veli ja sen sisko

rasittava asia

minulla on maalaisveli ja olen hänen kaupunkilaisiskonsa. Vanhempieni kuoltua veljeni käyttäytyy omituisesti, kirjoittelee kunniaani loukkaavia viestejä ja haukkuu suullisesti. Hän on vanhapoika ja ei voi sietää miestäni ja luulee, että kaikki omaisuus mikä vanhemmiltani jäi kuuluu hänelle. Mieheni puolustaa minua ja tietää asiat mutta veljeni sanoo se on maalaisjärki mikä täällä pelaa. Meillä on kesämökki hänen mökkinsä vieressä. Veljeni pelkää nähtävästi poikiani ja miestäni ja kirjoittelee minulle ja painostaa minua.Nyt hän on kieltänyt meitä menemästä hänen omistamilleen kiinteistöille ja hän kirjoittaa että ei suostu keskustelemaan asioista ennenkuin on joku "turvamies " mukana.
Hän paisuttelee asioita kun on yksinäinen, mitään lainvastaista ei me ole tehty.

17

216

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • demeter

      Jos vanhempiesi kuolemasta on kulunut vähän aikaa, veljesi käytös voi selittyä sillä.
      Hän hakee turvaa, elämän hallinnan tunnetta tuolla reviirin varjelulla. Mutta jos tilanne on ollut päällä jo kauan, käytöstä on jo vaikeampi ymmärtää. Ei auta paljon, vaikka tietäisi, että tuon tyyppiset "riidat" ovat yleisiä. Tarkemmin tuntematta asiaa, ei oikein voi neuvoja antaa.

    • tuttua juttua toisilla katkeruus kestää loppu elämän näin se kävi meillä.

    • ...

      Normikamaa.

      Aina kun kyse perinnönjaosta, aina puhutaan rahasta. Vaikuttaa, perintö jakamatta. Yksinkertaisesti vaadit, että jaettava välittömästi, muuten tilanne voi mennä kamalaksi ajan kuluessa. Helpointa hommata asianajaja. Katos, joka kerta kun asianajaja tekee jotain, siinä menee pesästä rahaa, se ihmeesti vauhdittaa jakoa kun perinnöt valuu asianajajan tileille :DD

      Perintökaari varsin selkeä, ongelmaksi muodostuu aina iratimisto, sillä yleensä ei rahallista arvoa, mutta siitä sitä vasta riidelläänkin.

      Ja sellainen, asia ei kuulu muille kuin verisukulaisille. Ei sun ukkos saa sekaantua asiaan mitenkään, sehän siinä on kähmimässä veljesi omaisuutta.

      Ja veljesi on siinä oikeassa, että hän on alakynnessä, koska on yksin, vastassaan typerä sisarensa perheineen. Ei suvun ulkopuolisille toisten asiat muulu mitenkään. Se on sun ja broidis asia. Turvamies tarkoittaa siis käytännössä lakimiestä. Ja perinnönjakotilaisuuksissa suvun ulkopuoliset pysyy visusti pihalla.

      Ja jokaisella on oikeus päättää, ketä mökilleen päästää.

      Ette varmaan ole tehneet mitään rikosta, olette vain isolla porukalla koittaneet painostaa yksinäistä ihmistä. Tuollaisia verenimemistapauksia paljon, itsellekin meinasi käydä niin, hommasin asianajajan. Kas kummaa, kaikki menikin tasan, eikä isosisko saanytkaan mitään "esikoisoikeuden" oikeuttamia lisiä, eikä mitään lisiä muutenkaan sen takia, että sillä perhettä, mulla ei. Skin hyvä piuoli asiassa, eipä ole senkään typeryksen kanssa tarvinnut keskustella pariinkymmeneen vuoteen. Ei ole tullut enää riitoja perinnönjaon jälkeen :DD

      =DW=

    • meillä jaettiin kaikki sääntöjen mukaan ja kun ei muuta keksitty tappelemisen aihetta niin ruvettiin väittään että mää putsasin äitini sinä aikana kun hoidin häntä hänen sairautensa aikana jolloin hän oli täysissä sielun voimissa loppuun asti ja jos hän jotain hakintoja teki niin siitä kyllä keskusteltiin sisarusten kanssa nimenomaan sen takia että ei mitään jälkipuheita tule ei ihan menny niinkun piti.

    • Tytär + perhe

      Maalaistalojen tyttäret ovat olleet lapsipuolen asemassa pitkään, heidät on vain pistetty maailmalle siitä talosta ja tilalta, ja usein vielä kaiken huipuksi vaikeutettu ilkeilemällä heidän elämäänsä vielä lisääkin, perinnön riistämisen ohella.

      • ...

        Impperfekti.

