Oliko vapaata happea jo yli 3 miljardia vuotta sitten?

Kivistä löytyvistä rautasulfidikiteistä analysoiduista rikki-isotoopeista on havaittu ympäri maapalloa kemiallista vuorovaikutusta UV-säteilyn kanssa yli 2,3 Ga vanhoissa näytteissä. Tämä on ollut vahva todiste siitä, että otsonikerros on muodostunut vasta tuon jälkeen ja fotosynteesin kehittymisen on arveltu käynnistäneen suuren hapetustapahtuman noihin aikoihin.

Hiroshi Ohmoton tutkijaryhmä tutki reilut neljä vuotta sitten sedimenttikerroksia, joista vanhimman ikä oli 3,46 miljardia vuotta ja yllättäen näytteistä ei löytynytkään merkkejä vuorovaikutuksesta UV-säteilyn kanssa. Tulos oli yllättävä, ja erilaisia vaihtoehtoja mietittiin, kuten;

1. Ilmakehän happitasot ovat vaihdelleet huomattavasti alkumaapallolla, jolloin vapaata happea olisi voinut olla jo tuolloin, mutta se olisi välillä hävinnyt.

2. Happea oli jo tuolloin ilmakehässä, mutta globaali ja aktiivinen tulivuoritoiminta tuotti niin paljon rikkiä, että se sotki massasta riippumattomia fraktioitumisefektejä.

3. Kontaminaatio tai virheet tutkimuksissa.

Nyt uusi Naturessa julkaistu tutkimus näyttäisi puoltavan Ohmon tutkimuksia, sillä tutkijat löysivät todisteita pienistä määristä ilmakehän happea n. 3 miljardia vuotta vanhoista näytteistä.

http://www.sciencedaily.com/releases/2013/09/130925132317.htm

Tutkijat eivät osaa vielä kertoa, että kehittyikö fotosynteesi jo paljon luultua aikaisemmin, vai vapautuiko alkumaapallolla fotolyysin seurauksena avaruuteen vetyä, jolloin vapaata happea olisi voinut jäädä ilmakehään ja muodostaa heikon otsonikerroksen jo tuolloin. Kontaminaatiokin on toki mahdollinen.

Mitä tällä on tekemistä kreationismi palstalla? Kreationistit olivat innoissaan, kun Benner "todisti" abiogeneesin mahdottomaksi alkumaapallon hapettomissa olosuhteissa, mutta jos nämä tutkimukset pitävät paikkansa, niin hapettunutta molybdeenia olisi voinut syntyä maapallollakin.

20

94

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tieteenharrastaja

      Luen parhaillaan uudelleen mainiota, joskin vanhahkoa maapallon geologista historiaa (van Andel, ensimmäisen luentani viestejä löytyy nimihaulla). Sen pohjalta kysytyttää, eikö mahdollisuudeksi pitäisi ottaa myös happipitoisuuden paikalliset (eikä vain ajalliset) vaihtelut, kun sen tuotantovauhti riippuu sentään erään leväkukinnan voimakkuudesta.

      Koko Brenner-kohussa oli mielestäni - kuten kai kommenteistanikin näki - omaa teoriaansa kaikin keinoin ajavan monomaanin sivumakua. Nykyiset alkupaleoseenin havaintomäärämme ovat kovin niukat tukemaan tuollaisia detalijtason "ei-mahdollista" -hypoteeseja.

      • "Sen pohjalta kysytyttää, eikö mahdollisuudeksi pitäisi ottaa myös happipitoisuuden paikalliset (eikä vain ajalliset) vaihtelut, kun sen tuotantovauhti riippuu sentään erään leväkukinnan voimakkuudesta."

        Toki paikalliset vaihtelut on myös huomioitu, unohdin sen vain tuosta listasta. Kiitos tarkennuksesta.

        "Koko Brenner-kohussa oli mielestäni - kuten kai kommenteistanikin näki - omaa teoriaansa kaikin keinoin ajavan monomaanin sivumakua. Nykyiset alkupaleoseenin havaintomäärämme ovat kovin niukat tukemaan tuollaisia detalijtason "ei-mahdollista" -hypoteeseja."

