AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!
 /   /  / E-kontakti

E-kontakti

78 Vastausta 6 995 Lukukertaa
Ajattelin kirjoittaa tänne oman kokemukseni, kysynkin että minkälaisia kokemuksia muilla on?. Minulla ainakaan ei kovin hyvä kokemus ole. Olen ollut muutaman kuukauden jäsenenä, viimeiseen kuukauteen en ole saanut yhtäkään yhteydenottoa, yksilläkään treffeillä en ole käynyt, jos naisia pyytikin aikaisemmin treffeille niin oli sitä ja tätä ja seli seli seli. Sitten kuitenkin ne roikkuu siellä viikosta toiseen etsimässä "herra oikeaa" ja "herra täydellistä". Tuntuu että koko sivusto on täysin kuihtunut paikka, ainakin sitä lujaa mainostetaan. Enää en maksa, se on varma.
Sun pitäis kuunnella pekka poutaa milloin kannattaa se profiili tehdä ja milloin lukea vain kirjaa.Jos on sateita tulossa niin vastauksia ei tule mutta jos aurinko paistaa ja hyvää keliä tulossa niin ei ehdi kaikille vastaamaan kun käyvät niin kiihkeänä.
Toinen seikka on se kun saat tietää monenko kuukauden jäsenyyden naiset ovat ostaneet niin siitäkin tiedät kannattaako jatkaa pidempään.Jos nainen on ostanut puolen vuoden jäsenyyden niin on turha odottaa että se lakkauttaa jäsenyyden yhden tai kahdenkaan miehen takia.Eli silloin käyt kiinni kun tiedät milloin jäsenyys on loppumassa.
Kolmas hyvä merkki on seurata miten ne siellä on kirjautuneena.Jos ovat viikonloput pois niin eivät käy koukkuun.
Sinähän vasta venkula olet :D Todella tarkkoja analyyseja naisten käyttäytymisestä ja varmasti pitkälti osuvia.
Niin, ongelmana taitaa olla ylipäätään ihmisten asenteet nettideitissä eikä niinkään millä sivustolla on.Eikä hommaa erottele mitenkään maksullisuus tai että on ilmainen.
Itse olen miettinyt miksi näin ja päätynyt siihen tulokseen että, tietynlaiset ihmiset hakeutuvat nettiin hakemaan seuraa. Toisena syynä homma toimimattomuuten on mies - nainen tasapaino; Miehiä varmasti 2-3 kertaa enemmän kuin naisia joten, lopputuloksena on se mikä on.
Kyllä on uskomaton asenne kumppanin hakuun. Kuin kyttäisi kaupassa, milloin vanheneva jauheliha tulee tarjoukseen.
Sinulla yksi ovela huomio, juttu, jota en olisi edes hoksannut käyttää, tuo, kun ei vastauksia viikonloppuna tule.
Ei tule , jos on jossain kaukana toista nettimiestä tapaamassa, tai vain muuten on tyytymätön jatkuviin ramppaajiin oven takana.

Naisilla on kuulkaas miehet kotihommat, on hoidettavia, lapsia, vanhus jossain ja muut sukulaiset, et ole ainoa, joka olisit osaasi ottamassa.

No, kyllä täältä kavereita löytyy, ihan monivuotisiksi tuttavuuksiksis saakka.
Kannattaa ottaa rauhallisesti, joohan?
Ja jos näin tarkkaan analysoi niin varmasti ei ole muuta elämää kuin kyseinen reitti ja siellä notkuminen.
Minäkin olin aikoinani jäsen..kai lähes vuoden. Tilaisuuksia treffeihin oli usein, mutta rimakauhu iski. Niin kauan oli hauskaa kun kirjoiteltiin, mutta vetäydyin muutaman kerran heti kun olisi pitänyt uskaltaa ottaa riski. Tapasin toki joitakin, jotka olivat kirjoitustyylillään tehneet vaikutuksen, mutta sen suurempaa "klick"iä ei kuulunut ja jutut jäivät siihen. Kyllä sen jo ensitapaamisella aistii, onko kemiat kohdallaan. Vinkkinä sinulle annan; ole oma itsesi kirjoittaessasi, älä heittäydy liian romanttiseksi tai liian innokkaaksi. Ole enemmän kiinnostunut vastapelurin kuulumisista kuin omistasi ja panosta ulkoiseen habitukseesi. Se on kuitenkin sitten se käyntikorttisi kun silmäkkäin tavataan tai kuvia vaihdellaan. Päivitä vaatekaappisi, tukkamallisi ja käytöstavat.. myös profiiliteksti. Vanha ei herätä enää mielenkiintoa, uusiudu! Aidot harrastukset plussaa, liikunnallisuus ja omasta itsestä huolehtiminen tärkeitä avuja. Voisin vielä jatkaa listaa, sillä monikaan ei tule ajatelleeksi miten saisi itsestään parhaat puolet esille.

Minä en sitten loppujen lopuksi tarvinnut kuin ajanvietteeksi deittipalstoja. Kun lähdin ihmisten ilmoille koneen äärestä, minut poimittiin kolmannella tanssireissulla. Tuli vain vastaan mies, joka sanoi haluavansa tutustua juuri minuun. Kun hän oli toisen tapaamiskerran jälkeen entistä vahvemmin sitä mieltä, minua vietiin.
Hei Ex-sinkku, kirjoitat "Naiset on vekkulia" -nimimerkille hyviä neuvoja.

Sinulla on hyviä vinkkejä:

- Älä ole liian romanttinen ja innokas, vaan etene sen mukaan miltä nainen kuulostaa. Usein nainen haluaa kirjoitella jopa viikkoja ennen kuin on valmis tapaamiseen: miehet usein ovat valmiita tapaamaan vaikka samana päivänä!

- Ole aidosti kiinnostunut naisesta ja kysy/kuuntele paljon.

- Päivitä aktiivisesti profiilitekstiäsi ja kuviasi

- Ole itse aktiivinen sivustolla ja anna itsestäsi: jaa kuva-albumin kuvia, lähetä flirttejä, käytä Sinulle sopiva -konetta, chattaile...

