Kolme perussuomalaisten kansanedustajaa sai puolueelta rangaistuksen, kun äänestivät AA-aloitetta vastaan. http://www.iltalehti.fi/politiikka/201702232200075898_pi.shtml Huomautukset ovat täysin demokratian vastaisia. T…
Patmos vietti avajaisia remontoiduissa tiloissaan. Sivulleen Patmos on laittanut kuvasatoa avajaisistaan. Yksi asia kuvissa kiinnitti heti huomion. Mellerin tyttöä lukuunottamatta ei kuvista löydy alle 50-vuotiaita, kes…
Heidän kansalaisaloitteensa hävisi äänestyksessä murskaluvuin 120-48, vaikka ennalta he ilmoittivat aloitteen voittavan, kun on entistä konservatiivisempi eduskunta ja hallituskin antoi voimakasta tukea loppumetreillä. …
Aloite saa pikakäsittelyn, joka oli jo tiedossa perustuslakivaliokunnassa, Soinin vaatiessa sitä. Kaikkia normaaleja sääntöjä ei enää asiassa noudateta, eikä oteta huomioon lainvalmistelujen keskeneräisyyksiä. AA-aloitt…
Tänään eduskunta laittaa kansalaisaloitteen pöydälle. Torstaina on ensimmäinen käsittely ja ja perjantaina toinen käsittely. Kuten ennalta oli odotettavissakin aloite vedetään läpi tosi nopeasti. Tiedottaja Sarah Rizzo …
AA:n puheenjohtaja kirjoittaa US-blogissaan uskonveljiensä tekemästä kansalaisaloitteesta. Koivula ihmettelee edelleenkin sitä, miksi perustuslakivaliokunta ei käsitellyt lainkaan Tahdon2013-aloitteen "tekemätöntä" laps…
Suomen kuvalehti on taustoittanut kohu-median, joka ei aio kunnioittaa valvottua journalismia. https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/omistavat-kohutun-median-kirjailija-toimittaja-mies-lopettaisi-muslimien-maahanmuut…
Nyt Aito avioliitto ry:n johto ymmärtänee, ettei perustuslakivaliokunnassa käsitelty Tahdon2013-kansalaisaloitteen lapsivaikutusarviointia, vaan heidän oman aloitetteensa perustuslain mukaisuutta. Heidän väärinkäsitykse…
AA:n Rahkosen ja Turusen kansalaisaloitteen asiantuntijakuuleminen on päättynyt ja mahdollisesti jo huomenna perustuslakivaliokunta antaa lausuntonsa. 25.2 on heidän strategiapalaverinsa Juustoportissa, jossa sisäisiin …
Pari vuotta sitten perustettu samaa sukupuolta olevien avioliittoa vastustava Aito avioliitto ry:n kannattajat ottivat tämän palstan kanavakseen ulospäin heti perustamisensa jälkeen. Vihaviestejä on tullut tuhansittain …
Suomessa helluntaiherätyksen jäsenmäärä on polkenut paikallan vuosia ja nyt sitä pitää yllä ainoastaan pakolaisten haaliminen joukkoon. Helluntaiseurakunnat sanovat jäsenmäärän jatkossa romahtavan, kun heidän suuret 193…
Ainakin sen takia ansaitsee 10 pistettä, kun on laittanut jonkin yksinkertaisen kuvatehtävän rekisteröitymättömille keskustelijoille. Kuulin että rekisteröimättömät joutuvat valitsemaan ennen viestinsä lähetystä kuvien …
"Oikea Media"- nimellä aloittanut nettimedia vaikuttaa ensitietojen mukaan olevan äärikonservatiivinen ja ajavan niin sanotun "hiljaisen enemmistön" asiaa mm vastustamalla tasa-arvoista avioliittolakia. Perustajina on k…
Huomenna 1.2.2017 Norjan luterilaisessa kirkossa otetaan käyttöön sukupuolineutraali vihkikaava. https://www.ntbinfo.no/data/attachments/00716/7a0f3752-da57-4d6b-9ea1-b14971297ac1.pdf Norjan kirkko antaa yksittäisille p…
"Sateenkaaripapit"-yhteisö on listannut pappeja, jotka ovat valmiina vihkimään ja siunaamaan samaa sukupuolta olevia pareja 1.3.2017 alkaen. Listalla on tällä hetkellä 11 pappia yhteystietoineen ja he toimivat samalla y…
Iltalehti on päivän meilissään tiivistänyt Mäkisen viestin neljään kohtaan, jotka laitoin alle, eli Mäkinen haluaa pappiensa vihkivän samaa sukupuolta olevia, eikä kirkolliskokouksen kantaa kannata noteerata. http://www…
Nimimerkki ArtoTTT väheksyi helluntailaisten avioerojen määrää ja kertoi vastoin parempaa tietoa, ettei heidän pastorinsa vihi aiemmin eronneita. Helluntailainen Ristin voitto julkaisi 22.6.2015 uutisen, jossa oltiin hu…
Susanna Koivulan allekirjoittamassa tiedotteessa annetaan lista perustuslaki- ja lakivaliokunnan jäsenistä joihin pitää vaikuttaa, jotta AA-aloite menestyisi. Koivula haluaa Suomen yhteiskunnan perustuksien pysyvän pyst…
Kansanlähetyksellä on rahankeräys viitenumeroineen päällä, vaikka keräyslupa on päättynyt jo vuodenvaihteessa. http://sekl.fi/
Patmoksen keräsyslupa päättyi vuodenvaihteessa, eikä uutta ole myönnetty. Tiedoksi siltä varalta, jos huomaatte Patmoksen ottavan rahaa vastaan. http://www.patmos.fi/lahjoittajan_tiedot/tiedote Ristin voitto kirjoitteli…