Marraskuisena lauantaina lähdin hyvissä ajoin liikenteeseen. Jos ei itsetyydytystä lasketa niin edellinen seksikertani oli ollut kaksi viikoa aiemmin ja sekin naisen kanssa. Nyt halusin pitkästä aikaa miestä. Jos mahdol…
Pari vuotta sitten olin sijaisena aika isossa antiikkikaupassa. Tunsin myymälän hyvin ja tää nyt oli ihan tavallinen tiistai paitsi että jossain vaiheessa tulisi sähkökatko. Olen aina ollut ahkera opiskelija ja olin val…
----Mika (kertoja) 20v Urheilija, Ammattikoulu kesken, syö äidin rahoilla---- ---Erica, Mikan häikäisevän kaunis 16v teinityttöystävä. Vaaleat hieman kiharat hiukset, unelma vartalo, pienehköt terhakat rinnat. ---Kim, E…
Ystäväni Pasi oli eronnut pitkäaikaisesta tyttöystävästään ja muuttanut omaan taloon yksin asumaan. Pasi oli vuosien varrella tutustunut myös tyttöystävääni Mariin, ja meistä kolmesta oli tullut melko läheisiä. Olimme a…
Vaikka olin seksifilmeissä nähnyt usein kiihottavia kimppakivoja, en itse ollut koskaan kokeillut ryhmäseksiä edes pienissä ryhmissä saati sitten orgioissa. Enkä etukäteen voinut arvata, että opiskelijoiden viaton peli-…
Lauantai, mietittiin tyttöystävni Niinan kanssa että mitä tehtäis. Telkkarista ei tullut oikeen mitään ja ei jaksanu oikein lähetee elokuviin eikä edes vuokrata leffaa. Päädyttiin aina hyvään ratkasuun eli oluelle lähib…
Olin taas kerran Annikalla ja Jampalla kylässä. Juotiin siinä illan mittaan aikalailla. Annika sammu siihen sohvalle ja me alettiin Jampan kanssa kattoon pornoo videolta. Yhtäkkiä Jamppa sano että "nyt kyllä panettaa et…
Kaverini on seurustellut jo pitkään kyseisen naisen kanssa. Olimme muutama vuosi sitten yhdessä ravintolassa istumassa iltaa. Olin baaritiskillä kun Kaija tuli viereeni juttelemaan. Minulla oli kiinnostus herännyt Kaija…
Viime lauantaina Lasse, 46, tuli viettämään iltaa meidän luokse. Vaimoni Anna, 45, oli jo käynyt saunassa ja valmisti illallisen sillä aikaa kun minä, 53, ja Lasse kävimme saunomassa. Saunassa otimme jo vähän miestä väk…
"Ei tää oo enää kivaa" sanoi Jenni puoliksi ääneen juhannusbileissämme. Olimme pelanneet pullonpyöritystä kaveriporukan kesken ja monien "totuuksien ja tehtävien" jälkeen oli Jenni sinkkutyttönä kaikkien suosikki "tehtä…
Aina sitä oppii uutta ystävistään: Matti on ainoa nuoruusvuosilta tähän, lähes kypsään keski-ikään säilyneistä ystävistäni, - siis ystävyys ei ole katkennut tai laimentunut olemattomaksi tuttavuudeksi. Olimme pitäneet y…
Aloin epäillä kännykkäni toimivuutta. Varmuuden vuoksi taoin sitä muutaman kerran pöydän kulmaan, mutta luvut kellossa eivät silti vaihtuneet. Vihdoin kajahti ilmoille tuttu polyfoninen ääni. Järisyttävän kylmät väreet …
On pakko kirjoittaa tämä ulos, katsoa miltä tämä näyttää kirjoitettuna. Kun täällä kerran tämmöinen palsta on. Ajattelin, että muillakin on vastaavia kokemuksia. Vastauksia kysymyksiin. Minä olen ihmetellyt ja ihastellu…
Olin jo pitkään himoinnut mielessäni kaveriani Jarkkoa. Jarkolla oli pitkät seksikkäät tunteelliset hiukset ja varmasti iso kyrpä. Tunteeni olivat sekavat, sillä en ollut saanut 20 elinvuoteni aikana naista saatika mies…
Yliopiston ainejärjestömme pikkujoulut sujuivat aina railakkaissa merkeissä. Jonkun aika kehnon näytelmäntapaisen jälkeen pääsimme asiaan eli juomiseen, eikä olut ja viini ollut kuin omakustannehintaista. Vuokrattu pien…
Seurustelin taannoin ihanan urheilijatytto, Tiinan, kanssa. Suurin osa hanen ystavapiiristaan ja erityisesti sisko olivat todella asiaan paneutuneita elamantapaliikkujia. Tiinan sisko, Sirpa, ei mielestani vetanyt verto…
Olimme avovaimoni Lissun kanssa jo kauan keskustelleet mahdollisuudesta kokeilla jotakin uutta seksin suhteen. Itse olin aiemmassa suhteessani kokeillut myös kimppakivaa ja näin tulin sitä ehdottaneeksi. Yllätyksekseni …
Minulla oli aina ollut sitkea periaate, ettei kaverin tyttoon kajota. Kuitenkin kiusallisen usein –kas kun minut tunnetaan mukavan sosiaalisena kaverina, joka ymmartaa tyttojenkin mietteita- useimmat kaverieni tyttoysta…
Olin taas kerran kävelemässä kouluta kotiin rankan kahdeksan tunnin päivän jälkeen, kunnes vaimoni soittaa ja kertoo, että meille tulee muutama kaveri kylään. Sanon viettäväni mielelläni illan mukavassa naisseurassa. Va…
Heti alkuun pahoitteluni, Anne … lupasin saada tämän aikaiseksi jo aikoja sitten, mutta jotenkin homma on vain jäänyt. Parannan nyt tapani muutaman vauhtia-antavan sähköpostin saattelemana. Tunnustan, olen paha ihminen …