"Islamisaatio"

non capisco

Perustelkaa lyhyesti, miksi vastustatte "islamisaatiota" ja suomalaisten islam-kääntymyksiä pois kristinuskosta ja ateismista. Eikö ole helpompaa, jos yhteiskunnassa noudatettavat lait perustuvat ylhäältä annettuun, muuttumattomaan ja katoamattomaan totuuteen, eivätkä ihmisten ailahtelevaisiin mielenliikkeisiin (ts. mielivaltaan)? Väitättekö todella, että esimerkiksi alkoholista ja sianlihasta luopuminen sekä säännöllinen rukoilu ovat ihmiskunnan kehityksen tiellä?

28

188

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SamiA

      ”Perustelkaa lyhyesti, miksi vastustatte "islamisaatiota" ja suomalaisten islam-kääntymyksiä pois kristinuskosta”

      Tuollaista tuskin kukaan vastustaa; enneminkin islamin uskoon kääntymiseen kannustetaan. Suomessa vastustetaan vain kristinuskoa, ei islamia.

      Väitättekö todella, että esimerkiksi alkoholista ja sianlihasta luopuminen sekä säännöllinen rukoilu ovat ihmiskunnan kehityksen tiellä?”

      En nyt tuollaista suoranaisesti väittäisi.
      Väitän kuitenkin, että sianlihan syömättä jättäminen, alkoholista luopuminen ja rukoilu eivät tarkoita kehitystä tai paremmaksi tulemista. Jos tarkoittavat, niin islam on kehitysoppi.

      • Hieman eri asia olla sitä mieltä, että teillä teisteillä on oikeus hihhuloida kunhan että muita vahingoita, kuin olla vastustamatta teokratiaa.

        Suomessa vastustetaan enemmän kristinuskoa, sillä sillä on valta-asema. Homman nimi muuttuu kun asetelma alkaa muuttumaan. Ihan takuu varmasti.
        Islamin asema Suomessa on minimaalinen. Muslimien hihhulointiin ei törmää kovin usein, krisselien hihhulointiin lähes kokoajan.

    • "Eikö ole helpompaa, jos yhteiskunnassa noudatettavat lait perustuvat ylhäältä annettuun, muuttumattomaan ja katoamattomaan totuuteen, eivätkä ihmisten ailahtelevaisiin mielenliikkeisiin (ts. mielivaltaan)? "

      Valitettavasti sinä et edes puhu totuudesta, vaan uskonnosta. Islamilainen teokratia on ihan yhtä huono idea kuin kristillinen teokratia. Tämän voimme todeta niistä valtioista, joissa on mielivaltainen moraaliin mitenkään liittymätöm sharia-laki vallalla.

      Kyllä uskonnot ovat aina olleet ihmiskunnan kehityksen tiellä.

      • SamiA

        ”Suomessa vastustetaan enemmän kristinuskoa, sillä sillä on valta-asema.”

        Mitenhän tuo kristinuskon tai kristittyjen valta näkyy päätöksenteossa? Enneminkin on niin, että päättäjät eivät enää kuuntele kristittyjä, vaikka keräisimme 500 000 nimeä adressiin, jolla vastustetaan sukupuolineutraalia avioliittoa, niin ei se mitään hyödyttäisi. Kristittyjen kohdalla päätöksenteossa kyse on lähinnä ratifioinnista.

        ”Muslimien hihhulointiin ei törmää kovin usein, krisselien hihhulointiin lähes kokoajan.”

        Syy lienee siinä, että muslimeilla ei ole arvoja ja totuuksia, joita he toisivat kuultaviksi. Islam on lähinnä feminismiin ja ateismiin verrannollista. Aktivismia, joka erottaa hyvät ja pahat toisistaan. Kristinuskossa ei ole hyviä ja pahoja, vaan ainoastaan pahoja.

        ”Islamilainen teokratia on ihan yhtä huono idea kuin kristillinen teokratia.”

        Olisi siis alunperinkin pitänyt perustaa Suomi islamin pohjalle, eikä niin kuin tietämättömät isimme tekivät, perustivat Suomen juutalaiskristilliselle pohjalle. Tätä virhettä ilmeisesti nyt korjataan.

        ”Kyllä uskonnot ovat aina olleet ihmiskunnan kehityksen tiellä.”

        Niin minustakin.

