Kirkko kuulolla-palstalla olen ottanut muutaman kerran yhteen paremman ihmisen kanssa. Hän on "uudestisyntynyt." Hän tietää kaiken paremmin (eihän Jumala anna omiensa hävitä väittelyssä alhaisen uskonnottoman kanssa). Hänellä ei kuulemma ole omaa egoa lainkaan, koska parempi uudestisyntynyt kerskaa vain Jeesuksesta, ei itsestään.
Eilen hän suositteli tätä linkkiä homojen suhteen, kirjoittaja on seinähullu rasisti homovihansa lisäksi:
http://moranen.blogspot.com/2009/01/homouden-haitat.html
Tässä parhaita paloja:
"Merkille pantavaa on, että kaikkein vaikuttavimmin homous popularisoitiin Yhdysvalloissa Seinfeld-komediasarjassa iskulauseella “Not that there’s anything wrong with that” (4. kausi, ‘The Outing’ -jakso), jossa kaikki päänäyttelijät ovat juutalaisia, suurin osa ohjaajista ja käsikirjoittajista myös (elleivät jopa kaikki) sekä tietysti myös ne televisioasemat olivat ja ovat juutalaisomistuksessa, jotka kyseistä sarjaa näyttivät ja näyttävät."
"Nykyään tietysti homot voisivat adoptoida lapsia, mutta tässä on tietysti käytännössä omat ongelmansa:
1) valkoisten eurooppalaisten kannalta adoptoitavat lapset ovat pääasiassa kaikki kolmannesta maailmasta, eli värillisestä maailmasta (jossa vallitsee väestömäärien räjähdyskasvu), koska valkoiset eurooppalaiset tekevät liian vähän lapsia, joten adoptoitavia valkoisia lapsia ei jää juurikaan yli (seuraavassa kappaleessa tästä lisää);
2) homojen vanhemmuus adoptoitavalle lapselle on vähintään kyseenalaista, koska selvät mies ja äiti puuttuvat ja tilalla ovat näiden ‘kompromissit’/‘mediaanit’ tai vain mies&mies/äiti&äiti tai jotain ihan muuta → eli siis homojen hoivasta on luvassa erittäin luonnotonta kasvatusta, josta kehittyy siis luonnottomampaa jälkikasvua (joka sekin siis tulisi muutenkin olemaan värillistä)."
"Eli siis valkoisia eurooppalaisia uhkaa kaikkialla maailmassa kiihtyvä väestömäärien väheneminen (USA:ssa valkoiset ovat vähemmistö v. 2042 ja vaihtelevien arvioiden mukaan muualla n. 2100). Kuten jo tuli todettua, homous ei synnytä lapsia vaan se laskee syntyvyyttä, joten tämän takia homouden suvaitseminen tai tukeminen kansanryhmässä/rodussa/etnisyydessä/kulttuurissa jossa syntyvyys on erittäin pahasti negatiivinen on itsetuhoista hulluutta. Homouden tukeminen valkoisten eurooppalaisten joukossa vauhdittaisi eurooppalaisten väestömäärien vähentymistä entisestään. Tämä on homouden tukemisen suurin haitta ja vaara käytännössä."
Nyt hän kokee asiakseen puolustaa tätä seinähullua rasistia ja hänen rasistisia näkemyksiään, kun häntä kovistelin aiheesta. Luultavasti tämä parempi uudestisyntynyt ei ollut etukäteen lukenut kovin tarkkaan linkkiään, oli katsonut sen verran että hyvä, siinä vihataan homoja. Mutta nyt hänen egonsa, jota ei pitänyt olla olemassakaan, ei anna periksi myöntää että tuli lyötyä käsi paskaan.
Koko keskustelu löytyy täältä:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10023566
Paremman ihmisen sielunmaailma
8
141
Vastaukset
- safirella ei kirj
Juuri tuo omasta egosta kieltäytyminen tekee uskovaisesta sekopään.Hän on parempi kuin muut,koska ei ole enää itsensä.Raamattuhan opettaa,että"Jeesus elää meissä" ja "Seurakunta on kristuksen ruumis"Se Jumaluus,mihin minä uskon,ei kiellä minua olemasta persoona.Eikö henkilö,joka kuvittelee olevansa joku muu,ole selvästi skitsofreenikko?
