Ensimmäisen kerran havahduin kamalaan ajatukseen noin 15-vuotiaana, kun makoilimme isäni kanssa viltillä ja pelkäsin, että vahingoittaisin isääni hedelmäveitsellä, joka lojui viltillä omenan kuorimisen jäljiltä. Kauhistuin ajatusta todella, mutta sen jälkeen sellaisia ei tullut pitkään aikaan.
Nyt kolmekymppisenä veitsien ja saksien pelko on lisääntynyt. Pelkään satuttavani itseäni tai läheisiäni. Odottaessani toista lasta, pelkäsin, että vahingoitan vauvaa silitysraudalla. Nykyään pelkkä teräaseen näkeminen saa minut pelkäämään, että teen sillä jotain kamalaa lapsilleni. Pelkään myös sheivaukseen tarkoitettua höylää, että sohaisen sillä silmääni.
Olen netistä joskus lueskellut, että kyseessä on pakko-oire. Osaisiko joku kertoa tarkemmin miksi kärsin tällaisista oireista? Ennen kaikkea haluaisin tietää miten näistä ajatuksista pääsee eroon. En ole uskaltanut puhua asiasta kenellekään...
Nyt kolmekymppisenä veitsien ja saksien pelko on lisääntynyt. Pelkään satuttavani itseäni tai läheisiäni. Odottaessani toista lasta, pelkäsin, että vahingoitan vauvaa silitysraudalla. Nykyään pelkkä teräaseen näkeminen saa minut pelkäämään, että teen sillä jotain kamalaa lapsilleni. Pelkään myös sheivaukseen tarkoitettua höylää, että sohaisen sillä silmääni.
Olen netistä joskus lueskellut, että kyseessä on pakko-oire. Osaisiko joku kertoa tarkemmin miksi kärsin tällaisista oireista? Ennen kaikkea haluaisin tietää miten näistä ajatuksista pääsee eroon. En ole uskaltanut puhua asiasta kenellekään...
Vastaukset 10
Vanhimmat
Taitaa minullakin olla lievästi. Esim. sakset käännän aina poispäin itsestäni, ilmeisesti ajattelen niiden jo aiheuttavan huonoa onnea itselleni, jos ne osoittavat itseen päin.
Mutta lievänä ehkä minullakin nuo veitsihommat ja muut.
En ole tutkinut asiaa, enkä tiedä mikä se on.
itsellä oli ennen ihan sama että pelkäsin satuttavani jotain, nykyään voi toki vieläkin tulla se ajatus, mutta ajattelen asiaa huumorilla tyhmä vaivahän tämä on. Suosittelen sinua lukemaan sen kerrasta poikki kirjan, kun nyt jo ymmärrät missä vika on niin varmasti pääset vaivastasi eroon kun vaan myönnät itsellesi että kyseessä on pakkoajatus. Aina kun ajatus tulee pysähdy ja totea itsellesi vain että minulla on nyt tyhmiä ajatuksia, mutta ajatukset eivät ole sama kuin teot:) Voit kertoa vaivastasi esim. äidillesi/miehellesi vaikka aikuinen oletkin ja kannattaa antaa hänenkin kenties lukea tuo kirja:) Tuo veitsipelko on todella yleinen ocd vaiva
varmaan siru päässä
Kiitos teille kahdelle asiallisesta vastauksesta. Hullultahan tämä tuntuu eikä se aina vaivaa yhtä voimakkaana. Esimerkiksi huomasin heti, että asiasta tänne kertominen on helpottanut ajatuksia :) Ehkä siitä pitää vain puhua.
Sen verran olen nettitutkimuksistani ymmärtänyt, että tämä pakko-oire voisi liittyä kiltteihin ihmisiin, jotka eivät ole oikein lapsuudessaan saaneet purkaa vihaa ja kiukkua oikealla tavalla ulos. Olen muutenkin luonteeltani hyvin pidättyväinen ihminen varsinkin negatiivisten tunteiden ilmaisemisessa. Olen kova miellyttämään ja haen sillä tavalla hyväksyntää.
Kiitos tuosta kirjavinkistä! Täytyykin lukea ja syventyä teemaan vähän tarkemmin. Tietysti, jos jollakin on vielä kokemuksia asiasta, lukisin niitä myös täältä erittäin mielelläni!