Tuohon aloittajan kirjoitukseen siitä, että naiset käyttävät nettideittisivustoja ja E-kontakti.fitä "herra oikean" etsimiseen en oikein osaa vastata muuta kuin että olen kuitenkin varma, että näitä "täydellisen" metsästäjiä ei ole sivustomme naisista kuin osa: usein se rakkaus löytyykin juuri sieltä mistä vähiten odottaa, joten älä anna periksi!

Keskimäärin on laskettu, että viidet deitit ja 7 h viikossa nettideittisivustolla tuo hyvän tuloksen. Aika kuulostaa hurjan suurelta, tiedän, mutta tämä oli tällainen tutkimuksen keskiarvo jolla se kumppani löytyi nettideittisivustolta. Tiedän tapauksia, jossa on menty naimisiin ihan ensimmäisen ihmisen kanssa joka laittoi viestiä E-kontakti.fissä :D

Ystävällisin terveisin,
Heli E-kontakti.fistä
www.e-kontakti.fi

PS: Jos vastaat meille tähän viestiin, käytäthän @e-kontakti.fi niin löydämme viestisi helposti ja pääsemme vastaamaan sinulle
Se on ihan ajanhukkaa ja hölynpölyä. Kuten itsekin totesit, et päässyt edes yksille treffeillekään asti. Joten älä nyt hakkaa päätäsi seinään.

Eikä ne useimmat naiset sieltä mitään edes etsi.
Minä ainakin etsin vakituista elämänkumppania. Kirjauduin e-kontaktiin, mutta
ärsyttää, kun ei mitään voi siellä tehdä ilman kukkaronavausta. Olen juuri maksanut toiselle deittisivustolle, enkä viitsisi koko kesää viettää virtuaalitodellisuudessa. Kiinnostavia miehiä siellä kyllä näytti olevan :D

Ei muuta kuin rohkeasti kirjoittelemaan ja ottamaan yhteyksiä Aloittelija. Jossain vaiheessa tärppää. Lainasin juuri kirjastosta kirjan Nätdejting, siinä oli jotkut ihmiset netitelleet useamman vuoden, ennen kuin elämänkumppani oli löytynyt.
Itse saan yhteydenottoja vain juuri eronneilta ja varatuilta naisilta, jotka vielä naimisissa, mutta harkitsee eroa ja avioeroa laittaa vireille. Teen varmaan virheen, kun kerron alani eli juristi. Kun sanon, että en ala antamaan neuvoja ilmaiseksi yhteydenoton loppuvat.

Ei anna kovin hyvää kuvaa naisista ja todella moni nainen kertoo pahoinpitelystä suhteesta ja lähettävät miehen sähköpostiviestejä, jotta voisin neuvoa, että mitä teen.

Koska kunnioitan kirjesalaisuutta, niin ilmoitan ko. miehille ex-naisten käytöksen.

Eräs nainen siellä oli, joka todella kiinnosti, mutta valitettavasit hän oli todella monta miestä jo tavannut parin päivän sisällä ja hänkin oli vasta eronnut. Kaunis ja itsenäinen ja teki arvokasta työtä Afrikassa, jossa myös asui. Puhelimessa sitten sanoi, että ei haluakaan tavata, vaikka ensin halusi.

Itse olen mielestäni puhtaalla pöydällä siellä, sillä viime suhteesta on jo 9 vuotta ja avoliitoista parikymmentä vuotta.

T. Jos nainen haluaa vain hyötyä ja on yh ja varaton, niin ei kannata kokemukseni mukaan edes yrittää sellaista, vaikka olisi kuinka mukava. Jatkuvasti kuitenkin puhuvat vielä ex-miehestään.
kYLLÄ NE ETSII, LERSSIÄ NIMITTÄIN! Mitä paksumpi, sen parempi, tuli testattua useamman "siveyden sipulin kanssa"... Soomi naine olla helpo nakki"!!!!
samat kokemukset mulla. melkeinpä jokainen lyyli avaa reitensä jo ekoilla treffeillä. mulla on ollu profiili (kuvaton ja valmiilla tekstimalleilla) siellä tammikuusta asti ja tähän mennessä olen kaatanut e-kontaktin naisista jo monta kymmentä. helppoja ovat, mutta ei voi valittaa. P****a on tarjolla niin paljon kuin haluaa ja jaksaa. ja meikäpoika jaksaa!
Moikka. Mä ollut ko. palvelussa vuoden? ja voi pyhä lehmä sentään....saan kiinnostuksen osoituksia miehiltä jotka kaukaa omasta paikkakunnaltani ja hyvin pian tulee selväksi etteivät aio matkustaa mihinkään edes tapaamaan minua saatikka sitten muuttavansa tänne/tännepäin.
Kukaan ei ole muuttamisesta puhunut kun tämä tulee ilmi ekassa viestissä.! Miksi lähtisin tapaamaan täysin aloitekyvytöntä pinttynyttä poikamiestä?? Asiasta kieltäydyttyäni kuulen olen itsekäs naikkonen tms.
Ja ne kuvat.... tiedän olevani söpö useimpien mielestä jne mutta...ihan kamalia minua 20-30 vuotta vanhempia epäsiistejä jne. Olen itse yli 40 niin jokainen voi miettiä mikä on taso. Ilmoituksen hyvän näköiset naiset ja miehet on suoraa kusetusta.
Samat ukot siellä roikkuu kuin muillakin saiteilla. Tosin sieltä tulee vähempi näitä tilapäisen seksin tarjouksia. En ole nyt siellä jäsenenä kun kyllästyin.
Ihan saa'tanan tyhmä saitti. Eka kontakti lähetä kuva, vaikka itellä ei ole
albumia, puhumattakoon profiili kuvasta.

Jos ei ole muuta puhuttavaa, kuin kuva-kuva, niiin helvettiin koko sakki.
sitä paitsi ihan apinan näköisiä nuo itseään mainostavat muutenkin.
Joo perhanan kusetusta koko homma ekana pyydetään maksu kuukaudesta/sista
sit tulee että maksa lisää niin saat sen ja sen osion auki ja mikä pahinta maksoin sen niin ei pääse kirjautumaan edes koko paskaan:(
Minä olin kai onnekas - löysin eestä mukavan miehen, joka ei juopottele eikä polta eikä halunnut pelkkää seksiä.

