Valtiotieteen tohtori Raimo Ilaskivi kirjoitti konservatiivien m

näin on

31

222

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • offi10001

      On vain muistettava jotta Jahve ,Herra , JHVH , juutalaisten kansallis Jumala kehotti tuhoamaan homot kansasta.

      Nyt OLEMME lopullisesti astumassa Raamatun auktoriteetin yli , ja sivuuttamaan nuo legentaariset Raamatun virheettömät totuudet.

      Paljon se on vaatinut ja vielä vaatii, jotta kaikenlaiset - erolaiset ihmiset hyväksytään joukkoomme sellaisina kuin he ovat , yksilöinä heille annetaankin olemassaolon vapaus ilman sortoa usein ja nyt kun tuo lainsäädäntökin lopulla hyväksyy erilaiseien sukupuolikäyttäytymisen ja jo syntyessään sellaiseksi syntyneet.
      Olemme hyvällä alulla muodostuipa tuo laki muodoltaan mihin muotoon tahansa, tuo on nähdäkseni taistelua pimeää uskonnon uskomuskäsitettä vastaa tiedon ja tietämyksen suuntaan ,- niin kuin ollakin pitää.

      Tämä on suuntaus ettei papin aamen paljoakaan paina naimiskäyttäytymisessä.
      Ennen vihittii ikuiseen avioliittoon MATTI JA LIISA, Jumala yhdisti heidät ,seurakunta todisti ja siitä sitten se heteka alkoi narista ei ennen sitä ja jos niin lapsi oli halveksittu äpärä.

      Nykyään on jo ollut käytäntö naidaan 2-7 vuotta ja 1-2 lasta ja sen jälkeen häät pidetään , niin eikö jo siinä julkisesti aseteta kysymys merkin alle tuo Jumalallinen avioliitto ja kirkonvalta ?

    • Lukekaapa

      Kiitos aloittajalle. Ihanaa lukeaa rehellistä kirjoitusta.
      Ei kaikki ole sentään käärmeen lumoissa.

    • offi10001

      Nykyään taa Matti ja Matti , sekä Liisa ja Liisa solmivat parisuhteen ja saavat perintö oikeuden toistensa tavaraan.
      Avioliiton pyhyys on kuvitelma Jumalallisesta ohjauksesta elämässä , uskossa se voi olla hyvinkin konkreettinen , mutta noin yleensä ei tunnusteta mitään yliluonnollista ohjausta ja sen olemassaoloa yleensäkään.
      Naiset ovat jo kumonneet raamatullisen miesten ylivallan.
      Homot ovat kumonneet heterouden ylivallan ja raamatun käskyn hävittää homot kansakunnasta

    • Inhottava realisti

      Missä kohti Raamattua muuten naisten välinen seksi kielletään?

      • -jarmo-

        ...ja taas tää saivartelija. Huokaus!

        Tiedätkö että Mooses sai 10 käskyä ja joutui juuri tuollaisten idioottien takia rusnaan niitä 613 kpl jotta jokainen olis siihen asti tyytyväinen.

    • offi10001

      NoH ehee ei muistu mieleen kieltoa naisten välisestä seksistä Raamattuun kirjoitetun ,- niin onkos sitten sallittua tuo lespailua !

      Isebel Ahabin vaimo oli kuitenkin lähellä sellaisia uskontokultteja , muttei kuitenkaan sitä mainita siinäkään.

      Ja sitten ei naisilla ollut oikein kiintiö roolia kuin nykyään, vaikkakin ovat sitten valituksi tultuaan parempia kuin miehet.
      Juutalaisessa yhteiskunnassa nainen ei voinut valita sitä monenneksiko jalkavaimoksi joutui.
      Ja kristinuskossakaan alkujaan ei naisella ollut sielua ja nyt tietoisuuden kasvaessa ei erillistä sielua ole miehiltäkään löytynyt,- vaikkakakin väitetään että se on yhtäläisesti sitten nykyään , jos ollakseen on.

      Hyvä Yksi synti on selätetty lesbailu ei oo synniksi luettavissa koska sitä ei ole määritelty !

      • KTS (Ei kirj.)

        Stop tykkänään!

        Room.
        1:26 Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän NAISPUOLENSA ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
        1:27 samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.

      • Inhottava realisti
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        Tuohan kertoo vain jonkun alueen ihmisten ongelmista ja lisäksi kyseessä on kirjeen kirjoittajan mielipide. Jos asia on hirvittävän tärkeä, miksi Jeesus itse ei aiheesta mitään sanonut?

