Että mitä niin kamalaa siinä on jos saa pakit. Oli joitain tosi sitkeitä yrittäjiä, jotka sanoi että ollaan kavereita ja sitten jos kehittyy jotain, niin kehittyy. Jossain vaiheessa sitten sanoin, etten ole kiinnostunut siinä mielessä niin lakkasivat puhumasta minulle kokonaan. Olin niin tollo että kuvittelin innoissani saaneeni uusia kavereita, mutta sinne ne hävisi kun sanoin etten ole kiinnostunut ja suhtautuivat vihaisesti myöhemmin. Ihmettelin aina tuota suhtautumista kovasti.
Sitten olin 16v, liikuskeltiin yhden pojan kanssa ja välillä pussailtiin. Se oli tavallaan kiellettyä ja jännää, koska olimme salaa hieman enemmän kun kavereita, koska sen pojan kaveri oli kuulemma minuun ihastunut ja olisi raivostunut jos olisi nähnyt. Sitten yhtenä iltana tuli vain viesti että tämä ei voi jatkua enää. Silloin tajusin ekan kerran mille pakit tuntuu.
Sitten hieman myöhemmin, tutustuin 19-vuotiaaseen "poikaan". Mutta molemmilla oli niin huono tilanne, ettei meistä mitään olisi voinut tulla.
Puhuttiin kuitenkin yhteisestä tulevaisuudesta että sitten kun asiat on paremmin, yritetään. Yhden illan vieton aikana hän kuitenkin halasi ja sanoi haluavansa olla vain kavereita. Silloin sai pidätellä ettei ala heti siinä rääkymään.
No, sitten kiinnostuinkin tytöistä ja se oli sitten tarina erikseen tähän väliin..
21-vuotiaana minulle kävi niin että ihastuin omaan miespuoliseen kaveriini. Kaikki oli siis alusta alkaen ollut kaveruutta ja oli nimenomaan painotettu että vain kavereita. Luulen että ihastuminen johtui siitä että maailmani oli tuolloin niin suppea, koska olimme aivan erillaiset. Kärvistelin melko kauan kunnes tunnustin ja tottakai se sitten vastasi että ei ole kiinnostunut ja haluaa jatkaa vaan kavereina. paska fiilis jäi kummallekin, koska ystävyys oli nyt saanut kolhun kun menin tunnustamaan.
Mutta myöhemmin 21-vuotiaana tapasin sitten netin kautta nykyisen avokkini.
Minä nimittäisin häntä YTM:mäksi, mutta hän sanoo olevansa ATM. Olemme kummatkin seuranneet pasltaa ja välillä naureskelemme ja väittelemme mikä kumpainenkin on. Itsekkin olen omasta mielestäni ATN, hänestä KTN tai YTN.
Tarinan opetus oli varmaan että ottakaa kumppani, jonka kanssa voi väitellä tasoista.. Ei kun joo, sehän se oli että ihan teininaisena ei voi vielä tajuta mille pakit tuntuu!
Teininaisena en koskaan ymmärtänyt
13
268
Vastaukset 13
- nainen23v_
Kävin peukuttamassa alaspäin sun juttua beibe ;) Hihii, nyt mulla on omasta toimesta - 3 ! :)
- buuuuuuuuuuuuuuuuuuu
Mikä vitun teininainen?! Sama kuin sanoisi lapsiaikuinen tai huoraneitsyt. Viitsinyt edes lukea kirjoitustasi. Tasan varmuudella samaa paskaa kuin tuo teininainen sanakin. Aloitus ei tasan varmaan ole naisen käsialaa, kun käyttää tuota palstapedareitten teininainen sanaa..
- "Asian" ajaja
Teininainen on vain lakitekninen termi, jolla erotetaan panoluvalliset 16-19 -vuotiaat naiset panokiellossa olevista alle 16-vuotiaista.
- nainen23v_
No hei tyttö, et se sinäkään kovin nätisti naiseksi kirjoita :) Olen se sama joka oli muutaman vuoden taaksepäin täällä nainen21v minkä varmaan jotkut muistaa.
- Nainen 34
Menkääs nyt papparaiset teininaistenne kanssa ottamaan ne aamulääkkeet, jos on jäänyt ottamatta! (En lukenut myöskään kirjoitusta)
Veikkaisin, että aika moni teinityttö ei halua itseään kutsuttavan teininaiseksi, jos katugallup tehtäisi, koska nuoruus on ihanaa mahdollisuuksineen ja töppäilyineen, eikä siihen tarvita kenenkään "aikuisen" kiinnostumista. - pakkeja saanut
Pointti on varmasti se että ymmärtää ettei tunne ole molemminpuolista.
