Lappalainen hillakateus

marjakin maasta

Eräs lappalainen rouva on ollut ahkera hillanpoimija. Todella kateellinenkin hän on muille poimijoille. Muualta Suomesta ei saisi Lappiin tulla poimimaan hilloja. Ne on tarkoitettu lappalaisille hänen mukaan. Oman miehensä terveydenkin hän pilasi liian rankoilla hillareissuilla. No viinanjuonti saattoi olla osasyy, mutta mies ei enää kykene mihinkään. Rouva pääsi omaishoitajaksi. Rouvan kuitenkin piti saada lomaa omaishoitajan hommasta sen takia että hän pääsisi hillaan. Hillareissut rouva teki autolla satojen kilometrien päähän. Sitten hän myi kaikki poimimansa hillat. Sitä hän ei koskaan ajatellut, että matka- ja bensakulut olivat suuremmat kuin hillanmyynnistä saadut tulot. Että sellaista.

4

178

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tyypillistä toimintaa lapin kestävänkehityksen maakunnissa, mutta kantoihan ne hölmöläisetkin valoa säkillä tupaan, kun ikkuna oli unohtunut rakentaa.

      • viisaita oomme

        No kukapa tollaista ropakantaa sitten uskoo,kuin toi alotusviesti suoltaa. Lapin asukkaat ovat erittäin viisaita ja tarkkoja ,ei net tee tappiohillareissuja esim. Ja kyllähän se periaatteessa onkin niin,että marjat ja hillat kuuluva etupäässä paikallisille,niinkuin metsästysoikeuskin. Nämä junantuomat ne on sitten katkeria,kai ne on epäonnistuneet elämässä ja sen varsiteillä.


    • paskat jää

      puhistaa ne tikut kaikki, tänne jää roskat ja paskat

    • pässinpää

      taijat olla pahimman sortin juoruämmä ja kyttäri kun vahit muitten menoja ja alkokäyntiä.pysy siellä savossa vaan marjassa mokomakin nauta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa

      Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.
      Maailman menoa
      156
      4022
    2. Taisi kolahtaa....

      Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä
      Maailman menoa
      39
      2627
    3. Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit

      mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte
      Maailman menoa
      84
      2072
    4. Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa

      Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli
      Maailman menoa
      77
      1884
    5. Suomi edelleen maailman onnellisin maa

      Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.
      Maailman menoa
      205
      1774
    6. Kyllä mies pakit kestää

      Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n
      Ikävä
      25
      1071
    7. Mikä kaivatussasi

      on eniten yllättänyt?
      Ikävä
      72
      1065
    8. Miksi ajattelet

      että et riittäisi kaivatullesi?
      Ikävä
      62
      763
    9. Milloin olit onnellinen? Miksi?

      Mikä saa sinut onnelliseksi? Suomi on 9. kertaa maailman onnellisin maa. Kuulutko sinä onnellisten suomalaisten joukkoon
      Sinkut
      141
      761
    10. Anniina Valtonen odottaa - Sai 2-vuotiaalta lapseltaan napakan heiton!

      Suosikkimeteorologi Anniina Valtonen elää uutta vaihetta elämässään. Hän on kertonut odottavansa toista lasta. Valtonen
      Suomalaiset julkkikset
      27
      759
    Aihe