Suomalainen mies voi todella pahoin

Kirsikka *

Mikä suomalaista miestä vaivaa?
Liikenteessä tullaan maasturilla tai millä tahansa ajopelillä päälle.
Näytetään nyrkkiä, jos ei hämeen pisin luxus auto mahdu niinkuin isäntä tahtois.
Asiakaspalvelussa huudetaan ja syytetään vaikka myyjä tai neuvoja on vain viestin viejä.
Treffisaiteilla tullaan reilusti kertomalla pettämään. Eli vaimo/tyttöystävä on kotona ja nyt tarvitaan lisää. Jos ei tee niinku sanotaan, niin alkaa vittuilu.
Kännissä hakataan kaikkia tielle osuvia.
Palstalla kuin palstalla naisia haukutaan femakoisi, teki ne mitä tahansa.
Mikään ei riitä, mikään ei ole hyvä.
Valtavan räjähdysherkkää ihan joka paikassa.

Olen tänä vuonna treffannut neljä miestä, joista jokainen jossain vaiheessa myönsi olevansa lääkityksellä. Selitti aika paljon niin vaihtelevaa käytöstä.

Olen myös tällä viikolla törmännyt kahteen (mies) asiakaspalvelijaan, jotka olivat ihanan rauhallisia ja asiansa osaavia. Ei huutoa, eikä riehumista. Miten hienon rentouttavaa ja luotettavan tuntuista asioida ihmisen kanssa, joka ei huuda. Toinen oli sentään autokorjaamolla ja toinen puhelinoperaattorin asiakasalvelija. Kiitos heille.

Hakekaa hoitoa, terapiaa, vihanhallintaa, vaihtakaa lääkkeet. Ei ole häpeä hakeutua hoitoon. Ei täällä ole kenelläkään just helppoa, mutta toi tolkuton riehuminen sais vähentyä. Kukaan ei paranna sua pyytämättä. Apua pitää itse hakea.

Suomalaisten naisten hormoniraivarit ja kiukuttelu tiedetään, sekä alistavan kasvatuksen aiheuttama käytös. Toisaalta naiset ovat omaksuneet miesten agressiivista käytöstä. Mutta mikä miesten kiukuttelun selittää? Onko tämäkin tasa-arvoa?

16

225

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • //Mies//

      Johtunee työelämän ongelmista, kiireestä ja vaativuudesta, jossa mitään ei enää oikein saa pyytämällä vaan aggressiivisesti vaatimalla?

      Ja nämä turhautumat heijastuvat sitten muille elämänalueille.

      "Ihmiset ajavat niin kuin elävät. Jos käyttäytyy yleensä aggressiivisesti eikä ota toisia huomioon, se näkyy liikenteessäkin. Empaattinen henkilö on empaattinen myös liikenteessä. On tutkittu samojen ihmisten käyttäytymistä kaupan kassajonossa ja liikenteessä, yhtäläisyydet ovat selviä: jos hermoilee kassalla, hermoilee auton ratissa"

      http://www.aikakauslehdet.fi/al_koulussa/artikkelipankki/luonne_nakyy.htm

    • Kirsikka *

      Olet varmasti oikeassa, mutta se ei auta, että me ruvetaan tappelemaan täällä keskenämme. Sodista selvitään vain tiivistämällä rivejä.

      Kaitainen ajaa Suomea alas ja kaikki perusteollisuus, joka ennen takasi rauhallisen turvallisen keskiluokkaisuuden on viety Kiinaan. Rahat on nyt siellä. Tolkuton määrä rahaa on imetty euroopan tavan markkinoilta harvojen veroparatiiseihin.

      Kierrossa oleva rahan määrä pienenee koko ajan, Pitäis ruveta tuottamaan taas jotain, mielellään vientiin asti ja kulutus vain kotimaisiin tuotteisiin. Se takaisi Suomen työpaikat ja turvaa hetkeksi.

      Mulla olis muutama idea, mutta rahoituksesta puuttuu iso osa. Pitää keksiä miten sen saa käyntiin pienemmällä tai jopa nollalla, suunnitelma on valmis, kokoan jo porukkaa...apua tarvittais.

    • Sisäsiittoisuus alkaa näkymään myös mielenterveydessä.

    • Sitä saa, mitä tilaa. Enemmän täällä on itkua siitä, miksei mies käyttäydy kuvaamallasi tavalla.

    • Muutama huomio ja kommentti aloitukseesi:

      Liikenteessä on turvallista raivota, kun ei hiirimiestenkään tarvitse pelätä saavansa pataan.

      Eikös ole reilua kertoa treffeillä, että etsii kakkosnaista pelkän seksin merkeissä? Kusettamistako toivot?

      Vaikka mielialalääkkeiden syöminen on yleistä, niin joko liikut tosi friikeissä piireissä tai sinulla on todella huono tuuri, jos olet tavannut neljä pilleristiä peräjälkeen. Tai sitten niissä on jotain, mikä vetää sinua puoleensa. Onko parinvalintakriteerisi kohdallaan?

    • Vuoden 2008 tilaston mukaan Suomi on työpaikkakiusaamisen kärkimaita.
      Maan kansalaiset ovat turvassa ulkopuoliselta uhalta hyvin, eivät työpaikkakiusaamiselta.


      • Tai sitten meidät pitäisi pelastaa herkkänahkaisuudelta - kyse kait oli kokemisesta.


      • mikä mättää?
        ttuplai kirjoitti:

        Tai sitten meidät pitäisi pelastaa herkkänahkaisuudelta - kyse kait oli kokemisesta.

        Varsinkin helsinkiläiset n. 40v miehet on käytöksensä perusteella koko ajan reunalla tai non stop raivarissa. Hirvittävää käytöstä.