        Juuri näin. Benner on kyllä erittäin arvostettu tiedemies ja yksi johtavista elämän synnyn tutkijoista, mutta tässä tapauksessa hän kyllä lipsahtaa puhtaasti omaan spekulaatioonsa.

    • teoottehoopojajo

      Agenda 21 ja evoluutioteorian typeryttävä yhteisvaikutus;

      Seuraava lainaus YK:n julkaisemasta ESD Toolkit ohjelmasta on varsin valaiseva: "Education: Promise and paradox (...) ...Generally, the more highly educated people, who have higher incomes, consume more resources than poorly educated people, who tend to have lower incomes. In this case, more education increases the threat to sustainability."

      -Eli suomeksi, ihmisten koulutustaso on pidettävä "riittävän matalalla, mutta tarpeeksi korkealla" jotta siitä ei kehkeytyisi vaaraa kestävälle kehitykselle. Se mikä tuo taso on kunkin kohdalla, nähtäväksi jää. Nerokkaasti tässä unohdetaan koko länsimaisen sivilisaation kulmakivi, yksilön oikeus opetukseen ja itsensä kehittämiseen.

      • tieteenharrastaja

        Samalla logiikalla voisi kieltää isojen vaatteiden valmistuksen, koska niitä käyttävät kärsivät muita enemmän lihavuuden haitoista.

      • Öhhh?

        Miten tuo liittyy evoluutioteoriaan?

      • tieteenharrastaja
        Öhhh? kirjoitti:

        Miten tuo liittyy evoluutioteoriaan?

        Ei se liity. Näitä yhteiskuntasalaliiton vaanijoita joutuu täällä ajoittain sietämään.

      • "-Eli suomeksi, ihmisten koulutustaso on pidettävä "riittävän matalalla, mutta tarpeeksi korkealla" jotta siitä ei kehkeytyisi vaaraa kestävälle kehitykselle."

        Johtopäätös oli ikiomasi, sitä ei voi päätellä tekstistä.

      • teoottehoopoja
        Öhhh? kirjoitti:

        Miten tuo liittyy evoluutioteoriaan?

        Evoluutioteoria kuuluu matalaotsaisille sopivaksi oppiaineeksi siinä kuin budhalaisuus maailmanuskonnoksi.
        Agenda21 pyrkii eroon sekä ateisteista (kummaa kyllä)että kristinuskoista.
        Maaseutu aiotaan tyhjentää ja kaupunkien asutusta tiivistää.
        Yksityisomistuksesta aiotaan Agenda21n mukaan päästä eroon.
        Eli käytännössä päämääränä on maailmansosialismi jossa ihmiset olisivat eliitin vaslvottavina.
        Miten tää vai liittyy evoluutioteoriaan? Arvaappa kaksi kertaa!

      • duff
        moloch_horridus kirjoitti:

        "-Eli suomeksi, ihmisten koulutustaso on pidettävä "riittävän matalalla, mutta tarpeeksi korkealla" jotta siitä ei kehkeytyisi vaaraa kestävälle kehitykselle."

        Johtopäätös oli ikiomasi, sitä ei voi päätellä tekstistä.

        Ei ollut ikioma! Sen ovat lausuneet monet jo ennen minuakin.
        Ei olisi mikään ihme vaikka olisin plagioinut sen minua aiemmin asian havainneilta.
        Ja koulutus on muuntunut sisistystarkoituksesta työhön johtavaan opiskeluun. Se todistaa juuri sitä samaa päämäärää.
        Nykyään ei missään opiskella sivitystä.

        Ja lastenkasvatuskin pyrkii kehittämään sosiaalisuutta mitä sillä sitten tarkoitettaneenkin. Mutta sananvalinta osoittaa. että päämääränä on sosialistinen yhteiskunta jossa ihmiset ovat yhteisöllisiä ja orjuutettuja/orjuutettavia.
        Samaan aikaan lait muuttuvat laittomuudeksi, kuten Raamattu ennustaa.
        (googlaa>> legal fiction)

      • duff kirjoitti:

        "Ei ollut ikioma!"

