Tiede kumoaa evoluutioteoriaa!

Evoluutioteorian mukaan kaikki mitä luonnossa on, on kehittynyt miljoonien, jopa miljardien vuosien kuluessa.
Sitä mukaa kun ihmisten tieto lisääntyy ja tiede edistyy, evoluutio-oppineiden näkemykset kumoutuvat ja päästään yhä lähemmäksi ja lähemmäksi Raamatun luomiskertomusta.

Yksi hyvä esimerkki tästä on kultasuonen kehittyminen, jonka evolutionistit ovat väittäneen kestäneen miljoonia vuosia.
Tieteen Kuvalehti 16/2007 kertoo tästä sivuilla 60-61.
Raportin otsikko kuuluu:

"KULTASUONI SYNTYY ENNÄTYSAJASSA"

Johdannossa kerrotaan:

"Tietyissä olosuhteissa kultapitoinen neste voi nousta lähelle maanpintaa ja muodostaa kallioon esiintymän päivien tai jopa tuntien kuluessa. Tuore tutkimus kumoaa geologien aiemman käsityksen siitä, että malmisuonien synty kestää aina useita miljoonia vuosia."

Näin evoluutio-oppineiden miljoonat vuodet ovat kutistuneet jopa tuntien mittaisiksi!

19

217

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • *

      Mikä oli pointtisi ja miten tämä liittyy kreationismiin ja älykkääseen suunnitteluun?

      • Apo-Calypso

        Valehteleva jeesuspelle jaakoppi kuvittelee, että biologia ja geologia ovat sama asia.


      • Apo-Calypso kirjoitti:

        Valehteleva jeesuspelle jaakoppi kuvittelee, että biologia ja geologia ovat sama asia.

        "Valehteleva jeesuspelle jaakoppi kuvittelee, että biologia ja geologia ovat sama asia"

        Evoluutioteoriaan kuuluu olennaisena osana usko muljardeihin vuosiin, koska ilman sitä koko evoluutioteoria romahtaa ja siten sillä on yhteys myös geologiaan ja tähtitieteeseen.


      • pekka-
        Jaakob kirjoitti:

        "Valehteleva jeesuspelle jaakoppi kuvittelee, että biologia ja geologia ovat sama asia"

        Evoluutioteoriaan kuuluu olennaisena osana usko muljardeihin vuosiin, koska ilman sitä koko evoluutioteoria romahtaa ja siten sillä on yhteys myös geologiaan ja tähtitieteeseen.

        Kuvitteletko, että tuo aloituksessa mainittu asia jollain tavalla muuttaisi maan, maailmankaikkeuden, elämän maapallolla tai vaikkapa ihmisen ikää lajina?

        Et kai voi olla noin yksinkertainen?

        Kannattaisiko asioita ensin miettiä, ennen kuin kirjoittaa tänne päättömiä johtopäätöksiä?


      • pekka- kirjoitti:

        Kuvitteletko, että tuo aloituksessa mainittu asia jollain tavalla muuttaisi maan, maailmankaikkeuden, elämän maapallolla tai vaikkapa ihmisen ikää lajina?

        Et kai voi olla noin yksinkertainen?

        Kannattaisiko asioita ensin miettiä, ennen kuin kirjoittaa tänne päättömiä johtopäätöksiä?

        Miettiminen ja arviointikyky eivät ole kreationistien vahvuuksia.....


      • jep jep
        pekka- kirjoitti:

        Kuvitteletko, että tuo aloituksessa mainittu asia jollain tavalla muuttaisi maan, maailmankaikkeuden, elämän maapallolla tai vaikkapa ihmisen ikää lajina?

        Et kai voi olla noin yksinkertainen?

        Kannattaisiko asioita ensin miettiä, ennen kuin kirjoittaa tänne päättömiä johtopäätöksiä?

        olet ilmeisesti uusi kreationismin vastaväitteliä, kun et näytä tietävän että juuri asioiden mietintä estää kreationisminä olon...


