Harrastatko päivä- ilta- yö- vai aamukännejä? Milloin on siisteintä olla kännissä? Milloin on paskinta olla kännissä? Miksi? Jos otatte esim. perjantaikännit, mihin aikaan avautuu ensimmäinen tölkki/pullo?
Mihin aikaa vuorokaudesta olette kännissä tavallisesti?
26
227
Vastaukset
- Vastaan omasta
ja monten puolesta.
Itse päiväkännejä, jotka jatkuu ilta ja yökänneiksi. Siisteintä kändessä on olla aamulla tai päivällä kun ei ole vielä syönyt mitään. Silloin ei väsytä. Paskinta olla kännissä on uudelleen seuraavana päivänä, jolloin fiilikset on häipynyt. Perjantaina ensimmäinen tölkki avautuu - mahd. aikaisin.
Ja sitten monten puolesta: aina. Ennen tuli harrastettua yö-, nyttemmin iltakännejä. Enkä ikinä juo krapularyyppyjä. Ainoat poikkeukset ovat vappu ja jotkut mökkiviikonloput kavereiden kanssa, milloin tintataan heti aamusta.
Mä kävin just alakerran baarissa, mutta siellä oli aika tyhjää. joten tulin takaisin himaan ryyppäämään. Tässä kun ryyppää vähän aikaa niin voi lähteä takaisin alas ryyppäämään.
Meillä on sellainen "kerho" juoppoja, jotka kertoo toisilleen kaskuja kännissä. En muista niistä yhtäkään.
(kännistä naurua)Vain ilta- ja yökännejä. Viimeksi olen ollut huppelissa iltapäivällä edellisvuonna Ruisrockissa. Aamulla en koskaan. Alkoholia nautin vasta 21.00 jälkeen. Eli silloin avautuu eka ja mahd. vika alkoholipitoinen juoma.
Paitsi tänään oli hiukan ennen ysiä, kun tuli juotua hieman lakritsijuurista punkkua jo ennen ysiä, ennen kuin muu lössi lähti "baanalle" :/monte24 kirjoitti:
tere siutakin näkee tiällä viel
Mähän olen täällä lähes jokapäiväinen riesa :D
yksinkertainen.blondi kirjoitti:
Mähän olen täällä lähes jokapäiväinen riesa :D
ai en muista nähneeni siuta pitkään
monte24 kirjoitti:
ai en muista nähneeni siuta pitkään
mä olen niin huomaamaton ja vaatimaton ;)
kello 23-03 välillä 99%
Vain ilta ja yökännejä enkä vähään aikaan taas niitäkään mutta kyllä minä vielä joskus..
- Sitossonni.
Papu on jälleen unohtanut ehkäisyn ja on paksuna.
Sitossonni. kirjoitti:
Papu on jälleen unohtanut ehkäisyn ja on paksuna.
Papu ei ole unohtanut _ikinä_ ehkäisyä enkä todellakaan ole raskaana. Mä olen muuten vaan kuivemmalla kaudella mikä toivon mukaan loppuu tässä hyvin pian.
Vain ja ainoastaan lentokoneessa.
Vain illalla tai yöllä. - Lähinnä taitaa olla ylioppilaskesä vai oliko joku lipsahdus senkin jälkeen ;) ? Tosin tänäänkin nautin pari mukillista... viiniä lounaan kanssa.
Tavallisesti en koskaan. Silloin kun on poikkeus, ni en mä kelloa katto ku kännit päätän vetää.
Hmmm... En oikein tiedä. Tänään esimerkiksi korkkasin joskus puol ysiltä. Ja pitää varmaan lähteä jatkamaan, kun alkaa jo tyhjetä. Tosin eihän nyt kahdella juojalla kauan kestä se yhden punkkupullon juonti...
- anteeksi genio
mutta tinka on irti: palstalla.
Tappele sen kans! anteeksi genio kirjoitti:
mutta tinka on irti: palstalla.
Tappele sen kans!Ai? En mä viitti. Ei siitä ole oikein vastusta.
- :(
Onko äitis ruvennut tissuttamaan?
Genio.Mente kirjoitti:
Sitä sun täytyy kysyä häneltä.
Ja "tissuttamaan"? Kuka on niin juntti, että "tissuttaa"?
- äitisi?
Genio.Mente kirjoitti:
Ja "tissuttamaan"? Kuka on niin juntti, että "tissuttaa"?
?
äitisi? kirjoitti:
?
Ai? Emmä tiennytkään et mutsini kirjoittaa tänne...Aina jotain uutta ja sivistävää...
- Tykkäätkö genio
Genio.Mente kirjoitti:
Ai? Emmä tiennytkään et mutsini kirjoittaa tänne...Aina jotain uutta ja sivistävää...
poikarakkaudesta?
Jos tykkäät, niin saat minulta kaiken. Tykkäätkö genio kirjoitti:
poikarakkaudesta?
Jos tykkäät, niin saat minulta kaiken.Sori, mutta en sekaannu eläimiin. En edes kotilintuihin...
Harrastatko päivä- ilta- yö- vai aamukännejä?
- Satunnaisesti yökännejä.
Milloin on siisteintä olla kännissä?
- Alkuillasta hyvässä seurassa.
Milloin on paskinta olla kännissä?
- Aamuyöllä huonossa seurassa.
Miksi?
- Mitä luulisit..
Jos otatte esim. perjantaikännit, mihin aikaan avautuu ensimmäinen tölkki/pullo?
- Noo...jos kalsarikännit kotosalla, niin ensimmäinen aukeaa noin 21:00.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 60834
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel111783- 46660
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla222634- 44569
- 55546
- 76533
- 22526
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k83505Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai37490