        Ajat muuttuneet sadassa vuodessa. Aikanaan oli tosiasia, että nainen ei yksinkertaisesti pystynyt hoitamaan maatilaa, siinä kun oikeasti tehtiin raskasta ruumiillista työtä. Lisäksi ennen oli selkeä asikoisoikeus, vanhimmasta pojata tuli isäntä, muut sai lähteä. Nykyään vähän toisin päin, vanhemmat kakarat pyrkii opiskelemaan ja tila jätetään kuopuksen riesoiksi. Näitä tapauksia tiedän useita.

        Se on se jatkaja tärekein tilan kannalta. Siitä pitää pitää huolta, muuten sukupolvien työt vaarassa. Onhan noita emäntiä nykyään paljonkin, samalla lailla sitä traktorilla törryyttää nainen kuin mieskin. Ja talolliset emännät haluttua tavaraa naimamarkkinoilla, maata kun ei valmisteta lisää, kyllä siinä kaikki kylän yksinäiset isännät on pörräämässä ympärillä, että sais pilhaartsijaa ja lisäksi lisää viljelysmaata :DD

        Ai niin, aika paljon oli tyttöjä jäänyt pehtooreiksi tai piioiksi kotitiloilleen, pöndellä kun ei oikein noita töitä ollut tarjolla ja monet tahtoi jäädä vanhoiksipiioiksi, just siksi, kun niistä ei ollut emänniksi. Meilläkin oli useassa naapurissa isännän sisko navettahommissa. Perusjuttu oli toi tilan pystyssä pitäminen ja töihin pystyminen. Aikanaan kun ei ollut näin erikoistuneita tiloja, kaikki viljeli vähän kaikkea, pelkkiä karjatiloja ei ollut. Ei navettahommatkaan mitään keveitä olleet, paskan talikoiminen ei ole kevyttä, mutta ei niitä kantturoitakaan satoja ollut.

        Noh, mä nyt olen vaan seuraillut pönden kehittymistä omakohtaisestikin, se on vaikuttanut moniin asioihin ja siihen on vaikuttanut monet asiat, liian paljon tuumimista tässä yhteydessä.

        =DW=

      • miriam......
        ... kirjoitti:

        Onpa kova kohtalo jäädä piiaksi tai pehtooriksi. Pehtoori ehkä parempi koska saa tilan aikanaan. Äiti kuvitteli tyttären jäävän piiaksi taloon vanhempien passaajaksi ja hoitajaksi. Toisin kävi, tyttären ansiotulot vanhemmat putsasivat heti palkanmaksupäivänä, se oli pakko antaa koska muuten olisi näytetty ovea. Tytär ei ollut mistään pöndelästä, teki reippaan velan kun sai opiskelupaikan. Nyt tilanne on se, tämä nuorin tytär saa kuulla vaikka minkälaisia syytöksiä siskolta ja veljeltä. Tytär on katkaissut välit täysin poikki ja elää omaa elämäänsä - hän hankki oman elämän - täydet 10 pojoa! Näin sitä toimittiin kymmeniä vuosia sitten.

      • niinvainäinkö
        miriam...... kirjoitti:

        Nyt tuli aukko sivistykseeni, kun sanot, että pehtoori saa tilan aikanaan?
        Pehtoorihan on yleensä ulkopuolelta palkattu tilanhoitaja, työntekijä.
        Vai tarkoitatko, että sukulainen pehtoorina perii tilan aikanaan?

      • ...
        niinvainäinkö kirjoitti:

        Pehtoori on palkollinen tilanhoitaja, se ja sama, onko sukua vai ei. Mutta pehtoorilla teoreettinen mahdollisuus sukulaisena periä tila, jos isäntäväellä ei muita perillisiä Mun käsittääkseni ennen ostettiin sukupolven vaihdoksessa sisarukset ulos, nykyään on enenpi jakamattomia tiloja, joissa ikäänkuin pari isäntää, tilat kun olleet jo pitkään yrityksiä siinä kuin muutkin yritykset. Ja niin pirun kalliita, että yhdellä ihmisellä ei välttämättä riitä elinikä tilavaelkojen maksamiseen.

        Kandee muuten muistaa, aikanaan vanhukset jäi syytingille tilalle, kun nuoripari otti tilan haltuunsa. Nykyään vanhukset muuttaa muualle. Ennen oli ties minkälaisia tiluksia, suuri väkimäärä takasi töitten tapahtumisen, aina se mummeli jouti lapsia kaitsemaan tai kahvia heinäpellolle keittelemään, jos vaan kykeni. Työt oli maalla. Nut töitä ole oikein missään. Jokainen pärjätkööt omillaan. Joku jää pitämään tilaa, vanhukset rivitaloon kirkolle, sisarukset kaupunkiin töihin tai työttömiksi jne.

