Janne Huhtamäki Trafista: Katsastukset eivät harvene!

Kiitti veroista

Siloposkiset nuoret virkamiehet tietävät mikä on suomalaiselle autoilijalle parhaaksi.


Liikenne 11.11.2014 klo 15:30 | päivitetty 11.11.2014 klo 15:30

Trafi kieltää harkitsevansa katsastusvälien harventamista

Trafi ei harkitsekaan tällä hetkellä autojen katsastusvälien harventamista. Trafi kertoi aiemmin, että katsastusten määräajat ja katsastusvälit ovat yksi keino, jota harkitaan ja seurataan.

Autojen katsastusvälien harventamista ei tällä hetkellä edes harkita, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi toteaa. Osastonjohtaja Janne Huhtamäki sanoo, että asia on ajankohtainen vasta muutaman vuoden kuluttua.

– Tällä hetkellä seuraamme kesän lakimuutoksen vaikutuksia ja näemme, että (katsastusvälien muuttaminen) on ajankohtainen vasta parin vuoden päästä: arvioida, onko nykyinen katsastusväli oikea vai onko sitä tarvetta muuttaa.

Yle kertoi aiemmin tiistaina, että auto on nyt katsastettava ensimmäisen kerran viimeistään kolmen vuoden iässä. Toinen katsastus on viidentenä vuonna, ja tämän jälkeen auto katsastetaan vuosittain.

Huhtamäeltä kysyttiin haastattelussa, miltä tuntuisi, että auto katsastettaisiin ensimmäisen kerran neljän vuoden iässä.

– Katsastusten määräajat ja katsastusvälit ovat yksi keino, joka meillä Trafissa on harkinnassa ja seurannassa. – – Seuraamme tätä katsastusvälien kehittymistä jatkuvasti, ja tarvittaessa ryhdymme toimenpiteisiin, jos osoittautuu, että autokannan kunto antaa siihen mahdollisuuden, hän vastasi tuolloin televisiohaastattelussa.

Myöhemmin tiistaina Huhtamäki sanoi uutistoimisto STT:lle, ettei muutosta tällä hetkellä valmistella. Näin hän kertoo myös Yle Uutisille.

– Meillä ei ole harkinnassa eikä valmistelussa mitään katsastusväleihin liittyvää, Huhtamäki tarkentaa lausuntoaan.

– Sellainen teksti tai otsikko, että Trafilla olisi harkinnassa tai valmisteilla, ei pidä paikkaansa, hän sanoo nyt.

Mistä ristiriita aiemman ja tämänhetkisen tiedon välillä johtuu?

– Minulla ja (toimittajalla) on ilmeisesti näkemysero siitä, mitä olemme keskustelleet.

– En näkisi sitä kovin isona (asiana). Itse jutussa sanotaan, ettei Trafissa ole nykyisellään mitään valmistelua eikä harkintaa käynnissä, vaan jos tuleva kehitys antaa siihen aihetta, hän katsoo.


http://yle.fi/uutiset/trafi_kieltaa_harkitsevansa_katsastusvalien_harventamista/7615940

4

126

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sairasta pilaa

      aivan selvää simputusta, ensin luvataan kansalaisille jotain hyvää ja muutaman tunnin kuluttua se vedetäänkin pois että kansaa vituttaisi entistäkin enemmän!

      70-lukulainen virkamiesten mielivalta on edelleen voimissaan... :-/

      • Aivan turhaa on joka vuosi alle 10v. autoja katsastaa!!!

        Ehdotan: Ensimmäinen katsastus 4 vuotta vanhalle autolle ja sitten joka toinen vuosi ja yli 10v. joka vuosi ja yli 20v. kaksi kertaa vuodessa ja yli 30v. kolme kertaa vuodessa jne.

        Eikö ole hyvä idea?


      • olethan pelle
        autoilija kirjoitti:

        Aivan turhaa on joka vuosi alle 10v. autoja katsastaa!!!

        Ehdotan: Ensimmäinen katsastus 4 vuotta vanhalle autolle ja sitten joka toinen vuosi ja yli 10v. joka vuosi ja yli 20v. kaksi kertaa vuodessa ja yli 30v. kolme kertaa vuodessa jne.

        Eikö ole hyvä idea?

        Siut ja sinun typerät ehdotukset saa tunkea hevonpersiiseeen. Sinulta nääs ei taaskaan kysytty mitään.


    • Antti Automies

      Siellä espanjan auringon alla halpa viini panee trafin virkamiehen puhumaan pehmoisia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      60
      884
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      823
    3. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      252
      747
    4. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      55
      722
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      50
      628
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      57
      570
    7. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      91
      550
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      45
      546
    9. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      536
    10. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      76
      533
    Aihe