- herttainenhertta
Samaan mentaliteettiin kuuluu ateistien ja jopa toisten kristittyjen syyttäminen kristittyjen vihaamisesta. Saman ketjun helmiä (lainaukset mummomuorin):
>>>"En minä kristittynä vihaa kristittyjä, hupsu. En vain pidä hyvänä sitä, että tuomioita julistetaan ja asia jääkin siihen. Ihmisten kimppuun käydään kun heidät halutaan saada ”synnintuntoon” niin että se tyydyttää tätä julistajaa. "
Eka lauseessa väität ettet vihaakaan kristittyjä, mutta heti seuraavassa lauseet tuot vihailmaisuja esiin, kun väität kristityistä asioita joita emme itse tee. Me emme julista tuomoita. Ja toinenkin vihailmaisu ... evankeliumin julistus ei ole ihmisten kimppuun käymistä, vaan se on Jumalan rakkauden eteenpäin viemistä.
"Kun olen lueskellut mm. tätä ketjua, niin melkein uskallan väittää, ettei mistään muusta synnistä ole siinnyt tällaista määrää kannanottoja kuin homoudesta."
Et siis tiedäkään kristityistä yhtään mitään. Emmehän me pelkästään tällä "homofoorumilla" toimi. Me teemme evankeliumin työtä KAIKKIALLA maailmassa ja varmaan ymmärrät että esim. muslimityössä ei tarvi sanallakaan puuttua homouteen :))
"Se että viimein olen ymmärtänyt mitä armolla tarkoitetaan ja kokenut sen, ei ainakaan se opetus, minkä sain ollut mitään tekemistä. Pelkkää synnin huutamista ja kiroamista helvettiin."
Tätä kautta kyllä ymmärsin syvän sisäisen vihasi kristittyihin, mutta miksi kuitenkin tulet meidän alueelle. Sinun antaa meidän kristittyjen hoitaa sen mitä kristinusko on koska me ainoina ihmisinä maanpäällä ymmärrämme mitä se on. Jos et hyväksy kristittyjä, niin sinun tulee tässä asiassa tehdä parannus, sillä jos et tätä asiaa työstä pois sielustasi, niin se jäytää sinut lopulta hajalle.
Mene Jeesuksen eteen totuudessa ja pyhyydessä ja kerro Hänelle tuskasi ja vihasi sellaisena kuin se aidosti sielussasi esiintyy. Jos näin teet ihan oikeasti, niin vakuutan että Herramme armo tulee sisääsi ja kaikki se tuska ja viha ikäänkuin sulaa sielustasi pois eikä sinun enää tarvi meitä uskovia haukkua eikä vihata. Jumalalla on kaikki valta myös ihmisen tuskaan ja sielun vammoihin - itse olen tämän kokenut. Jeesuksen nimeen. Amen- Kantapää
"Eka lauseessa väität ettet vihaakaan kristittyjä, mutta heti seuraavassa lauseet tuot vihailmaisuja esiin, kun väität kristityistä asioita joita emme itse tee. Me emme julista tuomoita. Ja toinenkin vihailmaisu ... evankeliumin julistus ei ole ihmisten kimppuun käymistä, vaan se on Jumalan rakkauden eteenpäin viemistä."
No mutta tokihan me sen tiedämme, että viimekädessä krisuhihuille pahimpia vihollisia eivät suinkaan ole juutalaiset, muslimit, "pakanat", tai edes ateistit, vaan ne toiset (eli "väärät") kristityt..
"Kristitty on kristitylle susi" sanoo sananlasku.
"Homot eivät todellakaan elä samanlaista elämäntyyliä kuin heterot. Tämän pitäisi olla selvää kaikille. Sen sijaan se ei ole aivan selvää minkälaista elämäntyyliä monet homot suurin piirtein elävät ja mitä haittaa siitä on heille ja muille homoille, tai kuinka rajua ja vastuutonta elämäntyyliä eräät homot elävät."
Silmiini pisti "Suurin piirtein" ja "Eräät" sanat, entä jos tilalla olisi eräät heterot. Joista suurin piirtein aika moni Eräistä varmasti vietää aika railaksta elämää.
Voi jo puhua aika heikoista yleistyksistä. Jotka taas eivät päde
*Not True Scotsman* - tyyliin.
Meinasin vielä muutaman valitun sanan kyseisen blogin kirjoittajaa kohtaan laittaa. Mutta onneksi meillä on kuitenkin olemassa täällä ns "Todellisuus" Joka puolestaan on osoittanut jo monet monet kerrat uskonnollisen hölynpölyn pseudotieteelliseksi hölynpölyksi. Joten enempää minun ei tarvitse edes jatkaa. Antaakseni käsitteen siitä miten ala-arvoinen kyseinen blogi ja henkilö on.- voithan yrittää?
Ja sinnulla ei sitten ole muuta mielenkiintoista nettiseuraa kuin sinulle niin käsittämätön "uudestisyntynyt". Miksi haaskaa aikasi tuollaiseen: Tuskin saat käännytettyä hänet ateistiksi!
