YLE tv-uutiset kertoivat äsken että peltoja muutetaan aurinkoenergiaa varten. Varsinkin Uudellamaalla kasvava peltomuoto. Kolmostien varrella Nurmijärvellä tuo on kaikkien nähtävillä. Näkyi olevan aidattu alue jotta hir…
Ihmettelen ,miten edelleenkin metsän totaalinen raiskaus(aukkohakkuu) on edelleen sallittua!Jo 60,luvulla tämä olisi pitänyt kirjata lakiin törkeänä luontorikoksena.Ainoa poikkeus olisi tietenkin paha myrskytuho,jolloin…
No niin, Suomi ilm. jatkaa yksin maapallon hoitoa ja hinnat nousee, kansa kärsii. https://yle.fi/a/74-20144036?origin=rss
Tekniikka ja Talous-uutisissa oli, että eu olisi rajoittamassa muovikasseja 40 kpl/ talous/ vuosi. Jokainen järkevä ihminen käyttää kassin ainakin viiteen kertaan, eli ihmettelen, miksi pitäisi ostaa 40 kassia, kun 20 k…
Ympäristönsuojelu tarkastus on tosiaan huonolla kantamilla Hämeenlinnassa. Yksi esimerkki on jätemaiden kasaaminen, oli sitten lupia tai ei. Näin on käynyt, ja ihan ojien lampien siitä sitten järvien yläpuolelle kasataa…
Ruotsin ja Suomen välillä on hämmästyttäviä eroja. Suomessa metsät päästää hiiltä ilmakehään ja turve ei ole uusiutuva luonnonvara Ruotsissa metsät sitovat hiiltä ilmakehästä ja turve on uusiutuva luonnonvara .
https://www.hs.fi/helsinki/art-2000011049104.html On se kumma ettei Stansvikin aluetta varsinkaan rantapolkua saada suojeltua. Ilmeisesti niillä pöllöillä ei ole mitään merkitystä suomen luontoon tai hauilla, jotka kute…
Aamulehden mukaan Tampereen Annalassa on käynnissä suuri rottasota. Rotta levittää tauteja ja on hyvin älykäs eläin, jopa ehkä koiraa ja apinaa älykkäämpi ja oppivainen. Lisäksi minulla on vahva epäily, että suurien rot…
Aamulehden mukaan Tampereen Annalassa on käynnissä suuri rottasota. Rotta levittää tauteja ja on hyvin älykäs eläin, jopa ehkä koiraa ja apinaa älykkäämpi ja oppivainen. Lisäksi minulla on vahva epäily, että suurien rot…
Aamulehden mukaan Tampereen Annalassa on käynnissä suuri rottasota. Rotta levittää tauteja ja on hyvin älykäs eläin, jopa ehkä koiraa ja apinaa älykkäämpi ja oppivainen. Lisäksi minulla on vahva epäily, että suurien rot…
Maapallon vilja-aitta mustanmullan alue, kertyyköhän mikromuovia, akkumateriaaleja, hydrauliöljyä, löpöä ja kaikenlaista muuta ainetta . Mustanmullan alue saa pian uuden nimen mikromuovimullan alue.
Nämä puoltaa Sähköautoa 1.Kun ajaminen on todella halpaa (kun kotona lataa) 2. saa vähän ajetun loisto luokan auton halvalla (Nopean arvon alennuksen takia) 3.Akun rikkoutuminen saattaa tuhota kaikki vuosien aikana tull…
Syitä on mm. -Pakoteilla on vaadittu ettei kunnollisilla laivoilla voi Venäjä öljyä kuljettaa;nyt niiitä kuljetetaan romu laivoilla ! -Tankkereita jos käytetään meren pohjan kyntämiseen niin syntyy vaara jos se tavataan…
Suomi kun on tunnetusti vieraanvarainen ja tarjoaa ulkomaalaisille asunnon ja säännölliset tulot. Olisi kovin ystävällistä jos nämä meidän vieraat oma-aloitteisesti osallistuisivat yhteiskuntamme olojen parantamiseen ma…
Puhtaaseen juomaveteen. Taudit leviävät huonon juomaveden takia ympäri maailman. Ilmaan on nyt panostettu ja paljon. Silti hiilidioksiidia on ilmassa vain se 0,04 prosenttia, se sama määrä, mikä sitä on ollut viimeiset …
Ensin kielletään muovipillit ja sitten lisätään muovikorkkeja pahvisiin maito ja jogurttipurkeihin, täysin vastuutonta hommaa. Miksi näitä muovikorkkeja ei kielletä. Yhdessä muovikorkillisessa on muovia useamman muovipi…
Aikookohan hallitus aloittaa virheellisesti suojeltujen alueiden palauttamisen talouskäyttöön? Suurin osa Suomen suojelualueista ei täytä uusia kriteerejä, joten ne voidaan siirtää tehostetun metsätalouden käyttöön ja s…
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/57631899-e04e-4818-ae4b-90d13111bdb5 "Ruokakauppa anelee ihmisiä: Jättäkää rahkat rauhaan – ”Emme voi myydä tuotetta” Maitotuotteiden muovikansia lähtee vorojen matkaan, ja tuotteet jä…
Muutoksen tuulet nousevat nuorista, tulevaisuuden päättäjäihmisistä. Nyt olemme lajikadon ja ilmakehän koostumuksen turmelemisen tiellä, mutta toivoa on. Se nyt vaan vaatii erittäin voimakasta kulutuksen vähentämistä se…
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/53fd3c04-4680-49de-9f8e-290fc3ca080c Aivan niin kuin olisi tosi kyseessä, yhdet saatan röytäilyt pilaa koko maapallon. Ilmeisesti vain Suomen tarha sekä navetta eläimet saastuttaa enem…