Miten tulkitsette seuraavanlaisen kirjoituksen:
.. ja venäläiset joutuvat suuren tappion kärsittyään palaamaan takaisin huomattavasti pienentyneelle Venäjälle, jossa sisällissota mullistaa taas kaiken. Tässä yhteydessä Suomi voi laajeta itään.”
Suomen laajeneminen itään tarkoittaa Suomelle kuuluvan Karjalan palautumista takaisin
osaksi Suomea. Uskon sen tapahtuvan viimeistään v. 2014.
Nyt Piho on antanut täsmentävän lausunnon asiasta:
En ole kirjoittanut uskovani tai olevani varma, että Karjalan palautus tapahtuu v. 2014.
"Karjalan palautuksessa ei ole kyse siitä, tapahtuuko se. Kyse on vain siitä,
milloin se tapahtuu.
Luultavasti viimeistään vuonna 2014. Silloin on kulunut 70 vuotta Karjalan anastuksesta. Päättyisikö Karjalan ja Suomen 70-vuotinen Baabelin vankeus silloin?"
Olen siis sanonut, että Karjalan palautus voi luultavasti tapahtua v. 2014. Sen sanominen ei ole sama asia kuin julistaa asiaa varmana.
Viimeinen lauseenikin oli kysymyslause. En siis tiedä, tapahtuuko Karjalan palautus v. 2014, mutta se on yksi mahdollisuus
Tuokin kuuluu siis vastuuvapauden piiriin jolla Herra Piho vapauttaa itsensä kaikista kotisivuillaan olevien kirjoitusten totuudellisuudesta!
"En voi taata tässä osiossa olevien näkyjen ja profetioiden ehdotonta oikeellisuutta..jne"
Povari Piho se osaa..
10
97
Vastaukset
Povari on viisastunut vähän samaan tapaan kuin jehovan todistajat: kun tarpeeksi monta kertaa tekee toteutumattomilla ennustuksilla itsestään julkisen hölmön, kuka tahansa jolla on normaaleja häpeän ja itsekritiikin tunteita (mutta jäljellä entiset harhanäyt tai valehtelemis- ja pätemisvimma), alkaa sekoittaa erilaisia varaumia, joiden taakse voi vetäytyä kun ennustukset taas kerran menevät pieleen.
Jonkinlaista oppimista siis tapahtuu. Eräs niistä on se, että jos joku tapahtuma on tuleva ennustajan elinaikana, nuo vuodet kuluvat yllättävän nopeasti (vrt. surullisenkuuluisa 1975).
Joten Piho, ei muuta kuin lisää iltasatuja kehiin. Ja muutama "jos" ja "saattaa" väliin. Kyllä se siitä. Valitettavasti vain uskottavuutesi on mennyt jos sitä on koskaan ollutkaan.- Niinpä,
ja pihon kirjoituksissaan antaa omat haaveensa,mielipiteensä ja ennustuksensa toisten kerrottavaksi sopivien linkkien avulla, joten vastuusta voi sillä tavalla vapautua kokonaan.
Ilmeisesti tyhmäkin pää todella oppii virheistään.
Mitä aloituksessa olevaan kirjoitukseen tulee, niin se on tyypillistä pihoa ja väitteitä siitä ettei ole tarkoittanut mitä on kirjoittanut.
"Uskon sen tapahtuvan viimeistään v. 2014."
ja
"En ole kirjoittanut uskovani tai olevani varma, että Karjalan palautus tapahtuu v. 2014. "
ei ole mitään muuta kuin kieroilua ja sanojen vääntelyä. Sinällään se ei ole mitään uutta piholle tai monelle muullekaan uskovaiselle, ja ilmeisesti tapa on jo niin piintynyt ettei herra itse sitä edes huomaa, ja kukapa uskonveli/sisar toistaan ojentaisi.
-Mitä taas pihon häpeän ja itsekritiikin tunteisiin tulee, niin mielestäni niitä ei ole enää vähääkään jäljellä, sillä "paskaa palstoille tuutin täydeltä" tulee jatkuvalla syötöllä ja normaali henkisesti terve ihminen ei niin tekisi.
-Sukunimi "piho" on kirjoitettu tietoisesti pienellä alkukirjaimella.
- -s-
Minusta on ihan turhaa vaahdota Pihon horinoista ihan kuin ne olisivat jollain tavalla merkityksellisiä muutenkin kuin satunnaisena tahattoman komiikan lähteenä. Eihän moista höpöttäjää ota vakavissaan kuin muutama samanlainen höyrypannu.
Mies sattui TV:n homoillan siivellä saamaan pikkuisen julkisuutta ja ratsastaa nyt sillä niin kauan kun hänestä jaksetaan repiä huumoria. - ....
Opettajissa on kyllä kaikenlaista höyrypäätä ollut aina, mutta kyllä minua silti kummastuttaa että Piho on voinut olla opettajana.
Hullu se Jouko on ja nimenomaan suuruudenhullu. Sehän perusti uuden puolueen ja aikoo olla suurin puolue seuraavissa eduskuntavaaleissa.
Tuollaiset jutustelut kertoo sen, että Pihon kontakti reaalimaailmaan on mennyt. Kun ei sitten pääsekään edes yksinään eduskuntaan, niin mitä sitten.
Masentuu ja jojoilee vai alkaa keksimään uutta ennustusta. Saas näkee.- Outo hepputuo Piho
Minkä firman uskovaisia tuo Piho oikein on? Vai onko se jo erotettu kaikista ryhmistä ja joutunut perustamaan yhden miehen jumalopin?
- sertyuio
Outo hepputuo Piho kirjoitti:
Minkä firman uskovaisia tuo Piho oikein on? Vai onko se jo erotettu kaikista ryhmistä ja joutunut perustamaan yhden miehen jumalopin?
Helluntailainen hän on ainakin ollut. En tiedä onko enää.
"Olen vaihtanut kirjani työnimeä. Kirjani uusi nimi on "Outo tie". Alaotsikko "Kamppailuni Jumalan, elämäni naisten ja helluntaiherätyksen kanssa" pysyy samana. Kirjani nimi "Outo tie" tulee Jerusalemissa v. 1981 saamastani profetiasta, jossa minulle sanottiin, että edessäni on outo tie."
http://www.kolumbus.fi/jouko.piho/sivu21c.htm - LookAtYou
sertyuio kirjoitti:
Helluntailainen hän on ainakin ollut. En tiedä onko enää.
"Olen vaihtanut kirjani työnimeä. Kirjani uusi nimi on "Outo tie". Alaotsikko "Kamppailuni Jumalan, elämäni naisten ja helluntaiherätyksen kanssa" pysyy samana. Kirjani nimi "Outo tie" tulee Jerusalemissa v. 1981 saamastani profetiasta, jossa minulle sanottiin, että edessäni on outo tie."
http://www.kolumbus.fi/jouko.piho/sivu21c.htmTaitaa ukko itse olla outo.
"Tuokin kuuluu siis vastuuvapauden piiriin jolla Herra Piho vapauttaa itsensä kaikista kotisivuillaan olevien kirjoitusten totuudellisuudesta!"
Kuten on moni muukin ennustaja puoskari historian aikana tehnyt.>>Viimeinen lauseenikin oli kysymyslause. En siis tiedä, tapahtuuko Karjalan palautus v. 2014, mutta se on yksi mahdollisuus
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944781Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353066Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k522973Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281541Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471189
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.7996Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78991Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52969