      • 2135refd
        SamiA kirjoitti:

        Suomea ei ole perustettu "juutalaiskristilliselle pohjalle" kuin sinunkaltaistesi höperöiden märissä unissa. Kristinusko tuotiin tänne pakolla ja väkivallalla, kuten suunnilleen kaikkialle muuallekin aikanaan. Mikä helvetin pakko täällä on olla ja asua jos maan tavat ovat noin vastenmielisiä? Sinullekin varmasti löytyy paikka, jossa saat rauhassa, sekularisoitumisen häiritsemättä, olla minkälainen haluat. Mielipiteistäsi päätellen se ei ole Suomi, joten move on.

      • SamiA kirjoitti:

        ”Suomessa vastustetaan enemmän kristinuskoa, sillä sillä on valta-asema.”

        Mitenhän tuo kristinuskon tai kristittyjen valta näkyy päätöksenteossa? Enneminkin on niin, että päättäjät eivät enää kuuntele kristittyjä, vaikka keräisimme 500 000 nimeä adressiin, jolla vastustetaan sukupuolineutraalia avioliittoa, niin ei se mitään hyödyttäisi. Kristittyjen kohdalla päätöksenteossa kyse on lähinnä ratifioinnista.

        ”Muslimien hihhulointiin ei törmää kovin usein, krisselien hihhulointiin lähes kokoajan.”

        Syy lienee siinä, että muslimeilla ei ole arvoja ja totuuksia, joita he toisivat kuultaviksi. Islam on lähinnä feminismiin ja ateismiin verrannollista. Aktivismia, joka erottaa hyvät ja pahat toisistaan. Kristinuskossa ei ole hyviä ja pahoja, vaan ainoastaan pahoja.

        ”Islamilainen teokratia on ihan yhtä huono idea kuin kristillinen teokratia.”

        Olisi siis alunperinkin pitänyt perustaa Suomi islamin pohjalle, eikä niin kuin tietämättömät isimme tekivät, perustivat Suomen juutalaiskristilliselle pohjalle. Tätä virhettä ilmeisesti nyt korjataan.

        ”Kyllä uskonnot ovat aina olleet ihmiskunnan kehityksen tiellä.”

        Niin minustakin.

        Suurinosa suomalaisista on kristittyjä mutta eivät homofoobikkoja. Suurin osa päättäjistäkin on kristittyjä ja osa jopa ainoita oikeita ihmisoikeuksien vastustajia kuten sinäkin.

        "Syy lienee siinä, että muslimeilla ei ole arvoja ja totuuksia, joita he toisivat kuultaviksi"

        Kyllä heillä on niitä yhtä paljon kuin sinunkin uskonnollasi. Kyllä muslimi hihhulitkin riehuu mutta eivät riehu Suomessa usein.

        "Olisi siis alunperinkin pitänyt perustaa Suomi islamin pohjalle, eikä niin kuin tietämättömät isimme tekivät, perustivat Suomen juutalaiskristilliselle pohjalle. Tätä virhettä ilmeisesti nyt korjataan. "

        Nyt kyllä tuli paksua tuubaa taas. Siis mitä? Ensinnäkään Suomea ei olla perustettu juutalaiskristilliselle pohjalle ja toisekseen KUMPIKIN on yhtä paska idea.

        "”Kyllä uskonnot ovat aina olleet ihmiskunnan kehityksen tiellä.”

        Niin minustakin. "

        LOL

      • SamiA
        gloriana_demeter kirjoitti:

        ”"Syy lienee siinä, että muslimeilla ei ole arvoja ja totuuksia, joita he toisivat kuultaviksi"”

        ”Kyllä heillä on niitä yhtä paljon kuin sinunkin uskonnollasi. Kyllä muslimi hihhulitkin riehuu mutta eivät riehu Suomessa usein.”

        Olisi mukava tietää, että mitä nämä mahdolliset islamin arvot ja totuudet ovat?

        ”Suomea ei olla perustettu juutalaiskristilliselle pohjalle”

        Mille pohjalle se sitten on perustettu?

      • -

        "Olisi mukava tietää, että mitä nämä mahdolliset islamin arvot ja totuudet ovat?"

        Suunnilleen samat kuin kristinuskoss, noin yleisesti ottaen. Samaa Abrahamilaista peruahan molemmat ovat.

        "Mille pohjalle se sitten on perustettu?"