      • V.Loco
        Jaakob kirjoitti:

        "Valehteleva jeesuspelle jaakoppi kuvittelee, että biologia ja geologia ovat sama asia"

        Evoluutioteoriaan kuuluu olennaisena osana usko muljardeihin vuosiin, koska ilman sitä koko evoluutioteoria romahtaa ja siten sillä on yhteys myös geologiaan ja tähtitieteeseen.

        Geologiasta sinä ymmärrät yhtä paljon kuin virtsahebo piljardin peluusta..

        "Evoluutioteoriaan kuuluu olennaisena osana usko muljardeihin vuosiin, koska ilman sitä koko evoluutioteoria romahtaa ja siten sillä on yhteys myös geologiaan ja tähtitieteeseen. "

        Geologia perustuu faktoihin eikä johonkin uskoon,maaperän vajoaminen/nousu pystytään selvästi havainnoimaan (mitä suurempi alue sen parempi) ja aikajana menee helposti vaikkapa 2 miljardin vuoden paremmalle puolelle..

        Supertehokkaat tietokoneet laskevat miten esim. malmio on ollut sijoittuneena maaperään vaikkapa n.miljardi vuotta sitten ja mitä mahdollisesti on ennustettavissa vaikka miljoonan vuoden päästä.

        Olen ollut tarkkailemassa ja laatimassa speksejä eli muuttujia eri ohjelmille (3D)

        Esimerkki: Liki neljä vuotta (kenttä) tutkimuksen alla ollut alue syötetään superille ja speksejä säädetään,alkutilanteen pitäisi kuvastaa tilannetta 2,1 miljardia vuotta sitten..Jo muutaman tunnin päästä havaitsimme ihmetykseksemme 3D mallissa jotain perin tuttua,ei tarvitse kuin katsoa ikkunasta ulos ja verrata vuorijonoa screenissä olevaan kuvaan..Lähestulkoon sama maisema..

        Muutaman tuhat v.vanhat tarustot ja taikahommat jäivät pronssille,jälleen kerran,miljardien vuosien todistusvoima on murskaava,seurataan loogista kaavaa.Piste.


    • Tästä on taidettu käydä suukopua joskus ennenkin. Oliko tuo "tietyissä oloissa" jollekin krealle ylivoimaisen vaikea käsittää?

      • ptähh

        Missä "tietyissä oloissa"?
        Taidan vaan valehella?


    • Tässähän se:

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9537469

      Vuoden vanhoja juttuja ei kannata nostaa esille, Jaakob ja kumppanit, ei edes kahden vuoden, koska meillä evokeilla muisti ulottuu mainiosti sinne saakka. Etsikää mieluummin jokin viidenkymmenen vuoden takainen juttu ja riemastelkaa sillä.

      • >>Etsikää mieluummin jokin viidenkymmenen vuoden takainen juttu ja riemastelkaa sillä.


      • 25
        illuminatus kirjoitti:

        >>Etsikää mieluummin jokin viidenkymmenen vuoden takainen juttu ja riemastelkaa sillä.

        Mites viestisi liittyi avausviestin puheenaiheeseen?


    • asianharrastaja

      Intosi todistella käy pahasti totuuden päälle.

      "..kultasuonen kehittyminen, jonka evolutionistit ovat väittäneen kestäneen miljoonia vuosia."

      Evoluutiosta puhuvat eivät sano sanaakaan kultasuonista, koska niitä tutkii geologia. Se taas ei väitä, että malmisuonen synty kestää aina miljoonia vuosia.

      Tieteen kuvalehden otsikot eivät ole tiedettä, vaan markkinointia.

    • En tiedä miksi edes vaivaudun kommentoimaan näin selvään typeryyteen, mutta olkoon nyt tämän kerran...

