"Minne minä voisin mennä, kussa ei sinun Henkesi olisi, minne paeta sinun kasvojesi edestä? Jos minä taivaaseen nousisin, niin sinä olet siellä; jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä. Jos minä kohoaisin aamuruskon siivillä ja asettuisin asumaan meren ääriin, sielläkin sinun kätesi minua taluttaisi, sinun oikea kätesi tarttuisi minuun. (Psa.139:7-10)
"Saattaako joku niin piiloon piiloutua, etten minä häntä näe? sanoo Herra. Enkö minä täytä taivasta ja maata? sanoo Herra." (Jer.23:24)
"niin tiedä siis tänä päivänä ja paina se sydämeesi, että Herra on Jumala ylhäällä taivaassa ja alhaalla maan päällä, eikä muuta jumalaa ole." (5Moos.4:39)
"Kuka kykenisi rakentamaan hänelle [Jumala] huoneen? Taivaisiin ja taivasten taivaisiin hän ei mahdu. Mikä siis olen minä rakentamaan hänelle temppeliä muuta varten kuin uhratakseni hänen edessänsä?" (2Aikak.2:6)
Jeesus opetti "Jumala on Henki" (Joh.4:24) ja kutsui Jumalaa myös "voimaksi" (Matt.26:64). Jumala on kaikkialla ja kaikessa läsnäoleva voima, tai henki.
Ehkä kaikkein selvimmin Raamatun panteistinen jumalakuva käy ilmi Apostolien tekojen 17:sta kappaleesta. Siinä sanotaan suoraan että ihmiset ovat ja liikkuvat ja elävät jumalan sisällä:
"Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu käsillä tehdyissä temppeleissä eikä häntä voida ihmisten käsillä palvella, ikäänkuin hän jotakin tarvitsisi, hän, joka itse antaa kaikille elämän ja hengen ja kaiken. ... että he [ihmiset] etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet [Jumala] löytää - hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä; sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme" (Ap.t.17:24-28)
Paavalikin ilmeisesti ymmärsi universumin/kaikkeuden olevan kristinuskon jumala.
"Sillä hänestä [Jumala] ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki" (Room.11:36)
"yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa." (Ef.4:6)
"Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään (atomit, molekyylit, materia), ei ole syntynyt näkyväisestä (vaan 'hengestä')." (Hebr.11:3)
Myös apokryfi-kirjoissa on viittauksia panteismiin.
Viisauden kirja 1:7
"Sillä Herran Henki täyttää maanpiirin, ja hän,joka pitää kaiken koossa, tietää, mitä puhutaan."
Vertaa Viisauden kirjan jaetta 1:7 Sananlaskuihin jossa sanotaan näin:
"Herran silmät ovat joka paikassa; ne vartioitsevat hyviä ja pahoja." (Sananlaskut 15:3)
Panteismi
86
835
Vastaukset
- Nooalaiset.
Koraanin panteistinen Jumala
Koraanin mukaan Jumala ruokkii kaikki maan eläimet ja taivaan linnut. Itseasiassa jumala ruokkii myös hyönteiset, kalat ja bakteerit. Jumala on siis kaikkialla läsnäoleva.
"Ei ole ainoatakaan eläintä tämän maan päällä, jota Jumala ei ruokkisi, ja Hän tietää sen tyyssijan ja kotipaikan." (Koraani 11:6)
"Jumala on kaiken luonut ja pitää kaiken vallassaan." (Koraani 39:62)
Vaikka me emme näe jumalaa me elämme hänen läheisyydessään. Jumalan henki on kaikkialla läsnä:
"Totisesti Me olemme luonut ihmisen ja tiedämme, mitä hänen sielunsa hänelle kuiskaa, ja olemme lähempänä häntä kuin hänen oma elinsuonensa." (Koraani 50:16)
Koraanin mukaan kaikki mitä luonnossa tapahtuu, tapahtuu Jumalan tahdosta. Jumalan tahdosta eläimet saavat ruokansa. Jumalan tahdosta taivaankappaleet kiertävät ratojansa. Jumalan olemassa olosta todistaa koko luomistyö: eläimet, taivaankappaleet, kaikki olevainen.
"Ja Hän on teitä varten säätänyt yön ja päivän, luonut auringon ja kuun. Ja tähdet noudattavat Hänen käskyjään. Totisesti, tässä on merkkejä niille, joilla on ymmärrystä." (Koraani 16:12)
Monoteismi johtaa panteismiin ja päin vastoin
Monoteismi ja panteismi ovat saman kolikon kaksi puolta. Sekä näkyvä että näkymätön todellisuus noudattaa jumalan tahtoa. Jokainen pienen pieni atomi tai muu alkeishiukkanen noudattaa jumalan käskyjä (=tahtoa),
"Jumalalle kuuluu Itä ja Länsi, ja mihin käännyttekin, ovat Jumalan kasvot siellä; katso, Jumala sulkee olemukseensa kaiken ja tietää kaiken." (Koraani 2:116)
Englanninkielinen käännös:
"To Allah belong the east and the West: Whithersoever ye turn, there is the presence of Allah. For Allah is all-Pervading, all-Knowing. (Quran 2:115)
Jos kerta a) jumala on tässä todellisuudessa kaikkialla läsnä ja b) jos kerta jumala saattaa tahdollaan jokaisen alkeishiukkasen toimimaan haluamallansa tavalla, ja c)jos kerta jumala on läsnä myös siinä/niissä todellisuuksissa joita me emme näe tai tunne, niin eikö ole selvää että jumaluus ja kaikkeus ("kosmos") ovat sama asia. Jumala on itse olevainen, ja kaikki oleva on hänestä lähtöisin, ja kaikki* häntä tottelee. Koska on olemassa vain yksi kaikkeus, olevaisuus , on olemassa vain yksi jumala.
"Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa" (Mark.12:29)
Henkilö joka ei ole panteisti, se on, henkilö joka uskoo että on olemassa myös muita todellisuuksia kuin se jossa jumala vaikuttaa, on itse asiassa polyteisti. Ei-panteisen uskovan todellisuuskuvassa jumalan valta kaikkeuteen on rajallinen. Tämän takia henkilö joka kieltää panteistisuuden kieltää myös monoteistisen jumalakuvan, eikä siten täytä Islamin peruspilaria - uskoa yhteen jumalaan.
Koraani 57:3
Hän on ensimmäinen ja viimeinen, näkyvä ja näkymätön, sillä Hän tietää kaikki.
57:3 Pickthal translation:
He is the First and the Last, and the Outward and the Inward; and He is Knower of all things.- Nooalaiset.
Tieteessä hypoteesi on ajatus tai teoria, joka tarvitsee kehittelyä. Teoria on selitysjärjestelmä johon ei liity samanlaista epävarmuutta. Koska meillä ei ole varmoja todisteita jumalan olemassaolon puolesta jumala uskoa voidaan pitää lähinnä hypoteesinä. Jumala usko on melkeinpä vain toivoa siitä että on olemassa oikeudenmukainen tuomio. Panteismissa oikeudenmukainen tuomio sisältää ajatuksen sielunkierrosta, siitä että jokainen joutuu sovittamaan pahat tekonsa jollakin tavalla, ja että on olemassa palkkio hyvistä teoista. Panteismissa ajatellaan että sielunkierron taustalla on kaikkialla läsnäoleva jumalallinen voima, tai henki, kosmoksen henki. Osa panteisteista näkee jumalan (kaikkeuden) täysin persoonattomana korkeampana voimana.
Jumala usko (teismi) ei siis ole valmiiksi muotoiltu tieteenteoria, vaan teismi on enemmänkin hypoteesi, tai tapa nähdä maailmaa, tapa tulkita tieteen maailnakuvaa. Ja teistinen uskokin voi muuttua jos tieteenmaailmankuva ja tieteen kehittyminen sitä vaatii. Teistinen usko ei koskaan ole, eikä voi olla, eikä saa olla tieteellisen tiedon vastainen. Tosin ihmisillä on erilaisia käsityksiä siitä mikä on tieteellistä.
Agnostikot näkevät että sekä ateismi että teismi ovat mahdollisia ja yhtä epävarmoja maailmanselityksiä. Miksi liittyisimme ateistien joukkoon jotka uskovat todistaneensa ettei jumalaa ole olemassa?
Huomaa että teistinen teoria ei ole evoluutio-vastainen.
Panteismissa evoluutio on yksi universaali kosminen lainalaisuus jonka kautta Jumala ilmaisee oman tahtonsa
Kristillisessä teologiassa evoluutiota voidaan pitää Jumalan työkaluna, laajemman luomistyön keskeisenä mekanismina
Kreatinionismi on harhaoppi koska lajeja ei suunniteltu erikseen, vaan ne syntyivät osana kosmista jumalallista prosessia, ja evoluutio on se suunnitelma, ei lajit itsessään
Buddha opetti että on ihan sama onko jumalaa olemassa vai ei. Uskontojen elämänohjeet ovat hyviä ja hyödyllisiä ohjeita riippumatta siitä onko jumalaa olemassa vai ei. Ja jos ne eivät ole hyviä ja hyödyllisiä ohjeita, niitä ei tule noudattaa. Tutkikaa itse mikä on ihmiselle hyväksi, ja te tulette samaan lopputulokseen kuin uskonnot.
Buddha opetti että itse-saastutus (esim alkoholismi, huumeet) on väärin ja turmiollista. Eikö näin ole riippumatta siitä onko Jumalaa olemassa?
On mahdollista että mitään Kuolemanjälkeistä ei ole, mutta sekin on mahdollista että sinulla on sielu joka tavalla tai toisella selviä kuolemasta. Varmaa vastausta ei ole. Buddha opettaa että riippumatta siitä onko kuolemanjälkeistä elämää, sinun on mahdolista elää hyvä elämää tässä ja nyt. Sinun ei tarvitse esittää että omaat uskon. Luuletko voivasi pettää kaikkiavaltiasta? Ja jos kaikkivaltiasta ei ole, mitä hyötyä on esittää uskovaa?
Meidän ei tarvitse saavuttaa varmuutta Jumalan, tai sielun olemassaolosta. Me voimme spekuloida sillä, ja se sopii yhä edelleen tieteen maailmankuvaan, mutta pakko ei ole saavuttaa varmuutta. - Nooalaiset.
Nooalaiset. kirjoitti:

Meidän ei tarvitse saavuttaa varmuutta Jumalan, tai sielun olemassaolosta. Me voimme spekuloida sillä, ja se sopii yhä edelleen tieteen maailmankuvaan, mutta pakko ei ole saavuttaa varmuutta.1.Johanneksen kirje 4:1
Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta;
1Tes.5:21
mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on;
MITÄ ON AGNOSTISUUS?
Agnostisismi on elämänkatsomus jossa pyritään maailmankatsomuksen ja arvo- ja uskomusjärjästelmän järkiperäisyyteen ja jossa tieteellistä lähestymistapaa pidetään arvossa ja sitä noudatetaan kaikilla elämänfilosofian ja mielenfilosofian osa-alueilla. Agnostikkojen mielestä on aina ja kaikkialla väärin uskoa mihinkään riittämättömin perustein.
Agnostikot (skeptikot) katsovat että monista uskonnollisista väittämistä ei voida saavuttaa riittäviä todisteita puolesta tai vastaan. Agnostikot eroavat ateismista siinä että he eivät kategorisesti kiellä uskonnollisluontoisia väitteitä, mutta he eivät myöskään halua sitoutua sellaisiin uskonnollisiin oppeihin joilla ei ole riittävän vahvaa todistuspohjaa. Agnostikot vaativat uskonnollisluontoisten väitteiden perustelua samalla tavalla kuin tieteellisten väitteiden perustelua vaaditaan esimerkiksi fysiikassa. Tämä on uskonnonfilosofiassa evidentialismiksi kutsuttu kanta.
Ateismi on jyrkempi kannanotto kuin agnostisuus koska ateismissa katsotaan että on jollakin tavalla kyetty todistamaan tai löytämään todisteita siitä että jumalaa (tai sielua) ei ole olemassa. Agnostikot suhtautuvat ateismiin yhtä hylkäävästi kuin teismiin, koska agnostikkojen mukaan Jumalan olemassaolemattomuuttakaan ei ole kyetty todistamaan.
Agnostisuudessa, päinvastoin kuin ateismissa, hyväksytään se tosiseikka että ihmisen usko voi vaihdella päivästä toiseen, ja heikko teisti voi muuttua heikoksi "uskonnottamaksi".
Agnostikko voi olla neutraali (ei osaa sanoa) , heikko uskoinen ateisti tai heikko uskoinen teisti. Heikkouskoinen teisti voi kutsua itseään agnostikoksi. Toisaalta agnostikko voi olla uskonnoton. Uskonnoton agnostikko ei usko jumalaan, koska katsoo että siitä ei ole tietoa (riittäviä todisteita). On kuitenkin olemassa myös uskonnollisia agnostikkoja. Luterilainen filosofi Juha Sihvola sanoo teoksessaan Maailmankansalaisen etiikka, että jumalan olemassaolosta ei voida sanoa mitään puolesta tai vastaan tieteellisessä mielessä, mutta jumalaan voisi silti uskoa uskonnollisen uskon kautta. Sihvola määrittelee uskonnollisen uskon toivoksi jumalan olemassaolosta. Tällainen uskon määritelmä mahdollistaa hänen mukaansa agnostismin ja uskonnollisuuden yhdistämisen.
Ateistit yrittävät epätoivoisesti sekoittaa jumalankieltämisensä ja uskontovihamielisyytensä terveeseen epäilyyn (agnostisuus, skepsismi). Me agnostikot emme halua leimaantua ateistien uskontovastaisuuteen, vaikka kritisoimmekin uskontoja, siitä johtuen että ateismissa uskontokritiikki saa epäasiallisia piirteitä. Agnostikoilla ei ole tarvetta pilkata ihmiskunnan kulttuuriperintöä, vaan jopa oppia siitä. Tästä huolimatta agnostikot kritisoivat uskontoja, ja haluavat vapauttaa ihmisiä uskonnollisesta urautuneisuudesta koska agnostikot katsovat uskontojen olevan suurelta osalta vanhakantaista mytologiaa - Nooalaiset.
Nooalaiset. kirjoitti:
1.Johanneksen kirje 4:1
Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta;
1Tes.5:21
mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on;
MITÄ ON AGNOSTISUUS?
Agnostisismi on elämänkatsomus jossa pyritään maailmankatsomuksen ja arvo- ja uskomusjärjästelmän järkiperäisyyteen ja jossa tieteellistä lähestymistapaa pidetään arvossa ja sitä noudatetaan kaikilla elämänfilosofian ja mielenfilosofian osa-alueilla. Agnostikkojen mielestä on aina ja kaikkialla väärin uskoa mihinkään riittämättömin perustein.
Agnostikot (skeptikot) katsovat että monista uskonnollisista väittämistä ei voida saavuttaa riittäviä todisteita puolesta tai vastaan. Agnostikot eroavat ateismista siinä että he eivät kategorisesti kiellä uskonnollisluontoisia väitteitä, mutta he eivät myöskään halua sitoutua sellaisiin uskonnollisiin oppeihin joilla ei ole riittävän vahvaa todistuspohjaa. Agnostikot vaativat uskonnollisluontoisten väitteiden perustelua samalla tavalla kuin tieteellisten väitteiden perustelua vaaditaan esimerkiksi fysiikassa. Tämä on uskonnonfilosofiassa evidentialismiksi kutsuttu kanta.
Ateismi on jyrkempi kannanotto kuin agnostisuus koska ateismissa katsotaan että on jollakin tavalla kyetty todistamaan tai löytämään todisteita siitä että jumalaa (tai sielua) ei ole olemassa. Agnostikot suhtautuvat ateismiin yhtä hylkäävästi kuin teismiin, koska agnostikkojen mukaan Jumalan olemassaolemattomuuttakaan ei ole kyetty todistamaan.
Agnostisuudessa, päinvastoin kuin ateismissa, hyväksytään se tosiseikka että ihmisen usko voi vaihdella päivästä toiseen, ja heikko teisti voi muuttua heikoksi "uskonnottamaksi".
Agnostikko voi olla neutraali (ei osaa sanoa) , heikko uskoinen ateisti tai heikko uskoinen teisti. Heikkouskoinen teisti voi kutsua itseään agnostikoksi. Toisaalta agnostikko voi olla uskonnoton. Uskonnoton agnostikko ei usko jumalaan, koska katsoo että siitä ei ole tietoa (riittäviä todisteita). On kuitenkin olemassa myös uskonnollisia agnostikkoja. Luterilainen filosofi Juha Sihvola sanoo teoksessaan Maailmankansalaisen etiikka, että jumalan olemassaolosta ei voida sanoa mitään puolesta tai vastaan tieteellisessä mielessä, mutta jumalaan voisi silti uskoa uskonnollisen uskon kautta. Sihvola määrittelee uskonnollisen uskon toivoksi jumalan olemassaolosta. Tällainen uskon määritelmä mahdollistaa hänen mukaansa agnostismin ja uskonnollisuuden yhdistämisen.
Ateistit yrittävät epätoivoisesti sekoittaa jumalankieltämisensä ja uskontovihamielisyytensä terveeseen epäilyyn (agnostisuus, skepsismi). Me agnostikot emme halua leimaantua ateistien uskontovastaisuuteen, vaikka kritisoimmekin uskontoja, siitä johtuen että ateismissa uskontokritiikki saa epäasiallisia piirteitä. Agnostikoilla ei ole tarvetta pilkata ihmiskunnan kulttuuriperintöä, vaan jopa oppia siitä. Tästä huolimatta agnostikot kritisoivat uskontoja, ja haluavat vapauttaa ihmisiä uskonnollisesta urautuneisuudesta koska agnostikot katsovat uskontojen olevan suurelta osalta vanhakantaista mytologiaaAGNOSTISISM
Thomas Henry Huxley, kirje Charles Kinsleylle (23. syyskuuta 1860)
"En kiellä enkä varmista sielun kuolemattomuutta. En näe mitään syytä uskoa siihen, mutta toisaalta minulla ei ole mitään keinoa myöskään osoittaa sitä epätodeksi. Minulla ei ole mitään a priori vastalauseita tätä oppijärjestelmää kohtaan."
Thomas Henry Huxley, Agnosticism, 1889
"Älyllisessä elämässäsi seuraa omaa järkeäsi niin pitkälle kuin se sinua vie, äläkä ota huomioon mitään muuta. Ja kääntäen: älä teeskentele älyllisessä elämässäsi, että johtopäätökset joita ei ole toteennäytetty tai jotka eivät ole toteennäytettävissä, olisivat tosia"
Thomas Henry Huxley, In a letter to Charles Kingsley (September 23, 1860)
"I neither affirm nor deny the immortality of man. I see no reason for believing it, but, on the other hand, I have no means of disproving it. I have no a priori objections to the doctrine. No man who has to deal daily and hourly with nature can trouble himself about a priori difficulties. Give me such evidence as would justify me in believing in anything else, and I will believe that. Why should I not? It is not half so wonderful as the conservation of force or the indestructibility of matter.."
"In matters of the intellect, follow your reason as far as it will take you, without regard to any other consideration. And negatively: In matters of the intellect, do not pretend that conclusions are certain which are not demonstrated or demonstrable" (Huxley, Agnosticism, 1889).
"...every man should be able to give a reason for the faith that is in him; it is the great principle of Descartes; it is the fundamental axiom of modern science. Positively the principle may be expressed: In matters of the intellect, follow your reason as far as it will take you, without regard to any other consideration. And negatively: In matters of the intellect do not pretend that conclusions are certain which are not demonstrated or demonstrable. That I take to be the agnostic faith, which if a man keep whole and undefiled, he shall not be ashamed to look the universe in the face, whatever the future may have in store for him." (Thomas H. Huxley, 189 - Nooalaiset.
Nooalaiset. kirjoitti:
AGNOSTISISM
Thomas Henry Huxley, kirje Charles Kinsleylle (23. syyskuuta 1860)
"En kiellä enkä varmista sielun kuolemattomuutta. En näe mitään syytä uskoa siihen, mutta toisaalta minulla ei ole mitään keinoa myöskään osoittaa sitä epätodeksi. Minulla ei ole mitään a priori vastalauseita tätä oppijärjestelmää kohtaan."
Thomas Henry Huxley, Agnosticism, 1889
"Älyllisessä elämässäsi seuraa omaa järkeäsi niin pitkälle kuin se sinua vie, äläkä ota huomioon mitään muuta. Ja kääntäen: älä teeskentele älyllisessä elämässäsi, että johtopäätökset joita ei ole toteennäytetty tai jotka eivät ole toteennäytettävissä, olisivat tosia"
Thomas Henry Huxley, In a letter to Charles Kingsley (September 23, 1860)
"I neither affirm nor deny the immortality of man. I see no reason for believing it, but, on the other hand, I have no means of disproving it. I have no a priori objections to the doctrine. No man who has to deal daily and hourly with nature can trouble himself about a priori difficulties. Give me such evidence as would justify me in believing in anything else, and I will believe that. Why should I not? It is not half so wonderful as the conservation of force or the indestructibility of matter.."
"In matters of the intellect, follow your reason as far as it will take you, without regard to any other consideration. And negatively: In matters of the intellect, do not pretend that conclusions are certain which are not demonstrated or demonstrable" (Huxley, Agnosticism, 1889).
"...every man should be able to give a reason for the faith that is in him; it is the great principle of Descartes; it is the fundamental axiom of modern science. Positively the principle may be expressed: In matters of the intellect, follow your reason as far as it will take you, without regard to any other consideration. And negatively: In matters of the intellect do not pretend that conclusions are certain which are not demonstrated or demonstrable. That I take to be the agnostic faith, which if a man keep whole and undefiled, he shall not be ashamed to look the universe in the face, whatever the future may have in store for him." (Thomas H. Huxley, 189Kirkon perusopinkappaleet ovat kolminaisuusoppi ja vanhurskauttamis-oppi: Kun vanhurskauttamisoppi on luterilaisuudessa osapuilleen oikein (ihminen pelastuu uskosta), on kuitenkin toinen pääopinkappale väärin. Nimittäin kolminaisuusoppi on Raamatun vastainen harhaoppi.
Jeesus ei ole kaikkivaltias Jumala. Kaikki valtias Jumala on JahVeh, YH-VH. Jeesus on vain Jumalan poika (Enkeli Miikael).
Jeesus kiisti kolminaisuusopin (Joh.10):
Alla oleva Raamatun kohta on erittäin tärkeä koska se käsittelee kysymystä Jeesuksen Jumaluudesta. Tämä on käytännössä ainoa kohta Raamatussa jossa Jeesus itse ottaa kantaa kysymykseeen siitä onko hän Jumala, tai väittääkö hän olevansa Jumala.
Johanneksen evankeliumi 10:33
Juutalaiset vastasivat hänelle:
"Hyvän teon tähden me emme sinua kivitä, vaan jumalanpilkan tähden, ja koska sinä, joka olet ihminen, teet itsesi Jumalaksi."
Jeesus vastasi heille:
"Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: 'Minä sanoin: te olette jumalia'? Jos hän sanoo jumaliksi niitä, joille Jumalan sana tuli - ja Raamattu ei voi raueta tyhjiin - niin kuinka te sanotte sille, jonka Isä on pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan: 'Sinä pilkkaat Jumalaa', sentähden että minä sanoin: 'Minä olen Jumalan Poika'?
- - - - -
Kun Jeesukselta kysyttiin väittääkö hän olevansa Jumala, Jeesus vastasi, ettei hän ollut edes sanonut itseään Jumalaksi, vaan ainoastaan "Jumalan pojaksi". Näet, siinä Psalmien kohdassa johon Jeesus viittasi, Jumalan poikia kutsutaan "jumaliksi":
Psalmit 82:6
"Minä sanon: Te olette jumalia ja kaikki tyynni Korkeimman poikia"
Psalmeissa, ja muuallakin Raamatussa kaikkia niitä jotka ovat ottaneet vastaan Jumalan sanan kutsutaan "Jumalan pojiksi". Koska me uskovat olemme tulleet Jumalan opettamiksi, me olemme Jumalan poikia ja tyttäriä. Kaikki me uskovat olemme "Jumalan Poikia" ja pieniä "jumalia" kuten Jeesuskin oli.
Psalmit 89:7-8
Sillä kuka pilvissä on Herran vertainen, kuka Jumalan poikain joukossa on niinkuin Herra? Hän on Jumala, ylen hirmuinen pyhien kokouksessa, peljättävämpi kaikkia, jotka hänen ympärillänsä ovat.
Kuten Psalmien kirjoista käy ilmi, Jumalan pojat ovat kyllä pyhiä, mutta voimassaan ja vallassaan ne ovat Jumalaa pienempiä. Alla on kohtia joissa Jumalan Poika termiä käytetään useista enkeleistä tai ihmisistä.
Psalmit 29:1, 89:7-8
Job 1:6, 2:1, 38:7
1Moos.6:1-2
Luuk.3:38
Psalmit 29:1
Daavidin virsi. Antakaa Herralle, te Jumalan pojat, antakaa Herralle kunnia ja väkevyys.
Juutalaiset eivät siis itse tunteneet kirjoituksia, sillä juuri Mooseksen laki ja profeetat kutsuivat "Jumalan Pojiksi" niitä jotka Jumalan tahdon tekevät. Miten he siis syyttivät Rabbi Jeesusta Jumalan pilkkaajaksi? Jeesus ei tehnyt itseään Jumalaksi, vaan pelkästään Jumalan pojaksi. Jeesus tunsi Mooseksen lain ja Psalmien kirjoitukset, ja he (fariseukset) eivät.
"...sentähden että minä sanoin: 'Minä olen Jumalan Poika'?"
Jumala opetti Jeesusta vastoinkäymisten avulla, ja Sanansa avulla.
Joh.6:45
Profeetoissa on kirjoitettuna: 'Ja he tulevat kaikki Jumalan opettamiksi.' Jokainen, joka on Isältä kuullut ja oppinut, tulee minun tyköni.
Juuri nuo "joille Jumalan sana tuli", eli Jumalan Pojat, ovat niitä jotka ovat tulleet "Jumalan opettamiksi", ja "jotka ovat isältä kuulleet ja oppineet". Jeesus itsekin oli Isältä Jumalalta oppia saanut.
Jumalan poika termi ei siis tee Jeesuksesta Jumalaa, vaan Jumalan opetuslapsen.
Tunnusta että on vain yksi kaikkivaltias, kaikkialla ja kaikessa läsnäoleva Jumala, joka on ihmissilmälle näkymätön. Ja vaikka tuo Jumala on ihmissilmälle näkymätön, niin silti Jumalan poika, messias Jashua on hänet meille ilmoittanut. - Nooalaiset.
Nooalaiset. kirjoitti:
Kirkon perusopinkappaleet ovat kolminaisuusoppi ja vanhurskauttamis-oppi: Kun vanhurskauttamisoppi on luterilaisuudessa osapuilleen oikein (ihminen pelastuu uskosta), on kuitenkin toinen pääopinkappale väärin. Nimittäin kolminaisuusoppi on Raamatun vastainen harhaoppi.
Jeesus ei ole kaikkivaltias Jumala. Kaikki valtias Jumala on JahVeh, YH-VH. Jeesus on vain Jumalan poika (Enkeli Miikael).
Jeesus kiisti kolminaisuusopin (Joh.10):
Alla oleva Raamatun kohta on erittäin tärkeä koska se käsittelee kysymystä Jeesuksen Jumaluudesta. Tämä on käytännössä ainoa kohta Raamatussa jossa Jeesus itse ottaa kantaa kysymykseeen siitä onko hän Jumala, tai väittääkö hän olevansa Jumala.
Johanneksen evankeliumi 10:33
Juutalaiset vastasivat hänelle:
"Hyvän teon tähden me emme sinua kivitä, vaan jumalanpilkan tähden, ja koska sinä, joka olet ihminen, teet itsesi Jumalaksi."
Jeesus vastasi heille:
"Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: 'Minä sanoin: te olette jumalia'? Jos hän sanoo jumaliksi niitä, joille Jumalan sana tuli - ja Raamattu ei voi raueta tyhjiin - niin kuinka te sanotte sille, jonka Isä on pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan: 'Sinä pilkkaat Jumalaa', sentähden että minä sanoin: 'Minä olen Jumalan Poika'?
- - - - -
Kun Jeesukselta kysyttiin väittääkö hän olevansa Jumala, Jeesus vastasi, ettei hän ollut edes sanonut itseään Jumalaksi, vaan ainoastaan "Jumalan pojaksi". Näet, siinä Psalmien kohdassa johon Jeesus viittasi, Jumalan poikia kutsutaan "jumaliksi":
Psalmit 82:6
"Minä sanon: Te olette jumalia ja kaikki tyynni Korkeimman poikia"
Psalmeissa, ja muuallakin Raamatussa kaikkia niitä jotka ovat ottaneet vastaan Jumalan sanan kutsutaan "Jumalan pojiksi". Koska me uskovat olemme tulleet Jumalan opettamiksi, me olemme Jumalan poikia ja tyttäriä. Kaikki me uskovat olemme "Jumalan Poikia" ja pieniä "jumalia" kuten Jeesuskin oli.
Psalmit 89:7-8
Sillä kuka pilvissä on Herran vertainen, kuka Jumalan poikain joukossa on niinkuin Herra? Hän on Jumala, ylen hirmuinen pyhien kokouksessa, peljättävämpi kaikkia, jotka hänen ympärillänsä ovat.
Kuten Psalmien kirjoista käy ilmi, Jumalan pojat ovat kyllä pyhiä, mutta voimassaan ja vallassaan ne ovat Jumalaa pienempiä. Alla on kohtia joissa Jumalan Poika termiä käytetään useista enkeleistä tai ihmisistä.
Psalmit 29:1, 89:7-8
Job 1:6, 2:1, 38:7
1Moos.6:1-2
Luuk.3:38
Psalmit 29:1
Daavidin virsi. Antakaa Herralle, te Jumalan pojat, antakaa Herralle kunnia ja väkevyys.
Juutalaiset eivät siis itse tunteneet kirjoituksia, sillä juuri Mooseksen laki ja profeetat kutsuivat "Jumalan Pojiksi" niitä jotka Jumalan tahdon tekevät. Miten he siis syyttivät Rabbi Jeesusta Jumalan pilkkaajaksi? Jeesus ei tehnyt itseään Jumalaksi, vaan pelkästään Jumalan pojaksi. Jeesus tunsi Mooseksen lain ja Psalmien kirjoitukset, ja he (fariseukset) eivät.
"...sentähden että minä sanoin: 'Minä olen Jumalan Poika'?"
Jumala opetti Jeesusta vastoinkäymisten avulla, ja Sanansa avulla.
Joh.6:45
Profeetoissa on kirjoitettuna: 'Ja he tulevat kaikki Jumalan opettamiksi.' Jokainen, joka on Isältä kuullut ja oppinut, tulee minun tyköni.