        Oli se tuosta tekstistä. Siinähän ei väitetty mitään sellaista mitä sinä sanoit sen sisältävän.

        "Sen ovat lausuneet monet jo ennen minuakin.
        Ei olisi mikään ihme vaikka olisin plagioinut sen minua aiemmin asian havainneilta."

        Kuten esimerkiksi keneltä?

        "Ja koulutus on muuntunut sisistystarkoituksesta työhön johtavaan opiskeluun. Se todistaa juuri sitä samaa päämäärää.
        Nykyään ei missään opiskella sivitystä."

        Juu, yleissivistyksen opetusta kuuluisi lisätä: esim. alkuräjähdysteoriaa, tähiten ja planeettojen syntyä sekä mm. evoluutioteoriaa pitäisi opettaa kouluissa enemmän.

        "Ja lastenkasvatuskin pyrkii kehittämään sosiaalisuutta mitä sillä sitten tarkoitettaneenkin. Mutta sananvalinta osoittaa. että päämääränä on sosialistinen yhteiskunta jossa ihmiset ovat yhteisöllisiä ja orjuutettuja/orjuutettavia."

        LOL. Mielipuolista. Eikö salaliittohörhöillä ole mitään rajaa?

        "Samaan aikaan lait muuttuvat laittomuudeksi, kuten Raamattu ennustaa.
        (googlaa>> legal fiction)"

        Juupa juu.

      • Totuudentorvettaja
        teoottehoopoja kirjoitti:

        Evoluutioteoria kuuluu matalaotsaisille sopivaksi oppiaineeksi siinä kuin budhalaisuus maailmanuskonnoksi.
        Agenda21 pyrkii eroon sekä ateisteista (kummaa kyllä)että kristinuskoista.
        Maaseutu aiotaan tyhjentää ja kaupunkien asutusta tiivistää.
        Yksityisomistuksesta aiotaan Agenda21n mukaan päästä eroon.
        Eli käytännössä päämääränä on maailmansosialismi jossa ihmiset olisivat eliitin vaslvottavina.
        Miten tää vai liittyy evoluutioteoriaan? Arvaappa kaksi kertaa!

        "Evoluutioteoria kuuluu matalaotsaisille sopivaksi oppiaineeksi"

        Evoluutioteoriaan uskovat keskimäärin paremmin koulutetut, kun taas uskonnollisen ID/kreationismin kannattajat ovat heikommin koulutettuja, pienituloisempia ja taikauskoisempia.

      • teoottehoopoja
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Ei ollut ikioma!"

        Oli se tuosta tekstistä. Siinähän ei väitetty mitään sellaista mitä sinä sanoit sen sisältävän.

        "Sen ovat lausuneet monet jo ennen minuakin.
        Ei olisi mikään ihme vaikka olisin plagioinut sen minua aiemmin asian havainneilta."

        Kuten esimerkiksi keneltä?

        "Ja koulutus on muuntunut sisistystarkoituksesta työhön johtavaan opiskeluun. Se todistaa juuri sitä samaa päämäärää.
        Nykyään ei missään opiskella sivitystä."

        Juu, yleissivistyksen opetusta kuuluisi lisätä: esim. alkuräjähdysteoriaa, tähiten ja planeettojen syntyä sekä mm. evoluutioteoriaa pitäisi opettaa kouluissa enemmän.

        Ei ollut ikioma. Älä aina intä vaikket tiedä mitään..

        http://www.basso.fi/keskustelu/yleinen-keskustelu/ykn-agenda-21-fasismin-ja-kommunismin-taydellinen-synteesi/

      • teootte.....
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Ja lastenkasvatuskin pyrkii kehittämään sosiaalisuutta mitä sillä sitten tarkoitettaneenkin. Mutta sananvalinta osoittaa. että päämääränä on sosialistinen yhteiskunta jossa ihmiset ovat yhteisöllisiä ja orjuutettuja/orjuutettavia."

        LOL. Mielipuolista. Eikö salaliittohörhöillä ole mitään rajaa?

        "Samaan aikaan lait muuttuvat laittomuudeksi, kuten Raamattu ennustaa.
        (googlaa>> legal fiction)"

        Juupa juu.

