Uskovaisten hulluutta

huh huh

"Metropoliitta Serbian tulvista: "Eivät ole sattumaa, vaan varoitus"
Serbian ja Montenegron ortodoksijohto syyttää euroviisuvoittajaa Balkanin tuhoisista tulvista.

Itävaltalainen euroviisuvoittaja Conchita Wurst on herättänyt runsaasti keskustelua naisellisella ja parrakkaalla olemuksellaan. Nyt Serbian sekä Montenegron ortodoksikirkon johtajat ovat myös ottaneet artistin puheisiinsa, kertoi brittiläinen verkkosivusto Pink News.

Kirkonmiesten mielestä Conchita on syypää Balkanin rajuihin tulviin, jossa useita ihmisiä on kuollut ja tuhannet ovat menettäneet kotinsa.

Brittiläinen aikakauslehti The Economist puolestaan kertoo, että Serbian patriarkka Irinej on sanonut Jumalan käyttäneen tulvia iskiessään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhteisöä vastaan, ja että tulvat olivat "jumalallinen rangaistus yhteisön paheista".

Patriarkka Irinejin kerrotaan myös sanoneen, että "näin ollen Jumala pesee Serbian puhtaaksi synneistä".

Niin ikään Montenegron metropoliitta Amfilohije on kehottanut ihmisiä hylkäämään Wurstin "Jeesusta muistuttavan hahmon".

Amfilohijen mukaan tulvat "eivät ole sattumaa, vaan varoitus. Jumala lähetti sateet muistutuksena siitä, ettei ihmisten pitäisi viettää hurjaa elämää"."

http://yle.fi/uutiset/metropoliitta_serbian_tulvista_eivat_ole_sattumaa_vaan_varoitus/7259992

Mistä noita oikein sikiää? Itävaltalainen drag-taiteilija ja laulaja siis on suututtanut jumalan niin pahasti, että tämä hukuttaa Balkanin? Täh mitä???

19

117

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tolloja riittää.
      Yksi Dawkinsin kanssa keskustellut kardinaalikin sössötti Dawkinsille että Neanderthalen ihminen olisi evoluutiossa meidän esi-isä. Äijä oli kardinaali ja tuli telkkariin munaamaan itsensä.

      • Utelias?

        Moi,

        Mitä mieltä sun uskisvaimo on Dawkinsista?


    • ....-

      Eikös Pat Robertson höpötellyt samanalaisia juttuja Haitin maanjäristyksen syistä?

    • Edelleen 2000-luvullakin taikausko etsii syylliset erilaisuudesta. Taitaa olla monen uskovaisen elinehto se, että voi syyttää toista ihmistä onnettomuuksista.

      Millä kierroksella on meidän formulapiispat Häkkinen ja JJ? Jos ei löydy kunnon ateisteja sanallisesti kivitettäväksi, niin voisivatko he käydä keskustelua näiden idän viisaiden miesten kanssa? Keskustelua vaikka siitä, että suuttuiko Jumala parrakkaan naisen suosiosta vai inhoaako hän balkanilaisia?

      • huh huh

        Parrakas mies, siis. Joo, siitä voisi tulla mielenkiintoinen keskustelu.

        Kyllä minä vaan jollain tasolla ihmettelen noiden höyrypäiden lausuntoja, vaikka hullujahan ne on. Mutta eikö niillä ole edes järkevänsorttisia avustajia, jotka vähän suitsisivat älyttömämpiä kommentteja?


      • huh huh kirjoitti:

        Parrakas mies, siis. Joo, siitä voisi tulla mielenkiintoinen keskustelu.

        Kyllä minä vaan jollain tasolla ihmettelen noiden höyrypäiden lausuntoja, vaikka hullujahan ne on. Mutta eikö niillä ole edes järkevänsorttisia avustajia, jotka vähän suitsisivat älyttömämpiä kommentteja?

        "Mutta eikö niillä ole edes järkevänsorttisia avustajia, jotka vähän suitsisivat älyttömämpiä kommentteja?"

        Mikä on "älytön kommentti" uskonnossa? Monille uskovaisille jonkun "älytön kommentti" on jumalallista viisautta.

        Mutta oikeasti, piispat ja kumpp. voisivat järjestää suuren "filosofisen" paneelikeskustelun, jossa aiheina voisi olla vaikka:

        - Balkanin tulvat Jumalan kosto - Jumalan mielestä liian vähän tapettuja muslimeja Jugoslavian sisällissodassa?
        - Balkanin tulvat Jumalan kosto - Jumala haluaa, että useampi balkanilainen osaa tehdä Rubikin kuution
        - Balkanin tulvat Jumalan kosto - kuinka monta sataa kiloa ihmislihaa pitää polttaa jotta Jumala taas leppyisi?


    • adf

      Miten näitä uskiksia jaksaakin kiinnostaa mitä toisten haarovälistä löytyy.

      • :))

        Niinpä. Varsinkin kun Conchitan haarovälistä löytyy samanlaiset killuttimet kuin noilla kahdella mekkoukkelillakin:)


      • adf
        :)) kirjoitti:

        Niinpä. Varsinkin kun Conchitan haarovälistä löytyy samanlaiset killuttimet kuin noilla kahdella mekkoukkelillakin:)

        Ortodokseilla on muutenkin melko tekopyhä tapa lähestyä seksiä ja avioliittoa. Papit ovat periaatteessa selibaatissa, mutta käytännössä kiertävät selibaattisääntöä menemällä naimisiin ennen kuin he ovat virallisesti pappeja. Nykyään vielä tekevät poikkeuksia jos joku pappi oikein haluaa naimisiin.