Juuri nuo "joille Jumalan sana tuli", eli Jumalan Pojat, ovat niitä jotka ovat tulleet "Jumalan opettamiksi", ja "jotka ovat isältä kuulleet ja oppineet". Jeesus itsekin oli Isältä Jumalalta oppia saanut.
Jumalan poika termi ei siis tee Jeesuksesta Jumalaa, vaan Jumalan opetuslapsen.
Tunnusta että on vain yksi kaikkivaltias, kaikkialla ja kaikessa läsnäoleva Jumala, joka on ihmissilmälle näkymätön. Ja vaikka tuo Jumala on ihmissilmälle näkymätön, niin silti Jumalan poika, messias Jashua on hänet meille ilmoittanut.MITÄ TARKOITTAA "ALUSSA OLI SANA"?
Johanneksen evankeliumi:
1:1 Alussa oli Sana (Logos), ja Sana oli Jumalan (ho theos) tykönä, ja Sana oli Jumala (theos).
1:2 Hän oli alussa Jumalan (ho theos) tykönä.
Hebreankielen kieliopin mukaan samassa yhteydessä (samassa lauseessa) määräinen artikkeli erottaa eri arvoiseen asemaan Jumalan (ho theos) ja jumalan (theos). "ho theos" viittaa Jahveen, pelkkä "theos" merkitsee yhtä jumalaa monista.
Tuo "ho theos" ja "theos" termien erilainen merkitys ja eriarvoisuus tulee esille myös kaikissa muissa tuohon Johanneksen kohtaan rinnattettavissa raamatun paikoissa. Erinomainen esimerkki on Ilmestyskirja 19, jossa kerrotaan: Sana on kaikkivaltiaan Jumalan 'oikea käsi'. Ei itse Jumala. Tuo Sana on saanut alkunsa Jumalasta, se ei ole ollut ikuisesti osa tuota Jumalaa.
Sananlaskut kertoo:
8:22 Herra loi minut töittensä esikoiseksi, ensimmäiseksi teoistaan, ennen aikojen alkua.
8:23 Iankaikkisuudesta minä olen asetettu olemaan, alusta asti, hamasta maan ikiajoista.
8:24 Ennenkuin syvyyksiä oli, synnyin minä, ennenkuin oli lähteitä, vedestä rikkaita.
8:25 Ennenkuin vuoret upotettiin paikoilleen, ennen kukkuloita, synnyin minä,
8:26 kun hän ei vielä ollut tehnyt maata, ei mantua, ei maanpiirin tomujen alkuakaan.
8:27 Kun hän taivaat valmisti, olin minä siinä, kun hän veti piirin syvyyden pinnalle,
8:28 kun hän teki vahvoiksi pilvet korkeudessa, kun syvyyden lähteet saivat voiman,
8:29 kun hän merelle asetti sen rajat, että vedet eivät kävisi hänen käskynsä yli, kun hän vahvisti maan perustukset,
8:30 silloin minä hänen sivullansa hoidokkina olin, ihastuksissani olin päivästä päivään ja leikitsin hänen edessänsä kaikin ajoin;
8:31 leikitsin hänen maanpiirinsä päällä, ja ihastukseni olivat ihmislapset.
Tuo joka leikitsi jumalan edessä, Jumalan helmassa hänen hoidokkinaan on Jumalan Poika
Johanneksen evankeliumi 1:18
"Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut. "
Sana, joka alussa oli: kaikkivaltias Jumalako? Ei. Sama kirkkaus kuin Jumalalla? Ei, vaan saman kaltainen, mutta alhaisempi:
2.Pietarin kirje:
1:17 Sillä hän sai Isältä Jumalalta kunnian ja kirkkauden, kun tältä ylhäisimmältä kirkkaudelta tuli hänelle tämä ääni: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt."
Jeesus ei sanonut missään/koskaan olevansa tuo kaikkivaltias Jumala. Jeesus sanoi olevansa Jumalan poika ja opetti ihmisiä rukoilemaan Isäänsä joka on häntä suurempi.
Taivaaseen takaisin mentyäänkin Jeesus oli vähempiarvoinen persoona kuin Jumala.
Jeesus itse kuvasi omaa asemaansa taivaassa sanomalla:
Johanneksen evankeliumi:
14:12 Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä; sillä minä menen Isän tykö,
14:28 Te kuulitte minun sanovan teille: 'Minä menen pois ja palajan jälleen teidän tykönne.' Jos te minua rakastaisitte, niin te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän tykö, sillä Isä on minua suurempi.
Kyse ei ole vain Ihmis-Jeesuksesta. Tuo Jeesuksen vähempiarvoinen asema oli jo ennen hänen ihmiseksi tuloaan (Sananlasku) kuin myös hänen mentyään taivaaseen Jumalan oikealle puolelle. Erillisenä, vähäisempänä persoonana (Ilmestyskirja).
Jeesus oli siis Jumalan kaltainen,
1:14 Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen,
1:15 ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.
2:9 Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti,
joten hän saattoi sanoa,
14:9 Jeesus sanoi hänelle: "Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'?
Hän ei kuitenkaan tarkoittanut että hän on Jumala,
1:18 Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut.
6:46 Ei niin, että kukaan olisi Isää nähnyt; ainoastaan hän, joka on Jumalasta, on nähnyt Isän
4:12 Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt.
6:16 jolla ainoalla (Jumalalla) on kuolemattomuus; joka asuu valkeudessa, mihin ei kukaan taida tulla; jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä - hänen olkoon kunnia ja iankaikkinen valta
Jeesus ja hänen opetuslapsensa eivät milloinkaan tehneet uutta uskontoa, jossa tuo kolmiyhteinen uusi jumaluus oli. Vasta seuraavien vuosisatojen kuluessa alkoi erilaisten kreikkalaisten uskontofilosofien avulla Jumala ja Jeesus saada saman merkityksen ja myöhemmin tuohon kaksiyhteiseen Jumalaan lisättiin vielä Pyhä Henki josta muodostui nykyinen kristinuskon kolminaisuusoppi.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/4420348 - Nooalaiset.
Nooalaiset. kirjoitti:
MITÄ TARKOITTAA "ALUSSA OLI SANA"?

http://keskustelu.suomi24.fi/node/4420348Monet kristityt eivät tunnu huomioivan sitä että evankeliumi on täynnä vihjeitä siitä ettei Jeesus ollut viimeinen profeetta. Jeesus puhuu "toisesta todistajasta" joka oli tuleva hänen jälkeensä ja asettava kaikki ennalleen. Jeesus viittaa hänen jälkeensä tulevaan toiseen messiaaseen nimillä "toinen Puolustaja" (Joh.14:16, 15:26), "Pyhä Henki" (Joh.14:26), ja "Totuuden Henki" (Joh.16:7-15, 15:26).
Joh.16:7-15
"Minulla on vielä paljon sanottavaa teille, mutta te ette voi nyt sitä kantaa. Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa."
Joh.14:16
"Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille TOISEN PUOLUSTAJAN (=suojelijan) olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti"
Joh.15:26
"Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta."
Joh.14:26
"Mutta Puolustaja (=suojelija), Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut."
Kukaan kristinuskon lahkosaarnaaja tai messias-kanditaatti ei ole tajunnut julistautua tuoksi toiseksi todistajaksi. Mutta Koraanissa käytännössä ilmoitetaan että Muhammed (Gabriel) oli tuo toinen puolustaja. Nimittäin Koraani kutsuu Muhammedia (Gabrielia) Puolustajaksi (53:2-3), Totuuden Hengeksi (26:193), ja Pyhäksi Hengeksi (16:102). Koraani sanoo ettei Muhammed puhunut oman tahtonsa mukaan (53:2-3).
Koraani 53:2-3
"suojelijanne (puolustajanne) ei erehdy eikä joudu harhaan; ei hän myöskään puhu omasta tahdostaan."
Analogia on selvä. Jeesus sanoo Toisen Puolustajan julistavan kuten hän itsekin julisti. Jeesus ja Toinen Puolustaja eivät kumpikaan saa sanomaansa itsestään, vaan jumalalta (Joh.12:49, Joh.16:13) . Kohtien Joh.16:13 ja Joh.12:49 vertaaminen osoittaa että Toinen Puolustaja opettaa kuten Jeesus opetti, ihmisestä syntyneenä profeettana, julistaen ihmisille sen mitä minkä Jumalalta kuulee. Viittaus Toiseen Puolustajaan on myös viittaus enkeli Gabrieliin joka oli asettava kaikki asiat ja säädökset ennalleen. - Nooalaiset.
Nooalaiset. kirjoitti:
Monet kristityt eivät tunnu huomioivan sitä että evankeliumi on täynnä vihjeitä siitä ettei Jeesus ollut viimeinen profeetta. Jeesus puhuu "toisesta todistajasta" joka oli tuleva hänen jälkeensä ja asettava kaikki ennalleen. Jeesus viittaa hänen jälkeensä tulevaan toiseen messiaaseen nimillä "toinen Puolustaja" (Joh.14:16, 15:26), "Pyhä Henki" (Joh.14:26), ja "Totuuden Henki" (Joh.16:7-15, 15:26).
Joh.16:7-15
"Minulla on vielä paljon sanottavaa teille, mutta te ette voi nyt sitä kantaa. Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa."
Joh.14:16
"Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille TOISEN PUOLUSTAJAN (=suojelijan) olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti"
Joh.15:26
"Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta."
Joh.14:26
"Mutta Puolustaja (=suojelija), Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut."
Kukaan kristinuskon lahkosaarnaaja tai messias-kanditaatti ei ole tajunnut julistautua tuoksi toiseksi todistajaksi. Mutta Koraanissa käytännössä ilmoitetaan että Muhammed (Gabriel) oli tuo toinen puolustaja. Nimittäin Koraani kutsuu Muhammedia (Gabrielia) Puolustajaksi (53:2-3), Totuuden Hengeksi (26:193), ja Pyhäksi Hengeksi (16:102). Koraani sanoo ettei Muhammed puhunut oman tahtonsa mukaan (53:2-3).
Koraani 53:2-3
"suojelijanne (puolustajanne) ei erehdy eikä joudu harhaan; ei hän myöskään puhu omasta tahdostaan."
Analogia on selvä. Jeesus sanoo Toisen Puolustajan julistavan kuten hän itsekin julisti. Jeesus ja Toinen Puolustaja eivät kumpikaan saa sanomaansa itsestään, vaan jumalalta (Joh.12:49, Joh.16:13) . Kohtien Joh.16:13 ja Joh.12:49 vertaaminen osoittaa että Toinen Puolustaja opettaa kuten Jeesus opetti, ihmisestä syntyneenä profeettana, julistaen ihmisille sen mitä minkä Jumalalta kuulee. Viittaus Toiseen Puolustajaan on myös viittaus enkeli Gabrieliin joka oli asettava kaikki asiat ja säädökset ennalleen.Aadamista lähtien on Islam ollut ainoa uskonto jonka jumala on hyväksynyt (3:19, 3:85). Alistuminen jumalan tahtoon (Islam) on pohjimmiltaan sama asia kuin Buddhalaisuuden vapaa-ajattelu. Vaikka Islam nykyisessä muodossaan ilmoitettiin Muhammedin kautta, niin silti kaikki Islamin uskonnolliset säännöt, lait ja tavat olivat olleet olemassa jo ennen Muhammedia ja Koraanin ilmoitusta ihmiskunnalle (16:123, 21:73, 22:27, 28:27).
Aabraham oli ensimmäinen joka kutsui uskovia "muslimeiksi". Islamia kutsutaankin läpi Koraanin Aabrahamin uskonnoksi (2:130, 2:135, 3:95, 4:125). Aabrahamia voidaan pitää jumalan palvelemisen ja uskonnon harjoittamisen perustajana.
Myös Muhammed oli Aabrahamin uskonnon harjoittaja (Koraani 16:123).
Sanoessaan "Minulla on vielä paljon sanottavaa teille, mutta te ette voi nyt sitä kantaa" Jeesus toi ilmi että ilmoitus jumalasta ei ollut vielä täydellinen. Jeesuksen jälkeen oli tuleva "toinen puolustaja" joka oli johdattava uskovat "kaikkeen totuuteen" (Joh.14:26, 16:13).
Kaikkien asioiden ennalleen asettaminen oli profeetta Eliaan tehtävä. Viittaus "siihen Toinen Puolustajaan" joka oli tuleva Jeesuksen jälkeen ja joka oli johdattava ihmiskunnan "kaikkeen totuuteen" (Joh.14:16-17, 5:26, 16:3, 7-15), oli viittaus Muhammediin/Gabrieliin, jonka esikuva Elias oli
"Elias tosin tulee ensin ja asettaa kaikki kohdalleen." (Mark.9:12)
Jeesus viittasi luomistyön alkuun tai aikaan ennen syntiinlankeemusta käyttämällä viittausta "alusta asti", tai "alussa" (Matt.19:4, 19:8, Joh.8:44). Kaikki mitä jumala loi ja asetti oli hyvää. Kaikkien asioiden ennalleen asettaminen on viittaus siihen että Elias opastaisi ihmiskunnan takaisin siihen harmoniseen tilaan joka vallitsi ennen syntiinlankeemusta. Kaikkien asioiden ennalleen asettaminen voidaan myös nähdä luvatun maan uudelleen perustamisena. Se tarkoittaa sitä opastusta jonka Muhammed antoi ihmiskunnalle Koraanissa. - Nooalaiset.
Nooalaiset. kirjoitti:
Aadamista lähtien on Islam ollut ainoa uskonto jonka jumala on hyväksynyt (3:19, 3:85). Alistuminen jumalan tahtoon (Islam) on pohjimmiltaan sama asia kuin Buddhalaisuuden vapaa-ajattelu. Vaikka Islam nykyisessä muodossaan ilmoitettiin Muhammedin kautta, niin silti kaikki Islamin uskonnolliset säännöt, lait ja tavat olivat olleet olemassa jo ennen Muhammedia ja Koraanin ilmoitusta ihmiskunnalle (16:123, 21:73, 22:27, 28:27).
Aabraham oli ensimmäinen joka kutsui uskovia "muslimeiksi". Islamia kutsutaankin läpi Koraanin Aabrahamin uskonnoksi (2:130, 2:135, 3:95, 4:125). Aabrahamia voidaan pitää jumalan palvelemisen ja uskonnon harjoittamisen perustajana.
Myös Muhammed oli Aabrahamin uskonnon harjoittaja (Koraani 16:123).
Sanoessaan "Minulla on vielä paljon sanottavaa teille, mutta te ette voi nyt sitä kantaa" Jeesus toi ilmi että ilmoitus jumalasta ei ollut vielä täydellinen. Jeesuksen jälkeen oli tuleva "toinen puolustaja" joka oli johdattava uskovat "kaikkeen totuuteen" (Joh.14:26, 16:13).
Kaikkien asioiden ennalleen asettaminen oli profeetta Eliaan tehtävä. Viittaus "siihen Toinen Puolustajaan" joka oli tuleva Jeesuksen jälkeen ja joka oli johdattava ihmiskunnan "kaikkeen totuuteen" (Joh.14:16-17, 5:26, 16:3, 7-15), oli viittaus Muhammediin/Gabrieliin, jonka esikuva Elias oli
"Elias tosin tulee ensin ja asettaa kaikki kohdalleen." (Mark.9:12)
Jeesus viittasi luomistyön alkuun tai aikaan ennen syntiinlankeemusta käyttämällä viittausta "alusta asti", tai "alussa" (Matt.19:4, 19:8, Joh.8:44). Kaikki mitä jumala loi ja asetti oli hyvää. Kaikkien asioiden ennalleen asettaminen on viittaus siihen että Elias opastaisi ihmiskunnan takaisin siihen harmoniseen tilaan joka vallitsi ennen syntiinlankeemusta. Kaikkien asioiden ennalleen asettaminen voidaan myös nähdä luvatun maan uudelleen perustamisena. Se tarkoittaa sitä opastusta jonka Muhammed antoi ihmiskunnalle Koraanissa.KATOLINEN KIRKKO EI OLE PIETARIN KIRKKO
Katoliset papit väittävät että Rooman kirkon "ensimmäinen Paavi" olisi Apostoli Pietari. Heidän mukaansa Paavin kirkko olisi apostolisen seurakunnan perinteen jatkaja. He perustelavat väitettään Raamatun ulkopuolisilla lähteillä, historiantutkimuksellisilla seikoilla, mm sillä että joidenkin apostolien uskotaan saarnanneen Roomassa. Mutta sekä Raamatun tuntemus että katolisen kirkon verinen historia antavat aiheen epäillä ettei katolinen kirkko olekaan seurakunta jonka vanhin Pietari oli.
Pietarin ei Raamatussa kerrota edes käyneen Roomassa. Vaikka Pietari olisi käynyt Roomassa, Raamatun ilmoitus on että seurakunta jonka vanhin hän oli, sijaitsi Jerusalemissa. Katolilaispappien satujen sijaan kannattaa mielummin tutkia Raamattua jossa kyllä kerrotaan missä Pietarin kirkko oli. Apostoli Pietarin vaikutusalue oli Juudean maakunta, ja erityisesti Jerusalem, jossa hän saarnasi evankeliumia juutalaisille.
Gal.2:7
minulle [Paavali] oli uskottu evankeliumin julistaminen ympärileikkaamattomille, samoin kuin Pietarille sen julistaminen ympärileikatuille - sillä hän, joka antoi Pietarille voimaa hänen apostolintoimeensa ympärileikattujen keskuudessa, antoi minullekin siihen voimaa pakanain keskuudessa
Gal.1:18
Sitten, kolmen vuoden kuluttua, minä menin ylös Jerusalemiin tutustuakseni Keefaaseen ja jäin hänen tykönsä viideksitoista päiväksi."
Keefas oli Pietarin kutsumanimi, tämä käy ilmi kohdasta Joh.1:42. Seurakunta jonka vanhin Pietari oli, sijaitsi siis Jerusalemissa. Voimme todeta että "Pyhän Pietarin kirkko" oli Jerusalemissa, ei Roomassa. Jeesuksen veli Jaakob kohosi Jerusalemin seurakunnan johtoon Pietarin jälkeen.
Paavali oli Rooman seurakunnan vanhin. Pietari oli Jerusalemin seurakunnan vanhin. Katolisen kirkon perusti PAAVALI, ei Pietari. Paavalilla ja Pietarilla oli oppiriita. Paavali vastusti Pietaria (Gal.2:11). Jerusalemin ja Rooman kirkko olivat kaksi eri kirkkoa. Pietarin oppi oli erilainen kuin Paavalin oppi. Oppi-ristiriita oli ainakin siitä tuliko Mooseksen lakia noudatta. Pietari opetti lain noudattamista, Paavali opetti että Mooseksen laki on vanhentunut.
1. Paul was converted about 37 A.D. He says in the first chapter of Galatians (Gal. 1:13-18) that after his conversion he went into Arabia, "then after three years I went up to Jerusalem to see Peter and abode with him 15 days." This takes us to 40 A.D. and Peter is still in Jerusalem.
2. Sometime during these days Peter made his missionary journey through the western part of Judea, to Lydda, to Joppa, to Caesarea, and back to Jerusalem (Acts 9, 10, 11 ).Then came the imprisonment under Herod Agrippa I and the miraculous deliverance by the angel of the Lord (Acts12). Peter then "went down from Judea to Caesarea and there ebode" (Acts 12:19). Hered Agrippa died not long after these events (Acts 12:20-23). Josephus says that the death of Agrippa occurred in the fourth year of the reign of Claudius. This would be about 45 A.D., and Peter is still in Palestine.
3. Paul writes in the second chapter of Galatians that 14 years after his first visit to Jerusalem to visit Simon Peter, he went again to see him, The first journey was 40 A.D., 14 years later brings us to 54 A.D., and Peter is still in Palestine.
Romans 1:13 shows that the Church at Rome was a Gentile church. At the Jerusalem conference (Gal. 2:9), it was agreed that Peter should go to the Jews and Paul to the Gentiles. The gospel ministry of Paul was motivated by a great principle which he clearly repeats in Romans 15:20: "Yea, so have I strived to preach the gospel, not where Christ was named, lest I should build upon another man's foundation."
http://keskustelu.suomi24.fi/node/6940080 - Nooalaiset.
Nooalaiset. kirjoitti:
KATOLINEN KIRKKO EI OLE PIETARIN KIRKKO

http://keskustelu.suomi24.fi/node/6940080JEESUS VALITSI VAIN KAKSITOISTA (12) APOSTOLIA
Evankeliumissa Jeesus asettaa kaksitoista apostolia (eli sanansaattajaa). Jeesus valitsi opestuslapsistaan ne kaksitoista jotka saivat apostolin arvonimen (Mark.3:14, Luuk. 6:13, Joh.6:70).
"Enkö minä ole valinnut teitä, te kaksitoista? Ja yksi teistä on *******." (Joh.6:70)
"Ja päivän tultua hän kutsui tykönsä opetuslapsensa ja valitsi heistä kaksitoista, joille hän myös antoi apostolin nimen.." (Luuk.6:13)
Apostolisuus oli hengellisen vanhemmuuden merkki (Ilm.4:4). Apostolit olivat arvostettuja Jeesuksen opetusten tulkitsijoita ja opettajia. Heillä oli oikeus sisällyttää tulkintojaan pyhiin kirjoituksiin. Sillä kenellä katsotaan olevan apostolin arvonimi on siis suuri merkitys.
MATTIAS KORVASI JUUDAS ISKARIOTIN
Niistä kahdestatoista jotka Jeesus valitsi, ainostaan yhden ennalta määrättynä kohtalona oli puolen vaihtaminen vihollisen puolelle. Tämä yksi oli Juudas Iskariot joka kavalsi Jeesuksen esivallalle. Mutta yhtäkään niistä yhdestätoista ei kadotettu (Joh.18:9). Koska oli ennalta määrättyä että apostoleja tuli oleman kaksitoista, valittiin Juudas Iskariotin tilalle Mattias:
"Ja he [apostolit] rukoilivat ja sanoivat: "Herra, sinä, joka kaikkien sydämet tunnet, osoita, kummanko näistä kahdesta [ehdokkaasta] sinä olet valinnut ottamaan sen paikan tässä palveluksessa ja apostolinvirassa, josta Juudas vilpistyi pois, mennäkseen omaan paikkaansa." Ja he heittivät heistä arpaa, ja arpa lankesi Mattiaalle, ja hänet luettiin niiden yhdentoista kanssa apostolien joukkoon. " (Ap.t.1:26)
Kun Mattias oli valittu apostolien keskuudessa apostolien keskuuteen, oli apostolien luku (12) taas täysi.
Paavali, kolmastoista apostoli?
Paavali oli Tarsoossa asuva juutalainen teltantekijä joka koki kääntymyksen ja ryhtyi kristityksi lähetyssaarnaajaksi. Paavalia kutsuttiin myös Saulukseksi. Ennen kääntymistään kristityksi Paavali oli kiihkeä kristittyjen vainoaja (Ap.t.8:1).
Paavali ei koskaan ollut Jeesuksen opetuslapsi, eikä kuulunut Jeesuksen elinajan messiaaniseen seurakuntaan. Paavali ei edes koskaan nähnyt tai tavannut Jeesusta tämän vaikutusajalla. Huomaa että Jeesus nimitti valitsemansa apostolit opetuslapsiensa joukosta (Luuk.6:13). Paavali kirjoittaa nähneensä Jeesuksen ilmestyksenä, ja julistautuu apostoliksi tämän perusteella.
Se että joku julistautuu "pyhäksi" tai ottaa itselleen apostolin arvonimen ei riitä todisteeksi sillä Jeesus sanoi:
"Jos minä itsestäni todistan, ei minun todistukseni ole pätevä." (Joh.5:31)
Kysymys kuuluukin, miten Paavali saattoi julistautua apostoliksi, vaikka Jeesus valitsi vain kaksitoista apostolia? Ollessaan apostoli, Paavali olisi kolmastoista apostoli! Täytyy muistaa että evankeliumeissa puhutaan, ja Jeesus puhui, nimenomaan kahdestatoista apostolista. Se että Jeesus valitsi vain kaksitoista apostolia ei ole sattuma, vaan apostolien lukumäärällä on symbolinen merkitys. Nämä kaksitoista apostolia ovat Israelin kahdentoista sukukunnan vertauskuva (Ilm.21:12-14).
Paavalin apostolisuudelle ei voida löytää perusteita Jeesuksen opetuksista. Jeesus ei asettanut Paavalia apostoliksi. Jeesus asetti vain kaksitoista apostolia. Täytyy silti muistaa että Pietari mainitsee Paavalin seurakunnan jäsenenä (2Piet.3:15-16), veljenä, mutta ei kuitenkaan apostolina. Paavali sanoo itsekin ettei hän ole apostolin arvonimen arvoinen (1Kor.15:9). Ja kerta hän sanoo itse näin, niin tätä sopii noudattaa. Niin me siis pidämme Paavalia pelkästään evankelistana, emme apostolina. Paavalin kirjeet on erotettava Raamatusta omaksi kirjakseen joka kulkee nimellä "Paavalin kirjeet vähä-aasian seurakunnille". Nikean kirkolliskokouksen päätöksillä ei ole arvoa.
Apostolien teot 8:1
"Myös Saulus hyväksyi Stefanuksen surmaamisen."
Ap.t.8:3
Mutta Saulus raateli seurakuntaa, kulki talosta taloon ja raastoi ulos miehiä ja naisia ja panetti heidät vankeuteen.
Ap.t.22:4
Ja minä (Paavali) vainosin tätä tietä (kristillisyyttä) aina kuolemaan asti, sitoen ja heittäen vankeuteen sekä miehiä että naisia,
Paavalin ei olisi enää rikostensa jälkeen tullut ryhtyä seurakunnan pääksi - Nooalaiset.
Nooalaiset. kirjoitti:
JEESUS VALITSI VAIN KAKSITOISTA (12) APOSTOLIA

Paavalin ei olisi enää rikostensa jälkeen tullut ryhtyä seurakunnan pääksiVoidaan pitää varmana, että Paavali asui viimeiset vuotensa Roomassa, mutta yhtä varmaa ei ole, että myös Pietari oleskeli siellä. Asiasta on ajoittain tullut jopa kirkkokuntien välinen kiistakysymys. Uskonpuhdistaja Martti Luther ilmaisi vuotta ennen kuolemaansa laatimassaan tekstissä epäilevänsä asiaa: [44]
»On monia oppineita, jotka sanovat, että Pyhä Pietari ei käynyt lainkaan Roomassa. Sellaisia oppineita vastaan puolustautuminen saattaa olla paaville vaikeaa.»
[44] ↑ Martti Luther: Paholaisen perustamaa paaviutta vastaan (1545)
Kenenkä mukaan sai? Jeesuksenko? Ei Jeesuksen sillä Jeesus asetti vain ne kaksitoista nimeltä mainittua. Entäpä opetuslasten? Ei heidänkään, kun he eivät viittaa Paavaliin apostolina. Mutta Paavalin itsesä mukaan hän sai yliluonnollisena ilmestysnäkynä apostolinviran Jeesuksen kuoleman jälkeen.
Erikoista että Jeesus asetti tämän yhden apostolin sen jälkeen kun oli jo itse kuollut ja kuopattu, tämän yhden joka ei hänen opetuksiaan ollut kuullut.
Paavali kutsuu apostoli Pietaria "ulkokultaiseksi" (Gal.2:13) "valheveljeksi" (Gal.2:4), joka ei hänen mielestään ollut kuuliainen evankeliumille (Gal.2:14).
Gal.2:11
Mutta kun KEEFAS tuli Antiokiaan, vastustin minä häntä vasten kasvoja, koska hän oli herättänyt suurta paheksumista. ... ja hänen (KEEFAS) kanssaan lankesivat ulkokultaisuuteen muutkin juutalaiset, niin että heidän ulkokultaisuutensa tempasi mukaansa Barnabaankin.
Paavali siis selkeästi kutsui Pietaria ulkokultaiseksi ja evankeliumille tottelemattomaksi, asettaen itsensä kristillisen seurakunnan pääksi, teki itsestään sen ahtaan portin, ja kutsuukin EVANKELIUMIA OMAKSEEN (2Tim.2:8). Paavali siis ilmiselvästi halusi perustaa uuden, oman kirkon, oman evankeliumin. Ja siihen tehtävään ei evankeliumille tottelemanton Pietari kelvannut.
On aika selvää että oppiristiriita syntyi joko Paavalin kirjeen jälkeen, tai niin ettei Pietati tiennyt Galayalais- Kirjeestä. Jokin siinä mättää kun Paavali pilkkaa ja manaa Pietaria mutta Pietari vain ylistää Paavalia.
Tuskinpa hengailivat Paavali ja Pietari enää yhdessä tuon oppiriidan jälkeen, joten siinäkin mielessä on epätodennäköistä että Pietari olisi tullut Paavalin vieraaksi Roomaan.
Paavali oli petollinen valheveli joka uskalsi vainota juuri ja juuri syyttömiä, eikä koskaan vaiennut puhumasta ja opettamasta muita vaikka itse oli oppia vailla. Se juuri on sitä kun murhaaja asetetaan seurakunnan pääksi
Ilmestyskirja 2:2
Minä tiedän sinun tekosi ja vaivannäkösi ja kärsivällisyytesi, ja ettet voi pahoja sietää; sinä olet koetellut niitä, jotka sanovat itseänsä apostoleiksi, eivätkä ole, ja olet havainnut heidät valhettelijoiksi;
"Paul was the great Coryphaeus, and first corrupter of the doctrines of Jesus." (Thomas Jefferson
http://keskustelu.suomi24.fi/node/6940080 - Nooalaiset.
Nooalaiset. kirjoitti:
Voidaan pitää varmana, että Paavali asui viimeiset vuotensa Roomassa, mutta yhtä varmaa ei ole, että myös Pietari oleskeli siellä. Asiasta on ajoittain tullut jopa kirkkokuntien välinen kiistakysymys. Uskonpuhdistaja Martti Luther ilmaisi vuotta ennen kuolemaansa laatimassaan tekstissä epäilevänsä asiaa: [44]
»On monia oppineita, jotka sanovat, että Pyhä Pietari ei käynyt lainkaan Roomassa. Sellaisia oppineita vastaan puolustautuminen saattaa olla paaville vaikeaa.»
[44] ↑ Martti Luther: Paholaisen perustamaa paaviutta vastaan (1545)
Kenenkä mukaan sai? Jeesuksenko? Ei Jeesuksen sillä Jeesus asetti vain ne kaksitoista nimeltä mainittua. Entäpä opetuslasten? Ei heidänkään, kun he eivät viittaa Paavaliin apostolina. Mutta Paavalin itsesä mukaan hän sai yliluonnollisena ilmestysnäkynä apostolinviran Jeesuksen kuoleman jälkeen.
Erikoista että Jeesus asetti tämän yhden apostolin sen jälkeen kun oli jo itse kuollut ja kuopattu, tämän yhden joka ei hänen opetuksiaan ollut kuullut.