Tapasin viisi eri miestä ja viidennen jälkeen lopetin jäsenyyden. No, kyllähän siellä kaikkia oli, ja kokemus opetti, että tietyntyyppiset miehet sai heivata heti. Sanoisin, että välttäkää seuraavanlaisia miehiä ja naisia, erityisesti, jos etsit elämänkumppania:
- asumuserossa oleva; vanha suhde on vielä kesken - petaa vanhaa suhdetta uudella, saattaa hakea myös suhdetta säännöllistä seksiä varten.
- exälle tulossa vielä lapsi; ero erittäin kesken
- naimissa ja muussa suhteessa olevat; viestit tulevat yleensä yöllä; haetaan salasuhdetta
- saman katon alla entisen kanssa asuvat
- myöntänyt olevansa väkivaltainen puolisolleen; saattaa lyödä myös uutta puolisoa
- on heti alussa omistushaluinen ja mustasukkainen
- kehuu vain ulkonäköäsi; ei ole kiinnostunut välttämättä luonteestasi, latelee turhanpäiväistä liirumlaarumia.
- profiilissa kuvia materiaalisesta omaisuudesta; uskoo sen riittävän kumppaniehdokkalle (Se ei kuitenkaan ole yhtä kuin hyvä elämä.)

Törmäsin nettideittailussa noihin kaikkiin piirteisiin, kunnes löysin viidennen miehen. Olin jo hyvää vauhtia turhautumassa koko touhuun. Jo alussa laitoin itselleni säännön, että tätä peliä käydään minun ehdoillani, ei miesten.
Huomasin myös, että nettideittailussa jotkut eivät hae ihmistä, jota rakastaa, vaan uhria, sillä narsistit ovat löytäneet apajat myös sieltä.

Kyllä niillä treffeillä voi käydä, mutta, jos ei ihminen kiinnosta, niin ei sen kanssa mihinkään tarvitse ryhtyäkään. Parempi viheltää peli poikki samantien.
Puhut osittain asiaa, mutta narsistilta tunnut osittain itsekin. Jännä, että vaadin muilta enemmän kuin itselläsi on antaa. Itse en ainakaan kiinnostuisi noin laskelmoivasta, mutta tietenkin järkeä pitää olla, jota kirjoitat myös.
Narsistiin törmäsin minäkin E-kontaktissa, siinä menikin sitten kolme vuotta elämästäni tutustuessa ja selvitessä tästä miehestä.

Nyt hänellä on taas verkot vesillä e-kontaktissa nimimerkillä K...K...
Sääliksi käy seuraavaa uhria.
Minun tapaamani mies on vapaamuurari,narsisti ja avioliitossa.Kauhea ihminen, yritti saada pankkitilini käyttöönsä.Hän on e-kontaktissa nimimerkillä Joakchim. Varo!!!!!!
Minulla on kokemuksia samasta miehestä mutta olet kirjoittanut nimimerkin väärin.
Se on Joachim.Kertoi olevansa vapaamuurari ja oli alkuun ihan asiallinen kunnes sai puhelinnumeroni.Sai näin tietää osoitteeni ja olipa jo oven takana potenssipillereineen.Hyi,kauhea ukko!!!!
Yhdyn edellisiin. Mitä lipevämpi mies on puheiltaan, sitä enemmän pitää varoa, jos ei halua tulla yhdeksi matkarakastajan rakastetuista. Pelimiehet osaavat hurmata naista vain seksisuhteen vuoksi. Jos etsit pysyvää suhdetta ja rehellistä kumppania, kuuntele tarkkaan ja käytä järkeäsi, niin et haavoitu.
heh... kokemuksien joukoon voi sitten laittaa tämänkin.... olin ollut viikon palveluksessa... ja toisena päivänä kun sain kuvan enkä kommentoinut ...heitti mies minulle että voit painua hiiteen ..muut on täällä tositarkoituksella. seuraava alkoi heti vahtimaa milloin olen linjoilla. kolmas tarttui heti asiaan et seksiä haluais ...huom oli 20v nuorempi ja neljäs lähetti heti omankuvansa ja seisokissa olevan veitikkansa kuvan...aukoen päätään....niin että.. hoh hoijakkaa.... et lyhyen kokemuksen tulokseksi voisin sanoa että kaikkea se maa päällään kantaa... empä ihmettele jos ne miehet ilman naista sitten kärvistelevät...
Hui kauheaa....Enpä taida uskaltaa ilmoitusta laittaa....Minkäikäiset miehet noin käyttäytyy, tai minkäikäinen itse olet, 40 vai 60 , jos 20v. nuoremmat vastailee....??
Minulta e-kontakti vei rahat, mutta ei edelleenkään anna avata viestejä. Mietin tässä, mitä pitäisi tehdä. Poliisin puheille?
Minä löysin sieltä omani 4 kuukaudessa ja pari vuotta on jo oltu kimpassa. Muitakin palveluja kokeilin, maksullisia ja maksuttomia, mutta ei mitään muuta kuin tyhjiä lupauksia. Miehiä joteka eivät uskalla sitoutua.

Jokaisella palstalla on seksiseuranhakijat, mitäs niistä, viestit vaan roskiin ja profiili kiellettyjen listalle jos häiritsee.

Ehdottomasti paras ja asiallisin kaikista palveluista nelikymppisen koulutetun naisen kannalta.
Teknisesti E-kontakti toimii paljon paremmin kuin Suomi24:n treffit. Se on ihan eri asia millaista porukkaa siellä pyörii ja pääseekö niitten kanssa treffeille saati sitten ovatko potentiaalisia kumppaneita. Suomi24:n treffit houkuttelee varmasti enemmän porukkaa, koska viestittely on ilmainen. Tämä aiheuttaa myös sen, että häiriköitä ja feikkejä on Suomi24:ssa enemmän. Väitän, että E-kontaktissa on enemmän tositarkoituksella ja vakavissaan suhdetta etsiviä, mutta tarjontaa ja valinnanvaraa on vähemmän. Monien "ikisinkkujen" profiilit löytyvät molemmista palveluista.

