LuterilaisuusVastattu 6 v

Räsänen haluaa maksettuja lapsia

KD-kansanedustaja Päivi Räsänen näkee pahana ongelmana syntyvyyden laskun. Päivin idea on se, että lapsista pitäisi alkaa maksamaan enemmän synnyttäjille. Hän hakee mallia mm Unkarista, jossa neljännestä lapsesta äiti s…
LuterilaisuusVastattu 6 v

Sateenkaariliitot myös Pohjois-Irlantiin

Pohjois-Irlanti on yksi kristittyjen takapajuloista, mutta alkuvuodesta sielläkin pääsevat samaa sukupuolta olevat vihille. Lontoon päätöksiä on noudatettava, kun oma aluehallinto on kyvytön. Samalla höllennetään tiukka…
LuterilaisuusVastattu 6 v

Naisten ja homojen syrjiminen vei tuet

Helsingin kirkkovaltuustolta hyvä päätös, joista voi ottaa oppia muutkin seurakunnat ja seurakuntayhtymät. Aktiivisesti syrjiviä ja lakia rikkovia ei tueta. Sley, Kansanlähetys ja Kylväjä jäivät nuolemaan näppejään. "Ki…
LuterilaisuusVastattu 7 v

Teuvo ja Sebastian, helluntailaiset

Jossain ketjussa väitettiin, ettei kansanedustajat Sebastian Tynkkynen ja Teuvo Hakkarainen ole helluntailaisia. He ovat kuitenkin edelleenkin helluntailaisia. Helluntai-uskosta ei voi yksittäinen seurakunta erottaa ket…
LuterilaisuusVastattu 6 v

TMV tulee nyt Radio Deiltä

Patmos lähetyssäätiö menetti Taivaan ja maan väliltä-ohjelman kilpailijalleen Radio Deille. Leo Meller yrittikin parhaansa mukaan selitellä asiaa yhdelle kuulijalleen. Montaa niitä ei ole kai ollutkaan, kun aina on sama…
LuterilaisuusVastattu 7 v

Jeesus opetti korjaamaan sukupuolta

Tuomaan evankeliumin loppupuolella Jeesus opettaa Mariaa vaihtamaan sukupuolensa mieheksi. Jeesus sanoo myös, että sukupuolen vaihtaminen mieheksi, on naisilla välttämätöntä päästäkseen Taivaan valtakuntaan. Veikaan ett…
LuterilaisuusVastattu 7 v

Patmoskapinaa Taivaallista Isää vastaan

Patmoksen johtaja Pasi Turunen on polttanut päreensä, kun joku kirkon kesätyöntekijä on rukoillessaan kutsunut Jumalaa vanhemmaksi. Ei tarvi olla kummosta asiaa kun Patmoksessa menee sembalot sekaisin. Ehhehheh :) Patmo…
LuterilaisuusVastattu 7 v

Aitolaisten rippeet Lappeenrannassa

Aito avioliitto-yhdistyksen toiminta on kuihtunut lähes kokonaan. Uskonnollisesti sitoutumattomana yhdistyksenä se toimii ainoastaan muutaman äärilaidan uskovien liikkeen kylkiäisenä pienissä sivu-osissa. Patmoksella on…
LuterilaisuusVastattu 4 v

Adressi Päivin puolesta

AA-yhdistyksen puheenjohtaja Susanna Koivula on tehnyt adressin Päivi Räsäsen puolesta. Kolmisen viikkoa on ääri-kristityissä piireissä ollut valtava kuohunta. Pelkkä mitättömän asian esitutkinta on heille pahempi kuin …
LuterilaisuusVastattu 7 v

Essayah ja Aittakumpu ainoat jäsenet?

Eduskuntaan on parisen vuotta sitten perustettu Uskonnon- ja omantunnonvapausryhmä, jota nyt johtaa helluntailainen Sari Essayah ja varapuheenjohtajana lestadiolais-pappi Pekka Aittakumpu. Aiemmin varapuheenjohtajana to…
HelluntailaisuusVastattu 7 v

"Helluntaiherätyksen kohtalonvuodet"

Tuo oli otsakkeena eräässä Ristin voiton jutussa ja ja toisessakin artikkelissa kerrottiin sama asia. Helluntailaisten kasteet ovat vähentyneet kolmanneksen eli vähennystä noi 300 joka vuosi. Väheneminen olisi ollut vie…
LuterilaisuusVastattu 7 v

Setan nuhtelupalkinto Sleylle

Seta jakoi 24.8 Turku Priden yhteydessä tunnustuksensa. Vähemmän odotettu Kunniarotta-tunnustus meni oikeaan osoitteeseen Sleylle. SLEY on Evl-kirkon piirissä toimiva naisia vastustava lähetysjärjestö, eli Kansanlähetyk…
LuterilaisuusVastattu 7 v

Turunen kiistää sokerideittailun

Patmoksen johtaja ja Aito avioliitto -yhdistyksen perustaja Pasi Turusen kuvalla on profiili sivustolla, jolla vanhemmat miehet etsii nuoria naisia. Turunen kuitenkin kiistää olevansa profiilinsa takana. ttps://www.ilta…
LuterilaisuusVastattu 7 v

Haavisto löi Puolimatkan KD-kisassa

Uudistusmielinen Viljami Haavisto pesi oikein kunnolla Tapio Puolimatkan KD-puolueen varapuheenjohtajakisassa. Nyt on siis uudistusmielisillä jalka tukevasti oven välissä ja seuraavassa puoluekokouksessa ehkä kaatuu jo …
LuterilaisuusVastattu 7 v

Patmoksessa kuohuu

Lukasin Patmoksen sivulta Pasi Turusen puolustuspuheen Päivi Räsäsen tilanteeseen. Räsäsestä tehtävää esitutkintaa pidetään maailman kaikkien aikojen pahimpana takaiskuna. Peräti 41 kommenttiakin on tullut Turusen kirjo…
LuterilaisuusVastattu 7 v

Mitä kohtaa Päivi Siteerasi?

Päivi kertoo "siteeranneensa" Raamattua twiitissään, josta poliisi on aloittanut esitutkinnan. "Päivi Räsänen poliisitutkinnasta: Siteerasin “täysin laillista kirjaa” Päivin twiitti: "#kirkko on ilmoittanut olevansa #se…
LuterilaisuusVastattu 5 v

Turun seurakunnat Pridessä mukana

Ensi viikko on Turun Pride-viikko. Pride-viikon kulkue on launtaina, jolloin seurakuntien edustajat marssivat"Kirkon väki - kärlek för"-banderollin perässä. Kirkolla on tapahtumassa myös Vesipiste -drinkkibaari ja halau…