Paavali kutsuu apostoli Pietaria "ulkokultaiseksi" (Gal.2:13) "valheveljeksi" (Gal.2:4), joka ei hänen mielestään ollut kuuliainen evankeliumille (Gal.2:14).
Gal.2:11
Mutta kun KEEFAS tuli Antiokiaan, vastustin minä häntä vasten kasvoja, koska hän oli herättänyt suurta paheksumista. ... ja hänen (KEEFAS) kanssaan lankesivat ulkokultaisuuteen muutkin juutalaiset, niin että heidän ulkokultaisuutensa tempasi mukaansa Barnabaankin.
Paavali siis selkeästi kutsui Pietaria ulkokultaiseksi ja evankeliumille tottelemattomaksi, asettaen itsensä kristillisen seurakunnan pääksi, teki itsestään sen ahtaan portin, ja kutsuukin EVANKELIUMIA OMAKSEEN (2Tim.2:8). Paavali siis ilmiselvästi halusi perustaa uuden, oman kirkon, oman evankeliumin. Ja siihen tehtävään ei evankeliumille tottelemanton Pietari kelvannut.
On aika selvää että oppiristiriita syntyi joko Paavalin kirjeen jälkeen, tai niin ettei Pietati tiennyt Galayalais- Kirjeestä. Jokin siinä mättää kun Paavali pilkkaa ja manaa Pietaria mutta Pietari vain ylistää Paavalia.
Tuskinpa hengailivat Paavali ja Pietari enää yhdessä tuon oppiriidan jälkeen, joten siinäkin mielessä on epätodennäköistä että Pietari olisi tullut Paavalin vieraaksi Roomaan.
Paavali oli petollinen valheveli joka uskalsi vainota juuri ja juuri syyttömiä, eikä koskaan vaiennut puhumasta ja opettamasta muita vaikka itse oli oppia vailla. Se juuri on sitä kun murhaaja asetetaan seurakunnan pääksi
Ilmestyskirja 2:2
Minä tiedän sinun tekosi ja vaivannäkösi ja kärsivällisyytesi, ja ettet voi pahoja sietää; sinä olet koetellut niitä, jotka sanovat itseänsä apostoleiksi, eivätkä ole, ja olet havainnut heidät valhettelijoiksi;
"Paul was the great Coryphaeus, and first corrupter of the doctrines of Jesus." (Thomas Jefferson
http://keskustelu.suomi24.fi/node/6940080Käytännössä Jeesuksen asettama kirkko, kristinusko, toimi Pietarin ja Jaakobin johdolla Jerusalemissa aina Roomalais-invaasioon saakka (70 jkr). Jerusalemin hyökkäyksen aikoihin kirkko ja sen johto pakeni "vuorille" Matt.24:16 Jeesuksen ennustuksen mukaan. Mentäessä 100-luvulle ilmeisesti kristinuskon riippeet toimivat eri suunnilla palestiinaa, vähä-aasiaa ja P-Afrikassa, kunnes Paavalin perustama harhaoppinen katolinen kirkko, Rooman kirkko, laajeni ja saavutti valtion uskonnon aseman.
Tämä jälkeen Roomalaiskatolinen kirkko pystyi tappamaan ja murhaamaan kaikki ne jotka eivät tunnustaneet sen asemaa ja Paavin asemaa apostolien ketjussa Pietarin jälkeen. Katolinen kirkko syytti kristittyjä harhaoppisuudesta, noituudesta yms jotta pystyi tappamaan heidät - Noaalaiset.
Nooalaiset. kirjoitti:
Käytännössä Jeesuksen asettama kirkko, kristinusko, toimi Pietarin ja Jaakobin johdolla Jerusalemissa aina Roomalais-invaasioon saakka (70 jkr). Jerusalemin hyökkäyksen aikoihin kirkko ja sen johto pakeni "vuorille" Matt.24:16 Jeesuksen ennustuksen mukaan. Mentäessä 100-luvulle ilmeisesti kristinuskon riippeet toimivat eri suunnilla palestiinaa, vähä-aasiaa ja P-Afrikassa, kunnes Paavalin perustama harhaoppinen katolinen kirkko, Rooman kirkko, laajeni ja saavutti valtion uskonnon aseman.
Tämä jälkeen Roomalaiskatolinen kirkko pystyi tappamaan ja murhaamaan kaikki ne jotka eivät tunnustaneet sen asemaa ja Paavin asemaa apostolien ketjussa Pietarin jälkeen. Katolinen kirkko syytti kristittyjä harhaoppisuudesta, noituudesta yms jotta pystyi tappamaan heidätKristillisen etiikan ihanteisiin kuuluu oikeudenmukaisuus: Kristillisen etiikan mukaista on että rikolliset otetaan kiinni ja asetetaan vastuuseen teoistaan. Tällä pyritään suojelemaan syyttömiä rauhantahtoisia ihmisiä.
Matteuksen evankeliumi 5:6
"Autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta"
Luuk.
22:35
Ja hän sanoi heille: "Kun minä lähetin teidät ("lähetyskäsky") ilman rahakukkaroa ja laukkua ja kenkiä, puuttuiko teiltä mitään?" He vastasivat: "Ei mitään."
22:36 Niin hän sanoi heille: "Mutta nyt, jolla on kukkaro, ottakoon sen mukaansa; niin myös laukun. Ja jolla ei ole, myyköön vaippansa ja ostakoon miekan.
22:37 Sillä minä sanon teille, että minussa pitää käymän toteen tämän, mikä kirjoitettu on: 'Ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon.' (Hyvästä tahdostaan huolimatta sotiva Jeesus luettaisiin väkivallan mieheksi) Sillä se, mikä minusta on sanottu, on täyttynyt (on täyttyvä)."
22:38 Niin he sanoivat: "Herra, katso, tässä on kaksi miekkaa." Mutta hän vastasi heille: "Riittää." (Jeesus ei aikonut täyttää profetiaa sotimalla)
Kaksi pientä miekkaa riitti, sillä heillä ei ollut aikomusta, eikä kykyä kumota Rooman imperiumia 12 miehen voimalla.
Apostolit toivat kaksi miekkaa mutta Jeesus ei sotinut, ei siksi että sota olisi väärin, vaan siksi että hän ei aikonut täyttää profetiaa sotimalla. Miekat joita he kantoivat olivat riittäviä tuossa tilanteessa. He kantoivat miekkoja itsepuolustustarkoituksessa mistä osoituksena on se että Pietari löi roomalaista sotilasta miekalla.
Täällä on tuota käsitelty: eli saa puolustaa itseään
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/7060109/37257415
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/6930131/38448432
"Tulta minä olen tullut heittämään maan päälle; ja kuinka minä tahtoisinkaan, että se jo olisi syttynyt! " (Luuk.12:49)
"Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan." (Matt.10:34)
Kuten keisari neron aikana, niin myös nytkin, kristillinen kirkko joutuu toimimaan "maan-alla". Eli suomalaiset ateistit ja luterilainen kirkko vainoavat kristityitä tekaistuilla syytteillään (mm Tomashot, Ellilä) ja monia on tuomittukkin.
Kristillinen kirkko on aina joutunut toimimaan maanalla koska maallinen esivalta vihaa kristillistä kirkkoa, siksi meillä on nämä jumalanpilkka lainsäädännöt joilla he myös Jeesuksen tuomitsivat kuolemaan.
Kristillisen opin mukaista on että kirkko ei voi toimia julkisena järjestönä, vaan sen on oltava sala-järjestö kuten keisari neron aikaan. Olkoon esikuvamme Raamatun Ester joka oveluudellaan sai tapatettua pahan ja rikollisen Hamanin. Ester kätki syntyperänsä kuninkaalta ja petti kuningasta ja tämän takia jumala siunasi häntä.
Jokainen joka valehtelee pahansuovalle valtiovallalle, se tekee Jumalan tahdon mukaisesti.
"olkaa viisaita kuin käärmeet" (Matt. 10:16) - Nooalaiset.
Noaalaiset. kirjoitti:
Kristillisen etiikan ihanteisiin kuuluu oikeudenmukaisuus: Kristillisen etiikan mukaista on että rikolliset otetaan kiinni ja asetetaan vastuuseen teoistaan. Tällä pyritään suojelemaan syyttömiä rauhantahtoisia ihmisiä.
Matteuksen evankeliumi 5:6
"Autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta"
Luuk.
22:35
Ja hän sanoi heille: "Kun minä lähetin teidät ("lähetyskäsky") ilman rahakukkaroa ja laukkua ja kenkiä, puuttuiko teiltä mitään?" He vastasivat: "Ei mitään."
22:36 Niin hän sanoi heille: "Mutta nyt, jolla on kukkaro, ottakoon sen mukaansa; niin myös laukun. Ja jolla ei ole, myyköön vaippansa ja ostakoon miekan.
22:37 Sillä minä sanon teille, että minussa pitää käymän toteen tämän, mikä kirjoitettu on: 'Ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon.' (Hyvästä tahdostaan huolimatta sotiva Jeesus luettaisiin väkivallan mieheksi) Sillä se, mikä minusta on sanottu, on täyttynyt (on täyttyvä)."
22:38 Niin he sanoivat: "Herra, katso, tässä on kaksi miekkaa." Mutta hän vastasi heille: "Riittää." (Jeesus ei aikonut täyttää profetiaa sotimalla)
Kaksi pientä miekkaa riitti, sillä heillä ei ollut aikomusta, eikä kykyä kumota Rooman imperiumia 12 miehen voimalla.
Apostolit toivat kaksi miekkaa mutta Jeesus ei sotinut, ei siksi että sota olisi väärin, vaan siksi että hän ei aikonut täyttää profetiaa sotimalla. Miekat joita he kantoivat olivat riittäviä tuossa tilanteessa. He kantoivat miekkoja itsepuolustustarkoituksessa mistä osoituksena on se että Pietari löi roomalaista sotilasta miekalla.
Täällä on tuota käsitelty: eli saa puolustaa itseään
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/7060109/37257415
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/6930131/38448432
"Tulta minä olen tullut heittämään maan päälle; ja kuinka minä tahtoisinkaan, että se jo olisi syttynyt! " (Luuk.12:49)
"Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan." (Matt.10:34)
Kuten keisari neron aikana, niin myös nytkin, kristillinen kirkko joutuu toimimaan "maan-alla". Eli suomalaiset ateistit ja luterilainen kirkko vainoavat kristityitä tekaistuilla syytteillään (mm Tomashot, Ellilä) ja monia on tuomittukkin.
Kristillinen kirkko on aina joutunut toimimaan maanalla koska maallinen esivalta vihaa kristillistä kirkkoa, siksi meillä on nämä jumalanpilkka lainsäädännöt joilla he myös Jeesuksen tuomitsivat kuolemaan.
Kristillisen opin mukaista on että kirkko ei voi toimia julkisena järjestönä, vaan sen on oltava sala-järjestö kuten keisari neron aikaan. Olkoon esikuvamme Raamatun Ester joka oveluudellaan sai tapatettua pahan ja rikollisen Hamanin. Ester kätki syntyperänsä kuninkaalta ja petti kuningasta ja tämän takia jumala siunasi häntä.
Jokainen joka valehtelee pahansuovalle valtiovallalle, se tekee Jumalan tahdon mukaisesti.
"olkaa viisaita kuin käärmeet" (Matt. 10:16)Uuden testamentin idea on että uskovien muodostama poliittinen yhteisö, seurakunta on Raamatun Israel, ja siten Aabrahamin lupausten ja siunausten perijä
Galatalaiskirje 3:29
Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan.
Galatalaiskirje 3:7
Tietäkää siis, että ne, jotka uskoon perustautuvat, ovat Aabrahamin lapsia.
Galatalaiskirje 4:28
Ja te, veljet, olette lupauksen lapsia, niinkuin Iisak oli.
1Piet.2:9
Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa;
Hoos.1:10
Mutta israelilaisten luku on oleva niinkuin meren hiekka, jota ei voi mitata eikä lukea. Ja siinä paikassa, jossa heille on sanottu: 'Te ette ole minun kansani', heille sanotaan: 'Elävän Jumalan lapset!'
"Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu; vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta." (Room.2:28-29)
"oikeita ympärileikattuja olemme me, jotka Jumalan Hengessä palvelemme Jumalaa ja kerskaamme Kristuksessa Jeesuksessa..." (Fil.3:3)
Room.9:6 Mutta ei niin, että Jumalan sana olisi harhaan mennyt. Sillä eivät kaikki ne, jotka ovat Israelista, ole silti Israel, (Ilm.3:9, Ilm.2:9)
Israeliiin voi siis kuulua minkä tahansa uskontokunnan jäsen, muslimi, kristitty, buddhalainen, juutalainen, jokainen jota jumalan henki kuljettaa on jumalan lapsi - Nooalaiset.
Nooalaiset. kirjoitti:
Uuden testamentin idea on että uskovien muodostama poliittinen yhteisö, seurakunta on Raamatun Israel, ja siten Aabrahamin lupausten ja siunausten perijä
Galatalaiskirje 3:29
Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan.
Galatalaiskirje 3:7
Tietäkää siis, että ne, jotka uskoon perustautuvat, ovat Aabrahamin lapsia.
Galatalaiskirje 4:28
Ja te, veljet, olette lupauksen lapsia, niinkuin Iisak oli.
1Piet.2:9
Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa;
Hoos.1:10
Mutta israelilaisten luku on oleva niinkuin meren hiekka, jota ei voi mitata eikä lukea. Ja siinä paikassa, jossa heille on sanottu: 'Te ette ole minun kansani', heille sanotaan: 'Elävän Jumalan lapset!'
"Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu; vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta." (Room.2:28-29)
"oikeita ympärileikattuja olemme me, jotka Jumalan Hengessä palvelemme Jumalaa ja kerskaamme Kristuksessa Jeesuksessa..." (Fil.3:3)
Room.9:6 Mutta ei niin, että Jumalan sana olisi harhaan mennyt. Sillä eivät kaikki ne, jotka ovat Israelista, ole silti Israel, (Ilm.3:9, Ilm.2:9)
Israeliiin voi siis kuulua minkä tahansa uskontokunnan jäsen, muslimi, kristitty, buddhalainen, juutalainen, jokainen jota jumalan henki kuljettaa on jumalan lapsi4:21 Sanokaa minulle te, jotka tahdotte lain alaisia olla (tarkoittaa juutalaisia), ettekö kuule, mitä laki sanoo?
4:22 Onhan kirjoitettu, että Aabrahamilla oli kaksi poikaa (Iisak ja Ismael), toinen orjattaresta (Haagarista, Ismael), toinen vapaasta (Saarasta, Iisak).
4:23 Mutta orjattaren poika (Ismael) oli syntynyt lihan mukaan, vapaan taas lupauksen voimasta.
4:24 Tämä on kuvannollista puhetta; nämä naiset ovat kaksi liittoa (juutalaisuus ja kristinusko): toinen on Siinain vuorelta, joka synnyttää orjuuteen, ja se on Haagar;
4:25 sillä Haagar on Siinain vuori Arabiassa ja vastaa nykyistä Jerusalemia, joka elää orjuudessa lapsineen.
4:26 Mutta se Jerusalem (UUSI JERUSALEM), joka ylhäällä on, on vapaa, ja se on meidän äitimme.
4:28 Ja te, veljet, olette lupauksen lapsia, niinkuin Iisak oli.
4:31 Niin me siis, veljet, emme ole orjattaren (Haagar) lapsia, vaan vapaan (Saara) - Nooalaiset.
Nooalaiset. kirjoitti:
4:21 Sanokaa minulle te, jotka tahdotte lain alaisia olla (tarkoittaa juutalaisia), ettekö kuule, mitä laki sanoo?
4:22 Onhan kirjoitettu, että Aabrahamilla oli kaksi poikaa (Iisak ja Ismael), toinen orjattaresta (Haagarista, Ismael), toinen vapaasta (Saarasta, Iisak).
4:23 Mutta orjattaren poika (Ismael) oli syntynyt lihan mukaan, vapaan taas lupauksen voimasta.
4:24 Tämä on kuvannollista puhetta; nämä naiset ovat kaksi liittoa (juutalaisuus ja kristinusko): toinen on Siinain vuorelta, joka synnyttää orjuuteen, ja se on Haagar;
4:25 sillä Haagar on Siinain vuori Arabiassa ja vastaa nykyistä Jerusalemia, joka elää orjuudessa lapsineen.
4:26 Mutta se Jerusalem (UUSI JERUSALEM), joka ylhäällä on, on vapaa, ja se on meidän äitimme.
4:28 Ja te, veljet, olette lupauksen lapsia, niinkuin Iisak oli.
4:31 Niin me siis, veljet, emme ole orjattaren (Haagar) lapsia, vaan vapaan (Saara)Lainaus: http://keskustelu.suomi24.fi/node/5951778
Raamatun mukaan avioliiton synnyttävät luopuminen vanhemmista, puolisoon liittyminen ja sukupuoliyhteys. Jos nämä ehdot täyttyvät, asiassa ei ole sinänsä mitään väärää, vaan avopari elää itse asiassa teologisesti tarkasteltuna avioliitossa, vaikka Suomen lainsäädännössä heidän suhdettaan kutsutaankin avoliitoksi. Tämä on täysin selvää luomisoikeudellisen avioliittokäsityksen valossa. Myöskään häät eivät ole Raamatussa avioliiton edellytys.
Koska ei siis voida perustellusti katsoa, että avoliitossa eläminen olisi itsessään syntiä tai väärin, ei myöskään voida oikeutetusti kieltää kristittyjä elämästä avoliitossa. Tosin avioliiton virallinen rekisteröiminen voi olla hyödyllistä. Häät tai vihkiminen eivät kuitenkaan ole avioliiton kannalta välttämättömiä, vaan ne ovat ehdollinen yhteiskunnallinen tapa, jota voidaan noudattaa tai jättää noudattamatta. Sellaista, mikä ei ole välttämätöntä, ei voida ehdottomana vaatiakaan.
On siis olemassa suhteita, jotka ovat Jumalan edessä avioliittoja, vaikka ne yhteiskunnallisen lainsäädännön silmissä olisivatkin vain avoliittoja. Avioliitto perustuu Tunnustuskirjojen ja Lutherin mukaan luonnonoikeuteen eli luomisjärjestykseen. Samaa kantaa edustaa myös Raamattu. Sen lisäksi, että avo- ja avioliittojen välille ei edes ole voitu tehdä eroa monina aikakausina kirkon historiassa, myös osa nykyisistä kirkoista on tullut siihen johtopäätökseen, että avoliittoja voidaan pitää avioliittoina.
Moniavioisuus sallittua ainakin joissakin olosuhteissa:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/3515733
Prostituutio Raamatussa
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9578839 - Nooalaiset.
Nooalaiset. kirjoitti:
Lainaus: http://keskustelu.suomi24.fi/node/5951778

http://keskustelu.suomi24.fi/node/95788391.Johanneksen kirje 4:1
Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta;
1Tes.5:21
mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on;
http://valaistuminen.com/buddha_kalama_sutta.html
"On teiltä sopivaa, Kalamat, epäilyksenne ja epävarmuutenne; epävarmuus on teissä herännyt epäilyttävän asian tiimoilta. Älkää, Kalamat, uskoko sitä mikä on saavutettu toistuvasti kuullen; älkää tradition oppia; älkää kuulopuhetta; älkää kirjoitukseen perustuvaa; älkää arvioita; älkää päättelyä; älkää vertauskuvia; älkää ennakkoasenteisiin pohjaavaa; älkää toisen näennäistä kykyä; älkääkä ajatusta, 'Tämä pohtija on opettajani'. Kalamat, silloin kun itse tiedätte, 'Nämä asiat ovat huonoja; nämä asiat ovat moitittavia; näitä asioita viisaat nuhtelevat; omaksuttuna ja toteutettuna nämä asiat johtavat vahinkoon ja kärsimykseen,' hylätkää sellaiset.
[10] Kalamat, silloin kun itse tiedätte, "Nämä asiat ovat hyviä; nämä asiat ovat moitteettomia; näitä asioita viisaat ylistävät; omaksuttuna ja toteutettuna nämä asiat johtavat hyötyyn ja onnellisuuteen," omaksukaa ja pitäytykää niissä." Kalama Sutta - Nooalaiset.
Nooalaiset. kirjoitti:
1.Johanneksen kirje 4:1
Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta;
1Tes.5:21
mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on;
http://valaistuminen.com/buddha_kalama_sutta.html
"On teiltä sopivaa, Kalamat, epäilyksenne ja epävarmuutenne; epävarmuus on teissä herännyt epäilyttävän asian tiimoilta. Älkää, Kalamat, uskoko sitä mikä on saavutettu toistuvasti kuullen; älkää tradition oppia; älkää kuulopuhetta; älkää kirjoitukseen perustuvaa; älkää arvioita; älkää päättelyä; älkää vertauskuvia; älkää ennakkoasenteisiin pohjaavaa; älkää toisen näennäistä kykyä; älkääkä ajatusta, 'Tämä pohtija on opettajani'. Kalamat, silloin kun itse tiedätte, 'Nämä asiat ovat huonoja; nämä asiat ovat moitittavia; näitä asioita viisaat nuhtelevat; omaksuttuna ja toteutettuna nämä asiat johtavat vahinkoon ja kärsimykseen,' hylätkää sellaiset.
[10] Kalamat, silloin kun itse tiedätte, "Nämä asiat ovat hyviä; nämä asiat ovat moitteettomia; näitä asioita viisaat ylistävät; omaksuttuna ja toteutettuna nämä asiat johtavat hyötyyn ja onnellisuuteen," omaksukaa ja pitäytykää niissä." Kalama SuttaSe että jostakin ei ole todisteita ei yleisesti ottaen todista, että sitä mistä ei ole todisteita ei ole olemassa.
Syitä sille miksi todisteita ei ole, on esimerkiksi tutkimisen vaikeus, tutkimismenetelmien puute, vajaa tieteen teoriakenttä (vrt mustat aukot)
Esimerkiksi se että maapallon ulkopuolisesta elämästä ei ole todisteita ei vielä todista ettei maapallon ulkopuolella ole elämää.
Kukaan ei voi sanoa että UFO:ja ei ole olemassa pelkästään siihen perustuen että hänestä tuntuu siltä. Olemassa-olemattomuus on asia joka pitää todistaa, ennenkuin on oikeutettua väittää ettei jotakin ole olemassa.
MInkätahansa väitteen esittäjällä on todistustaakka.
Sen joka väittää ettei maapallon ulkompuolella ole elämää, on todistettava väitteensä. Ei se siitä muuten todeksi muutu.
Aura kristinuskossa:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/2828690
Karman laki:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/4142808 - Nooalaiset.
Nooalaiset. kirjoitti:
Se että jostakin ei ole todisteita ei yleisesti ottaen todista, että sitä mistä ei ole todisteita ei ole olemassa.
Syitä sille miksi todisteita ei ole, on esimerkiksi tutkimisen vaikeus, tutkimismenetelmien puute, vajaa tieteen teoriakenttä (vrt mustat aukot)
Esimerkiksi se että maapallon ulkopuolisesta elämästä ei ole todisteita ei vielä todista ettei maapallon ulkopuolella ole elämää.
Kukaan ei voi sanoa että UFO:ja ei ole olemassa pelkästään siihen perustuen että hänestä tuntuu siltä. Olemassa-olemattomuus on asia joka pitää todistaa, ennenkuin on oikeutettua väittää ettei jotakin ole olemassa.
MInkätahansa väitteen esittäjällä on todistustaakka.
Sen joka väittää ettei maapallon ulkompuolella ole elämää, on todistettava väitteensä. Ei se siitä muuten todeksi muutu.
Aura kristinuskossa:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/2828690
Karman laki:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/4142808Ateisteillakin on ajatuksia joita oikeiden vapaa-ajattelijoidenkin kannattaa tutkia. Nämä ovat Buddhalaisuudesta kopioitu ja muokattu vastaamaan ateismin tarpeita.
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kasikirja/
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kasikirja/vapaa-aj.html
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kasikirja/vapaa-aj.html - Nooalaiset.
Nooalaiset. kirjoitti:
Ateisteillakin on ajatuksia joita oikeiden vapaa-ajattelijoidenkin kannattaa tutkia. Nämä ovat Buddhalaisuudesta kopioitu ja muokattu vastaamaan ateismin tarpeita.
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kasikirja/
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kasikirja/vapaa-aj.html
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kasikirja/vapaa-aj.htmlKoraani tunnustaa Jeesuksen kristukseksi ja Jumalan pojaksi
Messias ja Kristus ovat sama sana kahdella eri kielellä. Koraani viittaa Jeesukseen Kristuksena tai Messiaana seuraavissa kohdissa: 2:253, 3:45, 4:71, 4:158, 4:171, 5:19, 5:49, 9:30, 19:33; 89:22
The 8 verses in the Quran that use the title Messiah are: 3:45; 4:156, 169, 170; 5:17, 76, 79; 9:30
Koraani 4:171:
O People of the Book! Commit no excesses in your religion: Nor say of Allah aught but the truth. Christ Jesus the son of Mary was (no more than) a messenger of Allah, and His Word, which He bestowed on Mary, and a spirit proceeding from Him: so believe in Allah and His messengers. Say not "Trinity" : desist: it will be better for you: for Allah is one Allah: Glory be to Him: (far exalted is He) above having a son. To Him belong all things in the heavens and on earth.
Raamatussa messias ja kristus ovat sama sana, kahdella eri kielellä. Hepreankielen Messias tarkoittaa kreikan kielellä Kristusta, suomeksi voideltua:
Joh.1:41 "Me olemme löytäneet Messiaan", se on käännettynä: Kristus.
Daavid oli Kristus
1.Aikakirja: 14:8 Daavid oli voideltu koko Israelin kuninkaaksi...
Salomon oli Kristus
1.Kuningasten kirja 5:1
Hiiram, Tyyron kuningas, lähetti palvelijoitansa Salomon luo, kuultuaan, että hänet oli voideltu kuninkaaksi isänsä sijaan
Kyyros/Koores oli Kristus
Jesaja 45:1 Näin sanoo Herra voidellulleen Koorekselle, jonka oikeaan käteen minä olen tarttunut kukistaakseni kansat hänen edestään ja riisuakseni kuninkaitten kupeilta vyöt, että ovet hänen edessään avautuisivat eivätkä portit sulkeutuisi
Jeesus on uskovaisten kanssapalvelija (Ilm.19:10), esikoinen monien joukossa (Room.8:29) - Nooalaiset.
Nooalaiset. kirjoitti:
Koraani tunnustaa Jeesuksen kristukseksi ja Jumalan pojaksi

Jeesus on uskovaisten kanssapalvelija (Ilm.19:10), esikoinen monien joukossa (Room.8:29)Ateismin harhaoppi kvanttimekaniikan epävarmuuden selittämisestä piilomuuttujilla osoitettu virheelliseksi
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9668685 - Nooalaiset.
Nooalaiset. kirjoitti:
Ateismin harhaoppi kvanttimekaniikan epävarmuuden selittämisestä piilomuuttujilla osoitettu virheelliseksi
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9668685Uskomme vain jos annat todisteet"
Matt.12:38
Silloin muutamat kirjanoppineista ja fariseuksista vastasivat hänelle sanoen: "Opettaja, me tahdomme nähdä sinulta merkin."
Matt.16:1
"Ja fariseukset ja saddukeukset tulivat hänen luoksensa ja kiusasivat häntä pyytäen häntä näyttämään heille merkin taivaasta"
Matt.27:42
"Muita hän on auttanut, itseään ei voi auttaa. Onhan hän Israelin kuningas; astukoon nyt alas ristiltä, niin me uskomme häneen"
Kuinka helppoa olisikaan hengenelämä jos sielun olemassaolo ja jumalan olemassaolo olisi 100% varmaa todisteiden/havaintojen perusteella. Näin ei kuitenkaan ole, vaan varmuutta ei ole.
Fariseukset ovat aina todisteita vaatimassa, mutta itse eivät anna todisteita minkään asian puolesta, vaan uskovat oman mielensä mukaisiin harhoihin. Tosiasiassa he ovat oman ylpeytensä sokaisemia eivätkä halua uskoa vaikka todisteet esitettäisiin. Jeesus sanookin: Luuk 16:31 'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös.'"
Paavali ei vastustanut viisautta, vaan varoitti väärästä viisaudesta joka tässä maailmassa on vallalla:
1Kor.1:21
"Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat, koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta..."
Tunnusteot ja merkit olivat todisteita tuonajan ihmisille. Nykyihmisille kelpaisi myös röntgenkuvat ym todisteet jos niillä jumala osoitettaisiin.
Jeesus kasvoi viisauteen, jopa salomoakin enempään. Jeesus ei vastustanut tiedon ja viisauden tavoittelua.
Paavalikaan ei vastustanut viisautta, vaan piti fariseusten viisautta halpana, vääryyttä tukevana viisautena. Sillä jos he, Rooman valtiaat, ja Jerusalemin fariseukset, jos he olisivat viisautta rakastaneet, he eivät olisi teloituttaneet syytöntä miestä jonka sanoma oli ihmiskunnalle hyväksi.
1Kor.2:6
Kuitenkin me puhumme viisautta täydellisten seurassa, mutta emme tämän maailman viisautta emmekä tämän maailman valtiasten, jotka kukistuvat,
vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltämäärännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme, sitä, jota ei kukaan tämän maailman valtiaista ole tuntenut - sillä jos he olisivat sen tunteneet, eivät he olisi kirkkauden Herraa ristiinnaulinneet -
Viisaus ja tieto on siis hyvä asia mutta meidän on oltava varuillamme väärää tiedettä, väärää viisautta, väärä oppineisuutta vastaan, sillä se on petollista ja pyrkii johtamaan ihmisiä harhaan - Nooalaiset.
Nooalaiset. kirjoitti:
Uskomme vain jos annat todisteet"
Matt.12:38
Silloin muutamat kirjanoppineista ja fariseuksista vastasivat hänelle sanoen: "Opettaja, me tahdomme nähdä sinulta merkin."
Matt.16:1
"Ja fariseukset ja saddukeukset tulivat hänen luoksensa ja kiusasivat häntä pyytäen häntä näyttämään heille merkin taivaasta"
Matt.27:42
"Muita hän on auttanut, itseään ei voi auttaa. Onhan hän Israelin kuningas; astukoon nyt alas ristiltä, niin me uskomme häneen"
Kuinka helppoa olisikaan hengenelämä jos sielun olemassaolo ja jumalan olemassaolo olisi 100% varmaa todisteiden/havaintojen perusteella. Näin ei kuitenkaan ole, vaan varmuutta ei ole.
Fariseukset ovat aina todisteita vaatimassa, mutta itse eivät anna todisteita minkään asian puolesta, vaan uskovat oman mielensä mukaisiin harhoihin. Tosiasiassa he ovat oman ylpeytensä sokaisemia eivätkä halua uskoa vaikka todisteet esitettäisiin. Jeesus sanookin: Luuk 16:31 'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös.'"
Paavali ei vastustanut viisautta, vaan varoitti väärästä viisaudesta joka tässä maailmassa on vallalla:
1Kor.1:21
"Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat, koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta..."
