TV1 perjantaina 17.2. klo 23.40 - 01.25
Oscar-palkittu dokumenttielokuva Sisäpiirin homma (Inside Job) kertoo systemaattisesta korruptiosta, joka vuonna 2008 ajoi Yhdysvallat koko maailmaa vavisuttaneeseen talouskriisiin.
Laman vuoksi miljoonat ihmiset menettivät työnsä, säästönsä ja jopa kotinsa.
Dokumentissa vaaditaan syyllisiä tilille, ja katseet kääntyvät myös Yhdysvaltain nykyhallintoa kohti. Millaisin toimenpitein lamasta on koetettu nousta?
Dokumentti alkaa esimerkillä Islannista ja etenee käsittelemään talouskriisiä Yhdysvalloissa. Miten kupla oikein syntyi, ja mitä tapahtui, kun pankit sitten romahtivat ja useat suuryritykset joutuivat selvitystilaan?
Kertojaäänenä toimii näyttelijä Matt Damon.
Ohjaus: Charles Ferguson, 2010.
Dokumentti on esitetty aikaisemmin YLE TV2:ssa lokakuussa 2011.
http://tv1.yle.fi/juttuarkisto/dokumentit/sisapiirin-homma
TV1 klo 23.40: Sisäpiirin homma
Inside job
3
101
Vastaukset
- Päivänvaloon:
Pääoma on kaapannut yhteiskunnan palvelemaan etujaan. Ihmiset ovat vain rattaita tässä kvartaalituloksien jahtaamisessa, ja valtakuntien resurssien häikäilemättömässä ryöstämisessä.
- ylös...
ylös
Voisihan tuon tietysti esittää vähän myöhemmin, kun on lapsille sopimatonta katseltavaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad591105- 42861
- 51641
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että315627Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän114604- 51598
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38595- 93590
- 56554
- 65514