      • ...
        :)) kirjoitti:

        Niinpä. Varsinkin kun Conchitan haarovälistä löytyy samanlaiset killuttimet kuin noilla kahdella mekkoukkelillakin:)

        Kylläpä tuntuu aihe ateisteja kiinnostavan.

        Myöntäkää vaan suoraan, että olette homoja.

        Ei siinä ole mitään häpeämistä.


      • :))
        adf kirjoitti:

        Ortodokseilla on muutenkin melko tekopyhä tapa lähestyä seksiä ja avioliittoa. Papit ovat periaatteessa selibaatissa, mutta käytännössä kiertävät selibaattisääntöä menemällä naimisiin ennen kuin he ovat virallisesti pappeja. Nykyään vielä tekevät poikkeuksia jos joku pappi oikein haluaa naimisiin.

        Sillä Venäjän patriarkalla Kirillillä ei ole väitteen mukaan seksisuhdetta naiseen. Se nainen joka hänen ökyasunnossaan asuu oln vaan serkku:) Joopa joo.


      • ....-
        ... kirjoitti:

        Kylläpä tuntuu aihe ateisteja kiinnostavan.

        Myöntäkää vaan suoraan, että olette homoja.

        Ei siinä ole mitään häpeämistä.

        Myöntäisin, jos olisin homo. Olet ihan oikeassa, siinä ei ole mitään häpeämistä.
        Et tainnut lukea aloitusta. Keitä homous oikein kiinnostaa, niin tuon jutun perusteella kaksi uskovaista homovastaista korruptoitunutta pappismiestä.


      • :))

    • ....-
    • :))
    • ???

      "Metropoliitta Serbian tulvista: "Eivät ole sattumaa, vaan varoitus"
      Serbian ja Montenegron ortodoksijohto syyttää euroviisuvoittajaa Balkanin tuhoisista tulvista."

      Miksi se ei laittanut Itävaltaa tulvimaan? Menikö koordinaatit vituralleen?

      • ei yllätä

        "Miksi se ei laittanut Itävaltaa tulvimaan? Menikö koordinaatit vituralleen?"

        Eikös tuo ole Jumbelta ihan normaalia toimintaa, rangaista viattomia ihmisiä jonkun muun rikoksista?


      • ???
        ei yllätä kirjoitti:

        "Miksi se ei laittanut Itävaltaa tulvimaan? Menikö koordinaatit vituralleen?"

        Eikös tuo ole Jumbelta ihan normaalia toimintaa, rangaista viattomia ihmisiä jonkun muun rikoksista?

        En minä nyt ymmärrä mikä rikos on olla partainen mies ja käyttää mekkoa, varsinkin kun laulaa noin upeasti. Tiedä sitten noiden ortodoksisten mekkoon pukeuvien partapellejen lauluäänestä . Ovat varmaan kateellisia.


    • Justiinsa tätä taas. Aina ne keksii jotain. Noissa "jumalan varoituksissa" ja maailmanlopun enteissä on se hauska piirre, että kaikki uskovat tuntuu luulevan, että heidän sukupolvi on keksinyt niiden näkemisen. Jos katsoo vaikka uskovien kirjoituksia 900-luvulta, 1500-luvulta tai 2000-luvulta, on niiden mielestä aina se oma aika kaikista rappiollisin, jumalan vihan ansainnut ja maailmanloppu on aina ihan nurkan takana. Ne ei tunnu huomaavan, että kaikki uskovat ennen niitä on kaikkina aikoina ajatellut samoin. Esim. noin puolet amerikkalaisista uskoo Jeesuksen toisen tulemisen tapahtuvan heidän elinaikanaan, ja niin on uskonut suuri osa uskovista jo alkukirkon ajoista lähtien. Näin vertauskuvana: Amsterdamissa on paljon "rahanvaihtajia", jotka vie hyväuskoiselta turistilta rahat, ja lupaa tulla ihan just takaisin paikallista valuuttaa mukanaan. Aina joskushan ne saa jonkun menemään lankaan, mutta en ole silti kuullut, että kukaan niin hyväuskoinen olisi että edes paria päivää odottaisi rahanvaihtajaa takaisin, saatikka 2000 vuotta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      71
      3075
    2. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      92
      2855
    3. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      51
      2095
    4. Mietin että

      Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin
      Ikävä
      20
      1555
    5. Oot ilkee paha noita

      Paha babushka Luulitko etten tienny
      Ikävä
      15
      1339
    6. Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon

      Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..
      Vimpeli
      5
      1318
    7. Aaamu on täällä taas!

      Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa
      Ikävä
      13
      1291
    8. Tajusin vaan...

      Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein
      Ikävä
      13
      1263
    9. Sytyttikö hallin lapsi vai joku mielipuoli

      Onko tietoa? Toivon jälkimmäistä
      Vimpeli
      18
      1230
    10. Noin ulkonäkö-jutut ei multa

      Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin
      Ikävä
      24
      1222
    Aihe