Tunnusteot ja merkit olivat todisteita tuonajan ihmisille. Nykyihmisille kelpaisi myös röntgenkuvat ym todisteet jos niillä jumala osoitettaisiin.
Jeesus kasvoi viisauteen, jopa salomoakin enempään. Jeesus ei vastustanut tiedon ja viisauden tavoittelua.
Paavalikaan ei vastustanut viisautta, vaan piti fariseusten viisautta halpana, vääryyttä tukevana viisautena. Sillä jos he, Rooman valtiaat, ja Jerusalemin fariseukset, jos he olisivat viisautta rakastaneet, he eivät olisi teloituttaneet syytöntä miestä jonka sanoma oli ihmiskunnalle hyväksi.
1Kor.2:6
Kuitenkin me puhumme viisautta täydellisten seurassa, mutta emme tämän maailman viisautta emmekä tämän maailman valtiasten, jotka kukistuvat,
vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltämäärännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme, sitä, jota ei kukaan tämän maailman valtiaista ole tuntenut - sillä jos he olisivat sen tunteneet, eivät he olisi kirkkauden Herraa ristiinnaulinneet -
Viisaus ja tieto on siis hyvä asia mutta meidän on oltava varuillamme väärää tiedettä, väärää viisautta, väärä oppineisuutta vastaan, sillä se on petollista ja pyrkii johtamaan ihmisiä harhaanTALOUDELLINEN MENESTYS ON SIUNAUS
Sairaudet, köyhyys, sodat, väkivalta, riisto ja muu pahoinvointi on seurausta ihmiskunnan lankeamuksesta. Kun Jumala edustaa ihmisten välistä harmoniaa, edustaa saatana ihmisten välistä ristiriitaa ja väkivaltaa. Ihmiskunta on häikäilemättömässä ahneudessaan (sosialismi) hyljännyt profeettojen kautta ilmoitetun tien hyvinvointiin ja onnellisuuteen. Jeesus ilmoitti tehtäväkseen tehdä tyhjäksi sellaisetkin perkeleen työn hedelmät kuten köyhyys. Jeesus nimittäin tuli että ihmisillä olisi taloudellinen yltäkylläisyys ja hyvinvointi.
Matt.10:10
"Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys."
Taloudellinen menestys, eli rikkaus on Jumalan antama siunaus (Job:42:12). Kuuliaisuus Jumalan Sanalle johtaa sekä henkilökohtaiseen että kansalliseen menestykseen (1.Kun.2:3, 5Moos.4:40, 5Moos.28). Tottelematon ja uppiniskainen kansa saa osakseen köyhyyttä ja kärsimystä. Köyhyyden ihannointi on siten Jumalan kirouksen ihannointia.
Jumala siunaa tai on siunaamatta sitä ketä parhaakseen katsoo. Jumala antaa sateensa sataa myös jumalattomille (Job. 21:7-9, Psa.73:3-12, Matt.5:45). Sekä koettelemukset että on menestys ovat Jumalan antamaa, ja sekä menestyksessä että kärsimyksessä tulee ihmisen Jumalaa palvella.
Matt.5:45
"hän [Jumala] antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin."
Jokaisella teolla on seurauksensa. Myös tekemättä jättämisellä on seurauksensa. Jumala ei ole raha-automaatti. Jumala tietää mitä te tarvitsette jo ennenkuin te sitä edes rukoilette (Matt.6:8). Jumala ei myöskään ole henkilö jota voi palvoa uskontunnustuksin tai seremonioin (Matt.6:7). Ainoa Jumalalle kelpaava uskontunnustus on teot.
On Jumalan säätämyksen mukaista että ihmiset tarvitsevat ruokaa, juomaa ja muuta materiaalista hyvää. Tästä huolimatta meidän tulee asettaa oikeudenmukaisuus ja totuus kaiken materiaalisen hyvän edelle. Jos me tämän teemme, niin jumala antaa meille yllinkyllin siunauksiaan kulumattomasta kukkarostaan:
Luuk.12:29-31
"Älkää siis tekään etsikö, mitä söisitte ja mitä joisitte, älkääkä korkeita tavoitelko. Sillä näitä kaikkia maailman pakanakansat tavoittelevat; mutta teidän Isänne kyllä tietää teidän näitä tarvitsevan. Vaan etsikää Jumalan valtakuntaa, niin myös nämä teille annetaan sen ohessa."
Mutta köyhyys on saanut monet hylkäämään Jumalan. Kurjuusteologia, eli köyhyyden näennäinen ihannointi, on saanut suosiota köyhien keskuudessa kun ovat ahneudessaan ajautuneet väärän voiton tavoitteluun. saatana viekoittelee kristittyjä kieltämään Jumalan hyvyyden ja kuiskuttelee että jumala kieltää nautinnon ja hyvinvoinnin. saatana syyttää synnistä niitä jotka ovat kiittollisia Jumalan siunauksista ja tuntevat Jumalan hyvyyden. - Nooalaiset.
Nooalaiset. kirjoitti:
TALOUDELLINEN MENESTYS ON SIUNAUS
Sairaudet, köyhyys, sodat, väkivalta, riisto ja muu pahoinvointi on seurausta ihmiskunnan lankeamuksesta. Kun Jumala edustaa ihmisten välistä harmoniaa, edustaa saatana ihmisten välistä ristiriitaa ja väkivaltaa. Ihmiskunta on häikäilemättömässä ahneudessaan (sosialismi) hyljännyt profeettojen kautta ilmoitetun tien hyvinvointiin ja onnellisuuteen. Jeesus ilmoitti tehtäväkseen tehdä tyhjäksi sellaisetkin perkeleen työn hedelmät kuten köyhyys. Jeesus nimittäin tuli että ihmisillä olisi taloudellinen yltäkylläisyys ja hyvinvointi.
Matt.10:10
"Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys."
Taloudellinen menestys, eli rikkaus on Jumalan antama siunaus (Job:42:12). Kuuliaisuus Jumalan Sanalle johtaa sekä henkilökohtaiseen että kansalliseen menestykseen (1.Kun.2:3, 5Moos.4:40, 5Moos.28). Tottelematon ja uppiniskainen kansa saa osakseen köyhyyttä ja kärsimystä. Köyhyyden ihannointi on siten Jumalan kirouksen ihannointia.
Jumala siunaa tai on siunaamatta sitä ketä parhaakseen katsoo. Jumala antaa sateensa sataa myös jumalattomille (Job. 21:7-9, Psa.73:3-12, Matt.5:45). Sekä koettelemukset että on menestys ovat Jumalan antamaa, ja sekä menestyksessä että kärsimyksessä tulee ihmisen Jumalaa palvella.
Matt.5:45
"hän [Jumala] antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin."
Jokaisella teolla on seurauksensa. Myös tekemättä jättämisellä on seurauksensa. Jumala ei ole raha-automaatti. Jumala tietää mitä te tarvitsette jo ennenkuin te sitä edes rukoilette (Matt.6:8). Jumala ei myöskään ole henkilö jota voi palvoa uskontunnustuksin tai seremonioin (Matt.6:7). Ainoa Jumalalle kelpaava uskontunnustus on teot.
On Jumalan säätämyksen mukaista että ihmiset tarvitsevat ruokaa, juomaa ja muuta materiaalista hyvää. Tästä huolimatta meidän tulee asettaa oikeudenmukaisuus ja totuus kaiken materiaalisen hyvän edelle. Jos me tämän teemme, niin jumala antaa meille yllinkyllin siunauksiaan kulumattomasta kukkarostaan:
Luuk.12:29-31
"Älkää siis tekään etsikö, mitä söisitte ja mitä joisitte, älkääkä korkeita tavoitelko. Sillä näitä kaikkia maailman pakanakansat tavoittelevat; mutta teidän Isänne kyllä tietää teidän näitä tarvitsevan. Vaan etsikää Jumalan valtakuntaa, niin myös nämä teille annetaan sen ohessa."
Mutta köyhyys on saanut monet hylkäämään Jumalan. Kurjuusteologia, eli köyhyyden näennäinen ihannointi, on saanut suosiota köyhien keskuudessa kun ovat ahneudessaan ajautuneet väärän voiton tavoitteluun. saatana viekoittelee kristittyjä kieltämään Jumalan hyvyyden ja kuiskuttelee että jumala kieltää nautinnon ja hyvinvoinnin. saatana syyttää synnistä niitä jotka ovat kiittollisia Jumalan siunauksista ja tuntevat Jumalan hyvyyden.VÄÄRÄ HYVÄNTEKEVÄISYYS PAHUUDEN NAAMIONA
Pahuuden voimille hyväntekeväisyys ja köyhistä huolehtiminen on keino pahojen päämäärien saavuttamiseksi, ikäänkuin teatteri jolla pahat teot ja häikäilemätön ahneus (sosialismi) voidaan kätkeä. Kertoohan evankeliumikin kuinka Juudas Iskariot tekeytyi muka "köyhien auttajaksi":
Joh.12:6
Mutta tätä hän [Juudas Iskariot] ei sanonut sentähden, että olisi pitänyt huolta köyhistä, vaan sentähden, että hän oli varas
Aina ei siis kannata sokeasti uskoa niiden julistuksia jotka hyväntekeväisyyden nimessä toimivat. Monille kristityillekään hyväntekeväisyys ei ole lähimmäisen auttamista vaan lähimmäisenrakkaudella pöyhkeilemistä ja itsensä korottamista. Miten on muka mahdollista että kristityt yhdellä kädellä auttavat köyhiä, samalla kun he heitä toisella kädellä riistävät.
Matt.7:9
Vai kuka teistä on se ihminen, joka antaa pojallensa kiven, kun tämä pyytää häneltä leipää, taikka, kun hän pyytää kalaa, antaa hänelle käärmeen?
Hyväntekeväisyysjärjästöt ovatkin sielunvihollisen vallassa. Näissä järjästöissä toimivat kristityt antavat köyhille leipää ja makaronia, mutta oikeutta ja oikeudenmukaisuutta he eivät köyhille halua antaa.
SEURAKUNNALLINEN VARAINHANKITA
Jeesus opetti: "Älä varasta" (Matt.19:18). Tämä tarkoittaa ettei meillä ole oikeutta ottaa muilta sitä mitä he ovat työllään ansainneet.
Sosialisti-kristityt vetoavat usein siihen että alkuseurakunnassa seurakunnan jäsenet antoivat omaisuuttaan yhteisomistukseen (Ap.t. 4:34-35). Mutta alkuseurakunnassa yhteisomistus perustui aina vapaaehtoisuuteen. Tämä käy ilmi Pietarin sanoista:
"Eikö se [lahjoitetun omaisuuden hinta] myymätönnä ollut sinun omasi, ja eikö myynnin jälkeenkin sen hinta ollut sinun?" (Ap.t.5:4)
Kuten Pietarin sanat osoittavat apostolinen seurakunta kunnioitti omistusoikeutta. Ketään ei pakotettu maksamaan rahaa apostoleille. Mutta sosialismissa "yhteisomistus" perustuu aina rangaistukseen tai rangaistuksella uhkaamiseen. Verovelvollisuuden laiminlyönnistä rangaistaan pakko-ulos-otolla, vankeudella tai sakolla. Jeesus ei koskaan pakottanut ketään (ts ei uhannut rangaistuksella) antamaan rahaa tai almuja messiaaniselle seurakunnalleen. Jos hän tai apostolit olisivat hankkineet omaisuutta ihmisiä uhkaamalla tulisi heitä kutsua ryöstäjiksi. Eikä mikään Jeesuksen sanoissa oikeuta siihen institutionalisoituun ryöstämiseen mitä sosialismi on.
Omaisuuden riistäminen pakkokeinoja käyttäen ei kuulu seurakunnalliseen varainhankintaan tai kristilliseen oikeuskäsitykseen. Pietari sanookin ettei rangaistuksen pelosta toimiminen ole lähimmäisen rakkautta.
"Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta" (1Joh.4:18)
Pelko syntyy rangaistuksen uhasta, eikä lähimmäisen rakkaudessa ole pelkoa. Edes Paavali ei olisi hyväksynyt pakottamista seurakunnallisessa varainhankinnassa. Paavali piti, aivan oikein, lähimmäisen tahdon ja omantunnonvapauden kunnioittamista lähimmäisenrakkauden kulmakivenä.
Room.13:10
"Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus [Mooseksen-] lain täyttämys."
2.Kor. 9:7
"Antakoon kukin, niinkuin hänen sydämensä vaatii, ei surkeillen eikä pakosta; sillä iloista antajaa Jumala rakastaa."
Kirkko haluaa harjoittaa varastamisen ja väkivaltaan turvautumisen julkisyntiä. Kirkko kieltäytyy tunnustamasta rikkomuksiaan eikä siten kykene tekemään parannusta. Tämänkaltaiset teot osoittavat että uskontunnustus joka kirkossa annetaan on valheellinen. - Nooalaiset.
Nooalaiset. kirjoitti:
VÄÄRÄ HYVÄNTEKEVÄISYYS PAHUUDEN NAAMIONA

Kirkko haluaa harjoittaa varastamisen ja väkivaltaan turvautumisen julkisyntiä. Kirkko kieltäytyy tunnustamasta rikkomuksiaan eikä siten kykene tekemään parannusta. Tämänkaltaiset teot osoittavat että uskontunnustus joka kirkossa annetaan on valheellinen.OLIKO JEESUS SOSIALISTI TAI KOMMUNISTI?
Vastuun sysääminen kasvottomalle valtiolle
Sosialistit ovat huomattavan anteliaita yhteiskunnan vähäosaisia kohtaan mutta itse he eivät kanna aiheuttamiansa kustannuksia. He ovat vaatimassa sairaaloiden ja teattereiden rakentamista julkisilla varoilla. Huolehditaan vähäosaisista ja ulkopuolelle jääneistä. Kehitetään työttömille, vanhuksille ja pakolaisille mielekästä toimintaa, kulttuuriakin. Sosialistit vaativat näyttävästi kehitysmaiden avokätistä avustamista mutta eivät kuitenkaan omastansa kukkarostaan vaan verovaroista.
"Voi teitäkin te lainoppineet, kun te sälytätte ihmisten päälle vaikeasti kannettavia taakkoja (=kollektiivinen vastuu) ettekä itse sormellannekaan koske niihin taakkoihin! " (Luuk.11:46)
"He [fariseukset] sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille (=kollektiivinen vastuu), mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa." (Matt.23)
Fariseukset näyttelevät välittävänsä lähimmäisistään siirtämällä vastuun lähimmäisestä kasvottomalle yhteisölle, valtiolle ja veronmaksajille. Mutta kuten Jeesuksen sanat osoittavat oikea lähimmäisenrakkaus perustuu individualistiseen vastuunkantamiseen. Fariseukset vetoavat kollektiiviseen vastuuseen koska tällöin heidän ei itse tarvitse vastuuta kantaa. Fariseusten todellinen motiivi ei ole lähimmäisestä välittäminen vaan taustalla on lähimmäisten oikeuksista (omistusoikeus) piittaamaton omanedun tavoittelu. - Nooalaiset.
Nooalaiset. kirjoitti:
OLIKO JEESUS SOSIALISTI TAI KOMMUNISTI?
Vastuun sysääminen kasvottomalle valtiolle
Sosialistit ovat huomattavan anteliaita yhteiskunnan vähäosaisia kohtaan mutta itse he eivät kanna aiheuttamiansa kustannuksia. He ovat vaatimassa sairaaloiden ja teattereiden rakentamista julkisilla varoilla. Huolehditaan vähäosaisista ja ulkopuolelle jääneistä. Kehitetään työttömille, vanhuksille ja pakolaisille mielekästä toimintaa, kulttuuriakin. Sosialistit vaativat näyttävästi kehitysmaiden avokätistä avustamista mutta eivät kuitenkaan omastansa kukkarostaan vaan verovaroista.
"Voi teitäkin te lainoppineet, kun te sälytätte ihmisten päälle vaikeasti kannettavia taakkoja (=kollektiivinen vastuu) ettekä itse sormellannekaan koske niihin taakkoihin! " (Luuk.11:46)
"He [fariseukset] sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille (=kollektiivinen vastuu), mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa." (Matt.23)
Fariseukset näyttelevät välittävänsä lähimmäisistään siirtämällä vastuun lähimmäisestä kasvottomalle yhteisölle, valtiolle ja veronmaksajille. Mutta kuten Jeesuksen sanat osoittavat oikea lähimmäisenrakkaus perustuu individualistiseen vastuunkantamiseen. Fariseukset vetoavat kollektiiviseen vastuuseen koska tällöin heidän ei itse tarvitse vastuuta kantaa. Fariseusten todellinen motiivi ei ole lähimmäisestä välittäminen vaan taustalla on lähimmäisten oikeuksista (omistusoikeus) piittaamaton omanedun tavoittelu.Most of us believe socialism is what the socialists want us to believe it is-a share-the-wealth program. That is the theory. But is that how it works? Let us examine the only Socialist countries-according to the Socialist definition of the word-extant in the world today. These are the Communist countries. The Communists themselves refer to these as Socialist countries, as in the Union of Soviet Socialist Republics. Here in the reality of socialism you have a tiny oligarchial clique at the top, usually numbering no more than three percent of the total population, controlling the total wealth, total production and the very lives of the other ninety-seven percent cent... (Gary Allen)
http://keskustelu.suomi24.fi/node/677265
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5575074
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8097902 - Nooalaiset.
Nooalaiset. kirjoitti:
Most of us believe socialism is what the socialists want us to believe it is-a share-the-wealth program. That is the theory. But is that how it works? Let us examine the only Socialist countries-according to the Socialist definition of the word-extant in the world today. These are the Communist countries. The Communists themselves refer to these as Socialist countries, as in the Union of Soviet Socialist Republics. Here in the reality of socialism you have a tiny oligarchial clique at the top, usually numbering no more than three percent of the total population, controlling the total wealth, total production and the very lives of the other ninety-seven percent cent... (Gary Allen)
http://keskustelu.suomi24.fi/node/677265
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5575074
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8097902ITSEKKYYS ON KRISTILLINEN ARVO
Kun ihminen luonnostaan rakastaa itseään ja omaa ruumistaan, niin Jeesus asetti itserakkauden lähimmäisen rakkauden peiliksi. Tutkiskelemalla mitä itse haluamme, ymmärämme mitä lähimmäisemme haluaa.
Matt.19:19
'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'
Edelliseen lisäten, Paavali piti itserakkautta myös aviorakkauden edellytyksenä:
Ef.5:28-29
Samalla tavoin tulee myös miesten rakastaa vaimojansa NIINKUIN OMIA RUUMIITAAN; joka rakastaa vaimoansa, HÄN RAKASTAA ITSEÄNSÄ. Sillä eihän kukaan koskaan ole vihannut omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä...
Ihmiset jotka arvostelevat toisia itsekkyydestä, ovat kaksinaamaisia valehtelijoita, jotka ovat itse itsekkäitä, mutta syyttävät siitä muita. Itsekkyys on luonnollista ja hyvää, silloin kun se oikein kanavoidaan, ja useinmiten täysin hyväksyttävää ja oikein. - Nooalaiset.
Nooalaiset. kirjoitti:
ITSEKKYYS ON KRISTILLINEN ARVO
Kun ihminen luonnostaan rakastaa itseään ja omaa ruumistaan, niin Jeesus asetti itserakkauden lähimmäisen rakkauden peiliksi. Tutkiskelemalla mitä itse haluamme, ymmärämme mitä lähimmäisemme haluaa.
Matt.19:19
'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'
Edelliseen lisäten, Paavali piti itserakkautta myös aviorakkauden edellytyksenä:
Ef.5:28-29
Samalla tavoin tulee myös miesten rakastaa vaimojansa NIINKUIN OMIA RUUMIITAAN; joka rakastaa vaimoansa, HÄN RAKASTAA ITSEÄNSÄ. Sillä eihän kukaan koskaan ole vihannut omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä...
Ihmiset jotka arvostelevat toisia itsekkyydestä, ovat kaksinaamaisia valehtelijoita, jotka ovat itse itsekkäitä, mutta syyttävät siitä muita. Itsekkyys on luonnollista ja hyvää, silloin kun se oikein kanavoidaan, ja useinmiten täysin hyväksyttävää ja oikein.KAKSINAISMORAALI: PUHEET OVAT ERIT KUIN MITÄ TEOT
"he sanovat, mutta eivät tee (mitä sanovat)"
VASTUUN SYSÄÄMINEN KASVOTTOMALLE VALTIOLLE JA KUNNILLE
"Voi teitäkin te lainoppineet, kun te sälytätte ihmisten päälle (=veronmaksajien harteille) vaikeasti kannettavia taakkoja ettekä itse sormellannekaan koske niihin taakkoihin!" (Luuk.11:46)
"He [fariseukset] sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille (=veronmaksajien harteille), mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa." (Matt.23)
HYVÄNTEKEVÄISYYS PAHUUDEN NAAMIONA
2.Kor. 11:13-15
"Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi. Eikä ihme; sillä itse ******* tekeytyy valkeuden enkeliksi. Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen."
Matt.7:15
"Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia."
Luuk.11:39
"Kyllä te, fariseukset, puhdistatte maljan ja vadin ulkopuolen, mutta sisäpuoli teissä on täynnä ryöstöä ja pahuutta.
Joh.12:6
"Mutta tätä hän [Juudas Iskariot] ei sanonut sentähden, että olisi pitänyt huolta köyhistä, vaan sentähden, että hän oli varas"
Matt.12:34
"kuinka te [fariseukset] saattaisitte hyvää puhua, kun itse olette pahoja?"
Ilm.13:11
"Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet, ja se puhui niinkuin lohikäärme. " - Nooalaiset.
Nooalaiset. kirjoitti:
Koraani tunnustaa Jeesuksen kristukseksi ja Jumalan pojaksi
Messias ja Kristus ovat sama sana kahdella eri kielellä. Koraani viittaa Jeesukseen Kristuksena tai Messiaana seuraavissa kohdissa: 2:253, 3:45, 4:71, 4:158, 4:171, 5:19, 5:49, 9:30, 19:33; 89:22
The 8 verses in the Quran that use the title Messiah are: 3:45; 4:156, 169, 170; 5:17, 76, 79; 9:30
Koraani 4:171:
O People of the Book! Commit no excesses in your religion: Nor say of Allah aught but the truth. Christ Jesus the son of Mary was (no more than) a messenger of Allah, and His Word, which He bestowed on Mary, and a spirit proceeding from Him: so believe in Allah and His messengers. Say not "Trinity" : desist: it will be better for you: for Allah is one Allah: Glory be to Him: (far exalted is He) above having a son. To Him belong all things in the heavens and on earth.
Raamatussa messias ja kristus ovat sama sana, kahdella eri kielellä. Hepreankielen Messias tarkoittaa kreikan kielellä Kristusta, suomeksi voideltua:
Joh.1:41 "Me olemme löytäneet Messiaan", se on käännettynä: Kristus.
Daavid oli Kristus
1.Aikakirja: 14:8 Daavid oli voideltu koko Israelin kuninkaaksi...
Salomon oli Kristus
1.Kuningasten kirja 5:1
Hiiram, Tyyron kuningas, lähetti palvelijoitansa Salomon luo, kuultuaan, että hänet oli voideltu kuninkaaksi isänsä sijaan
Kyyros/Koores oli Kristus
Jesaja 45:1 Näin sanoo Herra voidellulleen Koorekselle, jonka oikeaan käteen minä olen tarttunut kukistaakseni kansat hänen edestään ja riisuakseni kuninkaitten kupeilta vyöt, että ovet hänen edessään avautuisivat eivätkä portit sulkeutuisi
Jeesus on uskovaisten kanssapalvelija (Ilm.19:10), esikoinen monien joukossa (Room.8:29)Koraani pitää kristittyjä uskovaisina (3:54, 4:159 )
Koraani tunnustaa Jeesuksen kristukseksi ja Jumalan pojaksi
Messias ja Kristus ovat sana sana kahdella eri kielellä. Koraani viittaa Jeesukseen Kristuksena tai Messiaana seuraavissa kohdissa: 2:253, 3:45, 4:71, 4:158, 4:171, 5:19, 5:49, 9:30, 19:33; 89:22
Koraani tunnustaa Jeesuksen Jumalan Pojaksi
Koraaninkin mukaan ne joita harhaoppiset kutsuvat "Jumalan Pojiksi" ovat ainoastaan arvostettuja Jumalan palvelijoita:
Quran 21:26 (Picthal translation)
"And they say: The Beneficent hath taken unto Himself a son. Be He Glorified! Nay, but (those whom they call sons) are honoured slaves"
Koraani 21:26 (Vapaa suomennos)
" He väittävät Laupeimman hankkineen itselleen pojan. Kunnia yksin Hänelle! Nämä (joita he kutsuvat pojiksi) ovat vain kunnioitettavia palvelijoita."
Koraani ei siis kiellä Jumalan poika -käsitettä. Jumalan poikia on kyllä olemassa, mutta tuon käsitteen merkitys on Koraanissa eri kuin se mikä on vakiintunut kristilliseen traditioon. Jumalan poika= Jumalan palvelja (tai tarkemmin ottoen oppilas) - Nooalaiset.
Nooalaiset. kirjoitti:
Ateismin harhaoppi kvanttimekaniikan epävarmuuden selittämisestä piilomuuttujilla osoitettu virheelliseksi
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9668685VAL vapaa-ajattelijan käsikirja on sekoitus kristinuskon ja buddhalaisuuden opinkappaleita, johon on ujutettu sekaan ateismia (=materialistinen, newtonialainen determinismi):
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kasikirja/vapaa-aj.html
"Vapaa-ajattelun ihanteeseen kuuluu totuuden rakkaus, joka ei hyväksy mitään päätelmää suuremmalla varmuudella kuin mihin tämän perustana olevat todisteet oikeuttavat. Totuudenrakkaus ja sokeaan uskoon tukeutuminen eivät voi olla törmäämättä toisiinsa.
Vapaa-ajattelijain liiton aatteellisena päätavoitteena on tieteellisen - kokemukseen ja järjen käyttöön perustuvan - maailmankatsomuksen levittäminen ja yleistäminen. Maailmankatsomus on jäsennelty kokonaiskäsitys luonnosta, yhteiskunnasta ja ihmisestä. Lisäksi siihen sisältyy käsitystiedon luonteesta ja saavuttamisesta, sekä käsitys hyvästä elämästä ja elämän tarkoituksesta.
Vapaa-ajattelu hyväksyy järjen valta-aseman ja pyrkii esittelemään sellaista ajattelua ja etiikkaa, joka nojaa kokemukseen ja on riippumatonta auktoriteeteista ja uskonkappaleista. Järjen valta-aseman hyväksyminen ei merkitse kuitenkaan tunteiden suuren merkityksen kieltämistä.
Maailmankatsomuksen kaikkine osatekijöineen tulee pohjautua rationaaliseen ajatteluun ja kokemukseen. Tunteilla on tärkeä asema siinä, miten me koemme asiat ja ihmiset; mille annamme minkäkin merkityksen. Ihmiselämässä tarvitaan sekä järkeä että tunnetta, kummallakin on oma paikkansa ja tehtävänsä.
Vapaa-ajattelijoiden mielestä vain tiedeyhteisössä tapahtuva, tieteellisiä menetelmiä noudattava julkinen järjen käyttö voi antaa takeet siitä, että virheistä ja erehdyksistä opitaan ja että totuutta lähestytään. Vain tieteelliseen tiedonhankintamenetelmään sisältyy vaatimuksia todellisuutta koskevien väitteiden perustelemiselle ja näiden väitteiden koettelemiselle.
Etiikan taas tulee kasvaa inhimillisistä tarpeista ja eduista. Hyvä ja paha, oikea ja väärä eivät ole mitään meidän kokemuksistamme riippumatonta, ihmiselämän ulkopuolelta tullutta. Moraalin perusta on ihmiskokemuksissa, tarpeissa ja yhteiselämän vaatimuksissa.
Vapaa-ajattelijat haluavat edistää kriittiselle älylle perustuvaa etiikkaa. Se lähtee siitä, että viime kädessä ihminen itse on se mittapuu, joka ratkaisee käsitykset arvojen ja normien oikeutuksesta. Vapaa-ajattelijoiden vaihtoehto uskonnollisperusteiselle etiikalle on humanistinen etiikka, joka on uskonnollista etiikkaa joustavampi ja suvaitsevampi, sekä rationaalisemmin perusteltu. Se on luonnollisesti myös täysin vapaata palkkio- ja rangaistusajattelusta.
Vapaa-ajattelijat kannattavat tieteellistä asennoitumista maailmaan ja elämään. Tieteen tulokset tarkentuvat ja muuttuvatkin, mutta tieteellinen asennoituminen on pysyvää. Se on uskonnollisen, taikuuteen ja salaoppeihin perustuvan, sekä näennäistieteellisen asennoitumistavan vastakohta. Kun asennoituu tieteellisesti, sitoutuu tutkimuksen, johdonmukaisen ajattelun, sekä näytön järkiperäisten menetelmien käyttöön. Samalla hylätään kaikki kuvitellut oikotiet todellisuuden tiedostamiseen.
Vapaa-ajattelijat eivät kannata tieteisuskoa. Tieteisuskolla tarkoitetaan tiukasti hyväksyttyihin oppeihin perustuvaa perusteetonta luottamusta tieteeseen ja sen mahdollisuuksiin. Se on lähinnä arvokysymys. Tiede ei ratkaise arvokysymyksiä, eikä meillä ole mitään varmuutta siitä, että tiede kykenee paljastamaan kaikki luonnon salaisuudet ja ratkaisemaan kaikki ihmiskunnan ongelmat. Tiedon kasvuun tulee aina liittyä elämän päämääriä koskevaa viisauden kasvua, jotta saavutettua tietoa käytettäisiin oikein. Nykymaailma tarvitsee kipeästi avointa keskustelua arvoista ja tavoitteista.
Vapaa-ajattelijain mielestä ihmiselämällä on merkitystä, koska me voimme itse luoda ja kehittää tulevaisuuksiamme. Tavoitteena on hyvä elämä tässä ja nyt. Ihmisten on mahdollista elää merkityksellistä ja täyttä elämää, niin itseään varten kuin palvellakseen kanssaihmisiään. Ihminen on yksin vastuussa ihanteellisen maailmansa toteuttamisesta."
--
Sinänsä melkein kaikki VAL:in yllä esittämät lausumat koskien vapaa-ajattelua (epäilyä, uteliaisuutta, tiedon-haluisuutta) ovat hyviä ja oikeita, mutta VAL lisää sinne oman ehdotuksensa siitä että että mitään jumalaa ei ole olemassa "koska newtonialainen fysiikka selittää kaiken". Sitten sielä on myös väärä käsitys tieteestä jonain arvovapaana, objektiivisena teorianaryppäänä (F=k*s) jonka edustaja Helsingin yliopisto toimii (tälle varmaan nauretaan muualla maailmassa). Tosiasiassa ei ole mitään tieteen edustajaa, vaan on erilaisia koulukuntia (esim kvanttifysiikassa, psykologiassa, politiikassa), on vain tieteellisiä uskomuksia, joissa ihmisten pyyteet ja intressit vaikuttavat tutkijoidenkin työhön, teorioita joista osa on parempia, osa huonompia. Ja sitä kenen teoria on oikea, ei aina ole varmuudella todistettu. On siis oikeutettua puhua "viisaudesta" mielummin kuin tieteestä, sillä (luonnon-)tiede on kokonaisvaltaisen ajattelun apukeino. - Nooalaiset.