        Tarkoitatko Suomea nykyisenmuotoisena itsenäisenä valtiona vai paljon vanhempaa perua olevana maaplänttinä? Vai jonain muuna?

      • SamiA kirjoitti:

        ”"Syy lienee siinä, että muslimeilla ei ole arvoja ja totuuksia, joita he toisivat kuultaviksi"”

        ”Kyllä heillä on niitä yhtä paljon kuin sinunkin uskonnollasi. Kyllä muslimi hihhulitkin riehuu mutta eivät riehu Suomessa usein.”

        Olisi mukava tietää, että mitä nämä mahdolliset islamin arvot ja totuudet ovat?

        ”Suomea ei olla perustettu juutalaiskristilliselle pohjalle”

        Mille pohjalle se sitten on perustettu?

        "Olisi mukava tietää, että mitä nämä mahdolliset islamin arvot ja totuudet ovat? "

        hehheh...niin niillä on niitä yhtä paljon kuin teillä, eli ei ole.

        "Mille pohjalle se sitten on perustettu? "

        No ennen kuin juutalaiskristillisyydestä oli täällä tietoakaan, niin aika pakanameiningillä taisi mennä.

    • Paraxxx

      alkoholista ja sianlihasta luopuminen ovat ihmisen omia mielenliikkeitä ja ensimmäinen toki terveellinen vaihtoehto. Kaikenlaisten nautojen sotkeminen
      pyhinä eläimina tai kiinalaisten kissojen tuijottelu ovat ihmisten tapa pyhittää
      ja kanavoida jumalallisuus arkipäiväiseen formaattiin. Ne ovat kulttuurien eli ihmisten tulosta. Islam on tänä päivänä pitkälti siihen uskovien luomaa valtaa muihin uskontoihin nähden, ei harrasta ja seesteistä uskoa Jumalaan

      • SamiA

        ”Kaikenlaisten nautojen sotkeminen
        pyhinä eläimina tai kiinalaisten kissojen tuijottelu ovat ihmisten tapa pyhittää
        ja kanavoida jumalallisuus arkipäiväiseen formaattiin.”

        Yhtä hyvin lihan syömättä jättäminen on nykypäivän tapa pysyä puhtaana tai sitten se on arvopohja, jollekin ideologialle.
        Itse ajattelen niin, että ihminen pakenee syyllisyyttä ja uskoo ruokavaliolla olevan puhdistavia vaikutuksia.

        Kristinuskossa saa syödä mitä tahansa, kunhan ei loukkaa veljeään, joka ei omantuntonsa tähden voi syödä mitä tahansa.
        Kristinuskossa se, mikä menee suusta sisään, ei saastuta ihmistä, vaan se mikä tulee suusta ulos, saastuttaa ihmisen.

        paastoaminen on erotettava ainoaksi oikeaksi puhdistavaksi riitiksi sekä fysiologisilta vaikutuksiltaan, että ihmisen henkisenä olentona olevan tietoisuuden ja todellisuuden kokemuksen selventämiseksi. Monissa uskonnoissa paastoaminen tarkoittaa henkistä puhdistautumista ja sillä on myös vankka pohja. Erilaisista ruokavalioista kieltäytyminen taas on uskontojen sanelemaa taikauskoa tai muoti- ilmiö, kuten karppaus. Ihminen pakenee syyllisyyttä ja todellisuutta monin eri keinoin, kuitenkin enimmäkseen huumaamalla itsensä

      • SamiA
        Paraxxx kirjoitti:

        ”paastoaminen on erotettava ainoaksi oikeaksi puhdistavaksi riitiksi”

        En tuohonkaan usko. Paastoaminen ei puhdista ihmistä. Uskon kuitenkin henkiseen paastoon, jossa ihminen antaa ajastaa osan Jumalalle. Oikea paasto voisi olla sitä, että antaa koko elämänsä Jeesukselle.

      • 1000sanaa1totuus
        SamiA kirjoitti:

        ”Kaikenlaisten nautojen sotkeminen
        pyhinä eläimina tai kiinalaisten kissojen tuijottelu ovat ihmisten tapa pyhittää
        ja kanavoida jumalallisuus arkipäiväiseen formaattiin.”

        Yhtä hyvin lihan syömättä jättäminen on nykypäivän tapa pysyä puhtaana tai sitten se on arvopohja, jollekin ideologialle.
        Itse ajattelen niin, että ihminen pakenee syyllisyyttä ja uskoo ruokavaliolla olevan puhdistavia vaikutuksia.