- Nainen 34
No niin varmaankin. Muistan kuinka olin ihastunut 14-vuotiaana miespuoliseen, perheelliseen musiikinopettajaani. Olin hänen "lempioppilaitansa", koska hän järkkäsi minulle pianotunteja huomatessaan, että olin musikaalinen tapaus. Minulla oli absoluuttinen sävelkorva ja pystyin soittamaan puhtaasti kaikenlaista ilman nuotteja .
Pianotunnit pistin kuitenkin läskiksi, koska en halunnut jatkaa opintoja tuntemusteni vuoksi. Mitään seksuaalisuuteen vivahtavaakaan ei koskaan tapahtunut, mutta tunsin vain opettajan tulevan liian lähelle teinitytön maailmaani. Hyvällä ja lämmöllä minä tätä opettajaa kuitenkin muistelen. :)
Niin, juuri tämän vuoksi pitää olla objektiivisia mittoja näille tasoille.
Karkeita suuntaa antavia ominaisuuksia:
YTN - kaunis, hoikka, pitkä, maisterin tutkinto (harvoin AMK), tienaa hyvin
KTN - tavallisen näköinen, normaalipainoinen, maisterin tutkinto, tai AMK.
ATN - ruma, ehkä lihavakin, ammattikoulu/lukio, tupakoi, juo paljon.
Kaikki rumat naiset ovat automaattisesti ATN:iä, riippumatta koulutuksesta ja tuloista.
Näihin tasoihin voi sitten luoda lisää tasoja, jos tarkkuutta halutaan lisää:
YYTN - ylempi ylemmäntason nainen
KYTN - keskinkertainen ylemmäntason nainen
AYTN . alempi ylemmäntason nainen
YKTN - ylempi keskitason nainen
KKTN - keskinkertainen keskitason nainen
AKTN - alempi keskitason nainen
YATN - ylempi alemmantason nainen
KATN - keskinkertainen alemman tason nainen
AATN - alempi alemmantason nainen
Näillä pärjää jo pitkälle. Tosin en luota arvostelukykyynne. Eli minut tulisi tavata henkilökohtaisesti, että voisin antaa painavan lausunnon, jos luokitus kiinnostaa. Tällaisia luokituksia näkee myös sosiaaliluokissa, eli lower lower class, ja upper middle class, jne.- ljalsjös
Miten hampaiden kasvatus edistyy?
- :D
Erittelyn kingi! Erittäin ja läjittäin..
Ps. yllä lampaiden kasvatus? eli onks siinä typo.. - nainen23v_
No minä olen hoikka ja pitkähkö, 168cm. Pitkät hiukset ja kauniiksi kehuttu.
En tupakoi (nuorempana kyllä, parikymppisenä loppui), alkoholinkäyttö hallinnassa. Koulutus ammattikoulu. Joskus saatan vielä opiskella, mutta se ei ole lähitulevaisuuden juttu. Myös yrittäjyyttä on avokin kanssa mietitty yhdessä. Henk. koht en lähde tapaamaan kun olen varattu, mutta tuosta voi päätellä jotain.
Itse sanoisin YATN, asiasta saa kinata. nainen23v_ kirjoitti:
No minä olen hoikka ja pitkähkö, 168cm. Pitkät hiukset ja kauniiksi kehuttu.
En tupakoi (nuorempana kyllä, parikymppisenä loppui), alkoholinkäyttö hallinnassa. Koulutus ammattikoulu. Joskus saatan vielä opiskella, mutta se ei ole lähitulevaisuuden juttu. Myös yrittäjyyttä on avokin kanssa mietitty yhdessä. Henk. koht en lähde tapaamaan kun olen varattu, mutta tuosta voi päätellä jotain.
Itse sanoisin YATN, asiasta saa kinata."Itse sanoisin YATN, asiasta saa kinata."
Luulisin, että selvästi paremmasta on tässä kyse. Naiset voivat olla tyhmiä, ja koulutuskin puutteellista, mutta jos ulkonäkö on kohdallaan, niin ampaistaan jo korkeammille tasoille. YATN on mielestäni lokero, johon voi laittaa vaikka rumat tai lihavat maisterinaiset (jotka varmaan luulevat olevansa ylintä kastia).
Olen myös saanut maisterin tutkinnosta melkoisen huonon kuvan, kun naisvaltaiset alat ovat sitä hömppää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran77798Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?145770- 57666
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47654Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25653Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46634- 44597
- 31531
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä27521Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20513Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27506- 6476
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee403468Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭77445- 30436
Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363420En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39404Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.28398- 36392
Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä
Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole3390