Nooalaiset. kirjoitti:
4:21 Sanokaa minulle te, jotka tahdotte lain alaisia olla (tarkoittaa juutalaisia), ettekö kuule, mitä laki sanoo?
4:22 Onhan kirjoitettu, että Aabrahamilla oli kaksi poikaa (Iisak ja Ismael), toinen orjattaresta (Haagarista, Ismael), toinen vapaasta (Saarasta, Iisak).
4:23 Mutta orjattaren poika (Ismael) oli syntynyt lihan mukaan, vapaan taas lupauksen voimasta.
4:24 Tämä on kuvannollista puhetta; nämä naiset ovat kaksi liittoa (juutalaisuus ja kristinusko): toinen on Siinain vuorelta, joka synnyttää orjuuteen, ja se on Haagar;
4:25 sillä Haagar on Siinain vuori Arabiassa ja vastaa nykyistä Jerusalemia, joka elää orjuudessa lapsineen.
4:26 Mutta se Jerusalem (UUSI JERUSALEM), joka ylhäällä on, on vapaa, ja se on meidän äitimme.
4:28 Ja te, veljet, olette lupauksen lapsia, niinkuin Iisak oli.
4:31 Niin me siis, veljet, emme ole orjattaren (Haagar) lapsia, vaan vapaan (Saara)http://www.concordia.fi/lehti/2006/42006/4.html
Kristillisen kirkon ei pidä määrätä, mitä mieltä yksityisen kristityn tulee olla juutalaisvaltio Israelin päivänpolitiikasta. Toisaalta on luonnollista, että kristityn sympatiat ovat juutalaislänsimaisen perinteen puolella tilanteessa, jossa aseistautunut muslimimaailma on yleinen uhka. Ei kuitenkaan pidä unohtaa Lähi-idän kristittyjä vähemmistöjä, jotka ovat joutuneet koville nyt vallassa olevassa vastakkainasettelussa. Näitä kohtaan ollaan usein yllättävän välipitämättömiä.
Poliittisen sionismin liittäminen osaksi kristillisen uskon perustaa vie harhaan. On syytä suhtautua ystävällisesti juutalaiskansaan ja rukoilla sen puolesta. Mutta juutalaisvaltiota ilmiönä ei pidä asettaa uskonharjoituksen kohteeksi. Jumalan yleinen kaitselmus ja johdatus koskevat luonnollisesti juutalaiskansaa. Mutta jos luovutaan Kristuksen asettamista näkyvistä asetuksista eli sakramenteista ja asetetaan tilalle juutalaisvaltio, joudutaan väärälle tielle. Ylihengellistävä reformoitu suuntaus, joka käytännössä on saanut paljon sijaa monissa pietistisissä liikkeissä, ei näe Jumalasta tai Jumala-yhteydestä mitään näkyvää maan päällä. Sakramentit ovat sen mukaan ainoastaan merkkejä Jumalan armosta, eivät armon välittäjiä tai Jumala-suhteen aikaansaavia välineitä. Tähän tyhjiöön asetetaan sitten juutalaisvaltio Israel. Kun mukaan liitetään ajatuksia, jotka sotivat pyhän Paavalin opetusta vastaan: ”Sillä eivät kaikki ne, jotka ovat Israelista ole silti Israel, eivät kaikki ole lapsia sen tähden että ovat Abrahamin siementä” (Room 9:6-7), ollaan pahasti harhassa.
Luterilaiseen kirkkoomme on luikertanut opetusta, joka on tunnustuksemme kannalta epäselvää: Kristillis-sionistisen opetuksen mukaan juutalaiset ovat erityisryhmä, joka pelastuksen omistamisen kohdalla muodostaisi vielä opillisen poikkeuksen. ”Jaakob” kokisi pakanoiden aikojen lopulla ennennäkemättömän joukkokääntymisen. Näin ei kuitenkaan tule tapahtumaan, ellei Jumalalla ole salaista päätöstä asiaan, jota emme tunne. Raamatussa joukkokääntymistä ei luvata. Sionismissa oikeanlainen suhtautuminen juutalaisuuteen liitetään Jumalan mielisuosion ehdoksi. Ei uskalleta olla arvostella Israelin valtiota, koska se tulkitaan sen kiroamiseksi, ja sellaisen taas Jumala kiroaa – näin uskotaan. Tämä perkeleellinen harha, jolla kristittyjä huijataan, on liittänyt vanhurskauttamisoppiin vieraan lisäehdon pakanoiden noudatettavaksi. Galatalaiskirjeen (ja myös Roomalaiskirjeen) opetus, ettei Kristuksessa ole juutalaista tai kreikkalaista, kumoutuu.
Poliittisen sionismin liittäminen osaksi kristillisen uskon perustaa vie harhaan.
Sionismin harha on siinä, että se olettaa juutalaisuudessa yhä olevan jotakin hengellistä substanssia ylitse pakanoiden. Ilman uskoa Jeesukseen pelkkä juutalaisuus vie kadotukseen. Hengellinen kerskuminen juutalaisuudesta on Jumalan mieltä vastaan. - Nooalaiset.
Nooalaiset. kirjoitti:
ITSEKKYYS ON KRISTILLINEN ARVO
Kun ihminen luonnostaan rakastaa itseään ja omaa ruumistaan, niin Jeesus asetti itserakkauden lähimmäisen rakkauden peiliksi. Tutkiskelemalla mitä itse haluamme, ymmärämme mitä lähimmäisemme haluaa.
Matt.19:19
'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'
Edelliseen lisäten, Paavali piti itserakkautta myös aviorakkauden edellytyksenä:
Ef.5:28-29
Samalla tavoin tulee myös miesten rakastaa vaimojansa NIINKUIN OMIA RUUMIITAAN; joka rakastaa vaimoansa, HÄN RAKASTAA ITSEÄNSÄ. Sillä eihän kukaan koskaan ole vihannut omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä...
Ihmiset jotka arvostelevat toisia itsekkyydestä, ovat kaksinaamaisia valehtelijoita, jotka ovat itse itsekkäitä, mutta syyttävät siitä muita. Itsekkyys on luonnollista ja hyvää, silloin kun se oikein kanavoidaan, ja useinmiten täysin hyväksyttävää ja oikein.http://www.sanajaylistys.org/pastori/Menestys.html
Menestyksen vastustajat ovat todellisuudessa Jumalan vastustajia. Jumalan sanassa on yli 160 kertaa toivotus menestyksestä. Pelastus sana sozo soteria - yksi sen merkityksistä on menestys. Todellisuudessa ne jotka ovat nousseet menestystä vastaan, ovat nousseet pelastusta vastaan.Se taas on saatanan tehtävä. katsokaa minkä hengen kuljetettavana olette!
Heb.11:6. Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.
Psalminkirjoittaja huudahtaa: Oi Herra, auta, oi Herra, anna menestys! Menestys on otollista ja se on Jumalan luonteenpiirre. Jumala on voittaja ja ihmiset jotka ovat Kristuksessa, ovat voittajassa.
1.Joh.5: 4. sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme…3.Joh.1: 2. Rakkaani, minä toivotan sinulle, että kaikessa menestyt ja pysyt terveenä, niin kuin sielusikin menestyy.
Todellista menestysteologiaa!
Uskonnollinen hapatus ja uskonnollisen hengen sitomat hyökkäävät todellista voittoa, menestystä (siunausta) vastaan. Nämä henkilöt pitää vapauttaa demonien sitomisista Jeesuksen nimessä, mutta kun siinä on yksi ongelma. He eivät itse halua pois köyhyys ihannoinnista ja tappiokristillisyydestä ja Jumala ei voi mennä ihmisen oman tahdon yli auttamaan heitä. Uskonnollinen aivopesu on vanginnut heidät. - Nooalaiset.
Nooalaiset. kirjoitti:
VAL vapaa-ajattelijan käsikirja on sekoitus kristinuskon ja buddhalaisuuden opinkappaleita, johon on ujutettu sekaan ateismia (=materialistinen, newtonialainen determinismi):
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kasikirja/vapaa-aj.html
"Vapaa-ajattelun ihanteeseen kuuluu totuuden rakkaus, joka ei hyväksy mitään päätelmää suuremmalla varmuudella kuin mihin tämän perustana olevat todisteet oikeuttavat. Totuudenrakkaus ja sokeaan uskoon tukeutuminen eivät voi olla törmäämättä toisiinsa.
Vapaa-ajattelijain liiton aatteellisena päätavoitteena on tieteellisen - kokemukseen ja järjen käyttöön perustuvan - maailmankatsomuksen levittäminen ja yleistäminen. Maailmankatsomus on jäsennelty kokonaiskäsitys luonnosta, yhteiskunnasta ja ihmisestä. Lisäksi siihen sisältyy käsitystiedon luonteesta ja saavuttamisesta, sekä käsitys hyvästä elämästä ja elämän tarkoituksesta.
Vapaa-ajattelu hyväksyy järjen valta-aseman ja pyrkii esittelemään sellaista ajattelua ja etiikkaa, joka nojaa kokemukseen ja on riippumatonta auktoriteeteista ja uskonkappaleista. Järjen valta-aseman hyväksyminen ei merkitse kuitenkaan tunteiden suuren merkityksen kieltämistä.
Maailmankatsomuksen kaikkine osatekijöineen tulee pohjautua rationaaliseen ajatteluun ja kokemukseen. Tunteilla on tärkeä asema siinä, miten me koemme asiat ja ihmiset; mille annamme minkäkin merkityksen. Ihmiselämässä tarvitaan sekä järkeä että tunnetta, kummallakin on oma paikkansa ja tehtävänsä.
Vapaa-ajattelijoiden mielestä vain tiedeyhteisössä tapahtuva, tieteellisiä menetelmiä noudattava julkinen järjen käyttö voi antaa takeet siitä, että virheistä ja erehdyksistä opitaan ja että totuutta lähestytään. Vain tieteelliseen tiedonhankintamenetelmään sisältyy vaatimuksia todellisuutta koskevien väitteiden perustelemiselle ja näiden väitteiden koettelemiselle.
Etiikan taas tulee kasvaa inhimillisistä tarpeista ja eduista. Hyvä ja paha, oikea ja väärä eivät ole mitään meidän kokemuksistamme riippumatonta, ihmiselämän ulkopuolelta tullutta. Moraalin perusta on ihmiskokemuksissa, tarpeissa ja yhteiselämän vaatimuksissa.
Vapaa-ajattelijat haluavat edistää kriittiselle älylle perustuvaa etiikkaa. Se lähtee siitä, että viime kädessä ihminen itse on se mittapuu, joka ratkaisee käsitykset arvojen ja normien oikeutuksesta. Vapaa-ajattelijoiden vaihtoehto uskonnollisperusteiselle etiikalle on humanistinen etiikka, joka on uskonnollista etiikkaa joustavampi ja suvaitsevampi, sekä rationaalisemmin perusteltu. Se on luonnollisesti myös täysin vapaata palkkio- ja rangaistusajattelusta.
Vapaa-ajattelijat kannattavat tieteellistä asennoitumista maailmaan ja elämään. Tieteen tulokset tarkentuvat ja muuttuvatkin, mutta tieteellinen asennoituminen on pysyvää. Se on uskonnollisen, taikuuteen ja salaoppeihin perustuvan, sekä näennäistieteellisen asennoitumistavan vastakohta. Kun asennoituu tieteellisesti, sitoutuu tutkimuksen, johdonmukaisen ajattelun, sekä näytön järkiperäisten menetelmien käyttöön. Samalla hylätään kaikki kuvitellut oikotiet todellisuuden tiedostamiseen.
Vapaa-ajattelijat eivät kannata tieteisuskoa. Tieteisuskolla tarkoitetaan tiukasti hyväksyttyihin oppeihin perustuvaa perusteetonta luottamusta tieteeseen ja sen mahdollisuuksiin. Se on lähinnä arvokysymys. Tiede ei ratkaise arvokysymyksiä, eikä meillä ole mitään varmuutta siitä, että tiede kykenee paljastamaan kaikki luonnon salaisuudet ja ratkaisemaan kaikki ihmiskunnan ongelmat. Tiedon kasvuun tulee aina liittyä elämän päämääriä koskevaa viisauden kasvua, jotta saavutettua tietoa käytettäisiin oikein. Nykymaailma tarvitsee kipeästi avointa keskustelua arvoista ja tavoitteista.
Vapaa-ajattelijain mielestä ihmiselämällä on merkitystä, koska me voimme itse luoda ja kehittää tulevaisuuksiamme. Tavoitteena on hyvä elämä tässä ja nyt. Ihmisten on mahdollista elää merkityksellistä ja täyttä elämää, niin itseään varten kuin palvellakseen kanssaihmisiään. Ihminen on yksin vastuussa ihanteellisen maailmansa toteuttamisesta."
--
Sinänsä melkein kaikki VAL:in yllä esittämät lausumat koskien vapaa-ajattelua (epäilyä, uteliaisuutta, tiedon-haluisuutta) ovat hyviä ja oikeita, mutta VAL lisää sinne oman ehdotuksensa siitä että että mitään jumalaa ei ole olemassa "koska newtonialainen fysiikka selittää kaiken". Sitten sielä on myös väärä käsitys tieteestä jonain arvovapaana, objektiivisena teorianaryppäänä (F=k*s) jonka edustaja Helsingin yliopisto toimii (tälle varmaan nauretaan muualla maailmassa). Tosiasiassa ei ole mitään tieteen edustajaa, vaan on erilaisia koulukuntia (esim kvanttifysiikassa, psykologiassa, politiikassa), on vain tieteellisiä uskomuksia, joissa ihmisten pyyteet ja intressit vaikuttavat tutkijoidenkin työhön, teorioita joista osa on parempia, osa huonompia. Ja sitä kenen teoria on oikea, ei aina ole varmuudella todistettu. On siis oikeutettua puhua "viisaudesta" mielummin kuin tieteestä, sillä (luonnon-)tiede on kokonaisvaltaisen ajattelun apukeino.VAL:in harhaoppeihin kuuluu myös julkisrahoitteisen yliopistolaitoksen tieteen ainoaksi auktoriteetiksi, sen korottaminen järkeä ja havaintoja korkeammaksi auktoriteetiksi. Tosiasiassa tiede ei ole sillä tavalla sidottu yliopistolaitokseen, vaan tiede on ameeba, jolla ei ole määrättyä edustajaa, ja joka toimii niin amatöörien, tieteenharrastajien, yksityisten tutkimuslaitosten ja säätiöiden kuin yksityisten yliopistojenkin piirissä.
- Nooalaiset.
Nooalaiset. kirjoitti:
Uuden testamentin idea on että uskovien muodostama poliittinen yhteisö, seurakunta on Raamatun Israel, ja siten Aabrahamin lupausten ja siunausten perijä
Galatalaiskirje 3:29
Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan.
Galatalaiskirje 3:7
Tietäkää siis, että ne, jotka uskoon perustautuvat, ovat Aabrahamin lapsia.
Galatalaiskirje 4:28
Ja te, veljet, olette lupauksen lapsia, niinkuin Iisak oli.
1Piet.2:9
Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa;
Hoos.1:10
Mutta israelilaisten luku on oleva niinkuin meren hiekka, jota ei voi mitata eikä lukea. Ja siinä paikassa, jossa heille on sanottu: 'Te ette ole minun kansani', heille sanotaan: 'Elävän Jumalan lapset!'
"Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu; vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta." (Room.2:28-29)
"oikeita ympärileikattuja olemme me, jotka Jumalan Hengessä palvelemme Jumalaa ja kerskaamme Kristuksessa Jeesuksessa..." (Fil.3:3)
Room.9:6 Mutta ei niin, että Jumalan sana olisi harhaan mennyt. Sillä eivät kaikki ne, jotka ovat Israelista, ole silti Israel, (Ilm.3:9, Ilm.2:9)
Israeliiin voi siis kuulua minkä tahansa uskontokunnan jäsen, muslimi, kristitty, buddhalainen, juutalainen, jokainen jota jumalan henki kuljettaa on jumalan lapsiUT sisältää selviä viittauksia siihen, että Kirkko on uusi Israel (Gal 3:29, 3:7, 4:28, 1Piet.2:9, Room.2:28-29, Fil.3:3).
Gal 6:16 kutsuu kristillistä seurakuntaa Jumalan Israeliksi. Apt 13:47:n mukaan Jes 49:1–6:n sanoma koskee kristillistä kirkkoa, joka on Israel (49:3) ja jonka tehtävänä on viedä evankeliumin sanoma juutalaisten ja lopulta kaikkien kansojen keskuuteen (Jes 49:5–6). Näin siis "kirkko" tai "seurakunta" on kaikkien jumalan Israelille antamien siunausten ja lupausten perillinen. - Nooalaiset.
Nooalaiset. kirjoitti:
VAL:in harhaoppeihin kuuluu myös julkisrahoitteisen yliopistolaitoksen tieteen ainoaksi auktoriteetiksi, sen korottaminen järkeä ja havaintoja korkeammaksi auktoriteetiksi. Tosiasiassa tiede ei ole sillä tavalla sidottu yliopistolaitokseen, vaan tiede on ameeba, jolla ei ole määrättyä edustajaa, ja joka toimii niin amatöörien, tieteenharrastajien, yksityisten tutkimuslaitosten ja säätiöiden kuin yksityisten yliopistojenkin piirissä.
"Uskonnon ja tieteen välillä ei koskaan voi olla todellista vastakkaisuutta, sillä toinen täydentää toista." - Max Planck
"Tiede on maailman selittämistä ja uskonto sen tulkitsemista. Ristiriitaa ei pitäisi olla." - Paul Davies
"Uskonto ja tiede eivät ole sen enempää ristiriidassa kuin valo ja sähkökään." - William Hiram Foulkes - Pakstori
Ihminen on monimutkaisten asioiden, ja näkyvien asioiden perään, mutta vain Oikea Panteismi ja Puhdas panteismi näkee Jumalan AINA kasvojensa edessä, ja jopa takana pienen osan hänestä minne tahansa katsoisikin, tai muilla aisteilla... Mutta myös ateismi todistaa samasta Jumalasta, Jumalaa vain ei voi nähdä, siinä mielessä Johannes oli ateismin perustaja("Jumalaa vain saastainen sydän ei usko nähneensä koskaan")
Jos jollakin on luomiskykyjä, niin silloin on vähän isompi Jumaluus keskuudessanne, tai kun kaksi tai kolme ta peräti neljä samanlaista on läsnä....(Muun on oltava jotenkin erilaista) - Nooalaiset.
Nooalaiset. kirjoitti:
JEESUS VALITSI VAIN KAKSITOISTA (12) APOSTOLIA
Evankeliumissa Jeesus asettaa kaksitoista apostolia (eli sanansaattajaa). Jeesus valitsi opestuslapsistaan ne kaksitoista jotka saivat apostolin arvonimen (Mark.3:14, Luuk. 6:13, Joh.6:70).
"Enkö minä ole valinnut teitä, te kaksitoista? Ja yksi teistä on *******." (Joh.6:70)
"Ja päivän tultua hän kutsui tykönsä opetuslapsensa ja valitsi heistä kaksitoista, joille hän myös antoi apostolin nimen.." (Luuk.6:13)
Apostolisuus oli hengellisen vanhemmuuden merkki (Ilm.4:4). Apostolit olivat arvostettuja Jeesuksen opetusten tulkitsijoita ja opettajia. Heillä oli oikeus sisällyttää tulkintojaan pyhiin kirjoituksiin. Sillä kenellä katsotaan olevan apostolin arvonimi on siis suuri merkitys.
MATTIAS KORVASI JUUDAS ISKARIOTIN
Niistä kahdestatoista jotka Jeesus valitsi, ainostaan yhden ennalta määrättynä kohtalona oli puolen vaihtaminen vihollisen puolelle. Tämä yksi oli Juudas Iskariot joka kavalsi Jeesuksen esivallalle. Mutta yhtäkään niistä yhdestätoista ei kadotettu (Joh.18:9). Koska oli ennalta määrättyä että apostoleja tuli oleman kaksitoista, valittiin Juudas Iskariotin tilalle Mattias:
"Ja he [apostolit] rukoilivat ja sanoivat: "Herra, sinä, joka kaikkien sydämet tunnet, osoita, kummanko näistä kahdesta [ehdokkaasta] sinä olet valinnut ottamaan sen paikan tässä palveluksessa ja apostolinvirassa, josta Juudas vilpistyi pois, mennäkseen omaan paikkaansa." Ja he heittivät heistä arpaa, ja arpa lankesi Mattiaalle, ja hänet luettiin niiden yhdentoista kanssa apostolien joukkoon. " (Ap.t.1:26)
Kun Mattias oli valittu apostolien keskuudessa apostolien keskuuteen, oli apostolien luku (12) taas täysi.
Paavali, kolmastoista apostoli?
Paavali oli Tarsoossa asuva juutalainen teltantekijä joka koki kääntymyksen ja ryhtyi kristityksi lähetyssaarnaajaksi. Paavalia kutsuttiin myös Saulukseksi. Ennen kääntymistään kristityksi Paavali oli kiihkeä kristittyjen vainoaja (Ap.t.8:1).
Paavali ei koskaan ollut Jeesuksen opetuslapsi, eikä kuulunut Jeesuksen elinajan messiaaniseen seurakuntaan. Paavali ei edes koskaan nähnyt tai tavannut Jeesusta tämän vaikutusajalla. Huomaa että Jeesus nimitti valitsemansa apostolit opetuslapsiensa joukosta (Luuk.6:13). Paavali kirjoittaa nähneensä Jeesuksen ilmestyksenä, ja julistautuu apostoliksi tämän perusteella.
Se että joku julistautuu "pyhäksi" tai ottaa itselleen apostolin arvonimen ei riitä todisteeksi sillä Jeesus sanoi:
"Jos minä itsestäni todistan, ei minun todistukseni ole pätevä." (Joh.5:31)
Kysymys kuuluukin, miten Paavali saattoi julistautua apostoliksi, vaikka Jeesus valitsi vain kaksitoista apostolia? Ollessaan apostoli, Paavali olisi kolmastoista apostoli! Täytyy muistaa että evankeliumeissa puhutaan, ja Jeesus puhui, nimenomaan kahdestatoista apostolista. Se että Jeesus valitsi vain kaksitoista apostolia ei ole sattuma, vaan apostolien lukumäärällä on symbolinen merkitys. Nämä kaksitoista apostolia ovat Israelin kahdentoista sukukunnan vertauskuva (Ilm.21:12-14).
Paavalin apostolisuudelle ei voida löytää perusteita Jeesuksen opetuksista. Jeesus ei asettanut Paavalia apostoliksi. Jeesus asetti vain kaksitoista apostolia. Täytyy silti muistaa että Pietari mainitsee Paavalin seurakunnan jäsenenä (2Piet.3:15-16), veljenä, mutta ei kuitenkaan apostolina. Paavali sanoo itsekin ettei hän ole apostolin arvonimen arvoinen (1Kor.15:9). Ja kerta hän sanoo itse näin, niin tätä sopii noudattaa. Niin me siis pidämme Paavalia pelkästään evankelistana, emme apostolina. Paavalin kirjeet on erotettava Raamatusta omaksi kirjakseen joka kulkee nimellä "Paavalin kirjeet vähä-aasian seurakunnille". Nikean kirkolliskokouksen päätöksillä ei ole arvoa.
Apostolien teot 8:1
"Myös Saulus hyväksyi Stefanuksen surmaamisen."
Ap.t.8:3
Mutta Saulus raateli seurakuntaa, kulki talosta taloon ja raastoi ulos miehiä ja naisia ja panetti heidät vankeuteen.
Ap.t.22:4
Ja minä (Paavali) vainosin tätä tietä (kristillisyyttä) aina kuolemaan asti, sitoen ja heittäen vankeuteen sekä miehiä että naisia,
Paavalin ei olisi enää rikostensa jälkeen tullut ryhtyä seurakunnan pääksiMiksi Pietari kutsui Jerusalemia "Babyloniksi"?
Profeetat kutsuvat luopunutta Israelia portoksi (Jes.1:21, Jes.57, Hes.16, Hes.23, Jer.2, Hoosea 2).
"Voi, kuinka onkaan portoksi tullut uskollinen kaupunki! Se oli täynnä oikeutta, siellä asui vanhurskaus, mutta nyt murhamiehet." (Jes.1:21)
Ilmestyskirjassa Babylon on "suuri portto" (Ilm.17:5). Ilmestyskirjan portto ja Babylon on myös "se suuri kaupunki" (Ilm.11:8, 17:18), hengellinen Sodoma (Ilm.11:8).
Jumalasta luopunutta Jerusalemia kutsutaan "suureksi kaupungiksi" , kuten Babyloniakin.
"Monet kansat kulkevat tämän kaupungin ohitse ja kysyvät toinen toiseltansa: 'Miksi on Herra tehnyt näin tälle suurelle kaupungille?'" (Jer.22:8)
Jeesus ristiinnaulittiin Jerusalemissa, eli siinä suuressa kaupugissa (Ilm.11:8). Jerusalem on siis kryptinen "Babylon".
Se että Jerusalem on profetiaalinen Babylon käy yhä selvemmäksi jos vertaamme seuraavia kohtia:
Ilmetyskirjan mukaan Babylonista "on löydetty profeettain ja pyhien veri ja kaikkien veri, jotka maan päällä ovat tapetut." (Ilm.18:24). Jerusalemista on sanottu että siitä on löydetty "kaikkien profeettain veri, mikä on vuodatettu maailman perustamisesta asti" (Luuk.11:49, Matt.23:37).
Jerusalemin kädessä oli haureuden malja, jumalan vitsausten malja (51:17), kuten on myös porton/Babylonin kädessä. Jerusalem on siis kryptinen "Babylon".
Jerusalemin temppelin pappien vaatteissa oli purppuraa ja tulipunaa (2Moos. 28:4-8, 15, 33, 39:1-8, 24, 29), Temppelissä hopeaa ja kulta astioita. Antiikin Jerusalem oli koristettu arvokivillä, ja sillä oli maan kuninkaitten kuninkuus.
Ilmestyskirjassa Peto tuhoaa ja polttaa porton (Ilm.17:6), joka on myös "Babylon" (Ilm.17:5). Hesekiel sanoi saman asian Jerusalemista (Hes.16:2), eli että portto (Hes.16:30) poltettaisiin tulessa (Hes.16:41). Tämä viittasi siihen kun Babylon (joka oli tuon ajan "peto") tuhosi vanhan Jerusalemin vuonna 579 ekr (Jer.39).
Vastaavasti vanhan liiton loppu tuli kun Peto (Rooma) tuhosi ja poltti porton (Jerusalem) tulessa, vuonna 70 jkr.
Ilmestyskirjan oikea tulkinta on, että historiallisessa kontekstissa Jerusalem muuttui "portoksi" ja "Babyloniaksi" kun se luopui Jumalasta ja vainosi profeettoja. Kun Pietari oli Jerusalemissa, hän oli ja eli luopuneen kansakunnan keskellä, ja kutsuikin Jerusalemia "Babyloniaksi".
Uuden liiton aikana, vuoden 70 jkr jälkeen, vanhalla Jerusalemilla ei enää ole profetiaalista merkitystä, vaan se on esikuva siitä mitä myöhempien aikojen kristityille kansoille oli käyvä. Mutta summa summarum; Pietari tarkoitti Babylonialla jumalsta luopunutta Jerusalemia
Nyt kun ymmärrämme että Pietari viittasi "Babylonilla" vanhaan Jerusalemiin, niin ymmärrämme myös että Pietarin seurakunta oli toimintansa loppuun saakka Jerusalemissa, kunnes se hajaantui Roomalais-invaasion seurauksena 70 jkr. Tämän hajaannuksen seurauksena harhaoppinen Rooman kirkko, jonka paavali oli perustanut, pääsi valtaan antiikin Euroopassa. - Nooalaiset.
Nooalaiset. kirjoitti:
Käytännössä Jeesuksen asettama kirkko, kristinusko, toimi Pietarin ja Jaakobin johdolla Jerusalemissa aina Roomalais-invaasioon saakka (70 jkr). Jerusalemin hyökkäyksen aikoihin kirkko ja sen johto pakeni "vuorille" Matt.24:16 Jeesuksen ennustuksen mukaan. Mentäessä 100-luvulle ilmeisesti kristinuskon riippeet toimivat eri suunnilla palestiinaa, vähä-aasiaa ja P-Afrikassa, kunnes Paavalin perustama harhaoppinen katolinen kirkko, Rooman kirkko, laajeni ja saavutti valtion uskonnon aseman.
Tämä jälkeen Roomalaiskatolinen kirkko pystyi tappamaan ja murhaamaan kaikki ne jotka eivät tunnustaneet sen asemaa ja Paavin asemaa apostolien ketjussa Pietarin jälkeen. Katolinen kirkko syytti kristittyjä harhaoppisuudesta, noituudesta yms jotta pystyi tappamaan heidätPietari todennäköisesti kuoli marttyyrikuoleman Jerusalemissa.
http://www.christianhospitality.org/resources/first-church-rome-online/content/first-church-rome5.html
"Another hint that Peter suffered in the Greek-speaking East, and more specifically in the area of Judaea, is found in the apocryphal Acts of Peter. This work incorporates items of historical value amongst a worthless mass of legend, and names the representatives of the Roman authorities at the time of Peter’s decease as Albinus and Agrippa. There were no such magistrates in the reign of Nero at Rome where these Acts of Peter locate the martyrdom, but Albinus and Agrippa were the procurator and king respectively of Judaea.." - Nooalaiset.
Nooalaiset. kirjoitti:
Pietari todennäköisesti kuoli marttyyrikuoleman Jerusalemissa.
http://www.christianhospitality.org/resources/first-church-rome-online/content/first-church-rome5.html
"Another hint that Peter suffered in the Greek-speaking East, and more specifically in the area of Judaea, is found in the apocryphal Acts of Peter. This work incorporates items of historical value amongst a worthless mass of legend, and names the representatives of the Roman authorities at the time of Peter’s decease as Albinus and Agrippa. There were no such magistrates in the reign of Nero at Rome where these Acts of Peter locate the martyrdom, but Albinus and Agrippa were the procurator and king respectively of Judaea.."http://fi.wikipedia.org/wiki/Jaakob_(Jeesuksen_veli)
"Vuoden 40 tienoilla Jaakob saapui Jerusalemiin. Hän kohosi sukulaisuutensa ansiosta nopeasti johtoon Pietarin jälkeen. Jaakobin kerrotaan kärsineen marttyyrikuoleman vuonna 62."
