Oli siinä naurussa pidättelemistä kun yksi tuttu uskovainen näki Chris Angelin shown televisiossa. Heti piti kuulemma vaihtaa kanavaa kun tulee "vääriä henkivaltoja" siitä ohjelmasta. Yritin vakuutella että kyse on hyvin suunnitelluista ja järjestetyistä tempuista, mutta kun ei mennyt asia perille. Kyseessä on lopunaikoina esiintyvä pimeyden voimilla operoiva "messias" :) En vain ymmärrä kuulemma sitä kun olen ateisti.
Miten ihmisen todellisuuskäsitys voi mennä noin pahasti harhaiseksi?
Lopunajat
3
93
Vastaukset
Oikeasti aika säälittävää. Vähän sama kuin "edelliset elämät" tai luomisoppi. Ne on vähän yksinkertaisia, eikä uskalla ajatella omilla aivoillaan, kun toivovat, etteivät kuoliskaan.
Näistä löytyy kyl hauskoja esimerkkejä. En muista oliko se James Randi vain Darren Brown silmänkääntäjistä, joka sanoi ettei häntä huoleta ihmiset jotka eivät usko heillä olevan yliluonnollisia kykyjä. Vaan ne ihmiset jotka uskovat että heillä niitä on.
http://www.youtube.com/watch?v=siDy1o9-swk- Hihhulihihhii
Uskovalle ihmiselle on aika turha yrittää vakuutella yhtään mitään järkevää, koska hän on omasta järjestään vapaaehtoisesti luopunut ja elää ihan ikiomassa fantasiatodellisuudessaan. Siinä todellisuudessa järki ja faktat eivät koskaan merkitse mitään - tämän huomaa aina jos yrittää (turhaan) keskustella uskovan kanssa.
Koska uskova ei kykene (tai suostu) ymmärtämään mitä eroa on oikealla tieteellä ja pseudotieteellä tai mitä eroa on muinaisilla taruilla ja tutkituilla tositapahtumilla, niin miten hän voisi ymmärtää mitä eroa on taikatempuilla ja pimeyden voimilla? Harry Potter on kuulemma myös vaarallista pimeyden voimilla operoimista ja kannustaa lapsia noituuteen ja jooga sen vasta saatanallista onkin.
Tuttusi on juuri sitä samaa porukkaa, joka takavuosina poltteli ihmisiä noitina rovioilla ja joille on aivan turha yrittää selittää, ettei mitään sellaisia kuin noitia ole olemassakaan, ne ovat pelkkää satuilua ja taikauskoisten typerysten kansantarinoita. Uskovat ovat sivistymättömiä typeryksiä, jotka elävät ikuisesti pimeää aikaansa oman päänsä sisällä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla4651351- 641126
- 61852
- 61815
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18757Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k100723- 72704
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49681- 30677
- 62664