      • Inhottava realisti kirjoitti:

        Tuohan kertoo vain jonkun alueen ihmisten ongelmista ja lisäksi kyseessä on kirjeen kirjoittajan mielipide. Jos asia on hirvittävän tärkeä, miksi Jeesus itse ei aiheesta mitään sanonut?

        Raamattu on Kristuksen sana.

        Room. 10:17
        Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

        Langennut maailma ei kiinnostu pelastuksesta ilman kutsua.

        - Pelastavan uskon lahja on armosta annettu ja suurin kaikista armolahjoista. Kukaan ei voi puristaa itsestään pelastavaa uskoa. Ei vaikka tutkisi Raamattua ja muita uskosta kertovia kirjoja 40 vuotta ja kuuntelisi 1000 saarnaa. Isä kutsuu syntisiä eri tavoin kääntymään Jeesusta kohti. Kukaan ei omasta voimastaan ja järjestään käänny kohti Jeesusta. Raamattu sanoo, että Herra kutsuu ihmisiä 2 ja jopa 3 kertaa Job 33:28. hän pelasti minun sieluni joutumasta hautaan, ja minun henkeni saa iloiten katsella valkeutta'. 29. Katso, kaiken tämän tekee Jumala kahdesti ja kolmastikin ihmiselle.
        http://www.andreas.fi/uskoonTulo.htm

      • Teijjän lössi
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        Stop tykkänään!

        Room.
        1:26 Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän NAISPUOLENSA ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
        1:27 samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.

        https://www.youtube.com/watch?v=paMBKAuD71M

      • Inhottava realisti
        yurki1000js kirjoitti:

        Raamattu on Kristuksen sana.

        Room. 10:17
        Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

        Langennut maailma ei kiinnostu pelastuksesta ilman kutsua.

        - Pelastavan uskon lahja on armosta annettu ja suurin kaikista armolahjoista. Kukaan ei voi puristaa itsestään pelastavaa uskoa. Ei vaikka tutkisi Raamattua ja muita uskosta kertovia kirjoja 40 vuotta ja kuuntelisi 1000 saarnaa. Isä kutsuu syntisiä eri tavoin kääntymään Jeesusta kohti. Kukaan ei omasta voimastaan ja järjestään käänny kohti Jeesusta. Raamattu sanoo, että Herra kutsuu ihmisiä 2 ja jopa 3 kertaa Job 33:28. hän pelasti minun sieluni joutumasta hautaan, ja minun henkeni saa iloiten katsella valkeutta'. 29. Katso, kaiken tämän tekee Jumala kahdesti ja kolmastikin ihmiselle.
        http://www.andreas.fi/uskoonTulo.htm

        yurki. Kokeilepa vastata suoraan, ihan o m i n s a n o i n...

        Jos asia on hirvittävän tärkeä, miksi Jeesus itse ei aiheesta mitään sanonut?

        Osaatko?

      • Vastaa suoraan ir
        Inhottava realisti kirjoitti:

        yurki. Kokeilepa vastata suoraan, ihan o m i n s a n o i n...

        Jos asia on hirvittävän tärkeä, miksi Jeesus itse ei aiheesta mitään sanonut?

        Osaatko?

        Inhottava ope.
        Vastaa ensin kun sinulta on kysytty jo aiemmin, että kuinka iso "ase" sinulla on?

        opeta ope aaahhhh
        2.12.2014 10:24
        0
        Sulje
        aaahhh..., iiihaanaa ope, opeta ope aaahhh, aaahh ir, aaahh...

        ope ammatiltaan, kysäisee, kuinka iso sinulla itselläsi on :D

        Minä en koskaan sitä sinulta kysyisi...

      • Inhottava realisti
        Vastaa suoraan ir kirjoitti:

        yurkinkö se uusi laki sai noin innostumaan?

      • opetaope uusi juttu
        Vastaa suoraan ir kirjoitti:

        Inhottava ope.
        Vastaa ensin kun sinulta on kysytty jo aiemmin, että kuinka iso "ase" sinulla on?

        opeta ope aaahhhh
        2.12.2014 10:24
        0
        Sulje
        aaahhh..., iiihaanaa ope, opeta ope aaahhh, aaahh ir, aaahh...

        ope ammatiltaan, kysäisee, kuinka iso sinulla itselläsi on :D

        Minä en koskaan sitä sinulta kysyisi...