Pietarin ja Paavin asemasta teemme seuraavat johtopäätökset:
1) Pietarin seurakunta ja apostolintoimi sijaitsi Jerusalemissa. Pietari myös mahdollisesti kuoli marttyyrikuoleman sielä.
2) Pietarin seuraaja seurakunnan vanhimpana oli Jaakob (Jeesuksen veli).
3) Pietari ei ehkä koskaan edes käynyt Roomassa, ja jos kävi, yhteys Roomaan oli vain satunnainen
4) Riippumatta siitä kävikö Pietari Roomassa, Pietaria ei voida pitää Rooman kirkon johtajana, eikä "ensimmäisenä Paavina". Paavi-instituutio on syntynyt erillään Jerusalemin alku-seurakunnasta lähinnä Paavalin (Sauluksen) opin vaikutuksesta
Mutta tästä aiheesta on kirjoitettu satoja kirjoja. Pitäytykäämme tässä jos muuta ei osoiteta.
- Nooalaiset.
Brahman on hindulaisuuteen liittyvä käsite, joka tarkoittaa maailman sielua, näkyvän maailman taustalla olevaa näkymätöntä perimmäistä totuutta. Brahmanin katsotaan olevan muuttumaton, ääretön ja kaikkialla läsnä oleva, sukupuoleton, kaikkivoipa ja kaikkitietävä. On muistettava, että hienot filosofiset erittelyt ovat kaukana Intian väestön lukutaidottoman valtaosan käsityksistä. Kansanuskossa elää aidosti polyteismi, jossa elämän eri osa-alueilla on omat nimikkojumalansa. Aikaa myöten jumalpantheoniin ilmestyi myös monia paikalliskulttien jumaluuksia ja mytologisen kirjallisuuden kuvailemia hahmoja. Kullakin jumaluudella on oma kehityshistoriansa, ja usein erilaiset hahmot yhdistyvät jälleen uudeksi jumaluudeksi. Vielä kaleidoskooppimaisemmaksi kuvaston tekee se, että jumalat voivat manifestoitua useissa eri muodoissa, monin eri nimin. Mutta hindulaisuudessa on myös puhtaasti monoteistisia suuntauksia, joissa kaikkeus on jumala.
Brahman is the concept of the Godhead found in Hinduism. Brahman is the unchanging, infinite, immanent, and transcendent reality which is the Divine Ground of all matter, energy, time, space, being, and everything beyond in this universe. The nature of Brahman is described as transpersonal, personal and impersonal by different philosophical schools.
This Supreme Cosmic Spirit or Absolute Reality called Brahman is said to be eternal, genderless, omnipotent, omniscient, and omnipresent, and ultimately indescribable in the human language. It can be at best described as infinite Being, infinite Consciousness and infinite Bliss. Brahman is regarded as the source and essence of the material universe. It is pure being.
Shaivites, the worshippers of Shiva consider Shiva as the Ultimate Reality. According to [Shaivitian] scriptures, there is nothing but him (Sarvavyapi) and he is above everything (ParaShiva). He is beyond description, beyond all manifestation, beyond limitation of form, time and space. He is eternal, infinite, mysterious, complex, all pervading, all knowing and all powerful.
Shiva as Nataraja is the Divine Cosmic Dancer. Shiva as Ardhnarishwara is both man and woman. Shiva is said to have shared half of his body for Shakti and is known as Ardhanarishwara (half woman, half man) in this form. In Hinduism, Shiva is said to have taken this form to depict that Divine is both masculine and feminine.
Bhagavad-Gita 2:13
"As the embodied soul continually passes, in this body, from boyhood and then to old age, the soul similarly passes into another body at the death. The self-realized soul is not bewildered by such a change.”
Bhagavad-Gita 2:17
"That which pervades the entire body is indestructible. No one is able to destroy the imperishable soul.”
Bhagavad-Gita 7:6-7 (Easwaran);
"The birth and dissolution of the cosmos itself take place in me. There is nothing that exists separate from me,...”
Bhagavad-Gita 7:7
"…The entire universe is suspended from me as my necklace of jewels.”
Bhagavad-Gita 7:19-20 (Easwaran)
"After many births the wise seek refuge in me; Seeing me everywhere and in everything. …There are others whose discrimination is misled by many desires. Following their own nature, they worship lower gods, practicing various rites.”- Nooalaiset.
Jos varas tavataan murtautumasta sisälle ja lyödään kuoliaaksi, ei tappaja ole vereen vikapää.
Vaikka Jeesus ei suoraan viitannut 2. Mooseksenkirjan jakeeseen 22:2, jossa kodinpuolustus on oikeutettu, niin silti hänen oppinsa on yhden mukainen Mooseksen lain kanssa ja käy ilmi että Jeesus katsoi kodinpuolustuksen olevan oikein:
Matt.24:43
"jos perheenisäntä tietäisi, millä yövartiolla varas tulee, totta hän valvoisi, eikä sallisi taloonsa murtauduttavan."
Luuk.22:52
"Niinkuin ryöväriä vastaan te olette lähteneet miekat ja seipäät käsissä."
Täällä on tuota käsitelty: eli saa puolustaa itseään
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/7060109/37257415
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/6930131/38448432 - Nooalaiset.
Nooalaiset. kirjoitti:
Jos varas tavataan murtautumasta sisälle ja lyödään kuoliaaksi, ei tappaja ole vereen vikapää.
Vaikka Jeesus ei suoraan viitannut 2. Mooseksenkirjan jakeeseen 22:2, jossa kodinpuolustus on oikeutettu, niin silti hänen oppinsa on yhden mukainen Mooseksen lain kanssa ja käy ilmi että Jeesus katsoi kodinpuolustuksen olevan oikein:
Matt.24:43
"jos perheenisäntä tietäisi, millä yövartiolla varas tulee, totta hän valvoisi, eikä sallisi taloonsa murtauduttavan."
Luuk.22:52
"Niinkuin ryöväriä vastaan te olette lähteneet miekat ja seipäät käsissä."
Täällä on tuota käsitelty: eli saa puolustaa itseään
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/7060109/37257415
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/6930131/38448432http://keskustelu.suomi24.fi/node/8097902
Väkivallaton kaupankäynti on hyvä ihanne ja toimintatapa toimivalle yhteiskunnalle ja sivilisaatiolle. Kapitalismi ja markkinatalous jountavat juurensa väkivallattomuusperiaatteesta ja omistusoikeudesta.
Nonaggressioperiaate (liberalismi.net)
NAP, eli väkivallattomuusperiaate, on klassiseen liberalismiin kuuluvan negatiivisen vapauskäsitteen yksinkertaistettu ja tiivistetty ilmaus. Se on yksi niistä perusperiaatteista, joista libertaari yhteiskuntafilosofia voidaan johtaa. NAP toteaa, että kunkin yksilön tulee saada laillisesti tehdä mitä haluaa kunhan ei aloita väkivaltaa, eli loukkaa toisen yksilön fyysistä koskemattomuutta tai omistusoikeutta.
Libertaarit eivät vastusta väkivaltaa kokonaisuutena, vaan vain sen aloittamista. Me uskomme, että väkivallan aloittaminen on aina väärin, mutta että jonkun toisen aloittamaan väkivaltaan saa vastata väkivaltaisesti. Rajustikin.
Siksi kannatamme oikeusjärjestelmää, joka rankaisee väkivaltaisesti pahantekijöitä, ja näin myös ehkäisee heitä tekemästä rikoksia. Katsomme, että täysi pasifismi johtaisi kaaokseen, kun kunnollista disinsentiiviä rikollisuutta vastaan ei enää olisi. Libertaarit eivät siis ole pasifisteja, vaan yksilöitä, jotka käyttävät väkivaltaa silloin kun se ehkäisee lisäväkivaltaa. - Nooalaiset.
Nooalaiset. kirjoitti:
Jos varas tavataan murtautumasta sisälle ja lyödään kuoliaaksi, ei tappaja ole vereen vikapää.
Vaikka Jeesus ei suoraan viitannut 2. Mooseksenkirjan jakeeseen 22:2, jossa kodinpuolustus on oikeutettu, niin silti hänen oppinsa on yhden mukainen Mooseksen lain kanssa ja käy ilmi että Jeesus katsoi kodinpuolustuksen olevan oikein:
Matt.24:43
"jos perheenisäntä tietäisi, millä yövartiolla varas tulee, totta hän valvoisi, eikä sallisi taloonsa murtauduttavan."
Luuk.22:52
"Niinkuin ryöväriä vastaan te olette lähteneet miekat ja seipäät käsissä."
Täällä on tuota käsitelty: eli saa puolustaa itseään
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/7060109/37257415
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/6930131/38448432Mitä tarkoittaa "miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu"? Se joka tarttuu miekkaan (kivääri), auran (Raamattu, Koraani) sijaan, sen tekemä työ menee hukkaan ja hän häviää kamppailunsa. Maailmaa ei voida muuttaa pelkän miekan avulla. Tarvitaan hengellistä ja poliittista muutostyötä - vasta sitten suuret massat kääntyvät ja muutos on mahdollinen. Jeesus ja apostolit eivät voineet muuttaa Rooman imperiumia sodankäynnillä. Mutta se ei ollut kannanotto itsepuolustuksen oikeutusta vastaan. Jeesus mm käski apostoleja kantamaan miekkaa (Pietari kantoi miekkaa myös matkalla Getsemaneen). Näitä on pohdittu mm
http://www.biblicalselfdefense.com/
Those who are quick to resort to violence will die by violence (Matt 26:52). The Lord hates the one who "loves violence" (Psalm 11:5).
Trusting in the sword
First of all, it would be a mistake to leave this class trusting in the sword. Guns, knives, weapons... these are mere tools, and none of these things can guarantee protection, any more than owning a fire extinguisher guarantees that your house won't burn down.
Psalm 44:6-7 For I will not trust in my bow, Nor shall my sword save me. 7 But You have saved us from our enemies, And have put to shame those who hated us.
We see in Nehemiah 4:14 that the people were armed and willing to use their weapons, but they were also trusting in the Lord:
"Do not be afraid of them; remember the Lord who is great and awesome, and fight for your brothers, your sons, your daughters, your wives, and your houses.... 20 "At whatever place you hear the sound of the trumpet, rally to us there. Our God will fight for us."
Do not put your trust in weapons. They are tools that are useful, but they are only dead, inanimate tools, at the end of the day.
"...the LORD does not deliver by sword or by spear; for the battle is the LORD's." (1Sa 17:47 NAS) - Nooalaiset
http://www.ruusuristi.net/blog/ruusuristi/tarkoitus/ruusu-ristin-tarkoitus
1) Oikea käsitys Jumalasta. Jumala ei ole persoonallinen olento pilven päällä, vaan elämän ja olemassaolon ikuisena perustana on aina ollut ja tulee aina olemaan henkinen todellisuus, elämän tajuntapuoli - kaikkiallinen kosminen, häviämätön perusvoima ja -energia, joka on olemukseltaan hyvyyttä, kauneutta, pyhyyttä, kosmista tietoisuutta, kaiken voittavaa rakkautta, kaikenyhteyttä, sekä kuolemattomuutta ja ikuista elämää. Tämä kaikkialla oleva jumaluus yhdistää koko universumin yhdeksi suureksi kokonaisuudeksi, ykseydeksi. Näin ollen me kaikki ihmisetkin olemme veljiä keskenämme riippumatta mistään ulkonaisista seikoista.
2) Ihminen on olemukseltaan aivan muuta ja paljon enemmän kuin vain fyysinen keho. .. Ihminen on kuin sipuli, jossa on monia kerroksia. Ja päästäksemme ytimeen meidän on saatava kuoret pois edestä. Ihminen on olemassa sitä varten, että hän tulisi tietoiseksi tästä jumalaisesta olemuksestaan ja pyrkisi saavuttamaan tietoisen yhteyden tähän suureen kaiken yhdistävään jumalaiseen ikuiseen elämään ja toteuttaisi sitä täällä fyysisessä maailmassa. Ihmisellä on täten olemassaolossaan pitkä kehitysprosessi jumalihmisen täydellisyyden saavuttamiseksi.
3) Ihminen on jälleensyntyvä olento, joka minuutena yhä uudelleen syntyy maan päälle kehittyäkseen tätä suurta päämäärää kohti. Elämä on siis koulu, jota on käytävä ja tie, jota on kuljettava.
Luonnossa vallitsee syyn ja seurauksen eli karman laki, jonka alainen ihminen on. Ihminen on itse vastuussa ajatuksistaan, sanoistaan ja teoistaan, joiden seuraukset jokainen itse saa kohdata ja kantaa tulevissa maanpäällisissä elämissään ja monesti jo samassa elämässään. Karman lain eräänä tehtävänä on ohjata ihmistä elämäntiellä eteenpäin usein myös kärsimyksen ja vaikeuksien kautta, jotka nyt seurauksina edellisissä elämissä luoduista syistä ihmistä kohtaavat. Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös karman oikeudenmukaisen lain mukaan joutuu niittämään.
4) Tieto siitä, että on olemassa Valkoinen Veljeskunta, hengessä kehittyneiden täydellisyyden saavuttaneiden jumalihmisten, mestareiden muodostama pyhäinyhteys, jonka jäsenistä osa elää näkyvässä ja osa näkymättömässä maailmassa ja jotka kaikki tekevät uhrautuvaa työtä ennen muuta ihmiskunnan henkisen kehityksen eteenpäin viemiseksi.
5) Ihmisen ei tule uskoa sokeasti mihinkään, eikä jäädä uskovaisen asteelle, vaan hänen on mahdollista kehittyä tietäjäksi, jolle mikään luonnossa ei ole salattua.
Tämän Helena Petrovna Blavatskyn aloittaman teosofisen työn pohjalta ja sen jatkoksi Pekka Ervast siis perusti Ruusu-Risti järjestön. Blavatsky korosti, että kaikissa maailman suurissa uskonnoissa on kysymys pääpiirteissään samoista ikuisista totuuksista, kunhan vain perehdytään ja tutustutaan kunkin uskonnon perustajan alkuperäisiin omiin opetuksiin. Tämä on välttämätöntä, koska kaikki maailman suuret uskonnot ovat aikojen kuluessa ja tietämättömien ihmisten käsissä rappeutuneet ja paljon muuttuneet alkuperäisistä opetuksistaan, tarkoitusperistään ja viisaudestaan. Kaikissa uskonnoissa on tapahduttava reformaatio ja on palattava alkuperäiseen sanomaan. Kristikunnassakin tämä on välttämätöntä.
Ihmisen ei siis tarvitse elää epätoivoisena ja tietämättömänä tässä sekasortoisessa ja ristiriitoja täynnä olevassa maailmassa, vaan hän voi tulla totuudenetsijäksi ja astua valon lähteelle vievälle tielle, kaiken takana ja kaikkialla aina läsnä olevan ikuisen kosmisen elämän, Jumalan, totuuden tuntemiseen. Tämä on välttämätön edellytys kuoleman voittamiseksi ja ikuisenelämän ja onnen saavuttamiseksi.
Tulevaisuuden kulttuuri tulee olemaan laadultaan yhä enemmän henkistä, sisäistä. Tämä on seurausta siitä, että yhä useampi ihminen pääsee omassa olemuksessaan osalliseksi Suuren Jumalaisen elämän inspiraatiosta. Sama kaikkiallinen elämänhenki, Jumala, Kosminen Kristus on ollut ja tulee aina olemaan se tyhjentymätön Elämänlähde, josta ovat ammentaneet elämänvettä ihmiskunnan suurimmat nerot luodessaan jotain kuolematonta, taiteilijat, säveltäjät, runoilijat, kirjailijat, tiedemiehet, keksijät ja ennen kaikkea totuuden etsijät ja henkisen tienkulkijat sekä ihmiskunnan suurimmat hyväntekijät; profeetat, apostolit, tietäjät. Tätä elämänvettä maistamaan ja kosmista tajuntaa, Jumalaa kokemaan on kutsuttu jokainen ihminen. Ruusu-Risti on omalta osaltaan valmistamassa tätä uutta aikaa ihmiskunnalle. - Nooalaiset.
Nooalaiset. kirjoitti:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8097902
Väkivallaton kaupankäynti on hyvä ihanne ja toimintatapa toimivalle yhteiskunnalle ja sivilisaatiolle. Kapitalismi ja markkinatalous jountavat juurensa väkivallattomuusperiaatteesta ja omistusoikeudesta.
Nonaggressioperiaate (liberalismi.net)
NAP, eli väkivallattomuusperiaate, on klassiseen liberalismiin kuuluvan negatiivisen vapauskäsitteen yksinkertaistettu ja tiivistetty ilmaus. Se on yksi niistä perusperiaatteista, joista libertaari yhteiskuntafilosofia voidaan johtaa. NAP toteaa, että kunkin yksilön tulee saada laillisesti tehdä mitä haluaa kunhan ei aloita väkivaltaa, eli loukkaa toisen yksilön fyysistä koskemattomuutta tai omistusoikeutta.
Libertaarit eivät vastusta väkivaltaa kokonaisuutena, vaan vain sen aloittamista. Me uskomme, että väkivallan aloittaminen on aina väärin, mutta että jonkun toisen aloittamaan väkivaltaan saa vastata väkivaltaisesti. Rajustikin.
Siksi kannatamme oikeusjärjestelmää, joka rankaisee väkivaltaisesti pahantekijöitä, ja näin myös ehkäisee heitä tekemästä rikoksia. Katsomme, että täysi pasifismi johtaisi kaaokseen, kun kunnollista disinsentiiviä rikollisuutta vastaan ei enää olisi. Libertaarit eivät siis ole pasifisteja, vaan yksilöitä, jotka käyttävät väkivaltaa silloin kun se ehkäisee lisäväkivaltaa.Väkivallattomuus tarkoittaa että kiristyksen, uhkailun ja veronkiskonnan sijaan etsimme väkivallattomia yhteiskunnallisia toimintatapoja jotka perustuvat sopimiseen ja kaupankäyntiin. Se tarkoittaa myös että emme kohdista väkivaltaa kanssaihmisiimme.
Väkivallattomuus filosofiana tukee ajatusta markkinataloudesta, visiota siitä mihin väkivallattomuus johtaa yhteiskunnallisella tasolla.
Väkivallattomuus ei kuitenkana tarkoita oikeudenkäytön puutetta, passiivista alistumista väkivallan edessä tai oikeudenmukaisuuden laiminlyöntiä. Rikolliset tulee kiinniottaa ja heitä tulee rankaista liberalismissakin. Rikollisia tulee rankaista juuri siksi että kukaan ei väkivaltaa käyttäisi. Sillä ei periaatteessa ole merkitystä onko rikoksen tekijä yksittäinen ryöstäjä, rikollis-kopla, ay-liike, tai SDP:n puoluejohto. Keinot ja mahdollisuudet isojen rikolliskoplien ja puole-aktiivien kiinniottamiseen ja rankaisemiseenn vaatii isojen kansanmassojen tuen.
http://en.wikipedia.org/wiki/Ahimsa
Ahinsa is a term meaning to do no harm (literally: the avoidance of violence – hinsa). The word is derived from the Sanskrit root hins – to strike; hinsa is injury or harm, a-hinsa is the opposite of this, i.e. non harming or nonviolence.[1] [2]
It is an important tenet of the Indian religions (Hinduism, Jainism and Buddhism). Ahinsa means kindness and non-violence towards all living things including non-human animals; it respects living beings as a unity, the belief that all living things are connected.... ahinsa recognizes self-defense when necessary, as a sign of a strong spirit.
Hindu scriptures and law books support the use of violence in self-defense against an armed attacker.[34] They make it clear that criminals are not protected by the rule of ahinsa.[35] They have no misgivings about the death penalty; their position is that evil-doers who deserve death should be killed, and that a king in particular is obliged to punish criminals and should not hesitate to kill them, even if they happen to be his own brothers and sons.[36]
34.^ Mahabharata 12.15.55; Manu Smriti 8.349–350; Matsya Purana 226.116.
35.^ Tähtinen pp. 96, 98–101.
36.^ Tähtinen pp. 96, 98–99. - Pakstori
Nooalaiset. kirjoitti:
Jos varas tavataan murtautumasta sisälle ja lyödään kuoliaaksi, ei tappaja ole vereen vikapää.
Vaikka Jeesus ei suoraan viitannut 2. Mooseksenkirjan jakeeseen 22:2, jossa kodinpuolustus on oikeutettu, niin silti hänen oppinsa on yhden mukainen Mooseksen lain kanssa ja käy ilmi että Jeesus katsoi kodinpuolustuksen olevan oikein:
Matt.24:43
"jos perheenisäntä tietäisi, millä yövartiolla varas tulee, totta hän valvoisi, eikä sallisi taloonsa murtauduttavan."
Luuk.22:52
"Niinkuin ryöväriä vastaan te olette lähteneet miekat ja seipäät käsissä."
Täällä on tuota käsitelty: eli saa puolustaa itseään
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/7060109/37257415
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/6930131/38448432Jos varas tavataan murtautumasta sisälle ja lyödään kuoliaaksi, ei tappaja ole vereen vikapää.
Juuri tuosta syystä Jeesus surmattiin? Jeesus alkoi päästä perille Kaifaksen ja Hannaksen opista?
Mutta miksi pitivät Jeesusta varkaana, Jeesus olisi ollut tuollekin "Isälleen", luotettava todistaja(vaikka olivatkin Sattanistipappeja ja Mammonapappeja)....
- Nooalaiset.
http://tahtisilma.blogspot.com/2010/12/sielun-polku-valoon.html
Maailman ja maailmankaikkeuden kuolemaa koskevat myytit lisääntyvät. Loppuuko maailma, kuten profetiat ovat sanoneet? Ei. Sen sijaan se muuttaa muotoa ollakseen yhtenäinen. Kun vaihdatte ihmispohjaisesta tietoisuudesta henkipohjaiseen, maailma näyttää erilaiselta. Kun kaikki ihmiset kohoavat henkipohjaiseen tietoisuuteen, tämä maailma muuttaa muotoaan. Kaiken todellinen maailma ei ole koskaan syntynyt eikä se koskaan häviä.- Nooalaiset.
Jeesus sanoi että hän ei tiedä maailmanaikojen lopun päivämäärää (Matt 24:36). Ei ole uskovaisten asia edes tietää aikoja ja hetkiä (ne tulevat omalla tahdillaan)
Ap.t. 1:7
Hän (Jeesus) sanoi heille: "Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut.."
Myös Muhammed kiisti tietävänsä tulevaisuutta.
Maailmanlopun ja ylöstempauksen ennustelijat ovat harhaoppisia, sillä heillä on väärä käsitys lopusta. Oikeampi termi on Paavalin "maailmanaikojen loppukausi" (1Kor.10:11).
asiaa selittää muutama sekalainen leikattu pätkä Osmo Pöystin sivulta:
"Jae Matt 12:32 puhuu kahdesta maailmanajasta, nykyisestä ja tulevasta "
"nyt näköpiirissä jo oleva "maailman loppu" ole muuta kuin vihollisen valtakauden loppu. Kreikkalaisen Uuden Testamentin käsikirjoituksessa puhutaankin vain (pahan) aikakauden lopusta. "
"Sanan 'aioon', aikakausi, kesto on siis lyhyempi kuin kosmoksen, eli maailman, joka käsittää maan ja muun fysikaalisen luomakunnan. Sanaa 'aioon' käytetään kuitenkin myös monikossa, jolloin näiden aikakausien kesto ulottuu "maailman loppuun", se on tämän maailmanajan järjestyksen loppuun asti."
"Tuleva maailmanaika päättyy seitsemännen luomispäivän päättyessä ja ikuisuudeksi sanotun "aikakausien aikakausien" alkaessa."
Ei siis ole maailmanloppua, vaan aikakauden loppu. Ei myöskään ole ylöstempausta, vaan suuri hengellinen muutos.
Väärä ylöstempausoppi vaikutti koko alkuseurakunnan ajan, ja myös VVT:n aikana siihen uskottiin. Tämä ei tunnu teistä järkeävältä koska tuhansia vuosia on puhuttu Jeesuksen paluusta, mutta se on valittavasti harhaoppi. Jeesus ei palaa pilvenhattaralla lentäen yhtään mihinkään. Niin helppoa pelastusta ei valitettavasti ole luvassa. Nyt onkin pyrittävä pelastamaan itse itsemme tämän aikakauden ongelmista. Siihen tarvitaan kyllä hengellistäkin apua, mutta sitä on tuomiopäivän profeetoilta turha odottaa. Jeremia varoitti Israelia profeetoiksi tekeyneistä huijareista joilla ei käynnössä ole mitään hengellistä antia, mutta erilaisia maailmanloppu-näkyjä kyllä levittävät:
Jeremia 14:14
Mutta Herra sanoi minulle: "Valhetta ennustavat profeetat minun nimessäni; minä en ole lähettänyt heitä, en käskenyt heitä enkä puhunut heille. Valhenäkyjä, turhia ennustuksia ja oman sydämensä petosta he ennustavat teille"
Tilanne ei ole muuttunut, vaan kristinuskon väärä käsitys maailmanlopusta ruokkii itse maailmanlopun ennustajia, hengellisiä helppoheikkejä jotka ennustavat halpaa ylöstempausta, mutta jättävät seurakunnan vaille opastusta arkielämän asioissa. Valitusvirsissä tuskastellaankin sitä kuinka ennustelijat ennustelevat näkyjään, mutta jättävät seurakunnan vaille opastusta:
Valitusvirret 2:14
Profeettasi ovat sinulle nähneet petollisia, äiteliä näkyjä. Eivät he ole paljastaneet sinun syntiäsi, niin että olisivat kääntäneet sinun kohtalosi, vaan ovat nähneet sinulle petollisia, eksyttäväisiä ennustuksia. - Nooalaiset.

Profeettasi ovat sinulle nähneet petollisia, äiteliä näkyjä. Eivät he ole paljastaneet sinun syntiäsi, niin että olisivat kääntäneet sinun kohtalosi, vaan ovat nähneet sinulle petollisia, eksyttäväisiä ennustuksia.Osmo Pöysti kirjoittaa myös näin:
"Maailman loppuun" viitataan Matteuksen evankeliumin luvussa 24, kun opetuslapset kysyvät Jeesuksen "tulemisen" ja "maailman lopun" ajankohdasta. Alkukielen termi "synteleia tuu aioonos" voidaan kuitenkin suomentaa myös "aikakauden huipentuminen". Jeesus itse sanoo vastauksessaan "...sitten tulee loppu" käyttäen sanaa "telos", jonka perusmerkitys on "päästä päämäärään, tulla täydelliseksi". Samaa kantaa on "teleios" = "täydellinen" tai "täysikasvuinen", esimerkiksi Paavalin kirjeessö: "näin meidän on siis ajateltava, jos olemme täydellisiä (teleiois)".
- Nooalaiset.
Raamatun patriarkoilla ei ollut fossiilisia todisteita käytössään. Jos olisi ollut, he olisivat varmasti sovittaneet kirjoitukset vastaamaan havaintoja. Tuohon aikaan litteä maa ja "nuoren maan kreationismi" sopi hyvin yhteen havaintojen kanssa, nykyisin sitä on tarkennettava niin että 1) ihmisnen polveutuu apina-ihmisistä,ja 2) ihmislajin kehittyminen on asteittaisen evoluution tulosta ihmis-apina lajeista
Aadam ei ollut ensimmäinen ihminen
Ensinnäkin on tajuttava että Aadam ei ollut ensimmäinen ihminen. Aadam oli adamilaisen rodun ensimmäinen. Häntä edelsi ihmisrodut ennen aadamia, ja miljoonien vuosi evoluutio.
Aadam ei ollut ensimmäinen ihminen. Evankeliumissa Jeesus kutsuu fariseuksia murhaajiksi "alusta asti" (Joh.8:43-44) ja käärmeen siemeneksi (Matt.3:7, 12:34, 23:31-33, Luuk.3:7). Käärmeellä on näet perimä, DNA, joka on sekoittunut maailman kansojen perimään. Raamattu puhuu selvästi käärmeen perimästä ja vaimon perimästä kohdassa jossa Jumala asetti riidan ja vihamielisyyden käärmeen DNA:n ja Aadamin DNA:n välille. (1.Mooseksen kirja 3:15)
Tuon jo Eedenin paratiisissa asetetun vihamielisyyden ja riidanpidon johdosta fariseukset vihasivat Jeesusta ja halusivat murhata tämän. Ja Jeesus vihasi fariseuksia.
Kain ei ole Aadamin lapsi. Kain syntyi kun Eeva yhtyi käärmeeseen ja hedelmöittyi käärmeen siemenestä. Apostoli Johannes viittasi Kainiin kun hän osoitti ketkä ovat käärmeen siemenentä.
"Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti... Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt. Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta... Sillä tämä on se sanoma, jonka te olette alusta asti kuulleet, että meidän tulee rakastaa toinen toistamme eikä olla Kainin kaltaisia, joka oli pahasta ja tappoi veljensä..." (1Joh.3:8-12)
Raamatun kronologian mukaan Aadam eli noin 6000 vuotta sitten, mutta luolamiesajan ihmis-rotuja on ollut jo kauan ennen tätä.
Johannes viittaa Kainiin käärmeen perimänä. Keitä olivat esimerkiksi "ne muut" joihin Kain viittasi?
"minun täytyy [...] olla kulkija ja pakolainen maan päällä; ja kuka ikinä minut kohtaa, se tappaa minut." [...] Ja Herra pani Kainiin merkin, ettei kukaan, joka hänet kohtaisi, tappaisi häntä."
"Ne muut" olivat ei-adamilaisia rotuja, siis ihmis-rotuja ennen Aadamia. Nimittäin Aadam eli n 4000 ekr, ja tiedekin on osoittanut että ihmisiä oli jo ehkä miljoona vuotta EAA. Aadam ei siis ollut ensimmäinen ihminen. Hän oli adamilaisen rodun ensimäinen. Aadam joka kehittyi mutaatioiden ja evoluution kautta luolamiehistä, tai hänet luotiin erikseen 6000 vuotta sitten. Luulenpa että Aadamkin on eläimellistä alkuperää.
Antiikin aikaa edelsi muinainen aika
Pietari puhuu vanhasta maailmasta (2.Piet 3:5), nykyisestä maailmasta ja tulevasta maailmasta. Vanha maailma oli ennen vedenpaisumusta. Mutta vedenpaisumuksia on ollut maapallolla useita. Ne ovat luonnonkatastrofeja (meteorien, maanjäristysten ym aiheuttamia tsunameja) jotka ovat tuhonneet esihistoriallisen ajan kulttuureja. muinainen aika, silloinen maailma
Saarnaaja 1:10
Jos jotakin on, josta sanotaan: "Katso, tämä on uutta", niin on sitä kuitenkin ollut jo ennen, ammoisina aikoina, jotka ovat olleet ennen meitä.
