ironmikess
Olen helsinkiläinen atleetti ja ateisti. Kirjoittelen kolumneja eri julkaisuihin. Poliittisesti olen oikealla ja mm. siksi kannatan suurta kapitalistista ja mahtavaa itänaapuriamme ja sen koko maailman eniten kunnioittamaa ja arvostamaa presidenttiä Putinia. Venäjä nousee tulevaisuudessa maailman kolmen suurimman talouden joukkoon. Siihen joukkoon eivät enää silloin kuulu sotahullu roistovaltio Yhdysvallat, jolla velkoja biljoonia.
Netin pikku nilkit ja mistään tietämättömät selittelijät, typerykset ja jankuttajat hoidan tiedoillani, taidoillani ja 133 pisteen älykkyysosamäärälläni lopulta AINA syvälle kyykkyyn. Aateluus velvoittaa minua pysymään aina totuudessa ja siksi yli 10- vuotta onkin sujunut loistavasti ja voittoisasti. Perässäni on konttailtu kateellisten ja katkerin luusereitten tahoilta epätoivoisesti, mutta turhaan, sillä täällä kertomani totuudet ovat 100% faktoja.
Suosikkileffat: toimintaelokuvat, mutta eivät suomalaisten tekeleet.
Lempikirjat: Politiikka- ja sotakirjat, sotahistoria.
Vapaa-aikanani: shakki, punttisali, Karate , Ammunta.
Katson tv:stä mieluiten: Ajankohtaisohjelmia ja uutisia.
Kotieläimet: Koira.
En pidä: typeryksistä, nettiluusereista, kommareista, enkä nato kiimaisista.
Parhaat matkakohteet: Etelä Afrikka. Aasia, Kotimaa. Koulutus: Ekonomi Upsalasta. Ammatti: Talous/hallinto, sijoittaminen. Siviilisääty: Avioliitossa. Lapset: Olen kolmen älykkään lapsen vanhempi.
Aloituksia
298
Kommenttia
2511
Murha- Marski oli Aatun ja natsien kätyri!
Murha- Maski oli todella "taitava" taktikko, joka ei tajunnut tyhmyyttään edes sitä, että Hitler on hullu ja kaheli, jol26400Me älykkäät
http://www.kauppalehti.fi/uutiset/huippualykkaita-yhdistaa-muutama-yhteinen-piirre/Sy8uiqQ2 Meitä älykkäitä yhdistävät a37377Natossa on suuri ongelma!
Natokiimakot eivät ole osanneet vieläkään vastata MIHIN Natoa tarvitaan, sillä onhan meillä joka tuutista vakuuteltu,(va50373Ilmastohihhulit
Minua huvittavat nämä ilmastonlämpenemisestä hourivat tyypit, jotka muistuttavat suuresti noita vieläkin sekopäisempiä46365Usan pellepuudelit Irakissa---
-- pitävät Bush koiraa kengällä ohi heittänyttä toimittajaa yhä vangittuna? Naurettavaa todellakin. Onko Irakissa enää8364Suomea ei mikään uhkaa!
Meidän hyvä kansainvälinen asemamme on perustunut siihen, että emme ole sijoittaneet itseämme osaksi geopoliittisia kiis17358Roistovaltio Usa...
... lähti Irakiin viemään rauhaa ja "demokratiaa" törkeitten valheitten varassa ja lopullisena tarkoituksena ottaa Ira88355Kuka osaa parhaiten ........
...... valehdella mm. nato kiimoissaan? Kysymys kuuluu: Onko Suomella uskottava puolustus ? Näinhän meille jatkuvasti28340Putinin jäljillä!
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201709262200418068_ul.shtml Hieno ja pramea vanha rakennus, jossa minullakin on ollu6333- 30329
Natokiimaiset ovat huvittavia!
Naton kuolaajat, perseennuolijat ja palvojat ovat VÄHEMMISTÖSSÄ, johon kaikki muutkin neidit ja PELKURIT Suomessa kuuluv41323Mikä natohiiriä vaivaa?
1. Riivaako se, että Venäjällä on maailman toiseksi vahvimmat sotavoimat? 2. Riivaako se, että Suomi on kuin kirppu Ven26322Tapaus JJ Lehto
Syyttäjä on jo kerran pystynyt saamaan Lehdolle ehdottoman ja kovan tuomion. Näyttö on yhä yhtä murskaava, joten tuomio64319Aseveljet Saksa ja Suomi!
Suomen ei todellakaan ollut pakko ryhtyä sotimaan yhdessä Saksan kanssa. NL ei uhannut Suomea millään lailla, se on pask13318Köyhät ja kateelliset vikisevät taas!
Aivan naurettavaa vikinää köyhien autoilusta, sillä eihän köyhillä ole ollut ennenkään mahdollisuutta ostaa uutta, eikä19311Usa pelosta nöyränä! Hehe!
Kuten minä jo aiemmin täällä sanoin ja myös ennalta tiesin, niin Usalla ei ollut kanttia Venäjän pelkonsa johdosta raken17309Ohjuksia velkarahalla! Hyvin menee:-))
Onko Häkäpään sotahullu kabinettijengi enää järjissään, kun suunnittelee ohjusten hankkimista suomalaisiin hävittäjiin!3308Lehtomäen lapset osakkaina!
Miksi Lehtomäki tai hänen miehensä on hankkinut osakkaita alaikäisten lasten nimiin, sillä näin ne ovat tulleet kalliimm14303Surkeat suomalaisurheilijat!
Luulisi hävettävän näitä luusereita, joista useat saavat vielä tukea urheilemiseen, mutta tosipaikassa ovat kaikki todel13302Kysyn sohvaperunoilta!
Miten paljon tuo kaamea 5% "leikkaus"on rahassa työttömälle, joka saa keskitason ansiosidonnaista? Älkää ujostelko, sie12286