Väitän myös, ettei kukaan pysty näyttämään toteen jotain tilastollista eroa sen oikean löytämisestä eri palveluista. Loppujen lopuksi siinä on kyse omasta aktiivisuudesta, asenteesta ja tuurista. Sääliksi käy niitä, jotka treffailevat kymmeniä tyyppejä ja tuskailevat, kun se oikea ei löydy ja laittavat sen vielä treffipalvelun syyksi. Ikäänkuin he olisivat päättäneet, että nyt sen oikean on heti löydyttävä ja sen on pakko löytyä nettitreffipalvelusta. Siellä sen on pakko olla, se vaan ei tajua ottaa yhteyttä ja ihastua muhun! Typerä palvelu, täynnä typeriä tyyppejä! ;)

Itse selailin aikoinaan E-kontaktin tarjontaa ja ostin jäsenyyden, kun löysin yhden mielenkiintoisen jolle halusin lähettää viestin. Tämän tyypin kanssa sitten olinkin kiihkeästi kimpassa muutaman kuukauden, kunnes huomasimme ettemme sovikaan toisillemme. Sittemmin olen toistanut saman kaavan sekä E-kontaktissa uudelleen että Suomi24:ssa. Mutta sitä oikeaa en itsekään ole vielä löytänyt, ehkä se kävelee tänään mua vastaan tuossa kadulla. :)
"Monien "ikisinkkujen" profiilit löytyvät molemmista palveluista"

Huomasin saman sillä minullakin oli aikanaan profiili siellä. Samat tyypit pyörii siellä sekä täällä S24:ssä. Osa samoilla profiilikuvillakin. Mitäpä siitä, olihan mullakin profiilit sekä siellä että täällä mutta en kopioinut profiileja vaan olivat hieman erilaisia jos asialla nyt mitään merkitystä on. Eestä löysin yhden lyhyen suhteen joka kaatui omaan mahdottomuuteensa. Palvelu on kuitenkin fiksumpi kuin S24 ja maksullisuus takaa sen ettei ole ihan nin paljon luuseri rettelöitsijöitä, kait.
kuukauden oli mulla e-skeida-kontakti,oli järkevä profiili ja noin 30 naiselle kirjotin pienen esittelyn ittestä ja kyselin ja vähän keskusteluu yritin avata liittyen hänen kirjotukseen ja mitä oli etsimässä jne, ja laitoin komeen miehenkuvan kylkiäiseks muutamalle..siis ittestäni.kukaan ei vastannu,siis ei ykskään!!!!!yks anto kattoo kuviaan,ei kannata tuhlata rahaa eikä varsikaan aikaa tommoseen pelleily touhuun....................................................
No sujuuko Suomi24:n treffeissä tai jossain muussa palvelussa paremmin? ;)
ei,parille kirjotin ja sama juttu.ilmeisesti jutut ei kiinnosta tai sit on ylitarjontaa.ajanhaaskausta.oon poistanu kaikki profiilit jokaselt typerält sivustolt ja todennu et kaupan kassalla saa jo paremman kontaktin vastakkaiseen sukupuoleen!
Toimii todella hyvin ko sivusto.. 34 kaatoa 4kk ... ja kaikki naiset hakevat sitä oikeeta :D. Munaa ne sieltä hakevat :D
No kuuleppas, ei todella pidä paikkaansa toi väittämä ainakaan omalta kohdaltani, enkä usko että monen muunkaan kohdalla. Itse en etsi sänky enkä sexi seuraa vaan ystävää ja ehkä jossainvaiheessa vakavampaa suhdetta. Ei niinku kiinnosta tollaset tyypit jotka vaan kehuskelee ja on siellä SILLÄ TARKOTUKSELLA.
Jännä juttu, etteivät ilmaiset kelpaa kaikille. Esimerkiksi Deitille.fi, Happypancake.fi, Romanssi.fi ja muilla niiden kaltaisilla hyvät ominaisuudet omaavilla sivuilla profiilin luominen on keskimäärin yhtä vaivatonta kuin E-kontaktissa.

E-kontaktissa voi ilmaiseksi vain luoda profiilin ja lähetellä flirttejä ilman mitään järkevää sisältöä. Hyvää on se, että moderointi on keskivertoa parempaa ja profiilin inaktivointi on todella helppoa.

Ilmaisiakin kannattaa kokeilla. Valeprofiileja saattaa löytyä mistä vaan, mutta nykyään ihmisille on sentään opetettu, kuinka oman yksityisyyden varjeleminen onnistuu netissä luontevimmin.
Kaikki treffi sivustot on ihan turhia. En ole ikinä saanut mistään yhtään vastausta naiselta takas.
Tuo on vaativa taitolaji tuo nettitreffailu.

Sinun pitää ensinnäkin tietää mitä kukakin nainen etsii ja haluaa eli sinulla pitää olla naistuntemusta ja sen jälkeen funtsia olisiko sinusta toteuttamaan niitä toiveita.
...ja sitten tulee se vaikein osuus eli sinun pitää herättää naisen mielenkiinto ilman lapsellisuuksia, idioottimaisuuksia, et saa edetä liian nopeasti ja seksistä ei saa puhua ennenkuin nainen tekee sen. Kohteliasta läppää pitää heittää ettei sinua luulla tosikoksi.

Naisten ulkonäkömaku vaihtelee rajusti. Esimerkiksi omasta pärstästäni jotkut naiset sanovat että "syötävän komee mies" ja jotkut toiset ei sano mitään vaan katoaa.
Yksi on muistaakseni sanonut suoraan etten ole hänen tyyppiänsä.
Hyvä järjestys on herättää ensin vahva keskusteluyhteys ja paljastaa vasta myöhemmin se kuva joka on otettu edullisesta kuvakulmasta eikä sen tarvi olla ihan tuorekaan.
Ei ne naistenkaan kuvat vastaa oikeastaan ikinä todellisuutta.

Puhelinnumeroa ei pidä pyytää ellei nainen sitä ehdota. Ne ei halua stalkeria peräänsä kyttäämään ikkunan taakse ennenkuin ovat varmoja että se on turvallista antaa se numero. Sama tietty pätee osoitteessa ja työpaikassa.

Nuo kun muistat ja hallitset niin kyllä sieltä naisia löytyy. Itse olen lähestynyt noin sataa naista joista noin joka neljännen kanssa päässyt meilinvaihtoyhteyteen ja noin kahdenkymmenen kanssa jutellut puhelimessa ja noin neljätoista olen tavannut joista noin yhdentoista kanssa mennyt sänkyyn ja noin viiden kanssa viritellyt suhdetta ja yhden kanssa ollut naimisissa.