        Kristinuskossa saa syödä mitä tahansa, kunhan ei loukkaa veljeään, joka ei omantuntonsa tähden voi syödä mitä tahansa.
        Kristinuskossa se, mikä menee suusta sisään, ei saastuta ihmistä, vaan se mikä tulee suusta ulos, saastuttaa ihmisen.

        "Kristinuskossa se, mikä menee suusta sisään, ei saastuta ihmistä, vaan se mikä tulee suusta ulos, saastuttaa ihmisen."

        Eli kristinuskon ja omien sanojesi mukaan, olet saastaisista saastaisin.

      • xxxb
        SamiA kirjoitti:

        ”paastoaminen on erotettava ainoaksi oikeaksi puhdistavaksi riitiksi”

        En tuohonkaan usko. Paastoaminen ei puhdista ihmistä. Uskon kuitenkin henkiseen paastoon, jossa ihminen antaa ajastaa osan Jumalalle. Oikea paasto voisi olla sitä, että antaa koko elämänsä Jeesukselle.

        Ihmiset keräävät henkiset energiansa ja tasapainon muidenkin profeetoiden välityksellä. Elämme monikulttuurisessa hiekanjyvässä jossa jokainen löytää väylät henkiseen tasapainoon ja jossa kaiken lähtökohta on usko. Skeptisyys esim. paastoamiseen ja sen samanaikainen harjoittaminen eivät toimi puhdistavana energiana

      • SamiA
        1000sanaa1totuus kirjoitti:

        "Kristinuskossa se, mikä menee suusta sisään, ei saastuta ihmistä, vaan se mikä tulee suusta ulos, saastuttaa ihmisen."

        Eli kristinuskon ja omien sanojesi mukaan, olet saastaisista saastaisin.

        "Eli kristinuskon ja omien sanojesi mukaan, olet saastaisista saastaisin. "

        Alat päästä jyvälle. Olen maailman syntisin ihminen.

      • Sokea kana etc.?
        SamiA kirjoitti:

        "Eli kristinuskon ja omien sanojesi mukaan, olet saastaisista saastaisin. "

        Alat päästä jyvälle. Olen maailman syntisin ihminen.

        Mutta muistapa jälleen kerran, arvon datanomi, että kaikki eivät - onneksi - ole kaltaisiasi.

      • 1000sanaa1totuus
        SamiA kirjoitti:

        "Eli kristinuskon ja omien sanojesi mukaan, olet saastaisista saastaisin. "

        Alat päästä jyvälle. Olen maailman syntisin ihminen.

        Oletko ylpeä syntisyydestäsi? Et ainakaan näytä olevan moksiskaan asian tiimoilta - valehtelet minkä kerkeät, olet täynnä ihmisvihaa ja ylimielisyyttä...

        Miltä tuntuu tietää, että kuka tahansa ateisti on parempi ihminen kuin sä? Sähän jo myönsit tämän asian, kun totesit olevasi maailman syntisin ihminen.

    • erik.goebbels

      Islam on vahingollinen ideologia, johon sisältyy vanhentuneita moraalisääntöjä kuten monissa muissakin uskonnoissa, se vastustaa ihmiskunnan kehitystä ja tekee ihmisistä valitettavan useissa tapauksissa jopa barbaarisia.

      Islam tuo mukanaan ääri-ilmiöitä, kuten naisten oikeuksien polkeminen, väkivaltaisuudet ja vääräuskoisten tapot.
      Näistä on nähty kaikkialla esimerkkejä. Esimerkiksi Theo Van Goghin murha.
      Islamiin kuuluu myös sananvapauden rajoitus ja pahimmassa tapauksessa islamin vastustajia on jopa kivitetty kuoliaaksi.

      Näin ollen ei kiitos.
      On toki maltillisiakin muslimeja, ei sillä mutta ääri-ilmiöitä joutuu näkemään liian usein.

      • SamiA

        ”Islam tuo mukanaan ääri-ilmiöitä, kuten naisten oikeuksien polkeminen”

        Islamin toppuuttelemiseen ei kuitenkaan käytetä feminismiä.
        Feminismissä Raamatun mukainen miehen ja naisen välinen avioliitto sortaa ja alistaa naista. Ei ole mitenkään tavatonta, että feminismi vaikenee islamin kohdalla, vaikka islam – ainakin minun mielestä – syrjii ja sortaa naista.

