Minulla on 1,5 vuotias leikattu mittelipoika. Ongelma on siinä että koira tekee tuhoja poissaollessani.. Tuhoaa kaiken mitä lattialle on vahingossa sattunut jäämään, syö listoja ja sohvaakin on maistellut. Virikkeitä ko…
Mulla on 4 v lappalaisuros (leikattu), Kiltti, on tottunut pieniin lapsiin pienestä pitäen. Vahtii minua sisällä ollessa, nukkuu aina josssain likellä makkaria tai makkkarissa öisin. Opetin sille pienenä luoksetuloa, mu…
Millä saisin koirani turhanpäiväisen haukkumisen kitkettyä pois? Asun omakotitalossa (taajamassa) ja aina kun koira näkee jotain esim. oravan, naapurin liikkuvan pihallaan, alkaa todella kovaääninen haukkuminen eikä koi…
Miten saa koirat lopettamaan liian vahtihaukkumisen talossa? Kolme koiraamme (kaksi paimenta, yksi seropi) reagoivat nykyään joka ikiseen rasahdukseen hirveällä mölinällä joka ei komentamalla lopu (pitäisi kai olla täys…
Eli siis tällä hetkellä minulla on 5kk aussie pentu. Hänen kanssaan on aloitettu jo 7 viikkosena hihnassa nätisti menoa. Siinä 1kk iässä alkoi tosiaan vetämään vähän hihnassa ja nyt asia on pahentunut. Silloin kk iässä …
Hei! Onko kelläkään kokemusta ns. näkymättömästä koira-aidasta? Toimiiko? Ja paljon sellainen maksaa? Hinta lähinnä kiinnostaa eniten...meillä kuitenkin on tuota tonttia aika reilusti, eli ainakin tavallinen aita tulisi…
Olen siis tyttö Tampereen suunnalta. Minulla on koira ja haluaisin aloittaa hänen kanssaan agilityn ihan hallissa :) Kotona olemme jo harjoitelleet kaikenlaista. Olen oikeastaan ihan pihalla näistä halli jutuista, joten…
Mitenhän sais kitkettyä vuoden ikäiseltä koiralta eroahdistus haukkumisen pois? Parikuukautta kokeiltu kouluttaa jokapäivä alusta alakaen. Välillä osaa olla hiljaa 5min välillä 5s. Oviavattu kun ollut hiljaa. Kaikkea ko…
Moikka, vinkkiä kaipaan. Koirani on muuten hyväkäytöksinen paitsi silloin, kun lenkillä tulee koira vastaan. Alkaa haukkuminen ja pyrkiminen lähestyä vastaan tulevaa koiraa. Miten parhaiten saan koulutettua sen, että oh…
Naapurilla on koira. Pihojen väli n 100m. Kun minun pihaani ajaa auto, koira juoksee minun pihaan räksyttämään vieraitani. Omistaja hakee ne sitten pois kyllä. Miten hän saisi tuon koiran pysymään pihassaan niin etteivä…
Hei! Onko kelläkään kokemusta ns. näkymättömästä koiranpaskasta? Onko liukas? Ja paljon sellainen haisee? Haju ja maku lähinnä kiinnostaa eniten...meillä kuitenkin on tuota tonttia aika reilusti, eli ainakin tavallinen …
Koirani on vähän alle vuoden ikäinen ja alkanut purra ja näykkiä. Ei kuuntele käskyjä, kynsien leikkaaminen ei enää onnistu vaikka ennen onnistui ilman ongelmia nykyään puree. Olen lopen kyllästynyt ja en näe koirassani…
Èlikkä oiskos ihmisiä joilla tietoa Kouvolan ja Kotkan alueen mahdollisuuksista koulutella koiraa porukassa...?Täällä ois kaks seropia (6 kk. ja 4 v.) ja omistaja innoissaan lähössä oppimaan uutta kun vaan tietäisi mihi…
Ryhmäläisitä puolella on siniset silmät, neljäsosalla ruskeat ja lopuilla neljällä vihreät. Kuinka monta ryhmäläistä on? Aiheena nimittäjä yhtälössä. Ja vastaukseksi ei riitä pelkkä 16 vaan tuosta pitää saada lauseke ja…
Olen menossa koirani kanssa ensimmäistä kertaa koirakouluun missä harjoitellaan arkitottelevaisuutta. Tämä on minun ja koirani ensimmäinen kerta yhtään missään koirakoulussa. Tai ylipäätänsä täysin kahdestaan missään. S…
Eli siis miten opettaa backflip koiralle? Ihan vaan että koira ponnistaa maasta (tai puusta) ja tekee takaperin voltin. Mulla on siis border collie enkä oo saanut ideaa miten sen backflipin pystyy opettamaan, jospa joku…
Hei! Haluaisin kuulla kokemuksianne pelkoaggressiivisuuteen taipuvaisen aikuisen koiran kanssa. Millaisin keinoin olette kasvattaneet koiran itsetuntoa ja luottamusta, miten saaneet sen sietämään paremmen stressaavia ja…
Hei! Koirani, kultainen noutaja, 2v, ei oikein meinaa totella ja oppia. Ajattelin ottaa avuksi sähköpannan, jotta voisi aina tärskäyttää kun menee tontin rajalle tai haukahtaa yms. Mistä löytyisi tarpeeksi "voimakas" pa…
Kyseessä siis puolivuotias paimensukuinen koira. Ulkona käytös on välillä aivan kaameaa. Kaikkia ohikulkijoita päin pompitaan, kiskotaan ja haukutaankin. Jos toinen koira tulee vastaan vetäminen alkaa jo kaukaa, sitten …
Minulla on pieni sekarotuinen seurakoiranarttu, 6-vuotias. Sen lisäksi nyt puolivuotias stabijhounpentu. Vanhempi narttu asunut ennen maatalossa, nyt vain viimeiset 1,5 vuotta rivitalossa. Nyt on tullut esille uusi onge…