Mutta kuten sanottu. Se on taitolaji. Vaatii työtä, kärsivällisyyttä ja tahdikkuutta.
Mä taidan olla poikkeus kun kirjauduin kuukaudeksi e-kontakteihin, viestejä tuli ihan hirveästi ja oikeastaan poimin sieltä vain ne potentiaaliset. Muita kiitin yhteydenotoista ja kerroin syynkin miksi ei nappaa; asuivat liian kaukana tai sitten keksin jotakin muuta kilttiä jos ei ulkonäkö oikein sytyttänyt. Viikon siellä olleenani sitten tärppäsi kaikin puolin, 3 viikon viestittelyn ja soittelun jälkeen nähtiin (kuvaakaan en ollut hänestä nähnyt ennen tapaamista) ja sillä tiellä ollaan. yhteistä tietä jo 2.5 vuotta ja yhdessä asuttu kohta vuosi.

Mutta pienenä vinkkinä, kirjoittakaa ihan omin sanoin mitä haluatte, ajattelette jne älkääkä käyttäkö valmista profiilia. Älkääkä olko epätoivoisia laastarisuhteen hakijoita, niitä oli luvattoman paljon tyyliin: Olen hellä, tunnollinen ja luotettava, kiltti mies :(
Tuo sivusto toimii maksun kannalta hyvin, mutta ja mutta, sitten tyssääkin
tarjokkaiden kohdalla, jotka asuisivat samalla suunnalla, eikä missään
nevadassa.

Enkä halua mitään nuoruuttaan etsivää miestä, tosin eivät hekään
halua ikäistään naista. Joten eipä kohtaa toiveet millään ilveellä.
Älkää naukuko, kaikki on itsestä kiinni; metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan!

Pari kuukautta saitilla pyörittyäni ja tollot pois potkittuani löysin tosi yes-tyypin. Poistin profiilin ja nyt vietämme mukavaa kesää......

Täysillä kehiin, avoimin ja REHELLISIN mielin, tollot voi jättää omaan arvoonsa.

Tsemppiä teille siellä saitilla vielä pyöriville!!!!!!!!
Just just, nettiseura ei vaan tahdo olla pysyvää, joten hehkuta ihan rauhassa
kun vielä voit..
huokaus,,,hohhoijaa...
Maksulliset palvelut on ehkä siitä hyviä, että tyhjätaskut elättäjää hakevat ei sinne tule. Samoin Suomi 24:ltä tutut selvät huijausviestit puuttuvat, tyyliin venäläinen nuori kaunotar, joka haluaa luoksesi Suomeen muutaman viikon päästä.

Eliittikumppaneissa naiset jopa vastaavat viesteihin, samoin kuin ottavat itse kontaktia. E-kontaktissa ja Match.comissa oli paljon hiljaisempaa ja sai jonkun kontaktin ainoastaan omalla aktiivisuudella.

Monilla naisilla ilmoitus on jopa vuosikausia ja sama naama monella palstalla. Eiväthän nämä kuningattaret muuta tee, kuin kalastelevat että josko se unelmien prinssi sieltä vastaan tulisi. Jota ei ikinä sieltä vastaan tule.
Olin e-kontaktissa noin vuoudenverran (olen nainen). Erittäin pettynyt, koska
taas näin naisen kannalta katsoen miehet on niin ronkeleita, että on oltava
missi 25v, että kelpaa. Kaikki poikseutta hakee juuri puolta nuorempaa.
No itse oon kohta 50v....HUOM. jotka tapasin, niin oli noin omaa ikäluokkaa.

Itse olin kuvan kanssa liikkeellää ja sain aika paljonkinkin yhteydenottoja, sekä
vastauksia omiin viesteihini, mutta mitä hyötyä vatvoa ja vetvoa asioita, kun
treffit, joko ihan läpinäkyviin seli-seli, tai jos tultiin, niin puheet
ihan puuta-heinää, siis ihan paskat kokemukset.

YKSI asia teille- e-kontaktin jäsenille, olette miehiä, tai naisia, niin jättäkää vallehtelu poliitiikoille, he sen sentään osaa kirkkain silmin, ilman synnin
tuskia.

KIITOS !
Todella surkee toi e-kontakti, omituisia miehiä siellä, samalta voi tulla 10 viestiä päivässä mutta ikinä ei ehdi treffeille-en liity enää ikinä.
E-kontaktissa on sitoutumiskammoisia ihmisiä..Jaaritellaan ja kun pitäisi
tavata, niin on sitä ja tätä menoa.

Kuka keski ikäinen haluaa mitään kirjeenvaihtokaveria.
En ymmärrä E-kontaktin tapaisia sivustoja, joilla tehdään ihmisuhteilla bisnestä. Pitää maksaa, jos lukee tai lähettää viestin. En varmasti maksa. Ihminen ei ole kauppatavaraa.
No onhan noita ilmaisia sivustoja vaikka kuinka paljon, miksi maksaa ?... ihan huvikseen pistin ilmoituksen iskuriin vaikka en pelkkää seksiseuraa ollut etsimässä.
Pari outoa viestiä sain sitä kautta mutta yhden ihan asiallisenkin vastauksen... josta on seuraanut jo yli 2 kk jatkunut suhde...
Keväällä tapailin myös suomi treffien kautta löytämääni miestä ...se suhde kaatui välimatkaan ja työkuvioiden muutoksiin.
Idea on siinä että EI SUOMINAINEN tee aloitetta.
Miehen on tehtävä aloite.
Miehen on annattava ensin p.numero ja osoite.
Miehen on oltava komea, ei naisen.

Vain näillä ehdoilla saat kontaktin SUOMInaiseen. Miehen on olavat koira.

E-kontakit on sitä samaa kuin muutkin, rumia ja itsekkäitä naisia.
Olen maksanut elokuusta 2013 jäsenyyden alla näkyvällä nimimerkillä 9 KUUKAUDEKSI!.
Seuraa rikosilmoitus, koska en pääse maksamilleni sivuille!!!
Miksi heli ei vastaa mitään, eikös hän ole täällä juuri e-kontaktia mainostamassa.