        Ihan perusmaatalous ei työllistä juuri ollenkaan ulkopuolisia, joskus jotain sesonkityöntekijöitä kortistosta, siellä riittää kyllä työttömiä.

        Toki ovat maatilan perinnönjaot tuttuja, ihan omakohtaisestikin. Olin suuresta sisarussarjasta kuolleen ainoa lapsi. Kukaan parvesta ei vuosiin vaatinut perinnönjakoa, kai se olisi ollut ahneuden tai rahanpuutteen ilmaus.
        Takanapäin naristiin pesän aiheuttamista maksuista.

        Niinpä minä menin asianajajan puheille, ja asia hoitui iisisti, menot jakoivat kaikki. Loppujen lopuksi kaikki olivat tyytyväisiä. Kai saatavat ovat hengissä saatuina parempia, kuin että seuraavakin olisi jo ehtinyt poistua jakajien joukosta. Tosin, muilla oli paljonkin lapsia.

        Kylläkään en näe aloittajan viestistä, ettei pesää olisi jaettu?

        Ennakkoperintö.

        Alkoi noit appivanhemmat vanheneen käsiin. Otin puheeksi ja ilmoitin, että asia ei kuulu meille vävyille mitenkään, mutta tehkööt testamentit ja jakakoot ennakkoperintöjä. Siihen ei ole kenelläkään sitten nokankoputtamista.

        Maatiloilla menee mun käsittääkseni sukupolvenvaihdokset aika siististi. Jos vain halukas löytyy, se on sitten isäntä tai emäntä, ostajia tai vuokralaisia maille aina löytyy, jos kukaan perillisistä ei ole halukas jatkamaan. Melkein kaikilla tutuilla pöndääjillä vähän sama huoli, että siis onko jatkajaa. Se muuten vaikuttaa motivaatioon pirun paljon, kun ei tiedä, miksi raataa niskalimassa maatilalla, joka on menossa aikanaan myyntiin.

        Kyllä toi haiskahti jakamattomalta pesältä "luulee, että kaikki omaisuus mikä vanhemmiltani jäi kuuluu hänelle". Kun on jaettu, kukaan ei luule mitään, kaikki tietävät, mikä kuuluu kenellekin.

        =DW=

      • minulla ei perittävä

        Tunnet hyvin tilanomistajien elämää ja perinnönjakoja, mutta on yhtämonta versiota, kuin on tilaakin.

        Meillä se meni näin. Vanhempani luovuttivat (syytinki) tilan vanhimmalle pojalle ja me kolme sisarusta saimme nimellisen korvauksen, jonka kuittasimme saaduksi. Asuimehan stadissa ja oli perheet ja hyvät ytöpaikat.

        Lomat (ainakin minun perhe) vietimme tietenkin kotitilalla ja meitä pidettiin kuin piispaa pappilassa, ...niinkauan, kuin äitikin viimeisenä eli.

        Sitten asiat mutkistui. Veljelläni oli jokunen avovaimo ehdokas ja kukaan heistä ei liiemmin pitänyt meistä ja tunne oli kyllä molemminpuolinen....ymmärretävästi.

        Näin mentiin yli 10v ja sitten veljeni kuoli yllättäen poikamiehenä ja tila jäi meille sisaruksille. Avovaimo ei meinannut millään uskoa että saisi kalppia tiehensä, kuten oli meitäkin aikoinaan pistänyt ulos talosta.

        "Viisaana" jätimme sitten tilan suoraan lapsillemme ja nyt siellä on neljä perillistä, toisilleen kuitenkin melko vieraita, koska emme olleet pitäneet yhteyksiä...se kiire, kiire.

        Yksi perillisistä (agrologi tyttö/työtön) asuu tilalla, toiset haluaisivat vuokraa häneltä, ..ainakin sähkö on kallista. Tilahan ei tuota mitään, koska ne muutamat ekut pellonvuokrauksesta ei kesää tee."Tyttö" sairastaa lihassurkastumaa ja pitää koirakenneliä. No tulee sinne kesä ja oikein ihana.

        Ongelma onkin muodostunut jaosta, koska tila ei ole kaavoitusalueella ja rantatontin paikkoja olisi 6-7, mutta ei tietoa mihin saa rakentaa. Jokainen odottaa tietoa "rikastumisesta", ettei vain vahingossa ota plänttiä, johon ei saa rakentaa mitään.

        Kieltämättä,..katkeria puheluita on soiteltu meidän luovuttajien välillä tyyliin, "sinun lapsesi", eikun "sinun kakarasi" ja ainakin nuorin veljeni on jo todennut. Ei olisi sittenkään pitänyt tilaa antaa nuorisolle. Tosin lapseton sisareni on yksi perillinen ja "hänen kuolleen ruumiinsa yli" tilan saa myydä.

