Näin kirkkolaki uudistuu?

juutas

Näin se kirkkolaki uudistuu...

http://www.kotimaa24.fi/ikiliikkuja/

Pari valikoitua kappaletta Risto Voipion kirjoituksesta:

"Neljäntoista vuoden kaari komitean asettamisesta kirkolliskokouskäsittelyineen valmiiksi lainsäädännöksi oli aivan liian pitkä. Käsitys siitä, mitä kirkon omin säännöksin voitaisiin tai pitäisi järjestellä, muuttui vuosien aikana. Samoin lainsäädännössä yleisesti tapahtui kehitystä, joka vaikutti tai jonka olisi tullut vaikuttaa kirkon säännöksiin. Uudistus oli vanhentunut jo syntyessään. Kuvaavana esimerkkinä mainitsen vaikkapa virkasuhteita ja viranhaltijoita koskevat pykälät. Ne uudistettiin käyttäen mallina silloista valtion virkamieslakia ja asetusta. Mallina käytetty valtion lainsäädäntö kumottiin ja perusteellisesti muutettiin samana vuonna, jona kirkon oma uudistus tuli voimaan. Ja kesti – kirkkopoliittisen kiemuroinnin säestämänä – 19 vuotta, ennen kuin kirkon vikamiesoikeudelliset säännökset saatiin seuraavan kerran uudistettua, ja silloinkin osin jo uudelleen vanhentuneina."

"Tietysti, jos tyydytään siihen, että on onnistuttu kehittämään kirkon ikioma ikiliikkuja, nykyiseen menettelytapaan voidaan toki tyytyä. Onhan se tietysti somaa nyt eläkeäijänä todeta, että oltuani 39 vuotta mukana kirkkolain uudistusprosessissa sen eri vaiheissa jäi kesken tämä viimeinenkin yritys eli Dibeliusta siteeraten: ”lakihanke ennen mua syntynyt myös jälkeheni jää”. Mutta lohtunani on se, että jo isoäitini isoisä oli kirkkolakikomitean jäsen ja hän oli syntynyt vuonna 1797. Ja taitaa siitäkin 1800 –luvun puolivälin hankkeesta olla vielä jäljellä muutamakin pykälä, tosin ehkä hiukan sanamuodoltaan modernisoituna…."

5

102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Voi että... Asiaan on helkutin helppo vastaus: kirkkolakiin ei kuulu mitään, kaiken voi hoitaa kirkon sisäisillä säännöillä. Kirkko noudattakoon samaa lakia kuin kaikki muutkin uskontokunnat. Mitä sitä selvää asiaa vuosisataa miettimään.

    • 89745

      Juuri tämä kirkon kankeus ja vaikeus muuttaa päivänselviäkin asioita takaa erojen jatkumisen ja kiihtymisen entisestään.

    • Koska kirkollikokouksessa 1/4 vähemmistö voi estää kaikki uudistukset ja koska kirkolliskokouksessa on noin puolet konservatiiveja, niin mitään muutoksia ei tehdä.

      • :DDDDD

        Se on hyvä asia koska tarkoittaa kirkosta eroamisten jatkuvan edelleen.


      • :DDDDD kirjoitti:

        Se on hyvä asia koska tarkoittaa kirkosta eroamisten jatkuvan edelleen.

        Juuri sehän siitä seuraa. Naispappeus-asiaakin valmisteltiin kirkossa 30 vuotta eikä selvää tunnu olevan vieläkään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      198
      5742
    2. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      169
      1671
    3. Vihjeitä kaivatusta

      Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)
      Ikävä
      66
      1507
    4. Rakas mussukka

      anna joku merkki itsestäsi. Pyydän.
      Ikävä
      69
      1048
    5. Niin pettynyt

      Olen suhun ja siihen ettet koskaan kohdannut reilusti
      Ikävä
      78
      889
    6. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      877
    7. Lieksa missä syy?

      Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte
      Lieksa
      124
      847
    8. Martina Jeopardyssa

      Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy
      Kotimaiset julkkisjuorut
      192
      808
    9. En olisi uskonut et

      Suhun tutustuminen toisi elämään näin synkän varjon. Surullista kun luulee löytävänsä rakkautta ja saa vain pahaa.
      Ikävä
      66
      779
    10. miehelle naiselta

      Monen naisen kanssa olet lempinyt, mutta mua et saanutkaan 😉
      Ikävä
      76
      761
    Aihe