Omasta puolestani voin sanoa e-kokemuksena, että hiljaista siellä sivustolla on kuin hupatossutehtaalla, tätä päivittelevät miehetkin "parrasvaloissa"

Ja yli puolet miehistä "ei kirjautuneita viimeisen kuukauden aikana".En maksa jäsenyyttä moiseen .
Kattokaapa niitä naisia e kontaktissa! Samat naamat vuosikausia! Nikki vaihtuu ja joskus kuva. Itestään jopa lähes 10-20 kuvaa laittavat. Profiiliteksti "täydellinen". Absolutisti on täysjuoppo.jne. Ne keski-suomen naiset ei ainakaan ikinä miestä löydä. Aamusta iltaan roikkuvat siellä jatkuvasti.
miehet. Kuvat 10v. vanhoja. Kertokaa mikä on se ikuisen nuoruuden salaisuus ?
Paljon harrastuksia. Löytyy veneitä, moottoripyöriä, autoja ja mökkikin jossain ?
Puhumattakaan varatuista, seurustelevista miehistä. Miten ne voi etsiä seuraa ?
Yök. Monella miehellä monta nikkiä.
Tiiänpä naisenkin joka esiintynyt miehen nikillä ja kirjoitteli miehenä....olikin sitten ex:n naisystävä sairaine temppuineen.
Saakelin kallis sivusto. Jännää miten noita ilmaisia forumeita löytyy politiikasta uskontoon mutta ei ihan tavalliseen kanssakäymiseen ja ihmisten tapaamiseen.
Olin e-kontaktin jäsen 1kk verran. Sain jo ensimmäisen 2h aikana yli 100 viestiä ja kuukuden aikana minulle kirjoitti satoja miehiä. Moni mies lähetti vain silmän iskuja tai muuta roskaa ja useamman viestin ennen kuin ehdin avaamaan ensimmäistäkään. Ennätys taisi olla 10 viestiä samalta tyypiltä muutaman minuutin sisään. Todella pelottavaa ja epätoivoista porukkaa: vanhempia, jostain kaukaa, ei mitään yhteistä. Yksillekään deiteille en mennyt, koska pommitus oli niin ahdistavaa.
Ihan tuoreita kokemuksia E-kontaktista. Sinne voi liittyä ilmaiseksi, mutta jos haluaa flirttiä enemmän viestitellä, pitää maksaa. Mainostavat olevansa suosituimpia, mutta eivät pysty vastaamaan, kuinka paljon on samanlaisia kuin minä eli ihmiset ovat olemassa, mutta eivät pysty maksamattomuuden vuoksi viestittelemään. Löytyi useita mielenkiintoisia ihmisiä, mutta kuka heistä on maksanut, kenelle viestini menisi perille? Ei kuulemma näy mistään.

Tuli viesti, jossa annettiin lupa kuva-albumiin. Lokista näkyy, että olisin pyytänyt. En varmasti ole. Miksi pyytäisin, koska minulla itselläni ei ole vastaavasti kuvaa ja toiseksi kun en voi vastata mitään, miksi lähestyisin? Vahingossako olen kuvan pyytänyt? Enpä usko. Kyllä minä itse haluan päättää, ketä lähestyn.

Parin päivän jälkeen tuli tarjous 10 €/kk. Kun klikkasin tarjousta, eipä kympin tarjousta ollut missään muodossa. Jos sivusto ylläpitäjän puolelta olisi asiallinen, olisin voinut liittyä normaalilla hinnallakin, mutta on liian monta asiaa, jotka ovat hämärän peitossa.

Kaksnelosesta olen löytänyt kahdesti pidempiaikaisen kumppanin. Viimeisen puolen vuoden aikana on ollut vähemmän mielenkiintoisia ihmisiä. Kai hajaantuneet moniin eri palveluihin. 24 on konstailematon ja on mitä näyttää olevan. Harmi, jos sille on tullut junttimaine. Toivottavasti väki palaa rehellisen palvelun piiriin.
Ja nyt yritin poistaa profiilin, mutta ei poistunut, vaikka mitä tein. Eli tuo 200.000 jäsentä on täysi floppi, jos jäsenyyksiä ei voi käytännössä poistaa.
S24 treffit on paras siinä mielessä, että ei huijata ja pois pääsee milloin vaan halutessaan (profiili pois tai näkymättömiin). Selvästi kerrotaan maksullisella puolella mitä mikin palvelu maksaa ja mitä se sisältää.

Sillähän ei väliä onko palvelu maksullinen vai ilmainen. Mutta sillä on, että jossain kerrotaan SELVÄSTI palveluiden hinnat, mitä pitävät sisällään, miten palvelun voi lopettaa (irtisanomisaika y,m.), missä vaiheessa ilmainen palvelu (esim.profiilin luominen) muuttuu maksulliseksi eli jos haluaa ottaa yhteyttä muihin jne.

Tilausta on tälläiselle REHELLISELLE deittipalvelulle. Maksan mukisematta kohtuuhinnan palvelusta jos saan mitä haluan ja selkeästi ilmoitetaan hinnat ym. Eikä mikään palvelu voi antaa 100% varmuutta kumppanin löytymisestä. Sitä on turha olettaakaan. Aina tarvitaan sitä kuuluisaa hyvää tuuria myös. Tuuria tosin voi edistää eri tavoin mutta lopulta se on siitä kiinni aika pitkälti.
Hei Tuuria peliin ja Sirkku 7,

meillä E-kontakti.fissä oman profiilinsa ja sähköpostiin tulevat uutiskirjeet voi poistaa itse Asetukset-sivuilta. Jos ei löydy, niin asiakaspalvelu auttaa aina.

Me emme mainosta että sivustomme on ilmainen tai maksuton kuten kilpailijamme, sillä sivuston ydintoiminnot ovat maksullisia. Itse asiassa tämä on Kuluttajaviraston ohjeissa kiellettyä ja silti kilpailijamme tuota tyyliä jatkavat.

Palvelumme hinnat löytyvät sivuston alakerrasta, kohdassa "Jäsenyys". Meillä voi olla myös ilmaisjäsenenä ja silloin voi tutkia muiden profiileita ja lähettää esimerkiksi flirttiviestejä.

