Otsake tämän päivän Iltalehden verkko-versiossa: "Romaninainen syyttää tamperelaisliikkeitä syrjinnästä - yrittäjän mukaan uhkailu ”helvetin tulella” vei myyjän yöunet" Romanit ei tunnu ymmärtävän, että yrittäjät valvov…
Huolestuneena luin seurakuntainen-sivuston uutisen. Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (Räsäsläiset) on saanut yt-neuvottelut päätökseen. Viimeiset kymmenen vuotta on jo mennyt tappiolla ja toiminta on pyörinyt …
Arkkipiispan vaalin ensimmäinen kierros osoitti kirkon herätysliikkeiden kannatuksen olevan paljon surkeampi kuin he itse luulevat. Mukaan ei tietenkään kannata laskea silloin tällöin uskossa olevia lestadiolaisia. He k…
Aito avioliitto ry:n puheenjohtaja Susanna Koivula kertoo Uuden Suomen profiilissaan olevansa kirkon nuorisotyönohjaaja. Edellisessä kirjoituksessaan hän hyökkäsi sukupuoli- ja seksuaalivähemmistön lapsia oikeuksia vast…
Johanna Korhonen toi esille piispa Laajasalon rahasotkut, joihin ei kyllä vieläkään ole seurakuntayhtymässä tai kirkossa puututtu mitenkään. Pikemminkin Korhosesta yritetään tehdä syntipukkia luottokortin höylääjien kes…
Seiska-lehden mukaan Johanna Tukiainen oli jakanut Turkissa rantakadulla kristillisiä traktaatteja, jotka poliisi takavarikoi ja antoi varoituksen. Johanna on ollut koko aikuisikänsä yksi Suomen tunnetuimmista uskovaisi…
Aito avioliitto ry:n puheenjohtaja Susanna Koivula on vihdoin pyytänyt anteeksi asiattomia kirjoituksiaan US-bogissa. Kirjoituskielto US-blogiin kesti yli 2 kuukautta, eikä sitä saa takaisin pyytelemättä takaisin. Banni…
Viikon kuluttua äänestetään ensimmäinen kierros arkkipiispan vaaleissa. Alla oleva lainaus on Seurakuntalaisen uutisesta: "Björn Vikström ajaisi arkkipiispana sateenkaaripareja alttarille: ”Toisin kantani esille – ja vi…
Ylen ennusteen mukaan Laura Huhtasaaren kannatus jää alle 7%:n. Huhtasaarella oli luomiskertomus rasitteenaan. Lukuna tuo on hyvinkin lähellä sitä määrää suomalaisista, jotka uskoo naisen veistetyn miehen kylkiluusta, v…
Helsingin seurakuntayhtymällä on vakavia ongelmia talouden hoidossaan, jotka ilman Johanna Korhosen ulostuloa olisivat edelleenkin pimennossa. Korhonen teki esimerkillisen työn ja on joutunut siitä nyt itse ajojahdin ko…
Äärilaidan kristityiltä voi aina odottaa mitä tahansa laidasta laitaa. Karmeat uutiset Amerikasta kertovat uskovasta pariskunnasta jonka 13 lasta ovat viettäneet koko elämänsä kahlittuna ja eristettynä muusta maailmasta…
Kaksi palstan kirjoittajaa intoutuivat väittämään, että on tapahtunut Jumalan ansiosta ihmeitä. Kun kysyttiin todisteita heidän väittämille ihmeille, niin he sanoivat, että niiden pitää todistaa, jotka ei ole nähneet ih…
Trump on perunut Lontoon-vierailunsa Peruuntuminen otettiin Lontooossa ilolla vastaan. Pääministeri Theresa May käy neuvottelut paikalle saadun vahanuken kanssa, josta ei yhtä paljon riesaa. ttp://www.iltalehti.fi/ulkom…
Eilen ArtoTTT on tehnyt taas pari avausta Big Brother-ohjelmasta. Suomen Big Brother, lopetettiin kolmisen vuotta sitten, mutta ei ole vieläkään päässyt siitä ja muistelee bb-talon tapahtumia katkerana. Aito avioliitto-…
Kirkko perusti tänään "parisuhdeneuvolan" vauva.fi-sivustolle. Kirkolla ei ole koskaan onnistunut omat keskustelupalstat ja yhtä huonosti on käynyt soluttautumisessa näille palstoille. Näille palstoille pääsivät ilmaise…
Jotkut kehtasivat jossain viestiketjussa epäillä, ettei Aito avioliitto ry olisi uskonnollisesti sitoutumaton. Jos puheenjohtaja Susanna Koivulaa on uskominen, niin yhdistys on edelleenkin uskonnollisesti sitoutumaton. …
Helsingin hiippakuntavaltuuston puheenjohtajaa Johanna Korhosta voi jälleen kiittää erinomaisesta työstä. Korhonen on kerännyt tietoja Laajasalon luottokortin käytöstä, Mm vuoden 2017 luottokorttikuiteista on kateissa n…
Puhe oli kankeaa ja ainoa ulkopoliittinen ansio oli rukousaamiainen. Todellisuudessa tuo ei tietenkään ole ansio, vaan pahe. Alla olevat sanat Laura luetteli erikseen, kai tietämättä niiden olevan yhdyssanoja, vaikka on…
Viime vuonna uuden avioliitolain voimaantulon jälkeen vihittiin 620 samaa sukupuolta olevaa paria avioliittoon. Rekisteröityjä parisuhteita muutettiin avioliitoiksi 1190. Kirkon pappien vihkimiä avioliittoja on tietoon …
Laura Huhtasaaren väite, että vaaleihin liittyen hänen vastustajansa olisivat ikkunoiden rikkomisen takana on osoittautunut nykyisen tiedon varassa perättömäksi. Poliisi ei ole löytänyt mitään todisteita väitteen tueksi…