        Inhottava realisti.
        Näen päiväunia sinusta ihan märkänä.
        Sinulla on pakko olla iso mela.
        Kuolaan, iihh, aah...
        Voi sinua kun esiinnyt opena ja ei ole muuta opetettavaa kuin aah ja voih, aih, aahhh, iiihhh, lääh..iihh..

      • Muistatko IR?
        opetaope uusi juttu kirjoitti:

        Inhottava realisti.
        Näen päiväunia sinusta ihan märkänä.
        Sinulla on pakko olla iso mela.
        Kuolaan, iihh, aah...
        Voi sinua kun esiinnyt opena ja ei ole muuta opetettavaa kuin aah ja voih, aih, aahhh, iiihhh, lääh..iihh..

        Ai jai sinua inhottava realisti.
        Olen ihan märkänä kun kuolaan ja muistelen viimeistä tapaamistamme.
        Minä todistan, on iso mela, on...
        no, suurempikin saisi olla tietysti.

      • Oli mukavaa
        Muistatko IR? kirjoitti:

        Ai jai sinua inhottava realisti.
        Olen ihan märkänä kun kuolaan ja muistelen viimeistä tapaamistamme.
        Minä todistan, on iso mela, on...
        no, suurempikin saisi olla tietysti.

        Onko se IR sinunkin kanssa ollut?
        Lapsillekin opettaa samaa, sitä omaa moraaliaan.
        Meillä ei IR:n kanssa puhuttu moraalista.
        Oli mukavampaa tekemistä.

      • Inhottava realisti
        Muistatko IR? kirjoitti:

        Ai jai sinua inhottava realisti.
        Olen ihan märkänä kun kuolaan ja muistelen viimeistä tapaamistamme.
        Minä todistan, on iso mela, on...
        no, suurempikin saisi olla tietysti.

        Jotenkin tuo sinun tekstisi ei kolahda. Voit toki yrittää lähettää sen tuonne eroottisten novellien puolelle, josko sieltä löytyisi vastakaikua.

        Voit toki tuottaa tekstejäsi tännekin aivan vapaasti. Eipä täällä taso ole kovin huima muutenkaan. Jotenkin teksteistäsi kyllä paistaa läpi ihan pienehkö lapsellisuus, mutta ehkä se käsitys johtuu vain väärinymmärryksestä?

    • Stop tykkänään!
      • Matteuksen evankeliumi:
        4:1 Sitten Henki vei Jeesuksen ylös erämaahan perkeleen kiusattavaksi.
        4:2 Ja kun Jeesus oli paastonnut neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä, tuli hänen lopulta nälkä.
        4:3 Silloin kiusaaja tuli hänen luoksensa ja sanoi hänelle: "Jos sinä olet Jumalan Poika, niin käske näiden kivien muuttua leiviksi."
        4:4 Mutta hän vastasi ja sanoi: "Kirjoitettu on: 'Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee.'"
        4:5 Silloin perkele otti hänet kanssansa pyhään kaupunkiin ja asetti hänet pyhäkön harjalle
        4:6 ja sanoi hänelle: "Jos sinä olet Jumalan Poika, niin heittäydy tästä alas; sillä kirjoitettu on: 'Hän antaa enkeleilleen käskyn sinusta', ja: 'He kantavat sinua käsillänsä, ettet jalkaasi kiveen loukkaisi.'"
        4:7 Jeesus sanoi hänelle: "Taas on kirjoitettu: 'Älä kiusaa Herraa, sinun Jumalaasi.'"
        4:8 Taas perkele otti hänet kanssansa sangen korkealle vuorelle ja näytti hänelle kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston
        4:9 ja sanoi hänelle: "Tämän kaiken minä annan sinulle, jos lankeat maahan ja kumarrat minua."
        4:10 Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: 'Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman.'"
        4:11 Silloin perkele jätti hänet; ja katso, enkeleitä tuli hänen tykönsä, ja he tekivät hänelle palvelusta.

        Tulevaisuus

        Fil. 2:10
        niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat,

        Pohdittavaa. Keiden polvet ovat maan alla?
        https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#q=hollow earth

      • yurki1000js kirjoitti:

        Matteuksen evankeliumi:

        Pohdittavaksi. Kumpi ehtii ensin, tempaus vai sharia-laki?
        https://www.youtube.com/watch?v=6-3X5hIFXYU

    • offi10001

      Sharia-laki on jo ja tempaus on kristinuskon harhakertomus , joka ei toteudu.

    • Totta puhut

      Ei se sulle toyeudukaan. Vain uskovat lähtee juhliin.