        Salaliittoko?
        Voi kun ootte naiiveja!

        https://www.youtube.com/watch?v=kScy-FoO0d8

      • zxcvbqwerty
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Ei ollut ikioma. Älä aina intä vaikket tiedä mitään..

        http://www.basso.fi/keskustelu/yleinen-keskustelu/ykn-agenda-21-fasismin-ja-kommunismin-taydellinen-synteesi/"

        Mistäs sen tietää vaikka se olit juuri sinä, joka kirjoitti tuonne moisen typeryyden.

        Erilainen maailmankuva toisessa häiritsee aina.
        Siksihän te niitä zombeja ihmisistä haluatte kasvattaa!
        Julkisen hallinnon alaisuuteen hakeutuvat kaikki ne joissa virtaa zombien aatteet.
        Te olette kuin olisitte häkkikanalassa kasvatettuja.

      • zxcvbqwerty kirjoitti:

        Erilainen maailmankuva toisessa häiritsee aina.
        Siksihän te niitä zombeja ihmisistä haluatte kasvattaa!
        Julkisen hallinnon alaisuuteen hakeutuvat kaikki ne joissa virtaa zombien aatteet.
        Te olette kuin olisitte häkkikanalassa kasvatettuja.

        "Erilainen maailmankuva toisessa häiritsee aina.
        Siksihän te niitä zombeja ihmisistä haluatte kasvattaa!
        Julkisen hallinnon alaisuuteen hakeutuvat kaikki ne joissa virtaa zombien aatteet.
        Te olette kuin olisitte häkkikanalassa kasvatettuja."

        Itse olet kuin olisit sikalassa kasvatettu.

    • Koska tiedämme Jumalan sanan perusteella, että maapallo on ollut olemassa korkeintaan 6.000 -10.000 vuotta, on virheellistä edes käsitellä sellaista kysymystä, josta alustuksesasi kirjoitat.
      Jumala loi maapallolle hapen ja kaiken, mitä ihminen tarvitsee elääkseen.

      • Totuudentorvettaja

        Niin että kun kaikki näyttö ja merkit maailmassa ja maailmankaikkeudessa eivät sovi sinun uskoosi, niin kiellät tosiasioiden merkityksen. Keinoja tutkia maapallon ja maailmankaikkeuden ikää on useita eri tieteenaloilta ja kaikki tulokset osoittavat iän miljardeiksi vuosiksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mukavaa sunnuntai päivää

      Kirsille ja mukaville ihmisille jos täällä enää ovat. 😊☕🌞🍁🧡 Jos eivät ole, niin sitten poistun.
      Ikävä
      364
      2122
    2. Machokultti vai tasa-arvoa

      Oikein hyvää päivää kaikki Vedatietäjät ja Hare Krishnat! Tarkoitukseni ei ole provosoida vaan monen pettymyksen jälkeen
      Hindulaisuus
      499
      1992
    3. Kimmeliin yöksi?

      Sopii minulle, mutta en tiedä sopisiko se sinuun.
      Ikävä
      92
      1738
    4. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      63
      1220
    5. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1218
    6. Kuljetusliike j maito

      Kännissä ojaan vuosien kännissä ajelu päättyi ulosajuun
      Suomussalmi
      6
      1181
    7. En voi elää täyttä elämää

      Ilman sinua mies. Minun on pakko saada sinut elämääni. 😢
      Ikävä
      46
      947
    8. Vetoomus tietyille Miehille

      Suomi on Euroopan toiseksi turvaton maa naisille! Mitä ajatuksia miehet jotka ovat turvattomia naisille? Olisiko korke
      Ikävä
      176
      922
    9. Alkavan syksyn galluppi..

      Ajattelin että olisi sen aika. Gallupin. 1. Mikä on lempivuodenaikasi? Ja miksi? A) kevät B) kesä C) syksy D) talvi 2
      Sinkut
      133
      920
    10. Kuinka paljon

      Sä oikeen tiedät minusta nainen? Nimi ja ikä näyttää olevan hyvin tiedossa. Itse tiedän sinusta vain nimen ja ammatin.
      Ikävä
      50
      911
    Aihe