Vaikka Raamattu ei suoraan puhu evoluutiosta, on siti ollut vanha maailma, ajanjakso ennen Aadamia. Raamatun isillä ei ollut fossiilisia todisteita käytössään, joten he ovat tyytyneet ajattelemaan Nooan kokemaa katasrofia ainoaksi, mutta nykyinen tiede puhuu pitkästä miljoonia vuosia kestäneestä evoluutiosta ennen Aadamia, ja aadamista on noin 6000 vuotta, jonka jälkeen ihmisen ja lajien evoluutio on edennyt nykyiseeen suuntaansa.
Saarnaaja 3:18
Minä sanoin sydämessäni: Ihmislasten tähden se niin on, jotta Jumala heitä koettelisi ja he tulisivat näkemään että he omassa olossaan ovat eläimiä.- Nooalaiset.
Lainaan tässä nimimerkkiä "aamunauer" joka kirjoitti:
Maapallon ensimmäinen aikakausi, ‘Silloinen taivas ja maa’ luotiin ‘Alussa’. (1Moos.1:1) Se oli rakennettu vedestä ja veden kautta. ’Silloinen taivas ja maa’ oli ollut ikivanhastaan olemassa ja se ei siis ole sama kuin nykyinen taivas ja maa. Tämä maapallon vaihe oli ennen kuin Aadam luotiin n. 4000 eKr. Silloinen taivas ja maa’ hukkui vedenpaisumukseen. Kyse ei ole tietenkään samasta tulvasta ja vedenpaisumuksesta mikä oli Nooan aikana ja mistä puhutaan 1Moos.7:ssä.
'Nykyinen taivas ja maa' on ollut olemassa n. 6000 vuotta.
Maapallon kolmas eli viimeinen vaihe on ‘Uuden taivaan ja maan’ vaihe. Nyt me vielä odotamme tätä vaihetta. Tästä maapallon vaiheesta on kuvaus Ilmestyskirjassa luvuissa 21 ja 22
- Nooalaiset.
Sveitsiläinen demokratia
"Women were granted the right to vote in the first Swiss cantons in 1959, at the federal level in 1971 and, after resistance, in the last canton Appenzell Innerrhoden in 1990. "
Sveitsiläinen demokratia viittaa järjestelmään jossa vain asepelveluksen suorittaneet miehet äänestävät. Se ei ole suorakopio sveitsin 1900-luvun mallista, vaan muunnelma siitä.
Äänestysoikeus ei ole kansalaisoikeus (sitä ei ole kaikilla kansalaisilla). Se on privilegio jonka saaminen edellyttää tiettyjä ehtoja. Täytyy olla tietyn ikäinen. Täytyy olla asepalvelus suoritettu ja puolustussopimus allekirjoitettu. Äänestysoikeus on hallitsevalla yhteiskuntaluokalla; asepalveluksen suorittaneilla miehillä, se on liberalistisen kansanarmeijan sotilailla. Nainen joka suorittaa asepalveluksen voi saada vain veroedun, mutta ei äänestysoikeutta.
Liberalismissa äänestysoikeus on vain asepalveluksen suorittaneilla ruotuväen sotilailla jotka ovat solmineet puolustussopimuksen. Varusmiespalvelus on vapaaehtoinen, ja puolustussopimus on vapaaehtoinen sopimus jota puolustusministeriö tarjoaa varusmiespalveluksen suorittaneille miehille. Siinä sotilas sitoutuu puolustamaan perustuslakia ja maan rajoja sodan sattuessa ja siirtyy reserviin, ruotuväen sotilaaksi. Naisella tulee olla samat oikeudet yhteiskunnassa, mutta heille ei tarjota äänetysoikeutta, koska miehet ovat hallitseva yhteiskuntaluokka. Tämä siksi että äänestysoikeutta rajoittamalla halutaan torjua 1900-luvun virhe: sosialistiset tulonsiirrot ja varmistaa ettei sosialistinen hyvinvointiyhteiskunta enää koskaan pääse valtaan. Naisten äänimäärän rajoittamisella pyritään siis miesten oikeuksien suojelemiseen ja puolustautumiseen feministiseltä riistolta ja kollektivismilta (tulonsiirrot).
Muhammed opetti että 'kansa joka asettaa johtajakseen naisen ei tule menestymään'. Muhammed oli oikeassa.
Pohjoismaat ovat oiva esimerkki siitä mitä tapahtuu kun naiset saavat poliittisen vallan. Sensuuri, kollektivismi, veroriisto, ja muu sorto ja köyhyys ovat seurausta siitä kun naiset ovat saaneet poliittisen vallan yhteiskunnassa (ns naisvalta). Koraanin mukaan poliittinen valta yhteiskunnassa, äänestysoikeus ei kuulu naisille vaan miehille. Koraanin ja Raamatun mukaista on että äänestysoikeus kuuluu vain miehille.
Siksipä liberalistinen eduskuntaryhmä vaatii äänestysoikeuden rajaamista vain niille jotka ovat suoritttaneet asepalveluksen. Oikeistolaiset ovat aitoja muslimeja.
Koraani 2:228 (huonohko käännös)
Naisilla on sama oikeus miehiin nähden kuin miehillä heihin, kuten on kohtuullista; kuitenkin ovat miehet naisiin verrattuina korkeammassa asemassa. Niin, Jumala on mahtava ja viisas.
Jes.3:12
Minun kansani käskijät ovat lapsia, ja naiset sitä hallitsevat. Kansani, sinun johtajasi ovat eksyttäjiä..."
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8097902/#comment-37609898 - Noaalaiset.
Liberalismi
Liberalismi on ideologia jossa kunnioitetaan yksilönvapautta ja halutaan turvata kaikille kansalaisille yhtäläiset ja mahdollisimman laajat oikeudet. Liberalismissa ajatellaan että ihmisten tulisi saada itse päättää omista asioistaan niin kauan kuin he eivät vahingoita muita. Vapaassa yhteiskunnassa ihmisillä on oikeus tehdä kaikkea mitä he haluavat, mutta heillä ei ole oikeutta loukata muiden oikeuksia. Vapaassa yhteiskunnassa ihminen saa tehdä mitä haluaa, kaikkea sellaista mikä ei loukkaa muiden oikeuksia. Ihmiset saavat tehdä mitä haluavat, mutta he eivät saa loukata muiden oikeuksia. Liberalismissa ihmisillä on yhtäläiset ja mahdollisimman laajat kansalaisoikeudet.
Yksilöllä pitää olla vapaus päättää häntä itseään koskevista asioista, vaikka muiden mielestä päätökset olisivat typeriä, moraalittomia tai vääriä. Henkilöllä ei ole lainsäädännöllistä velvollisuutta toimia parhaalla mahdollisella tavalla, järkevästi, "normaalisti" tai moraalisten ihanteiden mukaan.
Yksilön vapautta ja autonomiaa (itsemääräämisoikeutta) on kunnioitettava siitä huolimatta että ne jonkun mielestä ovat epämoraalisia jos ne eivät loukkaa muiden oikeuksia. Kieltämisen (kriminalisoinnin) perusteena tulee olla käytännölliset yhteiskunnalliset syyt, joilla pyritään estämään muiden ihmisten vahingoittaminen. Kielloilla pyritään tahallisen vahingonteon ja tahallisen vaaranaiheuttamisen estämiseen. Vahva todistustaakka on vapauden rajoittajalla.
Sosiaali-liberalistit voivat toimia sosialismia vastaan seuraavia periaatteita noudataen:
1) Kuppaamalla rahaa virkakoneistosta pyrkimällä virkoihin (hankitaan tutkintoja, esitetään kaksinaamaisesti sosialistia)
2) Yllyttämällä julkisesti ihmisiä virkauralle (opetusala, s-hoito, sos-virat) ja mainostamalla virkauran palkkaa ja työetuja. Se luo massiivisen paineen virkakilpailuun jossa sosialistit jäävät hännille. Tämä on siis sosialismin pyramidirakenteen romahduttamista koska kaikkien kilpailu viroista johtaa sosialismin rahoituspohjan heikkenemiseen.
3) Kärjistämällä luokkaristiriitaa työttömien ja virkalijoiden välillä, osoittamalla työttömien olevan yhteiskuntaluokka joka ei enää hyödy ay-liikkeestä, ja kertomalla työttömille etteivät he tule nousemaan sosiaalisesti yhtään ylemmäs, sillä sosialismissa verorahat ohjataan virkailijoille. Päinvastoin työttömät jäävät sosialismissa köyhiksi ja yhteiskunnan pohjalle ja monet sen jo tietävät.
4) Kansalaispalkka ja yksityistäminen
5) Ylyttämällä ja kiihottamalla työttömiä anastamaan virkalijoiden rahavarat eläkekassojen ja työttömyysturvakassojen takavarikoinnilla.
Mitä tulee valtapoliittisiin keinoihin niin ne liittyvät armeijan hallintaan, armeijaan soluttautumiseen ja sosiaaliliberalistien miesvahvuuteen sielä, ja myös hallitusvallan pitämiseen liittyvät menetelmät (ns sveitsiläinen demokratia). Valtapoliittisilla keinoilla on merkitystä vasta sitten kun poliittinen liike on saanut riittävän kannatuspohjan (n. puolet miehistä).
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8097902/#comment-37609898- Nooalaiset.
Markkinatalous
Markkinatalouden perususkomus on, että kun kukin yksilö pyrkii itse määrittämään, mikä hänelle on parasta ja pyrkii käytettävissään olevin mahdollisuuksin, sen toteuttamiseen omaisuutensa, tietojensa tai taitojensa ja työnsä avulla eli kun hän aktiivisesti pyrkii oman etunsa tavoitteluun, nämä pyrkimykset edistävät samalla myös yhteistä etua parhaalla mahdollisella tavalla.
"Every man is, no doubt, by nature, first and principally recommended to his own care; and as he is fitter to take care of himself than of any other person, it is fit and right that it should be so." (The Theory of Moral Sentiments. TMS s.82)
Oikeistolaisen talousteorian mukaan kaikki ihmiset ovat itsekkäitä, myös sosialistit jotka valehtelevat että eivät ole. Eihän ihmisen todellista luonnetta kuvaa se mitä hän sanoo, vaan se mitä hän tekee. Teot ovat todellisten motivaatoiden ja todellisen vakaumuksen ilmentymä, sanoilla voidaan yrittää enintään hämätä. Siksi aina kun olemme tekemisissä sosialistien kanssa, on heidän korupuheilleen annattava hyvin vähän painoarvoa, ja on syytä katsoa siihen mitä sosialistit tekevät - heillä on vakivirka (tai he pyrkivät sellaiseen).
Liberalimissa ihmisillä on kyllä kaikki oikeudet, mutta liberalismissa ihmisillä ei ole mitään taloudellisia etuisuuksia tai sosiaaliturvaa. Kaikki tulonsiirrot on väärin. Jokaisen ihmisen on itse työskenneltävä oman elintasonsa kohottamiseksi ja turvaamiseksi. Täysin vapaassa markkinataloudessa ei ole sosiaaliturvaa. Tämä siksi että ketään ei voida velvoittaa elättämään jotakuta toista. Kenenkään ihmisen elämäntehtävä ei ole elättää toisia ihmisiä, vaan jokaisen on viimekädessä otettava vastuu itsestään. Siksi täydellisessä markkinataloudessa ei ole edes kansalaispalkkaa, eikä mitään sosiaaliturvaa, mutta kansalaispalkka on askel kohti markkinataloutta. Kommunismia ei voida hävittää kerralla, vaan se näivetty ja häviää liberalistisen vallankumouksen edetessä.
Oikeusyhteiskunnassa yrittäjää ei voida pakottaa maksamaan mitään muuta kuin mitä työsopimuksessa lukee. Jokainen maksaa itse omat vakuutusmaksunsa ja eläketurvansa. Markkinataloudessa yrittäjä tekee palkkatarjouksen ja työntekijä työtarjouksen. Hinta määräytyy kahdenkeskisen sopimuksen mukaan. Mitään yleissitovuutta ei ole.
Markkinatalous rakentuu vapaalle ja yksityiseen omistukseen perustuvalle yrittäjyydelle. Vapaa kilpailu tarkoittaa sitä, että kellä tahansa yrittäjällä on esteetön pääsy markkinoille tarjoamaan omia tuotteitaan asiakkaille siihen hintaan kuin hän pystyy, ja kenellä tahansa asiakkaalla on mahdollisuus saada ostaa haluamiaan tuotteita.
Markkinataloudessa yritykset ja kuluttajat päättävät tahtonsa mukaisesti mitä haluavat ostaa ja tuottaa, ja miten allokoivat resurssinsa ilman valtion väliintuloa.
Tuottaja päättää mitä tuottaa, kuinka paljon tuottaa, kuinka paljon veloittaa kuluttajilta tuotteista, mitä maksaa työntekijöille jne. Näihin päätöksiin markkinataloudessa vaikuttavat kilpailu, tarjonta ja kysyntä. Täysin vapaassa markkinassa syntyy aina tasapaino tuottajien ja ostajien välillä, eli tuotetaan juuri se määrä mitä ostajat ostavat. Ideaalitapauksessa saavutetaan yleinen tasapaino, jossa kaikki tuotteet ovat tuotanto/kulutus tasapainossa. Oman edun tavoittelu johtaa kansakunnan edun edistymiseen.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8097902/#comment-37609898 - Nooalaiset.

http://keskustelu.suomi24.fi/node/8097902/#comment-37609898http://keskustelu.suomi24.fi/node/8097902/#comment-37609898
Koska sosialismissa virkamiehillä taloudellinen erityisasema, kehoitammekin kaikkia liberalisteja hankkimaan virkamies-statuksen, ja tarvittaessa kommunistipuolueen puoluejäsenyyden, eli pyrkimään virkoihin ja kuppaamaan sieltä sosialistihallinnon rahat itselleen. Sosialismissa ei kannata toimia yrittäjänä tai tehdä työtä, vaan sosialismissa kannattaa hankkia kunnan tai valtion virka. Sosialistisen talousjärjestelmän päämekanismi on kilpailu viroista.
Sosialismissa vain julkisilla viroilla ja tutkinnoilla on merkitystä. Kaikki yhteiskunnnallinen liike, työelämä ja sosiaaliset suhteet pyörii virkajärjestelmän ympärillä. Se on sosialismin ydin. Sosialistien rahaa voi helpoiten kupata kun hankkii kunnan tai valtion viran. Sosiaaliala, terveydenhuolto, koulutus. Kaikki nuo tutkinnot on hyödyllisiä kun kuppaa sosialistien jakamaa rahaa. - Nooalaiset.
Nooalaiset. kirjoitti:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8097902/#comment-37609898
Koska sosialismissa virkamiehillä taloudellinen erityisasema, kehoitammekin kaikkia liberalisteja hankkimaan virkamies-statuksen, ja tarvittaessa kommunistipuolueen puoluejäsenyyden, eli pyrkimään virkoihin ja kuppaamaan sieltä sosialistihallinnon rahat itselleen. Sosialismissa ei kannata toimia yrittäjänä tai tehdä työtä, vaan sosialismissa kannattaa hankkia kunnan tai valtion virka. Sosialistisen talousjärjestelmän päämekanismi on kilpailu viroista.
Sosialismissa vain julkisilla viroilla ja tutkinnoilla on merkitystä. Kaikki yhteiskunnnallinen liike, työelämä ja sosiaaliset suhteet pyörii virkajärjestelmän ympärillä. Se on sosialismin ydin. Sosialistien rahaa voi helpoiten kupata kun hankkii kunnan tai valtion viran. Sosiaaliala, terveydenhuolto, koulutus. Kaikki nuo tutkinnot on hyödyllisiä kun kuppaa sosialistien jakamaa rahaa.Ay-kassan rahat on kiskottu veronmaksajien selkänahasta. verovaroista ne kassan rahat on, kun sillä on haluttu pakottaa ihmisiä ay-kartellin jäsenyyteen. Tottakai valtion rahoittamasta kassasta kannattaa aina ottaa rahat pois.. hölmähän se on joka ei ota niitä rahoja kun ne on veroilla katettu. Kaikki etuisuudet jotka valtio jakaa tulee hyödyntää ja nauttia ja sen jälkeen kääntää aseet demaria vastaan. Kuppaa sosialistihallinon rahat, ota parhaat virat, lypsä avustukset erilaisin tekosyin. Mutta pysy uskollisena aatteellesi. Aseta sosialisti lailliseen edesvastuseen sensuurista ja muista rikoksista. Toimi osana massiivista TYÖTTÖMIENLUOKKAA joka murskaa demari-kartellin ja antaa laiskoille virkailijoille monoa. Älkää keskustelko sosialistien määritelmillä ja termeillä, vaan pöhkeästi totuudenmukaisilla termeillä.
- Nooalaiset.
Nooalaiset. kirjoitti:
Ay-kassan rahat on kiskottu veronmaksajien selkänahasta. verovaroista ne kassan rahat on, kun sillä on haluttu pakottaa ihmisiä ay-kartellin jäsenyyteen. Tottakai valtion rahoittamasta kassasta kannattaa aina ottaa rahat pois.. hölmähän se on joka ei ota niitä rahoja kun ne on veroilla katettu. Kaikki etuisuudet jotka valtio jakaa tulee hyödyntää ja nauttia ja sen jälkeen kääntää aseet demaria vastaan. Kuppaa sosialistihallinon rahat, ota parhaat virat, lypsä avustukset erilaisin tekosyin. Mutta pysy uskollisena aatteellesi. Aseta sosialisti lailliseen edesvastuseen sensuurista ja muista rikoksista. Toimi osana massiivista TYÖTTÖMIENLUOKKAA joka murskaa demari-kartellin ja antaa laiskoille virkailijoille monoa. Älkää keskustelko sosialistien määritelmillä ja termeillä, vaan pöhkeästi totuudenmukaisilla termeillä.
Näistä asioista ei kannata puhua töissä
Kauppalehti (17.02.2009)
Ihan kaikesta ei kannata puhua töissä. Henkilökohtaisuuksista puhuminen voi johtaa kiusallisiin tilanteisiin tai jopa riitoihin. Pahimmassa tapauksessa vääristä asioista puhuminen voi johtaa irtisanomiseen, varoittaa yhdysvaltalainen CNN verkkosivuillaan.
Politiikka ja uskonto. Politiikasta tai uskonasioista puhuminen aiheuttaa aina suuria tunteita ja draamaa. Vältä aihetta, mikäli et halua joutua keskelle kiivasta väittelyä. Karta myös rasistisia tai seksistisiä vitsejä.
Henkilökohtaisten asioiden jakaminen työkaverin kanssa voi kuulostaa mukavalta, mutta se voi johtaa yksinäisiin lounaisiin ja haavoittaa urakehitystä. Älä siis puhu näistä aiheista töissä.
Hoitohistoria. Pitkäaikaisista sairaslomista tai lääkekuureista kertominen voi saada työtoverisi muuttamaan mielipidettään sinusta. Pidä hoitohistoriasi sinun ja lääkärisi välisenä asiana. Terapiassa käyminen on varmasti hyväksi mielenterveydellesi, mutta ehkäpä muiden ei kuitenkaan tarvitse tietää kaikkea, mitä terapeutillesi kerrot.
Perheriidoista tai liian yksityisestä asioista ei kannata avautua.
Yksityiselämä ja sydänsurut. Perheriidoista tai liian yksityisestä asioista ei kannata avautua. Älä myöskään lavertele kyyneliin ja sydänsuruihin päättyneistä suhteistasi tai uusista ihastuksistasi työpaikalla.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2009/02/19147&ext=rss - Nooalaiset.

http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2009/02/19147&ext=rssUtilitarismi on moraalifilosofian suuntaus ja eettinen näkökanta jossa tekojen "hyvyys" tai suotavuus määrittyvät sen perusteella kuinka paljon hyötyä tai onnellisuutta teko teko tuottaa yksilölle itselleen. Markkinatalous ei poissulje sosiaalisuutta, vaan liberalistit ovat yhteisöllisiä ja sosiaalisia. Yhteiskunnassa toimitaan lakien mukaan,jossa kaikkien oikeus tavoitellaan onnea turvataan. Niinpä utilitaristit suosivat sellaista yhteiskuntajärjestystä jossa pyritään takaamaan kaikkien yhteiskunnan jäsenten oikeus tavoitella itsekkäästi menestystä ja onnellisuutta.
- Nooalaiset.
Nooalaiset. kirjoitti:
Näistä asioista ei kannata puhua töissä
Kauppalehti (17.02.2009)
Ihan kaikesta ei kannata puhua töissä. Henkilökohtaisuuksista puhuminen voi johtaa kiusallisiin tilanteisiin tai jopa riitoihin. Pahimmassa tapauksessa vääristä asioista puhuminen voi johtaa irtisanomiseen, varoittaa yhdysvaltalainen CNN verkkosivuillaan.
Politiikka ja uskonto. Politiikasta tai uskonasioista puhuminen aiheuttaa aina suuria tunteita ja draamaa. Vältä aihetta, mikäli et halua joutua keskelle kiivasta väittelyä. Karta myös rasistisia tai seksistisiä vitsejä.
Henkilökohtaisten asioiden jakaminen työkaverin kanssa voi kuulostaa mukavalta, mutta se voi johtaa yksinäisiin lounaisiin ja haavoittaa urakehitystä. Älä siis puhu näistä aiheista töissä.
Hoitohistoria. Pitkäaikaisista sairaslomista tai lääkekuureista kertominen voi saada työtoverisi muuttamaan mielipidettään sinusta. Pidä hoitohistoriasi sinun ja lääkärisi välisenä asiana. Terapiassa käyminen on varmasti hyväksi mielenterveydellesi, mutta ehkäpä muiden ei kuitenkaan tarvitse tietää kaikkea, mitä terapeutillesi kerrot.
Perheriidoista tai liian yksityisestä asioista ei kannata avautua.
Yksityiselämä ja sydänsurut. Perheriidoista tai liian yksityisestä asioista ei kannata avautua. Älä myöskään lavertele kyyneliin ja sydänsuruihin päättyneistä suhteistasi tai uusista ihastuksistasi työpaikalla.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2009/02/19147&ext=rsshttp://www.selko-e.fi/oppaat/ideoita_internetista.html
Huomioi, mitä tietoja annat itsestäsi Internetiin eli verkkoon.
Mieti tarkasti, kannattaako sinun antaa puhelinnumeroasi tai osoitettasi. Useimmiten sinun ei kannata antaa niitä.
Sosiaaliturvatunnustasi sinun ei kannata antaa Internetiin juuri koskaan. - Nooalaiset.
Nooalaiset. kirjoitti:
http://www.selko-e.fi/oppaat/ideoita_internetista.html
Huomioi, mitä tietoja annat itsestäsi Internetiin eli verkkoon.
Mieti tarkasti, kannattaako sinun antaa puhelinnumeroasi tai osoitettasi. Useimmiten sinun ei kannata antaa niitä.
Sosiaaliturvatunnustasi sinun ei kannata antaa Internetiin juuri koskaan.Hyvä kirjoitus sensuuria koskien:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/6845743 - Nooalaiset.
Nooalaiset. kirjoitti:
Hyvä kirjoitus sensuuria koskien:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/6845743Oikeudenmukaisuuden periaatteisiin on aina kuulunut puolueettomuus. Kaikki ihmiset ovat tasa-veroisia lain edessä. Heitä tulee kohdella saman lain mukaan, yhtäläisin perustein ja rangaistuksin. Ihmiset tulee tuomita saman lain mukaan, tekojensa perusteella, ei esimerkiksi ulkonäön, ihonvärin, varallisuuden tai aseman perusteella. Sama laki kaikille. Puolueettomuuden periaate oli ilmoitettu jo Mooseksen laissa, ja jo silloin ateistit sitä vastustivat.
3.Mooseksen kirja
19:15 Älkää tehkö vääryyttä tuomitessanne; älä ole puolueellinen köyhän hyväksi äläkä pidä ylhäisen puolta, vaan tuomitse lähimmäisesi oikein.
19:33 Kun muukalainen asuu luonasi teidän maassanne, älkää sortako häntä.
24:22 Sama laki olkoon teillä, niin muukalaisella kuin maassa syntyneelläkin; sillä minä olen Herra, teidän Jumalanne
Vasemmisto syyttää oikeistoa rasismista ja syrjinnästä, vaikka syrjintä ei ole koskaan kuulunut oikeistoliikkeen tavoitteisiin. Sosioekonominen eriarvoisuus (toiset kauniimpia, rikkaampia) on jossakin mielessä hyväksytty oikeistoliikkeessä aina, yhteiskunallisena ja sosiaalisena lähtökohtana, mutta silti syrjintää ei ole pidetty hyväksyttävänä.
Huomatkaa että Mooseksen lain mukaan myös "ylhäiset" (kauniit, rikkaat) nauttivat lain suojelua. Ei ole oikein sortaa kauniimpia tai riistää rikasta. Valtion ei tule ottaa kantaa ihmisten ulkonäköön, vaan valtion tulee olla kaikissa suhteissa puolueeton, ja sokea ulkonäön suhteen. Mutta vasemmiston pyrkimys ei ole tasa-arvo tai puolueettomuus, vaan progressiivinen verotus, vakivirat, ja rikkaiden yrittjäjien sortaminen. Puolueettomuuden periaate oli ilmoitettu jo Mooseksen laissa, ja jo tuhansia vuosia sitten ateistit oikeudenmukaisuutta ja puolueettomuutta vastustivat. - Nooalaiset.
Nooalaiset. kirjoitti:
Markkinatalous
Markkinatalouden perususkomus on, että kun kukin yksilö pyrkii itse määrittämään, mikä hänelle on parasta ja pyrkii käytettävissään olevin mahdollisuuksin, sen toteuttamiseen omaisuutensa, tietojensa tai taitojensa ja työnsä avulla eli kun hän aktiivisesti pyrkii oman etunsa tavoitteluun, nämä pyrkimykset edistävät samalla myös yhteistä etua parhaalla mahdollisella tavalla.
"Every man is, no doubt, by nature, first and principally recommended to his own care; and as he is fitter to take care of himself than of any other person, it is fit and right that it should be so." (The Theory of Moral Sentiments. TMS s.82)
Oikeistolaisen talousteorian mukaan kaikki ihmiset ovat itsekkäitä, myös sosialistit jotka valehtelevat että eivät ole. Eihän ihmisen todellista luonnetta kuvaa se mitä hän sanoo, vaan se mitä hän tekee. Teot ovat todellisten motivaatoiden ja todellisen vakaumuksen ilmentymä, sanoilla voidaan yrittää enintään hämätä. Siksi aina kun olemme tekemisissä sosialistien kanssa, on heidän korupuheilleen annattava hyvin vähän painoarvoa, ja on syytä katsoa siihen mitä sosialistit tekevät - heillä on vakivirka (tai he pyrkivät sellaiseen).
Liberalimissa ihmisillä on kyllä kaikki oikeudet, mutta liberalismissa ihmisillä ei ole mitään taloudellisia etuisuuksia tai sosiaaliturvaa. Kaikki tulonsiirrot on väärin. Jokaisen ihmisen on itse työskenneltävä oman elintasonsa kohottamiseksi ja turvaamiseksi. Täysin vapaassa markkinataloudessa ei ole sosiaaliturvaa. Tämä siksi että ketään ei voida velvoittaa elättämään jotakuta toista. Kenenkään ihmisen elämäntehtävä ei ole elättää toisia ihmisiä, vaan jokaisen on viimekädessä otettava vastuu itsestään. Siksi täydellisessä markkinataloudessa ei ole edes kansalaispalkkaa, eikä mitään sosiaaliturvaa, mutta kansalaispalkka on askel kohti markkinataloutta. Kommunismia ei voida hävittää kerralla, vaan se näivetty ja häviää liberalistisen vallankumouksen edetessä.
Oikeusyhteiskunnassa yrittäjää ei voida pakottaa maksamaan mitään muuta kuin mitä työsopimuksessa lukee. Jokainen maksaa itse omat vakuutusmaksunsa ja eläketurvansa. Markkinataloudessa yrittäjä tekee palkkatarjouksen ja työntekijä työtarjouksen. Hinta määräytyy kahdenkeskisen sopimuksen mukaan. Mitään yleissitovuutta ei ole.
Markkinatalous rakentuu vapaalle ja yksityiseen omistukseen perustuvalle yrittäjyydelle. Vapaa kilpailu tarkoittaa sitä, että kellä tahansa yrittäjällä on esteetön pääsy markkinoille tarjoamaan omia tuotteitaan asiakkaille siihen hintaan kuin hän pystyy, ja kenellä tahansa asiakkaalla on mahdollisuus saada ostaa haluamiaan tuotteita.
Markkinataloudessa yritykset ja kuluttajat päättävät tahtonsa mukaisesti mitä haluavat ostaa ja tuottaa, ja miten allokoivat resurssinsa ilman valtion väliintuloa.
Tuottaja päättää mitä tuottaa, kuinka paljon tuottaa, kuinka paljon veloittaa kuluttajilta tuotteista, mitä maksaa työntekijöille jne. Näihin päätöksiin markkinataloudessa vaikuttavat kilpailu, tarjonta ja kysyntä. Täysin vapaassa markkinassa syntyy aina tasapaino tuottajien ja ostajien välillä, eli tuotetaan juuri se määrä mitä ostajat ostavat. Ideaalitapauksessa saavutetaan yleinen tasapaino, jossa kaikki tuotteet ovat tuotanto/kulutus tasapainossa. Oman edun tavoittelu johtaa kansakunnan edun edistymiseen.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8097902/#comment-37609898Yrittäjien ja vuokratyöläisten etu on, jos ay-liike tuhotaan, ja virkailijoiden palkkoja leikataan. Kyse ei ole pelkästään säästöistä, vaan vuokratyöläisten/yrittäjien yhteiskunnallisesta asemasta
http://yle.fi/uutiset/konkurssi_uhkaa_latviaa/5880534
"Talouden alamäessä Latvian hallitus on karsinut eniten sosiaali-, terveys- ja opetusalan menoja. Muun muassa palkkoja on laskettu monilla aloilla. Esimerkiksi opettajien tulot ovat pudonneet huikeat 70 prosenttia. "
- Nooalaiset.
..yksikään kaupallinen uhkapelifirma ei tarjoa asiakkaan kannalta kannattavaa uhkapelia. Kaupallinen uhkapelitoiminta (BlackJack, Ruletti, Lotto) perustuu juuri siihen että asiakkaalle uhkapelaaminen on matemaattisesti laskettuna kannattamatonta. Toisin sanoen, hän häviää keskimäärin enemmän kuin mitä keskimäärin voittaa. Jatkuvasti hän häviää pieniä summia, ja saa keskimäärin vähemmän takaisin kun mitä on pelikierrosten aikana menettänyt. Hän häviää joka pelikierroksella jotakin, ja saa keksimäärin vähemmän takaisin silloinkin kun voittaa jotakin. Lotossakin suurin osa pelaajista jää elämänsä aikana tappiolle. He häviävät jatkuvasti pieniä summia, ja suurin osa ei koskaan voita mitään merkittävää summaa takaisin.