    • Inhottava realisti2.12.2014 15:060 SULJE
      "yurki. Kokeilepa vastata suoraan, ihan o m i n s a n o i n... Jos asia on hirvittävän tärkeä, miksi Jeesus itse ei aiheesta mitään sanonut? Osaatko?"
      _______
      Jumala = Isä, Poika ja PH. Raamattu on PH:n inspiroimaa tekstiä. Toki on käännöksiä ja väännöksiä. Luotettavimmat dokumentit taisivat löytyä Qumranista 1940-luvulla. Mikä on elämässä tärkeää? Mielestäni lankeemuksen jälkeisen elämän tarkoitus on antaa sovittaa itsensä Jumalan kanssa.
      http://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto=antakaa sovittaa&kirjat=kr

      "Ei savua ilman tulta" voi laittaa muotoon "ei uskoa ilman kutsua". Langennut maailma tarvii kutsun ennen kuin se kiinnostuu pelastuksesta.
      http://www.andreas.fi/uskoonTulo.htm

    • Pasi Panssarivaunu

      Minun ymmärrykselle ei aukea mitä tapahtuu tarkalleen ja mitä tapahtuu milloinkin. Mutta sen tiedän mitä tapahuu nyt.

      Ainakin YK osoitta merkkejä halusta Jerusalemin jakamiseen ja Israelin jakamiseen puhumalla Islamilaisen valtion perustamisesta Israelin maille.

      Venäjällä olisi tilaa enemmän. Menköön sinne perustamaan muslimivaltiota. Saa tanan suunnitelmiin se ei tietenkään kuulu mutta siellä olisi tilaa enemmän. Ja varmaan venäläisiä eivät uskaltaisi ampua raketeilla, joten voisivat siltä osin elää paremmin sovussa.

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Merkava

      Jotain selcästikin on tapahtumassa mitä Raamattuun on kirjoitettu ja toteutuu jollakin tasolla koko ajan vaikkemme kenties aivan jokaista asiaa havaitse, näemme mutta emme tunnista mitä silmiemme edessä tapahtuu paitsi Jumala näkee sen mitä meiltä jää näkemättä.

      • Totuuden Tielle

        Raamatun profetiat ja ilmoitukset ovat tapahtuneet ja tapahtuvat.
        Sitten myös nyt Jumala ilmoittaa, johdattaa , opettaa , muistuttaa ja varoittaa Pyhän Henkensä kautta. Kutsuu parannukseen ja liittymään Jeesuksen seuraajiin Totuuden Tielle Elämään.

      • Totuuden Tielle kirjoitti:

        Raamatun profetiat ja ilmoitukset ovat tapahtuneet ja tapahtuvat.
        Sitten myös nyt Jumala ilmoittaa, johdattaa , opettaa , muistuttaa ja varoittaa Pyhän Henkensä kautta. Kutsuu parannukseen ja liittymään Jeesuksen seuraajiin Totuuden Tielle Elämään.

        Juud. 1:25
        hänelle, ainoalle Jumalalle ja meidän pelastajallemme Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, hänelle kunnia, majesteetti, voima ja valta ennen kaikkia aikoja ja nyt ja iankaikkisesti! Amen.
        https://www.youtube.com/watch?v=CJX43l9-Qx0

      • Totuuden tielle

        Kiitos ihanaa kuunneltavaa!

      • Totuuden tielle kirjoitti:

        Kiitos ihanaa kuunneltavaa!

        Ole hyvä. Muistetaan siunata Israelia.
        https://www.youtube.com/watch?v=ujTPDIadFa0
        Sanat
        http://hebrewsongs.com/?song=mahavarech

        PSALMIT 137
        1. Baabelin virtain vierillä - siellä me istuimme ja itkimme, kun
        Siionia muistelimme.
        2. Pajuihin, joita siellä oli, me ripustimme kanteleemme.
        3. Sillä vangitsijamme vaativat meiltä siellä lauluja ja orjuuttajamme iloa: "Veisatkaa meille Siionin virsiä".
        4. Kuinka me voisimme veisata Herran virsiä vieraalla maalla?
        5. Jos minä unhotan sinut, Jerusalem, niin unhota sinä minun oikea käteni.
        6. Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen pidä Jerusalemia ylimpänä ilonani.
        https://www.youtube.com/watch?v=l85te_k3Dc0

        > Tarina kertoo juutalaisten vankeudesta Babyloniassa. Ooppera tapahtuu aluksi Jerusalemissa ja myöhemmin Babyloniassa Nebukadressar II:n hallinnon aikana (605–562 eaa). Nebukadressar hävitti Salomonin temppelin vuonna 586 eaa ja vei juutalaiset pakkotyöhön Babyloniaan. Oopperan näytöksil­lä on myös omat nimensä. I näytös on Jerusalem, II Uskoton, III Profetia ja IV Hajonnut jumalankuva.