        Mt-ongelmat tai alkoholismi ei sais olla tekosyy huonolle käytökselle.
        Kokemista sekin kun tuntematon mies taas huutaa niska punaisena, ennenkuin on sanaottu päivää. Kun saan sen rauhoitettua, niin teksti tai puhe on kuin 15 vuotiaalla.


      • mikä mättää? kirjoitti:

        Varsinkin helsinkiläiset n. 40v miehet on käytöksensä perusteella koko ajan reunalla tai non stop raivarissa. Hirvittävää käytöstä.

        Mt-ongelmat tai alkoholismi ei sais olla tekosyy huonolle käytökselle.
        Kokemista sekin kun tuntematon mies taas huutaa niska punaisena, ennenkuin on sanaottu päivää. Kun saan sen rauhoitettua, niin teksti tai puhe on kuin 15 vuotiaalla.

        MITÄ VI_TTUA SÄ OIKEIN TARKOITAT!!!! SÄ LÄSSYTÄT JOTAIN IHMESONTAA PARIN IHMISEN KOKEMUKSELLA JA TEET SIITÄ JOTOPÄÄTÖKSIÄ. AMMU ITTES!!! SAATA SEKOTA OMIA LÄÄKKEIDENKÄYTTÖKOKEMUKSIAS.


      • mikä mättää?
        ttuplai kirjoitti:

        MITÄ VI_TTUA SÄ OIKEIN TARKOITAT!!!! SÄ LÄSSYTÄT JOTAIN IHMESONTAA PARIN IHMISEN KOKEMUKSELLA JA TEET SIITÄ JOTOPÄÄTÖKSIÄ. AMMU ITTES!!! SAATA SEKOTA OMIA LÄÄKKEIDENKÄYTTÖKOKEMUKSIAS.

        just näin


    • Olisko se niin, että nykyään miehelläkin on Suomessa oikeus näyttää tunteensa, mutta se on niin tuore asia, että sitä ei osata vielä oikein kanavoida.

      Toisaalta jos ajatellaan, niin eihän tunteitaan oikealla tavalla(=feminiinisellä tavalla) näyttäviä miehiä taida löytyä muualta maailmasta kuin Ruotsista.

      • ****

        Ehdottomasti pitäis opetella näyttämään tunteensa ja purkamaan kiukkunsa, mutta oikeaan paikkaan. Ei voi huutaa kaikille mennessään. Lähtee henki pian.

        Suomalainen mies on ollut perinteisesti tuppisuu. Nyt siitä on tulossa vinkuja ja huutaja. Sitä kun sais vielä säädettyä.

        Niinhän naisillekin on sitä tolkutettu. Ei saa näyttää olevansa vihainen ja purkaa se ---kanavoida se oikein. Saa olla vihainen...oikeassa paikassa.


      • Kuka tarvii vihanhal
        **** kirjoitti:

        Ehdottomasti pitäis opetella näyttämään tunteensa ja purkamaan kiukkunsa, mutta oikeaan paikkaan. Ei voi huutaa kaikille mennessään. Lähtee henki pian.

        Suomalainen mies on ollut perinteisesti tuppisuu. Nyt siitä on tulossa vinkuja ja huutaja. Sitä kun sais vielä säädettyä.

        Niinhän naisillekin on sitä tolkutettu. Ei saa näyttää olevansa vihainen ja purkaa se ---kanavoida se oikein. Saa olla vihainen...oikeassa paikassa.

        .

        päiväthän on pelkkää päivänpaistetta vaan :)

        .


      • Nyt on päädytty siihen tilanteeseen, että positiivisia tunteita saa näyttää, muttei negatiivisia. Sitten ihmetellään, miksi niin moni lähtee oman käden kautta.

        Noin muuten olen tullut siihen johtopäätökseen, ettei suuri osa suomalaisista mieheistä hallitse negatiivisia tunteitaan, mutta odottaa kanssaveljiensä hallitsevan.


      • olet oikeassa
        Ratikkakuski kirjoitti:

        Nyt on päädytty siihen tilanteeseen, että positiivisia tunteita saa näyttää, muttei negatiivisia. Sitten ihmetellään, miksi niin moni lähtee oman käden kautta.

        Noin muuten olen tullut siihen johtopäätökseen, ettei suuri osa suomalaisista mieheistä hallitse negatiivisia tunteitaan, mutta odottaa kanssaveljiensä hallitsevan.

        Näimpä. Kun sen negan palautteen voi antaa rakaentavastikkin. Ilman huutoa. Mut suomalaisten pitäis opetella myös ottamaan vastaan palautetta. Yleistä neuvottelutaitoa. Puolin ja toisin.

        Kun ei avaudu ajoissa, kotona mättää, mennään treffisaisteille etsimään panoa ja vittuilemaan, hakataan vaimo tai bussikuski.

        Tarvitaan miesten kekustelutreenit. Ensin miehet keskenään. Ilman viinaa!

        Pikkasen turhauttavaa (yrittää) seurustella aikuisen miehen kanssa, kun kysyy mieheltä mikä mättää, niin toinen vain tuijottaa pöydän pintaa. Raapii kaulusta alaspäin ja näyttää tukehtuvalta. Kun olis riittänyt jos avannut sanaisen arkkunsa...sen tulpan kurkustaan...olis ilma kiertäny. Montako sanaa tarvitaan kuvailemaan omaa tunnettaan. Omaa toivetta ja kokemaansa. Ei siinä vaiheessa ole tyhmiä sanoja, eikä lauserakenteella ole väliä.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      58
      741
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      109
      732
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      43
      626
    4. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      199
      518
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      40
      516
    6. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      70
      496
    7. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      484
    8. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      48
      476
    9. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      36
      440
    10. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      77
      418
    Aihe