        Toki tiedän, että hänen ruumistaan ei tarvitse myyntiin odotella, mutta nämä "ilviöt" odottavat, olisiko tädiltä jäänyt sittenkin perintö heille. Täti kun lupailee vuoronperään jokaiselle, että sitten perit hänet! Aina tuo siskoni on osannut olla juonikas! Siis siitäkin meidän välillä on joskus "sanansäilää", kun minä en voi hänen olemattomia lapsia haukkua.

        Itse myisin tilan jo Venäläisille. Onhan se Saimaan kanavan varrella ja entisen sisävesilaivojen pysähdys paikka, joten syvyyttä riittä isoillekin aluksille.

        Anoppini tarina onkin niitä karmeita. Hän ei perinyt mitään miehensä kuoltua, vaikka teki yhdeksän lasta. Kylmänviileästi lapset toteuttivat lakia.

      • ...
        minulla ei perittävä kirjoitti:

        .

        Sinulla viisasa sisko. No onhan se tavallaan ilkeä, mutta pitää suvun tietyllä tavalla kasassa, perintöjen takia. Ihme homma, että kukaan ei ole vaatinut perinnön jakoa, kaikki pelkää, että eivät rikastukkaan perinnön kautta niin paljon kuin kuvittelevat. Topakka tyyppi se sun sisar. Piru, jos joku "perillisistä" joskus tajuaa asian, onhan siinä edes joku ihminen tajunnut, että ei maata krematoorioon mahdu kuin rajallinen määrä :D

        Sitten kun se sisaresi on oikeasti ruumis, sitten alkaa helevetillinen sota. Mutta ole huoleti, sitten ne asiat on selviä. Sukuasiat ei ole, mutta sillä ei enää siinä vaiheessa ole yhtään mitään väliä. Ei ole näennäisiä sukulaisuussuhteita, on vain ihmisiä, joilla ei muuta yhteistä, kuin joku entinen suku. Raakaa, mutta totuus nykyaikana.

        Ois mullakin paljon kertomuksia aiheesta. Ne ei koske mua, joten antaapi niitten olla. Sen van sanon, ei ne niin nättiä kateltavaa ole läheskään kaikki olleet.

        =DW=

    • narinaa ja nurinaa

      Opitko mitään?

      Hoitakaa nyt hyvät ihmiset jäämistönne eläessänne, ettei kirtokulku jatku.

      • yhteisomistusmökki on semmoinen riesa, että sitä ei kannata kenenkään ottaa. Toinen osapuoli kun on vielä sellainen joka sanoo, ettei luovu osuudestaan mistään hinnasta vaikka hänellä on oma mökki vieressä. Olihan se mökki osuus otettava, kun se jäi perinnönjaossa ja olisi tarpeellinen minulle.

      • tii-na-...
        pitute kirjoitti:

        yhteisomistusmökki on semmoinen riesa, että sitä ei kannata kenenkään ottaa. Toinen osapuoli kun on vielä sellainen joka sanoo, ettei luovu osuudestaan mistään hinnasta vaikka hänellä on oma mökki vieressä. Olihan se mökki osuus otettava, kun se jäi perinnönjaossa ja olisi tarpeellinen minulle.

        mää en sillon aikanaan ottanu vaan myin osuuteni ja oon ollu tosi tyytyväinen ratkaisuuni ei olis muutenkaan sopinu mulle että olisin aina loputtomiin viettänyt kaikki kesäni sisareni ja veljeni ja heidän perheidensä kanssa siinä ei oo mitään omaa vaikka oliskin ollu jokaisella oma mökki mutta kumminkin samalla tontilla ja lähekkäin.

      • kaikki pois muilta

        yksinäinen poikamies, jo iäkäskin, kerää kaikki kiinteistöt itselleen perinnönjaossa ja ostaen ja ei ajattele ollenkaan muita. Naapuri joka uskaltaa pitää puolensa rupeaa saamaan häneltä törkeää sähköpostia ja muuta häirintää niin paljon, että joutuu myymään mökkinsä ja muuttamaan pois.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      59
      2945
    2. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      134
      2131
    3. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      92
      1798
    4. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      164
      1405
    5. Mitä harrastuksia kaivatullasi on?

      Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?
      Ikävä
      73
      1341
    6. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      63
      1319
    7. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      79
      1262
    8. Tiedän että käyt täällä

      Eräälle naiselle älä huoli en kerro kellekkään
      Ikävä
      69
      1132
    9. Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi

      Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂
      Ikävä
      73
      1069
    10. Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?

      Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t
      Thaimaa
      33
      1017
    Aihe