Sijoittaminen pörssiin tai yritykseen on eri asia koska se voi olla kannattavaa sijoitustoimintaa taloustieteellisesti: jos arvioit että yhtiön voitot ovat riittävän suuria, niin silloin saat osinkoa paljon. Pörsiin osallistuminen on hyväksyttävää, mutta kaupallisiin uhkapeleihin osallistumista voisi pitää syntinä tai ainakin paheena. Paheena siksi että uhkapelaaminen on turmiollista, tappiollista toimintaa johon saattaa kehittyä jopa "riippuvuus" - Nooalaiset.
Kirkon ilmasto-ohjelman laatiminen (Edustaja-aloite 1/2007):
...Luther on sanonut näin:
"Kuinka voi järki sietää sen, että jumalallinen majesteetti on niin pieni, että se sisältyy jyvään, on jyvässä, jyvän päällä, läpi jyvän, sisäpuolella ja ulkopuolella, ja että vaikka se on yksi majesteetti, se silti on jokaisessa jyvässä täysin erillisesti, riippumatta siitä, miten määrättömän paljon näitä jyviä on."
Ja on minusta tärkeää tässä väläyksessä, että Luther tähän tapaan koki koko maailman sakramentaalisena. Jumala on läsnä, tämä suuri Jumalamme on läsnä pienimmässäkin jyvässä ja puun lehdessä. Lutherin ajattelun tätä puolta ei ole paljon kehitetty, se on jäänyt vähän muiden tärkeiden painotusten jalkoihin, mutta nykytilanteessa on aika tarttua tähänkin- Nooalaiset.
Ihmiset jotka ovat julmia eläimiä kohtaan ovat usein armottomia ja julmia myös ihmisiä kohtaan.
Sananl.12:10
Vanhurskas tuntee, mitä hänen karjansa kaipaa, mutta jumalattomain sydän on armoton
Jumala asetti ihmisen viljelemään ja varjelemaan paratiisia (1Moos.2:15). Vaikka me saamme ruokamme luonnosta, meidän on myös suojeltava sitä.
Lue myös eläinoikeudet islamissa:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5881006
- Nooalaiset.
Matt.7:13
Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.
Lahkolaisuus (ts erottautuminen) on oikein jos siihen on suuret opilliset erot, entisen seurakunnan ilmeinen pahuus, tai tottelemattomuus:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/4234737
Lahkolaisia on haukuttu ja pilkattu paljon valtakirkkojen osalta, onpa pistetty roviollekkin. Veikkaanpa että osa niistä jotka noitina on poltettu ovatkin olleet uskovaisia, ja polttajansa väärämielisiä.
Yleisenä ohjeena on että älkää hajaantuko lahkoiksija ja välttäkää turhaa riitaa ja jakautumista. Väärämielisyys, vääryys ruokkivat ihmisten välistä riitaa, siksi yhteys syntyy oikeudenmukaisuudesta ja oikeaoppisuudesta. - panteisti.
Panteistina/panenteistina en välitä yhtään kristinuskon, islamin ym. mytologiasta.
En usko kolminaisoppiin, en (peri)syntiin, enkä messiaaseen yms.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Panteismi- Nooalaiset.
Panteisti ei voi uskoa kolminaisuusoppiin, mutta voi uskoa esim perisyntiin (=ihmisen geneettinen taipumus pahaan), ja myös messiaaseen (sieluja)
- panteisti.
Nooalaiset. kirjoitti:
Panteisti ei voi uskoa kolminaisuusoppiin, mutta voi uskoa esim perisyntiin (=ihmisen geneettinen taipumus pahaan), ja myös messiaaseen (sieluja)
Väärä tulkinta. Ei usko. Aatami ja Eeva ovat taruolentoja. Ylimääräisiä messiaita ei tarvita. Ei panteisti usko ihmiskasvoisiin jumaliin. Vain korkeintaan Maailmankaikkeuden henkeen.
Pahuus ja hyvyys ovat suhteellisia. Leijona voi olla hyvä ja paha samaan aikaan, kun se metsästää ruokaa pennuilleen.
Kaikki elävät ovat Jumalan lapsia. Ei ole erikseen mitään messiassieluja. Panteistit eivät myöskään usko ruumiilliseen ylönousemukseen. Ei kaikkivaltiaan tarvitse tapatuttaa itseään pystyäkseen anteeksiantoon ja armoon.
Jossakin uskonnoissa voi olla vivahteita panteismista, mutta se ei tarkoita, että sen opit ovat panteistisia. - Nooalaiset.
panteisti. kirjoitti:
Väärä tulkinta. Ei usko. Aatami ja Eeva ovat taruolentoja. Ylimääräisiä messiaita ei tarvita. Ei panteisti usko ihmiskasvoisiin jumaliin. Vain korkeintaan Maailmankaikkeuden henkeen.
Pahuus ja hyvyys ovat suhteellisia. Leijona voi olla hyvä ja paha samaan aikaan, kun se metsästää ruokaa pennuilleen.
Kaikki elävät ovat Jumalan lapsia. Ei ole erikseen mitään messiassieluja. Panteistit eivät myöskään usko ruumiilliseen ylönousemukseen. Ei kaikkivaltiaan tarvitse tapatuttaa itseään pystyäkseen anteeksiantoon ja armoon.
Jossakin uskonnoissa voi olla vivahteita panteismista, mutta se ei tarkoita, että sen opit ovat panteistisia.Ei panteistit ole mikään yhtenäinen ryhmä muun kuin tietynlaisen jumala-käsityksen suhteen, muuten on vapaata.
Uskonnollisia teolgisia variaatioita on paljon, ja panteismi jättää paljon erilaisia mahdollisuuksia ajatella jumalasta. Esimerkiksi jumala voi olla kaikkialla läsnä (vähän), ja silti samalla universumin keskipisteessä eri ulottuuvuuksissa tai jossakin sitten on jumalan valtaistuin.
Tai jumala voi olla vain tasaisesti jakautunut koko universumiin ollen täysin persoonaton voima. Ihan miten haluat.
Yleisesti panteismissa uskotaan että on olemassa jonkinlainen sielu (joka selviää kuoleman yli) ja sielunkierto (karman laki) - panteisti.
Nooalaiset. kirjoitti:
Ei panteistit ole mikään yhtenäinen ryhmä muun kuin tietynlaisen jumala-käsityksen suhteen, muuten on vapaata.
Uskonnollisia teolgisia variaatioita on paljon, ja panteismi jättää paljon erilaisia mahdollisuuksia ajatella jumalasta. Esimerkiksi jumala voi olla kaikkialla läsnä (vähän), ja silti samalla universumin keskipisteessä eri ulottuuvuuksissa tai jossakin sitten on jumalan valtaistuin.
Tai jumala voi olla vain tasaisesti jakautunut koko universumiin ollen täysin persoonaton voima. Ihan miten haluat.
Yleisesti panteismissa uskotaan että on olemassa jonkinlainen sielu (joka selviää kuoleman yli) ja sielunkierto (karman laki)"Esimerkiksi jumala voi olla kaikkialla läsnä (vähän), ja silti samalla universumin keskipisteessä eri ulottuuvuuksissa tai jossakin sitten on jumalan valtaistuin."
Ensinnäkin: "Maailmankaikkeudella ei ole keskipistettä, vähän samaan tapaan kuin pallon pinnalla mikään piste ei ole pallon "alkupiste". Alkuräjähdys tapahtui kaikkialla yhtä aikaa, ei missään tietyssä nykyuniversumin pisteessä, sillä kaikki pisteet olivat alkuräjähdyksen aikaan samassa paikassa."
Varsinaisessa panteismissa Hengellä ei ole valtaistuinta, jonka ääreen kokoontua kuten esim. kristinuskossa. Vaan Henki on samalla myös maailmankaikkeus/luonto. Maailmankaikkeuksia voi olla myös useita.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Multiversumi
Panteistinen Jumaluus voi olla myös maailmankaikkeutta suurempi.
http://www.nic.funet.fi/~magi/metsola/arkisto/panteismi/muodot.html
"Yleisesti panteismissa uskotaan että on olemassa jonkinlainen sielu (joka selviää kuoleman yli) ja sielunkierto (karman laki)"
En usko jälleensyntymiseen, enkä liitä sitä varsinaiseen panteismiin.
Myös kristinuskossa uskottiin/uskotaan jälleensyntymiseen
"Gnostilainen maailmankatsomus oli kaksijakoinen. Aine ja koko luotu maailma on pahaa. Ihmisen ruumis on vankila, josta sielu pyrkii takaisin hengen maailmaan. Pelastus on salaisen tiedon avulla tapahtuvaa henkistymistä, nousemista askel askeleelta ylempiin henkimaailmoihin ja lopulta vapautumista aineen ja jälleensyntymän kahleista. Gnostilaisuuden mukaan Jeesus toi tätä salaista jumalallista tietoa eli gnosista maailmaan. Jeesuksen elämällä, kärsimisellä ja kuolemalla ei tämän ajattelutavan mukaan ollut suurta merkitystä; merkitystä oli vain hänen opetuksillaan ja erityisesti hänen tuomallaan salaisella tiedolla."
http://www.netikka.net/mpeltonen/gnost.htm - Nooalaiset.
panteisti. kirjoitti:
"Esimerkiksi jumala voi olla kaikkialla läsnä (vähän), ja silti samalla universumin keskipisteessä eri ulottuuvuuksissa tai jossakin sitten on jumalan valtaistuin."
Ensinnäkin: "Maailmankaikkeudella ei ole keskipistettä, vähän samaan tapaan kuin pallon pinnalla mikään piste ei ole pallon "alkupiste". Alkuräjähdys tapahtui kaikkialla yhtä aikaa, ei missään tietyssä nykyuniversumin pisteessä, sillä kaikki pisteet olivat alkuräjähdyksen aikaan samassa paikassa."
Varsinaisessa panteismissa Hengellä ei ole valtaistuinta, jonka ääreen kokoontua kuten esim. kristinuskossa. Vaan Henki on samalla myös maailmankaikkeus/luonto. Maailmankaikkeuksia voi olla myös useita.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Multiversumi
Panteistinen Jumaluus voi olla myös maailmankaikkeutta suurempi.
http://www.nic.funet.fi/~magi/metsola/arkisto/panteismi/muodot.html
"Yleisesti panteismissa uskotaan että on olemassa jonkinlainen sielu (joka selviää kuoleman yli) ja sielunkierto (karman laki)"
En usko jälleensyntymiseen, enkä liitä sitä varsinaiseen panteismiin.
Myös kristinuskossa uskottiin/uskotaan jälleensyntymiseen
"Gnostilainen maailmankatsomus oli kaksijakoinen. Aine ja koko luotu maailma on pahaa. Ihmisen ruumis on vankila, josta sielu pyrkii takaisin hengen maailmaan. Pelastus on salaisen tiedon avulla tapahtuvaa henkistymistä, nousemista askel askeleelta ylempiin henkimaailmoihin ja lopulta vapautumista aineen ja jälleensyntymän kahleista. Gnostilaisuuden mukaan Jeesus toi tätä salaista jumalallista tietoa eli gnosista maailmaan. Jeesuksen elämällä, kärsimisellä ja kuolemalla ei tämän ajattelutavan mukaan ollut suurta merkitystä; merkitystä oli vain hänen opetuksillaan ja erityisesti hänen tuomallaan salaisella tiedolla."
http://www.netikka.net/mpeltonen/gnost.htm"Varsinaisessa panteismissa Hengellä ei ole valtaistuinta, jonka ääreen kokoontua kuten esim. kristinuskossa. Vaan Henki on samalla myös maailmankaikkeus/luonto. Maailmankaikkeuksia voi olla myös useita."
Kyllä panteisti voi uskoa jumalatietoisuuden keskittymään.
Ihan hyvin.
Kosmologinen näkemyksesti (multiuniversumit/monta maailmankaikkeutta) ei kuulu panteismiin - panteisti.
Nooalaiset. kirjoitti:
"Varsinaisessa panteismissa Hengellä ei ole valtaistuinta, jonka ääreen kokoontua kuten esim. kristinuskossa. Vaan Henki on samalla myös maailmankaikkeus/luonto. Maailmankaikkeuksia voi olla myös useita."
Kyllä panteisti voi uskoa jumalatietoisuuden keskittymään.
Ihan hyvin.
Kosmologinen näkemyksesti (multiuniversumit/monta maailmankaikkeutta) ei kuulu panteismiinpanteismi on yleistä uskovaisuutta Maailmankaikkeuden Henkeen.
On suuri harhaluulo esimerkiksi väittää, että voi olla panteisti ja kristitty samaan aikaan. Panteismin Jumala on kaikkialla henkenä. Ei panteismin Jumala ole mikään kaasukeskittymä tai lihallinen. Panteismilla ei ole taakkanaan mitään pyhää kirjaa tai mytolgiaa mihin pitäisi uskoa, tai minkä nimiin pitäisi vannoa. Siksi tieteellinen maailmankatsomus voi kuulua panteistin näkemyksiin.
Panteismissa ei ole luomismyyttiä, kuten esim. kristinuskossa. Se että joissakin uskonnoissa voi olla panteistisia vihahteita, niin sen ei kannata antaa sekoittaa asiaa.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/7117799 - panteisti.
panteisti. kirjoitti:
panteismi on yleistä uskovaisuutta Maailmankaikkeuden Henkeen.
On suuri harhaluulo esimerkiksi väittää, että voi olla panteisti ja kristitty samaan aikaan. Panteismin Jumala on kaikkialla henkenä. Ei panteismin Jumala ole mikään kaasukeskittymä tai lihallinen. Panteismilla ei ole taakkanaan mitään pyhää kirjaa tai mytolgiaa mihin pitäisi uskoa, tai minkä nimiin pitäisi vannoa. Siksi tieteellinen maailmankatsomus voi kuulua panteistin näkemyksiin.
Panteismissa ei ole luomismyyttiä, kuten esim. kristinuskossa. Se että joissakin uskonnoissa voi olla panteistisia vihahteita, niin sen ei kannata antaa sekoittaa asiaa.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/7117799Puhdas panteismi: monistinen, materiaalinen kosmos on jumalallinen. Ei ole olemassa kosmista sielua.
Panpsyykkinen panteismi: monistinen, materiaalinen kosmos on jumalallinen. On olemassa kosminen sielu, joka on samaa ainesta kuin materia.
Maailman myöntävä panenteismi: dualistinen, Jumala on läsnä materiaalisessa maailmassa, mutta on myös sen yläpuolella ajassa ja avaruudessa.
http://www.nic.funet.fi/~magi/metsola/arkisto/panteismi/muodot.html - Nooalaiset.
panteisti. kirjoitti:
Puhdas panteismi: monistinen, materiaalinen kosmos on jumalallinen. Ei ole olemassa kosmista sielua.
Panpsyykkinen panteismi: monistinen, materiaalinen kosmos on jumalallinen. On olemassa kosminen sielu, joka on samaa ainesta kuin materia.
Maailman myöntävä panenteismi: dualistinen, Jumala on läsnä materiaalisessa maailmassa, mutta on myös sen yläpuolella ajassa ja avaruudessa.
http://www.nic.funet.fi/~magi/metsola/arkisto/panteismi/muodot.htmlPanteismi on eri asia kuin materialismi. Materialismi on ateismin suuntaus, jossa maailma yritetään esittää elektronien (tms) kimpoiluna, tai jollakin muulla mekaanisella kojeella.
Panteismi ei ole tätä, vaan panteismiin kuuluu hengellistävä käsitys todellisuuden luonteesta. Materialistinen todellisuuskäsitys ei ole sitä mitä panteismi on.
Vaikutta siltä että olet ateisti joka yrittää esiintyä panteistina ja tuoda samaa pienhiukkaus-materialismiaan nyt kutsumalla mekanistista kokonaisuutta "jumalaksi". Mutta ateistien kanssa väittely on yhtä tyhjän kanssa. Ateistien mekanistinen ping-pong kojeko jumala? - panteisti.
Nooalaiset. kirjoitti:
Panteismi on eri asia kuin materialismi. Materialismi on ateismin suuntaus, jossa maailma yritetään esittää elektronien (tms) kimpoiluna, tai jollakin muulla mekaanisella kojeella.
Panteismi ei ole tätä, vaan panteismiin kuuluu hengellistävä käsitys todellisuuden luonteesta. Materialistinen todellisuuskäsitys ei ole sitä mitä panteismi on.
Vaikutta siltä että olet ateisti joka yrittää esiintyä panteistina ja tuoda samaa pienhiukkaus-materialismiaan nyt kutsumalla mekanistista kokonaisuutta "jumalaksi". Mutta ateistien kanssa väittely on yhtä tyhjän kanssa. Ateistien mekanistinen ping-pong kojeko jumala?"Puhdas panteismi: monistinen, materiaalinen kosmos on jumalallinen. Ei ole olemassa kosmista sielua" : on yksi panteismin muoto, joka on lähellä ateismia.
Itse olen lähinnnä panenteisti: "Maailman myöntävä panenteismi: dualistinen, Jumala on läsnä materiaalisessa maailmassa, mutta on myös sen yläpuolella ajassa ja avaruudessa."
Panteismia on eri muotoja ja jotkut panteisti ovat lähempänä ateisteja, toiset panteistit lähempänä teistejä. - Nooalaiset.
panteisti. kirjoitti:
"Puhdas panteismi: monistinen, materiaalinen kosmos on jumalallinen. Ei ole olemassa kosmista sielua" : on yksi panteismin muoto, joka on lähellä ateismia.
Itse olen lähinnnä panenteisti: "Maailman myöntävä panenteismi: dualistinen, Jumala on läsnä materiaalisessa maailmassa, mutta on myös sen yläpuolella ajassa ja avaruudessa."
Panteismia on eri muotoja ja jotkut panteisti ovat lähempänä ateisteja, toiset panteistit lähempänä teistejä."Panteismia on eri muotoja ja jotkut panteisti ovat lähempänä ateisteja, toiset panteistit lähempänä teistejä"
Tuossa on jonkinverran perää, päinvastoin kuin aikaisemmissa höpötyksissäsi joissa muka kaikki panteistit ajattelevat samalla tavalla. Panteistit torjuvat ateismin, ja materialismin koska näyttää siltä että todellisuus on sittenkin ei-materialistinen (mm kvanttimekaniikka), ja tuosta näkökulmasta jumala (valtaistuimineen) on hyvinkin mahdollinen, aivan kuten Aabrahamilaiset uskonnot ovat historiallisesti esittäneet. - panteisti.
Nooalaiset. kirjoitti:
"Panteismia on eri muotoja ja jotkut panteisti ovat lähempänä ateisteja, toiset panteistit lähempänä teistejä"
Tuossa on jonkinverran perää, päinvastoin kuin aikaisemmissa höpötyksissäsi joissa muka kaikki panteistit ajattelevat samalla tavalla. Panteistit torjuvat ateismin, ja materialismin koska näyttää siltä että todellisuus on sittenkin ei-materialistinen (mm kvanttimekaniikka), ja tuosta näkökulmasta jumala (valtaistuimineen) on hyvinkin mahdollinen, aivan kuten Aabrahamilaiset uskonnot ovat historiallisesti esittäneet.Joillekin panteisteille luonto korvaa jumaluuden.
Toisaalta E=mc² eli materia ja energia ovat samoja.
Ei panteisteille ole Jumalan valtaistuinta, jonka ympärillä messias ja enkelit istuvat.
Älä sekoita aabrahamilaisia uskontoja panteismiin, vaikka se näyttää olevan sinulle jostakin syystä tärkeää. Panteismin ei-fyysinen Jumala on samaan aikaan kaikkialla. Joillekin uskovaisille näyttää jostakin syystä olevan tärkeää omia toiset uskonnot omiinsa. Erillinen taivaspaikka näyttää olevan sinulle syystä tai toisesta tärkeä. - Nooalaiset.
panteisti. kirjoitti:
Joillekin panteisteille luonto korvaa jumaluuden.
Toisaalta E=mc² eli materia ja energia ovat samoja.
Ei panteisteille ole Jumalan valtaistuinta, jonka ympärillä messias ja enkelit istuvat.
Älä sekoita aabrahamilaisia uskontoja panteismiin, vaikka se näyttää olevan sinulle jostakin syystä tärkeää. Panteismin ei-fyysinen Jumala on samaan aikaan kaikkialla. Joillekin uskovaisille näyttää jostakin syystä olevan tärkeää omia toiset uskonnot omiinsa. Erillinen taivaspaikka näyttää olevan sinulle syystä tai toisesta tärkeä.Panteismissa uskotaan yleisesti ottaen sieluihin ja auraan. Sielut ovat kaikkiin elollisiin olioihin liittyviä jonkinlaisia "eetterikehoja", astraalikehoja, jotenkin ruumiiseen liittyviä sähkömagneettisia ilmiöitä.
Ruumista ympäröi aura, energia kenttä, mutta kuollutta ruumista se ei enää ympäröi.
Nämä sielut liittyvät biologiseen ruumiiseen, selviävät kuoleman yli, ja siirtyvät/ankkuroituvat seuraavaan ruumiiseen. Ruumis on sielulle kuin sukellusveneen ikkuna fyysiseen todellisuuteen; ilman sitä se ei voi vuorovaikuttaa fyysiseen maailman kanssa.
Enkelit, profeetat, messiaat, demonit ja muut uskontojen henkiolennot ovat sitten kaikki "sieluja", astraalikehoineen, ja joillakin niistä on erityinen suhde kosmokseen, karminen historia ja erityinen tehtävä kosmisessa asianjärjestyksessä. - panteisti.
Nooalaiset. kirjoitti:
Panteismissa uskotaan yleisesti ottaen sieluihin ja auraan. Sielut ovat kaikkiin elollisiin olioihin liittyviä jonkinlaisia "eetterikehoja", astraalikehoja, jotenkin ruumiiseen liittyviä sähkömagneettisia ilmiöitä.
Ruumista ympäröi aura, energia kenttä, mutta kuollutta ruumista se ei enää ympäröi.
Nämä sielut liittyvät biologiseen ruumiiseen, selviävät kuoleman yli, ja siirtyvät/ankkuroituvat seuraavaan ruumiiseen. Ruumis on sielulle kuin sukellusveneen ikkuna fyysiseen todellisuuteen; ilman sitä se ei voi vuorovaikuttaa fyysiseen maailman kanssa.
Enkelit, profeetat, messiaat, demonit ja muut uskontojen henkiolennot ovat sitten kaikki "sieluja", astraalikehoineen, ja joillakin niistä on erityinen suhde kosmokseen, karminen historia ja erityinen tehtävä kosmisessa asianjärjestyksessä.Nää on enemmän näitä itämaisia juttua, teosofiaa, mystiikkaa, mytologiaa yms. kuin uuspanteismia
" Eniten Blavatskyn ajatteluun vaikuttaneista oppisuunnista, teoksista ja auktoriteeteista voidaan mainita ainakin buddhalaisuus, Bhagavad Gita ja hindulainen tantrismi, Kabbala (erityisesti Eliphas Levi), Raamattu, Zohar ja Talmud, hermetismi, ruusuristiläisyys, gnostilaisuus, zarathustralaisuus, kaldealaiset, vapaamuurarius, spiritismi, mystiikka, Jakob Böhme ja Mestari Eckhart, alkemia ja magia, aikansa tieteellinen kirjallisuus, Robert Fludd, Paracelsus, maailman mytologiat esimerkiksi germaaninen mytologia, Popol Vuh ja Gilgameš (myös otteita Kalevalasta), antiikin kirkkoisät Irenaeus, Tertullianus, Origenes ja Eusebius, filosofit, etenkin Platon ja uusplatonilaisuus, Porfyrios, Plotinos ja Ammonios Sakkas sekä historioitsijat ja monet muut antiikin kirjailijat kuten Plinius vanhempi, Ovidius, Homeros ja Josefus. Lisäksi hän mainitsi opiskelleensa huomattavien inkarnaatiolamojen oppilaana Tiibetissä, Ladakhissa, Nepalissa ja Mongoliassa, perehtyen muun muassa vajrayanan esoterismiin eli Kālacakrayanaan, Nepalin svābhāvikoiden oppiin ja sykretistiseen shamanismiin"
http://fi.wikipedia.org/wiki/Teosofia - Nooalaiset.
panteisti. kirjoitti:
Nää on enemmän näitä itämaisia juttua, teosofiaa, mystiikkaa, mytologiaa yms. kuin uuspanteismia
" Eniten Blavatskyn ajatteluun vaikuttaneista oppisuunnista, teoksista ja auktoriteeteista voidaan mainita ainakin buddhalaisuus, Bhagavad Gita ja hindulainen tantrismi, Kabbala (erityisesti Eliphas Levi), Raamattu, Zohar ja Talmud, hermetismi, ruusuristiläisyys, gnostilaisuus, zarathustralaisuus, kaldealaiset, vapaamuurarius, spiritismi, mystiikka, Jakob Böhme ja Mestari Eckhart, alkemia ja magia, aikansa tieteellinen kirjallisuus, Robert Fludd, Paracelsus, maailman mytologiat esimerkiksi germaaninen mytologia, Popol Vuh ja Gilgameš (myös otteita Kalevalasta), antiikin kirkkoisät Irenaeus, Tertullianus, Origenes ja Eusebius, filosofit, etenkin Platon ja uusplatonilaisuus, Porfyrios, Plotinos ja Ammonios Sakkas sekä historioitsijat ja monet muut antiikin kirjailijat kuten Plinius vanhempi, Ovidius, Homeros ja Josefus. Lisäksi hän mainitsi opiskelleensa huomattavien inkarnaatiolamojen oppilaana Tiibetissä, Ladakhissa, Nepalissa ja Mongoliassa, perehtyen muun muassa vajrayanan esoterismiin eli Kālacakrayanaan, Nepalin svābhāvikoiden oppiin ja sykretistiseen shamanismiin"
http://fi.wikipedia.org/wiki/TeosofiaEi ole olemassa mitään uus-panteismi, ei myöskään ole olemassa mitään uus-ateismia, vaan uus-ateismi on samaa vanhaa ateismi paskaa, mitä on ollut tuhansia vuosia, jonka pääsanoma on että "ei ole olemassa mitään, mitä jumalaksi voitaisiin sanoa"
Panteismin ajatus on sama kuin mitä se on ollut hindulaisuudesta lähtien, että todellisuus itsessään on jumalan voiman ilmentymä, ja että jumala on kaikkialla läsnä.
Näitä uus-termejä lisäilevät lähinnä ne jotka haluavat sekoittaa keskustelua ja hämätä ihmisiä uusilla termeillään - Nooalaiset.
Nooalaiset. kirjoitti:
Ei ole olemassa mitään uus-panteismi, ei myöskään ole olemassa mitään uus-ateismia, vaan uus-ateismi on samaa vanhaa ateismi paskaa, mitä on ollut tuhansia vuosia, jonka pääsanoma on että "ei ole olemassa mitään, mitä jumalaksi voitaisiin sanoa"
Panteismin ajatus on sama kuin mitä se on ollut hindulaisuudesta lähtien, että todellisuus itsessään on jumalan voiman ilmentymä, ja että jumala on kaikkialla läsnä.
Näitä uus-termejä lisäilevät lähinnä ne jotka haluavat sekoittaa keskustelua ja hämätä ihmisiä uusilla termeilläänBlavtavsky on yksi panteismin profeetta, itse kunnioitan häntä syvästi, ja muistan hänen vaivannäköänsä ja koettelemuksiaan. En muuten yritä kääntää sinua kristinuskoon, vaan sen ymmärrykseen että kristinusko, juutalaisuus ja islam, vaikka eivät valtakirkkojensa osalta ole panteistisia, ovat aina sisältäneet pieniä panteistisia ryhmiä, ja että jossakin etäisessä mielessä niidenkin teologia on ollut tieteellisesti perusteltu. Sinänsä Raamatun tai kristinuskon seuraaminen ei tuo enää tänä päivänä pelastusta. Panteismissa pelastus nähdään sielunkierrosta vapautumisena ja/tai uudelleen syntymänä jonnekkin maailmankaikkeuden kolkkaan autuaampaan olotilaan
- panteisti.
Nooalaiset. kirjoitti:
Blavtavsky on yksi panteismin profeetta, itse kunnioitan häntä syvästi, ja muistan hänen vaivannäköänsä ja koettelemuksiaan. En muuten yritä kääntää sinua kristinuskoon, vaan sen ymmärrykseen että kristinusko, juutalaisuus ja islam, vaikka eivät valtakirkkojensa osalta ole panteistisia, ovat aina sisältäneet pieniä panteistisia ryhmiä, ja että jossakin etäisessä mielessä niidenkin teologia on ollut tieteellisesti perusteltu. Sinänsä Raamatun tai kristinuskon seuraaminen ei tuo enää tänä päivänä pelastusta. Panteismissa pelastus nähdään sielunkierrosta vapautumisena ja/tai uudelleen syntymänä jonnekkin maailmankaikkeuden kolkkaan autuaampaan olotilaan
Et ole panteisti, vaan olet teosofi. Minä olen panteisti, omalla tavallani.
No, ajat muuttuvat ja ihmiset uskovat uusiin asioihin. Uskonnotkaan eivät pysy ikuisesti samoina. - Nooalaiset.
panteisti. kirjoitti:
Et ole panteisti, vaan olet teosofi. Minä olen panteisti, omalla tavallani.
No, ajat muuttuvat ja ihmiset uskovat uusiin asioihin. Uskonnotkaan eivät pysy ikuisesti samoina.Et ole panteisti, vaan ateisti. Minä olen panteisti omalla tavallani.
No, ajat muuttuvat ja ihmiset uskovat uusiin asioihin. Uskonnotkaan eivät pysy ikuisesti samoina. - panteisti.
Nooalaiset. kirjoitti:
Et ole panteisti, vaan ateisti. Minä olen panteisti omalla tavallani.
No, ajat muuttuvat ja ihmiset uskovat uusiin asioihin. Uskonnotkaan eivät pysy ikuisesti samoina.Ateistit ei huoli joukkooonsa tämmöistä Jumalaan uskovaan panenteistia
"Niitä, jotka uskovat Jumalan olevan läsnä materiassa ja kosmoksessa, mutta silti ulottuvan niitä laajemmaksi, kutsutaan panenteisteiksi"
"Ateismi (muinaiskreikaksi ἄθεότης, atheotes) eli jumalattomuus tarkoittaa jumalauskon puuttumista tai käsitystä, jonka mukaan jumalia ei ole olemassa. Ateismin vastakohta on jumalausko eli teismi"
- tiedetietoa
Keskustelut ovat vuodelta 2011-2012 - miten tähän perustaan suhteutuu nyt tieteelliset tiedot tietoisuudesta? Kvanttifyysikot puhuvat:
Tietoisuuden ensisijaisuus, Peter Russel
https://www.youtube.com/watch?v=ETynDYINhOY
Suuri yhtenäiskenttä ja tietoisuus, John Hagelin
https://www.youtube.com/watch?v=HUlDiua2BcA
Suomen kieliset tekstitykset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123620MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar701915Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421588Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja641027Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33978Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60843- 171834
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768