      "TIETYISSÄ OLOSUHTEISSA kultapitoinen neste voi nousta lähelle maanpintaa ja muodostaa kallioon esiintymän päivien tai jopa tuntien kuluessa. Tuore tutkimus kumoaa geologien aiemman käsityksen siitä, että malmisuonien synty kestää AINA miljoonia vuosia."

      Joten, kreationisteista sellainen tutkimustulos että joissain tietyissä (ja harvinaisissa) olosuhteissa ei tarvitakaan miljoonia vuosia jonkin asian tapahtumiseen on tulkittava siten että nämä tietyt olosuhteet olsisivat se ainoa tapa jolla asiat ovat tapahtuneet ja että heidän tekemänsä (epäloogiset) tulkinnat ovat totuudenmukaisempia kuin samojen tiedemiesten tulokset miljooneista ja miljardeista vuosista...

      Ja nämä kreationistit vielä ihmettelevät miksi heille nauretaan.

      • asianharrastaja

        Tälle olen antanut nimeksi kierrelogiikka (jos asia joskus tapahtuu tietyllä tavalla, se tapahtuu aina sillä tavalla). Sitä täydentää seebralogiikka (ellei asia ole musta, niin se on väistämättä valkoinen). Näiden lajien "luova" yhdistely on hyvin tavallista kreationisisessa argumentoinnissa.


    • Taisi tämäkin Jaakobin aloitus vaan olla niin sanottu pulu shakkilaudalla.

      Laitetaan aloitus joka muka on olevinaan niin pätevä että se on todiste siitä että "Tiede kumoaa evoluutioteoriaa!", mutta kun tämän tekstin sisältöä kritisoidaan ei Jaakobilla riitä rahkeita kommentoida tähän, vaan välittämättä siitä että hänen argumenttinsa on (jälleen kerran) osoitettu typeriksi, hän menee ja etsii toista aivan yhtä onnetonta tekstin pätkää joka on olevinaan jonkinlainen todiste hänen kreationisminsa puolesta...

      Taitaa vaan olla niin että Jaakob kyllä osaa etsiä mielipiteitä ja kommentteja jotka tukevat hänen maailmankuvaansa, mutta hän ei osaa näitä mitenkään pätevästi puolustaa.

    • viisas mies

      KrEaTiOnIsMi On AbSoLuUtTiSeStI ToTtA, EiKä SiLlE VoI KuKaAn YhTäÄn MiTäÄn!!!!!!!!!!!!!

      HALLELUUUUUJJJAAAAAAAAAAHHHHHHHHHHHHHHHHH!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • Hulluja nuo uskikset

      Olet säälittävä höpöttäjä. Toisessa keskustelussa yrität kuitata tuhannet geologiset tutkimukset, jotka kumoavat vedenpaisumuksen toteamalla, että "siinä näkee, miten epäluotettavaa tiede on."

      Sitten kun tarkoitushakuisella väärinymmärtämisellä saat jonkun tieteen tuloksen muka tukemaan harhojasi, niin heti olet valmis ratsastamaan tieteen arvovallalla.

      Käsitätkö, että tällainen murentaa täydellisesti höpinöidesi uskottavuuden, jos niillä sellaista on ikinä ollutkaan,

    • Nniiin? Ja ilmeisesti vastaavan prosessin seurauksena voi syntyä myös muidenkin metallien vastaavia esiintymiä? Maapallon sulasta vaipasta voi nousta kuoreen myös nopeaan tahtiin metalliesiintymiä. Eikös se ollut tämän uutisen pointti?

      Entäs oleko koskaan miettinyt sitä prosessia mistä se kulta maankuoreen on päätynyt? Ja mistä se kulta on syntynyt?

      Vai onko tavoitteesi mustan huumorin keinoin karrikoida uskonnon ja todellisuuden sekoittamisesta seuraavaa mielipuolisuutta?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      559
      1888
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      917
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      90
      912
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      816
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      739
    6. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      737
    7. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      68
      705
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      658
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      543
    Aihe