PeruseläketurvaVastattu 13 v

JOKAMIEHEN OIKEUDET

Rautiainen-niminen idealisti haluaisi Suomen jokamiehenoikeudet Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle. Hän ei ole joko tai ainakaan ottanut huomioon,, että jokamiehen oikeus on vanha jäänne suomalais-saamelaise…
PeruseläketurvaVastattu 13 v

Työkyvyn arviointi?

Kela määräsi minut työkyvyn arviointiin ja päätti, että näillä näkymin kuntoutustukeni loppuu tammikuussa, kun jatkoa haettiin vuodeksi, eli toukokuun loppuun. Samalla tähän asti saamani eläkkeensaajan hoitotuki lopetet…
PeruseläketurvaVastattu 13 v

Työkyvyttömyyseläke

Työkyvyttömyyseläke meinaa sitä, että ketään ei kiinnosta sen jälkeen enää koittaakaan hoitaa sinua terveeksi. Ei puhettakaan säännöllisestä lääkärin huomiosta tai mt-toimisto-kontaktista. Terapiasta nyt puhumattakaan. …
PeruseläketurvaVastattu 13 v

työttömyyden vaikutus eläkkeeseen

Sain ilmoituksen että työeläkkeeni on vaivaiset 700 euroa. Tähän oli laskettu jokin tulevan ajan ennuste(??). Minut irtisanottiin viime vuonna ja tuskin tässä iässä enää työllistyn ( 47 v.) Olen nyt ansiopäivärahalla. J…
PeruseläketurvaVastattu 13 v

sairaseläke.

Itselläni on tilanne missä voin hyvinkin joutua sairaseläkkeelle. Ja nyt haluaisin tietää miten suuri on sairaseläke? Vaikuttaako siihen tulot ennen eläkettä? Jostain kuulin että sairaseläkkeen suuruus olisi 70% työssäo…
PeruseläketurvaVastattu 13 v

Pieni työkyvyttömyyseläke loppuelämän ajan

Työkyvyttömyyseläkkeeni on pieni eikä voi muuttua paremmaksi, vaikka menisin välillä kuinka hyväpalkkaiseen työhön. Jäin määräaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle vielä opiskellessani, joten tulevan ajan ansioiden määrä …
PeruseläketurvaVastattu 13 v

Kauinka kauan?

Olette odottaneet pääsyä osaikaiselle työkyvyttömyyeläkkeeelle? Montako kertaa pitänyt hakea?...tai väliaikaselle kuntotustuelle?
PeruseläketurvaVastattu 13 v

työkyvyttömyyseläkeesi 2013

Perusteellinen kysely työkyvyttömyyseläkkeellä oleville: 1. Montako työvuotta ennen eläkettä? 2. Vuosipalkkasi 10 vuoden ajalta ennen eläkettä (euroa/vuosi)? 3. Työeläkekertymäsi eläkkeelle jäädessäsi? 4. Ikäsi eläkkeel…
PeruseläketurvaVastattu 13 v

Vak.yhtiö

Vakuutusyhitö on myöntänyt ammatillisena kuntoutuksena työkokeilua 3kk. En ole ollut kuntoutustuella vaan hakeudun suoraan osa-aikaisesta työstäni, joka on minulle liian raskasta. Onko muita jotka tehneet näin? Mikä mah…
PeruseläketurvaVastattu 13 v

eläke

Täytän 13.4 2013 63 vuotta koska anon työ eläkettä..?
PeruseläketurvaVastattu 13 v

Takautuvasti maksettu Ruotsin eläke

Sain vuoden odottelun jälkeen Ruotsista päätöksen, että minulle maksetaan puolikasta työkyvyttömyyseläkettä. Suomessa saan koko eläkettä. Ruotsin päätöksessä luki että Kelalla on pari kuukautta aikaa antaa vastine, että…
PeruseläketurvaVastattu 13 v

Työkykytutkimus?

Kelan työkyvyttömyyseläkepäätöksen perusteluissa näkyy olevan, että suositellaan työkykytutkimusta? Eläkeyhtiö olisi myöntänyt pysyvän eläkkeen, mutta noin siis Kela esti sen. Mitä sellaisessa oikein tapahtuu? Kuinka si…
PeruseläketurvaVastattu 13 v

näin meni reilu10 vuotta..

2001 ambulanssilla sairaalaan liikuntakyvyttömyyden takia,alkoi selkäkipuna n.v1999. rögteniin ja todettiin liukuma mutta syyksi kuitenkin lumbago. 6kk yhtä helvettiä ja buranaa->töihin taas saikunjälkeen. sama vaiva ja…
PeruseläketurvaVastattu 13 v

Kuinka päästä eläkkeelle ?

Olen 29 vuotias ja nyt kolmatta kertaa työttömänä. Nykyinen työttömyyteni alkoi tammikuussa 2012. Minulla on lukion/ylioppilastutkinnon lisäksi ammatillinen koulutus ja korkeakouluopintoja. Korkeakouluopinnot jouduin ku…