        Niin syrjiikin mutta muu osa tekstiäsi olikin taas täyttä tuubaa.

      • 13*13

        Tuntuu löytyvän kristityistäkin näitä väkivaltaan ja vääräuskoisten tappoihin taipuvaisia, tai ainakin niitä jotka moista haluavat.

        Lestadiolaisten palstalla nimimerkki Fered hekumoi tällaisella ja toinen nimimerkki kannattaa. Lestadiolaisia molemmat.

        Ette usko? Katsokaa itse Feredin viesti 8.1.2012 21:31 tästä ketjusta:

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10365349

    • Koska islam *spit* on keskiajalle jämähtänyt väkivaltauskonto.

      Tarpeeksi selkeää?

    • Olen ateisti. En kannata mitään uskontoja. Jokaisen ihmisen henkilökohtainen vakaumus on hänen oma asiansa, jonka vastustaminen ei kuulu minulle. Hölmöjä tai huijattujahan kaikki uskovaiset minun mielestäni ovat, ihan sama mikä suuntaus. Jos joku hurahtaa islamiin, se olisi hurahtanut kumminkin johonkin muuhun. Ateisteista ei islaminuskoisia kylläkään tule...

    • 1000sanaa1totuus

      Vastustan pakotettua islamisaatiota. Jos yksilö päättää kääntyä muslimiksi, se olkoon hänen perustuslaillinen oikeutensa. Sen sijaan, kenellekään ei ole oikeutta pakottaa ketään muuta muslimiksi.

      "Eikö ole helpompaa, jos yhteiskunnassa noudatettavat lait perustuvat ylhäältä annettuun, muuttumattomaan ja katoamattomaan totuuteen, eivätkä ihmisten ailahtelevaisiin mielenliikkeisiin (ts. mielivaltaan)?"

      Totta kai olisi, mutta kun tällaista totuutta ei ole, väittäkööt islam tai muut huru-uskonnot mitä tahansa.

      "Väitättekö todella, että esimerkiksi alkoholista ja sianlihasta luopuminen sekä säännöllinen rukoilu ovat ihmiskunnan kehityksen tiellä?"

      Vastakysymys: Väitätkö sä todella, että alkoholista ja sianlihasta luopuminen sekä säännölliseen rukoiluun pakottaminen parantaisi ihmiskuntaa? Kuten taas, jos yksilö haluaa luopua alkoholista ja sianlihasta sekä rukoilla säännöllisesti, se on hänen oikeutensa. Ketään ei saa pakottaa luopumaan laillisista tuotteista (alkoholia ja sianlihaa voi nauttia kohtuudella) tai osallistumaan uskonnolliseen riitteihin vastoin tämän tahtoa.

      Teokratia kuuluu menneisyyteen. Papisto on yhtä altis korruptiolle ja mielivallalle kuin mikä tahansa muu diktatuurin muoto. Olisitko valmiina kaatamaan islamilaisen teokratian, jos sitä ohjaava papisto osoittautuisi korruptoituneeksi ja mielivaltaiseksi?

      ps. Älä kuuntele SamiA:ta, hän kärsii vainoharhoista ja megalomaniasta.

    • manna gryn

      islam on itseasiassa binäärinen järjestelmä ja siten sinänsä sopiva tietoyhteiskuntaan. koraanin ja hadithien säännöstö jakaa kaiken kiellettyyn ja sallittuun, halal ja haraam.

      koska suomalaiset ovat varsin yksioikoista kansaa, niin tällainen selväpiirteinen systeemi olisi ihan hyväkin juttu.

      • Profeetta-M

        Me Iraniin, elä siellä vuosikymmen ja sano sen jälkeen vakavalla naamalla että islamilainen teokratia on hyvä hallintomuoto.

      • Profeetta-M kirjoitti:

        Me Iraniin, elä siellä vuosikymmen ja sano sen jälkeen vakavalla naamalla että islamilainen teokratia on hyvä hallintomuoto.

        joillekin ironia ja sarkasmi eivät ole tuttuja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      63
      6141
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      81
      3766
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2801
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      2310
    5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      42
      2221
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1863
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1689
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      85
      1302
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1246
    10. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      30
      1226
    Aihe