli jostain kuullut että olisi pitänyt säästää siitä lomasta,että voi pitää isä…
olen tällä hetkellä äitiyslomalla ja ajattelin hakea ilta töitä,mitenkä verotus tässä tapauksessa menee.vero prosentti verokortissa on 13,5 ja olen hankkinut tänä vuonna töissä noin 7000e verokortti on 15600 tuloille.jo…
Tilanne on tämä: Keväällä 2007 aloin odottamaan esikoista. Työsuhde oli 06.12.06 - 30.05.08. Lapsi syntyi 28.11.07. Tällöin sain paremman vanhempainpäivärahan, kuin että olisin ollut työtön. Kotona olin työttömänä lapse…
Jäin äitiyslomalta suoraan hoitovapaalle reiluksi vuodeksi. Tiesin kyllä, että lomiahan ei hoitovapaalta kerry. Nyt jälkeenpäin olen vähän miettinyt, että kun minulle hoitovapaan aikana maksettiin kesälomaraha ja lomapa…
Meillä menee kahdesta lapsesta täydet hoitomaksut, mutta kummastuttaa, kun ne joka kuukausi on hieman eri suuruiset - jotain 200-243e välillä? Lasketaanko ne jotenkin kuukauden varsinaisten arkipäivien mukaan? Lapset on…
Olen jäämässä äitiyslomalle vuoden lopussa, ja tarkoituksena oli, että lasketan äippärahan 6 kuukauden tulojen mukaan. Valmistuin ammattiin tänä keväänä, ja aloitin työt huhtikuussa. Minut kuitenkin irtisanottiin yllätt…
Sain juuri ensimmäisen palkkalaskelmani jäätyäni osittaiselle hoitovapaalle. Laskelmassa näkyy "uusi" pienempi kuukausipalkka. Kuuluuko olla näin vai tulisiko laskelmassa näkyä, että "oikea" kk-palkkani on x-euroa yja n…
Elikkä mulla on laskettu aika helmikuussa ja äitiysloma alkaisi tammikuussa,mutta ajattelin jäädä äitiyslomalle 50 päivää ennen la eli joulukuun puolessa välissä.saanko siis äitiysrahan 2007 tulojen mukaan?
Hei, näyttäisi siltä, että jään ansiosidonnaiselta suoraan äitiyslomalle. Olen yrittänyt katsoa noita laskureita ja yllättynyt äitiyspäivärahani suuruudesta. Onko tosiaankin niin, että jos olen saanut ansiosidonnaista 5…
tämmöistä mietin, että jos jään äitiyslomalle, ja vaikka 3kk päästä mulla esim leikataan käsi ja olisin sairauslomalla 3kk sen vuoksi, niin miten menee se äitiysloma? katkeaako se saikun ajaksi jonka jälkeen palataan äi…
Uutisissa oli juttua,että ensi vuonna isyyslomaa saisi pari viikkoa enemmän! Miten tämä asia menee meillä jotka tämän vuoden puolella lisäännymme. Entä jos pitää tämän vuoden puolella vain viikon? Saako silloin lisäviik…
KHT keplottelu Asun Turussa ja täällähän ei makseta kuntalisää. Yksityisen hoidon tukea maksetaan kyllä reiluhkosti. Eli kun hoitaa lapsensa itse kotona ei saa lisiä, kun laittaa vieraalle hoitoon, saa tukea, joka siis …
Tämä sama viesti tulee nyt moneen palstapaikkaan, mutta kun tuntuu etten tiedä mihin tämä kysymys kuuluu... Eli, Toimin yrittäjänä toiminimellä ja olen aloittamassa opintoja uudessa koulussa. Maksan YEL-maksuja ja opint…
Elikkä minulle tuli äp-rahapäätös Kelalta. Olen ollut sitä ennen kuntoutustuella, joka maksetaan ilmeisesti syyskuussa normaalisti vaikka äp-raha tulee myös sitten loppukuusta. Kuntoutustukipäätös on tehty helmikuuhun a…
eri toimipiste. Eli olen aloittanut määräaikaisessa työsuhteessa tammikuussa 2009. Olen siirtynyt toiselle osastolle, saman työnantajan palvelukseen, jossa on uudestaan 4kk koeaika. Huomasin juuri olevani raskaana, ja s…
Odotan lasta ja laskeskelin tuossa KELA:n sivuilla vanhempainpäivärahani määrää. Sen verran taustaa että käyn "erikoisen" ammattini vuoksi työssä 80 km päässä kotoa. Saan siis verotuksessa täydet vähennykset matkoista. …
Apua! Nyt on käynyt niin, että KELA:sta tuli päätös äitiysrahasta, ja se oli minimi. Olivat perustelleet sen verotuksessa todettuun vuoden 2007 työtuloon, jolloin opiskelin ja ainoa tuloni oli opintotuki ja asumislisä. …
Minulla on määräaikainen työsuhde, joka päättyy tämän vuoden lopussa. Sitä varmaan jatkettaisiin, MUTTA jos nyt tulen raskaaksi, en usko, että niin kävisi. Jos tulen nyt raskaaksi, mitä tukia tulisi ja mistä? Ja kuinka …