Me emme takaa 100 % kumppanin löytymistä ja mikä tahansa sivusto näin tekee, ei ole rehellinen sivuston. Tutkimuksemme mukaan 60 % jäsenistämme löytää sivustomme kautta seutaa.

t: Heli E-kontakti.fistä
www.e-kontakti.fi
Samaa mieltä "tuuriapeliin" kanssa. Palvelun oltava läpinäkyvää, rehellistä ja säännöt selvät. Missään ei tarvitse olla eikä voi olla takuita, että ketään löytää, ei edes sitä, että kukaan vastaa.

Olen kokeillut kolme ilmaista deittipalvelua ja kyllä Suomi24 on näistä paras tekniikaltaan ja sivut näyttävätkin parhailta. Tietää tarkasti jo liittyessään, mikä on ilmaista ja mikä maksaa. Ei ollenkaan vedätyksen makua. Vuosia sitten yhteydet tökkivät jatkuvasti, mutta nyt näyttää nämä ongelmat olevan historiaa. Kunhan saisi vain porukan takaisin.
Hei, mähän liityn välittömästi tohon E-kontaktiin, koska suurin osa tähän
keskusteluun osallistuneista tuntuu olevan katkeroituneita ,kyllästyneitä,
nuorenakin elonsa viimeisiä veteleviä luusereita.
Itse olen kaikkea muuta. En vähääkään epäile onnistumistani. Minua jos
ketä kaivataan näköjään kipeästi. Ja minä tulen. Malttakaa 10 päivää
hyvät Ladyt, ja sorry, vain yhden teistä teen onnelliseksi yhdessä
kanssani.
62v. olen paremmassa trimmissä kuin useimmat 30set, fyysisesti ynnä
psyykkisesti. Olen pitkä, treenattu, älykäs. Ompi myös........
Löytyykö riman ylitttäjää?
Kyllä, olen jo sen verran testannut, että löytyy....
Risto P. Espoo
hyvä...tuollaisia miehiä siellä on pilvin pimein. Ainakin tekstin puolesta. Nuorekkaita, + 50 siis melkein 30v :) Hah, anna mun kaikki kestää. Päivän paras Risto REIPAS :D
Hei.
Mä en aio siellä olla kuin kuukauden. Paljon olen viestejä saanut, joista yksi on ylitse muiden.. Otin itse yhteyttä tuohon ihanaan mieheen ja saas nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ihan ok sivusto.. Muualla en ole edes käynyt, enkä käy..
Ja joo, kaipaan seksiä, mutta en sitä tuolta sivustolta hakenut, vaan kumppania ja sen ehkä löysin.
Asiallinen sivusto.
Tapasin mukavan miehen tanssiravintolassa. Hän saatteli minut taksille ja vaihdoimme puhelinnumeroita. Seuraavan kk:n aikana vaihdettiin muutamia tekstareita, kunnes hän kysyi haluanko tavata uudelleen. Suostuin ja siitä asti on seurusteltu ja vietetty vapaa-aika yhdessä.
Uskoin olevani onnentyttö kunnes .......
Luin miesystäväni koneelta ihan luvan kanssa omaa meiliboxiani ja iltalehteä, kun huomasin, että historiatiedoista kone tarjoaa e-kontaktin osoitetta. Eräs vaihtoehtodoista oli se flirtinlähetys linkki.
Järkytyin. Näinkö minua petetään?
Kotiin päästyäni loin feikkiprofiilin ja maksoin kk:n maksun päästäkseni varmistumaan siitä, mitä rakkaani puuhastelee selkäni takana. Laitoin hänelle flirtin ja heti tärppäsi. Hän lähetti sydämenkuvan ja kyseli, että haluanko jutella enemmän. Hän kertoi toisessa viestissään, että on vapaa ja sinkku ja eronnut vuosi sitten pitkästä suhteesta. Aika on mennyt töitä tehden, mutta nyt hän "on huomannut kaipaavansa läheisyyttä".
Antakaas nyt hyvät siskot ja veljet minulle neuvot. Miten toimin. Minuahan vedetään on on vedetty varmaankin koko "surustelun" ajan kuus nolla alta lipan.
Suomi24:n treffeissä taas.........vaikka hakee pelkkää keskusteluseuraa ja on selvästi laittanut ikähaarukkaa, saa jopa nuorilta pojilta kuvan kanssa viestiä, haluaako häneltä seksiä. Jos sinne naisena erehtyy profiilia tekemään, saa mitä kummallisempia viestejä. Jos profiilissa on selvät kriteerit miksi niihin ei uskota? Kokeileeko miehet jokaista naista?
Juuri tämä tekee naiset epäluuloiseksi ja varovaiseksi vastaamaan. Jos ihmisiin voisikin luottaa olisi tilanne aivan toinen. On myös niitä miehiä jotka tekee useita eri profiileita ja kyttää vastaako joku tietty nainen jokaiselle joka yhteyttä ottaa. Lisänä ne lukemattomat miehet jotka ovat varattuja, avioliittoon kyllästyneitä seikkailijoita. Kohteliaisuudesta voi vastata kerran tai pari, mutta ei kenenkään aika riitä ottamaan monta kaveria joille kirjoittaa. Menee pian puurot ja vellit sekaisin.
Kamala kokemus ja ei enää ikinä e-kontaktiin. Valtavva massa viestejä, jo ensimmäisten tuntien aikana >100 viestiä. Viestejä yhteensä n. 1500 ja yhdenkään kanssa en mennyt treffeille. Epätoivoisimmat ja sekopäisimmät miehet laittoivat monta viestiä peräkanaa ennen kuin olin edes ensimmäistä avannut. Sisältö tyyppiin silmänisku tai sitten jotain runoilua.