Hannikin sitten heräsi päiväuniltaan. Kysymys siis kuului: Miksi haaskaan aikaani järkyttävän törkeän vihapuheen vastustamiseen? En ainakaan siksi, että uskoisin kyseisen kusipään siitä kovin todennäköisesti muuttuvan. Perusteettoman jumalluulonsa hän saisi puolestani kaikin mokomin pitää, mutta sen perusteella en hyväksy vihan levittämistä. Kyseessä on kuitenkin julkinen foorumi, jota lukevat monet muutkin ihmiset. Ehkä joku muu, joka ei ole erkaantunut ihan yhtä kauaksi ihmisyydestään, voi saada jotakin kirjoituksistani. En tiedä, toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato.
Ja Hanniahan ei kiinnostanut tässä lainkaan muu kuin se, että pääsi puolustamaan toista uudeksiluulottelijaa henkilöltä, jolla on ihan mälsä hattukin. Jos he nyt vähän vihaa levittävät, niin heillä on kuitenkin "vapaudut vankilasta"-kortti. Ei korppi korpin silmää noki.- joten jatkettanee?
Aatami9 kirjoitti:
Hannikin sitten heräsi päiväuniltaan. Kysymys siis kuului: Miksi haaskaan aikaani järkyttävän törkeän vihapuheen vastustamiseen? En ainakaan siksi, että uskoisin kyseisen kusipään siitä kovin todennäköisesti muuttuvan. Perusteettoman jumalluulonsa hän saisi puolestani kaikin mokomin pitää, mutta sen perusteella en hyväksy vihan levittämistä. Kyseessä on kuitenkin julkinen foorumi, jota lukevat monet muutkin ihmiset. Ehkä joku muu, joka ei ole erkaantunut ihan yhtä kauaksi ihmisyydestään, voi saada jotakin kirjoituksistani. En tiedä, toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato.
Ja Hanniahan ei kiinnostanut tässä lainkaan muu kuin se, että pääsi puolustamaan toista uudeksiluulottelijaa henkilöltä, jolla on ihan mälsä hattukin. Jos he nyt vähän vihaa levittävät, niin heillä on kuitenkin "vapaudut vankilasta"-kortti. Ei korppi korpin silmää noki.Onnittelut uuden profiililookin johdosta . Tuosipii sinun persoonaasi paljon paremmin kuin se hattuherra.
Yrityksesi on varmaan aito, mutta ei kovin laajalle kattava. Palsta on nykyään kutistunut suppean joukon ajakuluksi. Samat täällä pyörivät, muttta voihan joku satunnainen käväistä. Siinä toivossa minäkin kirjoittelen.
Vastakkainasettelu on lisääntynyt paljon viimevuosina. Samalla kun yleisesti mm. eri kansat ovat alkaneet toimia enemmän yhdessä ja muutenkin ollaan pikkuhiljaa pääsemässä eroon nationalistisesta ajattelusta, on syntynyt liikkeitä jotka pyrkivät nimenomaan suojelemaan perinteistä nationalismia ja vastustamaan kulttuurien sekoittumista toisiinsa.
Joidenkin mielestä se on niin kamalaa että se kulttuuri jossa on kasvanut alkaa muuttua. Suvivirsi on säilytettävä, kansanenemmistön pysyttävä sekä valkoisena että kristittynä, homot ovat pahasta ja pyrkimykset muuttaa asioita ovat fasistista sosiaalismarxismia joka haluaa kaataa ainoa oikean Jumalan asettaman järjestyksen ja muutenkin tuhota kansallisen identiteetin.
Sitten tietysti myös koko "uudestisyntyneiden" kristittyjen ryhmä. Harva muu uskovien ryhmä ylpeilee yhtä paljon omalla uskollaan ja ylimielisesti julistaa harhaopiksi ja vääräksi kaiken mikä ei satu sopimaan siihen omaan itse koettuun uskoon. Ja vielä pahimmat jopa väittävät että uudestisyntyneisyytensä takia eivät enää tee syntiä.
Ylpeys on yksi synti muiden joukossa. Jeesuskaan ei koskaan ylpeillyt sillä että on Jumalan poika, mikä saa sitten uudestisyntyneen kristityn uskomaan että Jumalan alhaisella palvelijalla olisi oikeus ylpeillä sillä palvelee Jumalaansa. Jumalan palvelemisen kuitenkin olisi tarkoitus olla asia jota ihmisen kuuluu tehdä, se ei ole asia josta palkittaisiin tai jossa olisi jotain ylpeilyn aihetta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5201608- 641176
- 61872
- 62871
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18847Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101776- 76751
- 30707
- 63695
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49691