Täytyy nyt tähän sanoa että nykykäsityksen mukaan pakko-oireisen häiriön taustalla ei yleensä ottaen ole sisäisiä konflikteja, lapsuuskokemuksia tms. Tätä häiriötähän pidetään aika pitkälti ehdollistumiseen ja pelkoreaktioihin pohjautuvana. Sanon ihan siksi, että monesti esimerkiksi psykoanalyysi pahentaa tästä häiriöstä kärsivien oireita. Itsellenikin on sitä tarjottu, en tiedä onko kyseinen terapiamuoto Suomessa jotenkin poikkeuksellisen voimissaan. Tosin kyllä itsellänikin ajatukset heijastavat pahimpia pelkojani. On ollut myös näitä kuvailemasi tyyppisiä monien muiden lisäksi.
Itsekin olen puhunut erilaisista peloistani paljonkin, mutta tämä on niin pirullinen ongelma että se on vain pahentanut asiaa. Sellainen selitys tähän on että aivot oppivat silloin pitämään ajatuksia "tärkeinä" ja reagoivat niihin jatkossa voimakkaammin. Eri asia sitten tietysti on jos vain vuodattaa sitä miten tämä häiriö pystyykin pilaamaan elämän niin hyvin. Mutta omasta puolestani suosittelen tutustumaan kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan ja englanninkieliseen kirjallisuuteen.
Niin ja en siis väitä etteikö pakko-oireisesta häiriöstä kärsivällä voisi olla myös traumoja tai muita ongelmia, mutta tarkoitan, että ne eivät välttämättä suoranaisesti aiheuta tätä häiriötä.
Nopeaa ulospääsytietä ei valitettavasti ole, ja oireiden kanssa pitää oppia elämään ja niiden on tapana vähentyä oikean hoidon myötä. Valitettavasti pelkkä aika ei riitä, on hyvä hakea apua.
Tärkeintä lienee kuitenkin itsehoito, väheksymättä yhtään ammattiapua.
Pakkoajatushelvetin läpikäyneet tietävät hyvin, että ulkopuolisen on vaikea ymmärtää mistä kysymys, mutta siltikin psykologeilta saa varmasti joku hyviäkin neuvoja ja harjoituksia ahdistuksista ja oireiluista irti pääsyyn.
Vahingoittamis ajatukset ovat varmaankin niitä yleisimpiä, ja jokin pienikin vähäpätöiseltä tuntuvan asia voi laukaista armottoman pakkoajatuskierteen. Ne tuntuvat todellisilta, mutta ovat todella kaukana siitä. Epätietoisuus toden ja huuhaan välillä hämärtyy, ja se saa mielen sekaisin.
Itse olen saanut vinkiksi yrittää hyväkysä se sellaisena kuin se tulee, liika vastustelu yleensä johtaa pattitilanteeseen ja tuntuu, että ulospääsytietä ei ole.
Se onko pakkoajatukset- ja oireet syy vai seuraus jostain, en tiedä, eikä ehkä tiedä kukaan, mutta uskon vahvasti että eri stressiasteet vaikuttaa niiden ilmaantumiseen, koska hyviäkin aikoja ilman piinaavia ajatuksia on varmasti useimmilla elämänsä aikana ollut?
Onpas huvittava "vaiva"
Itse pääsin pakko-oireista eroon kun rukoilin ja sain hoidettua perusongelmaani.
Olin ylikiltti ja olin persoonallisuushäiriöisen äidin takia oppinut syyttämään itseäni kaikesta ja kääntänyt vihan sisäänpäin. Emme keskittyneet psykoterapiassa oireisiin vaan lapsuuden läpikäyntiin ja sieltä sain sen suurimman avun. Itsensä arvostaminen on tosi vaikeaa, mutta se auttaa paremmin kuin voi uskoa.
Minulla tähän liittyy myös romahdus ja uskoontulo.
Itse koen uskoontulon olleen merkittävin asia pakko-oireista irtipääsyyn. Rukouksella on mieletön voima.
Teille kahdelle edelliselle. Vaiva tosiaan on toisinaan "huvittava", vaikka siinä ei ole sillä hetkellä mitään hauskaa. Usein ihminen joutuu itsekin toteamaan olevansa aika absurdien ajatusten äärellä, ja huumoriakin voi yrittää ottaa mukaan ylipääsyyn.
Jos sinua noin yleisesti muuten huvittaa muiden "vaiva", niin suosittelen lukemaan siitä lisää, opit paljon itsekin lisää elämästä.
Hyvä jos rukoukset ja usko on auttanut pääsemään yli pahimmasta, kaikki keinot on sallittuja. Se ei valitettavasti ole vaan kaikille se yksi ainoa oikea tie toipumiseen.Tarinoita on niin monia.