        Oopperan ensi-ilta oli Milanon Teatro alla Scalassa 9. maaliskuuta 1842. Tunnetuin kohtaus on heprealaisten kuoron laulama Va, pensiero, sull'ali dorate. Tätä Verdin kolmatta oopperaa pidetään erinomaisen onnistuneena ja se kuuluu jatkuvasti oopperatalojen ja suurten kapellimestareiden ohjelmistoon. <
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Nabucco

        Va Pensiero (Verdi, Nabucco)
        https://www.youtube.com/watch?v=NZO1jCsXXT8

    • Herra kuulee

      Tärkeää on siunata Israelia, sillä sitä samaa saa siunaakatkin.

      • Amen. Radio Dei: "46% ihmisistä on Aabrahamin jälkeläisiä."
        http://www.thechurchesofgod.com/ABRAHAM%20FATHER%20OF%20MANY%20NATIONS.htm

        Jaakob/Israel levisi kaikkiin ilmansuuntiin.

        1Moos. 28:14
        Ja sinun jälkeläistesi paljous on oleva kuin maan tomu, ja sinä leviät länteen ja itään, pohjoiseen ja etelään, ja sinussa ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä.

        5Moos. 32:8
        Kun Korkein jakoi perinnöt kansoille, kun hän erotteli ihmisten lapset, silloin hän määräsi kansojen rajat israelilaisten luvun mukaan.

        Israelin osa päätyi pohjan perukoille, loppu-maahan (Fin-land). Siunaamalla Israelia, tulee samalla siunanneeksi itseään ja kansaansa:)
        http://www.britam.org/HebrewOverview.html

        Maailmassa olisi rauha, jos Raamattu otettaisiin todesta.

        4Moos. 24:9
        Se on kyyristynyt, se on laskeutunut maahan kuin leijona, niinkuin naarasleijona - kuka uskaltaa sitä häiritä? Siunattu olkoon, joka sinua siunaa, kirottu, joka sinua kiroaa!"

        Jeesuksen paluu on lähellä. Paluumuutto on käynnissä. Suomessa huilaavat paluumuuttajat ovat iloisia ja pirteitä.
        http://int.icej.org/news/special-reports/aliyah-through-finland

        > During World War II, the staff of Hadassah Hospital played a significant role in helping Allied military forces throughout the Middle East. They offered weekly lectures and meetings to British medical personnel that acquainted them with regional medical issues including blood diseases, jaundice, dysentery, anemia and high blood pressure.

        Although The British High Commissioner and the British Secretary of State personally gave their assurances that these convoys would be protected by British troops and police, seventy-eight Jews were murdered.

        The attack, which lasted seven hours, began at 9:30 a.m. and took place less than 600 feet from the British military post. The British watched from the sidelines. Jewish appeals for help were ignored until mid-afternoon. But by then the Jews had either been burned alive in buses or shot. There were 28 survivors, only eight had no injuries. <
        http://www.frontpagemag.com/2013/dgreenfield/remembering-the-65th-anniversary-of-the-hadassah-medical-convoy-massacre/

        Arabit tuhosivat sairaalan kuljetussaattueen. Britit eivät auttaneet Hadassah-saattuetta, vaikka Hadassah Hospital avusti liittoutuneita WW2:ssa.
        https://www.youtube.com/watch?v=i-vgCy43tsQ
        Israel paikkaa haavoittuneet kansallisuuteen katsomatta. Arabit vastaavat saamaansa apuun väkivallalla.

        > One victim, a doctor, treated the Arab peasants in the village of Isawiye on Mount Scopus two weeks prior to the attack. Yet Arabs claimed that the ambush was a heroic act, and the British had no business intervening even at the last-minute: They did not want a single Jewish passenger to remain alive. <
        http://www.frontpagemag.com/2013/dgreenfield/remembering-the-65th-anniversary-of-the-hadassah-medical-convoy-massacre/

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      501
      1439
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1156
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      862
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      61
      835
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      797
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      746
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      72
      714
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      687
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      685
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      681
    Aihe