Tuli joiltain järkeviltäkin viestejä 1kk jäsenyyden aikana, mutta sitten muut jutut eivät matchanneet. Asuivat kaukana tms. Tuli myös uupumus ja en enää osannut miettiä, kuka olisi ehkä oikeasti potentiaalinen. Profiilia sieltä ei saa poistettua, joten poistin sisällön ja muutin syntymävuodeksi 1917. Siinähän sitten leijuvat suurilla sinkkumäärillä.
Itse suhtauduin skeptisesti koko nettitreffailuun, mutta ostinpa kuukauden e-kontaktista kun ajattelin että kokeillaanpa huvikseen. Heitin flirtin ekana päivänä miellyttävän näköiselle ja tuntuiselle miehelle ja se oli siinä! Aivan ihana tapaus, nyt ollaan tapailtu aktiivisesti ja hyvältä tuntuu, molemmista. Enpä todella olisi näin osannut uskoakaan! Muutaman muunkin hyvältä tuntuvan miehen kanssa chattailin, mutta yksi vei voiton enkä muita treffannutkaan!
Eli itsellä kyllä erittäin hyvä kokemus :)
Vaikka yksi kaverini löysi naisen E-kontaktin kautta, niin en itse suostuisi maksamaa mitään kyseiselle firmalle. Minusta on väärin, että siitä joutuu maksamaan, että yrittää hankkia elämänkumppanin.
E- kontaktissa, Twossa, Badoossa ja vastaavissa on myös paljon kylmiä jääsydämmiä. Sellaisia ihmisiä, jotka eivät välitä ruusuista ja kauniista sanoista. Muka jokainen mies osaa tuoda kukkia ja paskat,
Twoossa kohtasin myös valesinkun. Hän piti peliä myös toisten miesten kanssa samaan aikaan, kun olimme sopineet treffit vapun aikaan. Löysin sitten hänen Facebook profiilinsa. Hetkessä hän olikin mennyt parisuhteeseen, eikä maininnut asiasta minulle mitään. Pian mies vaihtui toiseen ja tämänkin suhde loppui. Nyt elelee sinkkuna.
En ymmärrä miksi hän pelasi pelejään, eikä ollut rehellinen?
Mulla on E-kontaktissa hyvä kuva ja ikä on 29v ja viestejä ei tule.
Ja en pelaa mitään pelejä naisten kanssa, en edes tv-pelejä tai jalkapalloa. (huono vitsi) Olenko liian komea kun kuvani on lähes mainoskuvan veroinen?
Lisäksi olen täysin raitis. Pitäiskö luoda hieman rustiikimman oloinen ilmoitus?
Saan hyvät naurut, kun käyn katsomassa mies tarjontaa 50+ sarjassa.

Eikö mitenkään voisi siistiytyä, ennen kuvan ottoa, no ei näemmä,
kun ihan hirveitä peikkoja, tukka pystyssä (jos sitä on) ja parin viikon
parran sänki rehottaa naamassa.

Tälläisille sitten pitäisi vastata, tai jopa itse ottaa yhteyttä.
Ja mistä helkkarista ne repii niitä toinen toistaan kammottavimpia lippahattuja päähänsä? ;-)
E-kontaktissa hinta halpenee (eli 10 e kuussa..) vain jos ostat puolen vuoden jäsenyyden.eli se 1 kk on sen 29,90 jos haluaa vain kokeilla...mielestäni aika suolainen hinta siihen nähden, mitä sieltä saa. Itse olin siellä muutamaan otteeseen sen 1 kk:n ajan. Muutamat treffit, ei napannut.Minkäs teet.
Mulla on profiili vieläkin siellä, tosin inaktivoituneena ja joskus käyn vilkuilemassa huvikseni. Samat naamat siellä pyöriii edelleen kuin vuosi sitten.....ja niihin samoihin olen "törmännyt" myös S24:lla. Siellä näitä "huvittaisiko sinua jutella lisää" flirttejä tuli kymmenittäin päivässä ja mielenkiintoisimmille vastasin, että ilman muuta, jutellaan vaan....No juteltiinko? Ei! Ei ne nahjukset sanut mitään aikaiseksi kumminkaan.
Aivan samat kokemukset! Todellakaan eivät osaa jutela vaikka sitä itse ehdottavata, vai ieneekö syy että flirttikone automaattisesti flirttikuvan mukana laittaa tuon "huvittaislo sinua jutella lisää" teksti ellei itse siihen vaihda tekstiä.

Joka tapauksessa, typerän tuntuisia ja epäsiistejä olivat keski-ikäiset miehet.Vailla koulutustakin, tai pelkkä peruskoulu lähes kaikilla. Täysin keskustelu taidottomia.Kuvaa kyllä osaavat pyytää, vaikka itsellään ei olllut edes albumissa kuvia.Kyllä Suomi-mies on saamaton vätys, naisten ja miesten välillä on valtava kuilu, varsinkin keski-ikäisillä.
Täysin rahankeruupalsta! Ei saa julkaista omia yhteystietojaan, onhan se jokaisen oma asia jos haluaa yhteystietonsa jakaa. Säännöt ovat ja toiminta ovat ristiriidassa keskenään!!!
Jäsenyyden loputtua alkaa pommitus, joka viikko pukkaa viestiä uusilta sinkuilta.
Tulee tunne, että ylläpidon puolesta laitetaan näitä "houkutusviestejä", että vielä tilaisit jakson.
Enpä tilaa enää. Kumppanikin löytyi ihan elävässä elämässä.
Jos ruutuunne ilmestyy joku pikkuruutu,missä pyydetään parantamaan
koneen nopeutta tai lataamaan ajureita,älkää klikatko MITÄÄN siitä ruudusta !!!!!
Toivon,että nettipoliisit puuttuisivat herkemmin kaikkiin hack/crack-yrityksiin !!!
Varma tietoni on,että eräässä ammattioppilaitoksessa on useita ohjelmointi-
taitoisia,crackkaavat toisten oppilaiden koneita,jopa 16 vuotiaina, SE ON tätä
nykypäivää .....!!!!!!!!!!!!!!!!!
 /   /  / E-kontakti

Asiantuntijat

  • SincityNaisille ja pariskunnille sunnattu intiimituotteiden erik...

Keskusteluhaku

Laaja haku

E-Kontakti

LÖYDÄ SE OIKEA!

Hae sinkkuja Suomen suurimmasta nettideittisivustosta E-kontakti.fistä. Löydä seuraa jo tänään!

Haen naista:  25-34 v.  35-49 v.  50+ v.
Haen miestä:  25-34 v.  35-49 v.  50+ v.

Lisää keskusteluja aiheesta

Tietoa mainosten kohdentamisesta