Kun jää eläkkeelle ja oma eläke jää pieneksi. Onko kellään tietoa siitä.
Hei! Elokuussa 2022 korotetaan kansaneläkettä sekä takuueläkettä. Koretetaanko myös parisuhteessa/ avioliitossa olevan yllämainittuja eläkkeitä, vai koskeeko vain yksinasuvia? Kiitos paljon, jos joku osaa vastata.
Joidenkin maiden käytännön mukaisesti eläkekatto olisi hyvä idea turvaamaan tulevien sukupolvien eläkkeenmaksu. Aivan käsittämätöntä, että jotkut saavat miljoonatulojen perusteella älyttömiä eläkkeitä. 50000€ olisi hyvä…
olen vammautunut ja usean lääkärin kirjoittamana työkyvytön ja eduskunnanoikeusasiamies sanoi että minulla on oikeus perusturvaan ja toimeentulotukeen oikeus mutta nyt sosiaalitoimi on asettanut ehdon että minun olisi i…
Elikkä mietin jos nostaisin sellaiset 8 000e Fenniasta koko loppuelämäni eläkkeet kerralla vähentääkö se sitten Kelan maksamaa eläkettä ja asumistukea saman verran. Veroprosentti nousee ainakin. Olisi houkuttelevaa otta…
Työterveyshuollon lääkäreillä on eriävät näkemykset, pitäisikö jonkinlaista tk-eläkettä lähteä hakemaan. Itse en ole ottanut tk-eläkeasiaa puheeksi, mutta toinen lääkäri toteaa useinkin, että huonokuntoisenakin on parem…
Kuntoutustuen saamisesta sanotaan yli 60-vuotiaille: Jos olet yli 60-vuotias tai työskentelet julkisella puolella, työkykyäsi arvioidaan lievemmin ehdoin. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa. Oletko yli 60-v ja onnistuiko …
Olen hakemassa työkyvyttömyyseläkettä. Työhistoriaa on takana yli 35 vuotta vaarallisella myrkkyalalla, josta on ollut fyysisiä seurauksia nykyiseen työkuntooni. Katselin työeläkekertymääni arvioidussa rahassa ja jäin i…
työeläkelaitokselta tuli myönteinen päätös määräaikaisesta kuntoutus- tuesta. Reilu kaksi kuukautta hakemuksen jättämisestä. Nyt on kulunut jo neljä kk eikä kelan päätös vieläkään tullut. Työeläke on aika pieni joten ol…
minulla on todettu kaularngan whipflash,välilevynpullistuma,juuriaukonahtauma,kaularnka kipuilee ja aiheuttaa kipua niskassa ja puutumisa kasvoissa,oikeassa korvassa,sormissa ja tunnottomuutta olkapäästä kyynärpäähän,vo…
minulla on todettu kaularngan whipflash,välilevynpullistuma,juuriaukonahtauma,kaularnka kipuilee ja aiheuttaa kipua niskassa ja puutumisa kasvoissa,oikeassa korvassa,sormissa ja tunnottomuutta olkapäästä kyynärpäähän,vo…
hakemus hyväksyttiin. Olo on huojentunut. Ekalla yrittämällä ja käsittely Ilmarisella kesti kolme viikkoa. Ei enää tarvitse ainakaan tätä asiaa stressata. Tsemppiä muillekin näiden asioiden kanssa piehtaroiville!
Näin se hallitus ainakin taas lupaili, keräämällä ilmaisia pisteitä. Takuueläkettä hän nostettiin jokin aika sitten 15 e. On se kumma että kansaneläkettä ei meinata millään nostaa ja se on suunnilleen takuueläkkeen kans…
Kuten tässä artikkelissa myönnetään, tk-eläkepäätösten kanssa täytyy olla tiukkana nimenomaan siksi, etteivät työssäkäyvien eläkemaksut karkaisi käsistä: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nyt-puhuu-kansalaisaloitteess…
Mielestäni tämä Kelan harjoittama maksettujen eläkkeitten takaisinperintä on täysin laiton teko. Kun he itse vielä tunnustavat monien vuosien päästä mielestänsä maksaneensakin mukamas aivan liian suurta eläkettä eläkeiä…
Olen ollut kuntoutustuella noin neljän vuoden ajan. Hain taas jatkoa kuntoutustuelle tuttuun tapaan, mutta jostain syystä minulle myönnettiin vain yhden kuukauden jatko, normaalin 12kk sijaan. Minulle annettiin kaksi ma…
Tämä viidakko on minulle tuntematonta aluetta. Netistä ei löydy selkeitä vastauksia, joten kyselen teiltä, jotka olette eläneet nämä vaiheet läpi. Miksi tk-eläkehakemus lähetetään myös kelaan työeläkeyhtiön lisäksi? Jos…
Työnantaja tyrkyttelee osa-aikaista, koska työkyky on alentunut pysyvästi ja todennäköisesti alamäki tulee myös jatkumaan. Työterveys sanoo, että seuraillaan vielä. Jos teen osa-aikatyötä, olenko lopun aikaa sairaslomal…
Miten pitäisi menetellä ja mihin tahoon ottaa yhteyttä, jos haluaa päästä eläkkeelle, ennen varsinaista eläkeikää? Eläketarpeen perusteluna on sairaus ja sen myötä työkyvyttömyys.
Hei. Millä perusteilla kela voi lopettaa kansaneläkkeen hoitotuen? Jos esim on jäänyt asunnottomaksi ja kuntoutus lopetettu ja enään ei käy lääkäri ajoilla? Eli ne perusteet millä se aloitettiinkin? Kuinka nopeaa ne tar…