Perunoiden keittäminen

keitos

Valitsinko väärin? En koskaan muista kummin päin on, laitetaanko uudet perunat kylmään vai kiehuvaan veteen. Niin harvoin keitän perunoita. edellisen kerran uusia perunoita alkukesästä ja nyt vanhoja perunoita. No sama se, laitoin kiehuvaan veteen, siellä nyt kiehuvat. Kaipa kuitenkin syötäviä tulee. Yleensä syön makaroonia tai riisiä tai perunapakasteita, siksi ei jää mieleen

12

1571

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • potaatti_

      Muistelisin että uudet perunat kiehuvaan ja vanhat kylmään veteen, voihan se olla toisin päinkin kuka mitenkin ja parhaiten.
      Perunamuussin teen aina itse, valmiit muussijauheet ei minusta ole edes sen makuisia että kiirreessäkään niitä käyttäisin.

    • kateeellinen

      Kysyppä Kahvipirtistä, siellä ne tietää. Varmasti voisi heistä jokainen voittaa ainakin Suomen taitavimman emännän tittelin, ellei Euroopan.

    • kulkijamaantien

      Jos ei osaa perunoita keittää, eipä ole kummoinen kokki.
      Kunhan ne veteen laitat, ellet höyryssä keitä, sekin auttaa hätääsi uusien ja vanhojen pottujen kohdalla.

    • Hauska aloitus, johon on pakko vastata. Kun sinulla on moinen 'ongelma' saat lukea mitä kaikkea minä otan huomioon tuossa toimessa. Kas kun on kokemuksista opittua tietoa jo karttunut ihmiselämän verran. Tästä voi olla ihan mitä mieltä kukin haluaa.
      1.Tärkeä asiantuntijalta kuultu ohje: älä käytä kuumavesihanasta otettua vettä, sillä siinä olevat epäterveelliset aineet imeytyvät jopa perunan kuoren läpi.
      2.Uudet perunat kiehuvaan veteen, jossa vähän suolaa. Suola vähentää veden imeytymistä perunaan ja yleensäkin estää jauhoisen perunan hajoamista. (mm.puikulaperunan).
      3.Vanhat kuoriperunat laitan kylmään veteen heti. Yleisohje keitinveden määrään on että perunat juuri ja juuri peittävät perunat, pienet perunat saavat hieman näkyä veden päällä.
      4. Jauhoiset perunat hajoavat varsinkin kuorittuna helposti ja muusista tulee vetinen, kermalla voi kyllä korjata muusin vetisyyttä. Siksi pienet perunat säilyvät ehjinä lyhyemmän kypsymisen aikana. Niin ja muista suola.
      5.Liian isot perunat voi puolittaa. Keitä aina tasakokoisia perunoita.
      6.Ja vielä älä keitä liian vähällä lämmöllä, sillä kiehuminen voi lopahtaa ja se ei ole hyväksi. Liian kovalla lämmöllä taas perunat hajoavat. Tasainen keitto ja keittoaika perunoiden koon ja laadun mukaan. Koettele haarukalla.
      Saahan sitä juttua perunoiden keittämisestäkin. Laadutonta ja tyhmää tämä joistakin, mutta otsikostahan jo näkee kannataako alkaa lukea.
      Peruna on perusruokaa.

      • Kunnollinenkokki

        Uudet perunat pannaan kiehuvaan veteen, jossa on runsaasti suolaa eli ruokalusikallinen vesilitraa kohden. 'Vanhojen' perunoiden keitinveteen pannaan vain vähän suolaa, mutta ei lainkaan jos jatkojalostaa potuista perunalooraa.


      • muistikoPettää
        Kunnollinenkokki kirjoitti:

        Uudet perunat pannaan kiehuvaan veteen, jossa on runsaasti suolaa eli ruokalusikallinen vesilitraa kohden. 'Vanhojen' perunoiden keitinveteen pannaan vain vähän suolaa, mutta ei lainkaan jos jatkojalostaa potuista perunalooraa.

        No ei todellakaan noin paljon suolaa. Teelusikallinen litraa kohti on jo mekoinen määrä sekin.


    • Eikö ollutkin kolho kohtalo. Annas kun kerron. No. Ostin Lidlistä keltapaperisen bussen Lapin puikulaperunaa.
      Miten olikaan, ne unohtuivat ulkostrapulle yöksi kun siinä niukkaakin niukemmassa tuiterissa en meinannut oveen sopivaa avainta löytää sitten niin m i l l ä ä n, sanoo niin millään.
      Aamulla siinä perunoita keittämään. Sattumaa, että isoin bussen perunoista oli hiukan kylmästä kärsinyt vaikka yö oli -1 astetta.

      Eikä täsä kaikki, sanoo ei täsä kaikki. Yksi niistä keittoperunoista oli Lapin perunapellosta busseen joutunut kivi. Perunan muotoinen, silti kivi.

      Tuossa se on tiskipöydällä kuin isompikin harvinaisuus, ei mikään jalokivi. On se kuitenkin kiehunut vedessä muina Lapin kivimusuina.

      • capteni
        Lukisit Kalle Päätalon kirjoja, joissa jouduttiin syömään "pakkasenpuremia" perunoita, joihin koiratkin oli jo kuseskelleet?

        Ajattele asiaa, että sinulla on nykyisin mahdollisuus viedä "kivi perunasi" takaisin Lidliin, joka varmasti korvaa kokemasi tappion!?


      • captcöpenick
        Kristiina23 kirjoitti:

        capteni
        Lukisit Kalle Päätalon kirjoja, joissa jouduttiin syömään "pakkasenpuremia" perunoita, joihin koiratkin oli jo kuseskelleet?

        Ajattele asiaa, että sinulla on nykyisin mahdollisuus viedä "kivi perunasi" takaisin Lidliin, joka varmasti korvaa kokemasi tappion!?

        Hyvä huomio Kristiina. Millä mää sen kiven arvioitten - ettei se ole joku perunaa arvokkaampi.
        Ny mää yritän olla itseä nokkelmpi. Vien sen kiven Lidliin punnittavaks ja saan vastaavan määrän perunaa tilalle.
        Sit sanon, että voin viedä sen kiven kotiini tönkkösuolattavien muikkujen painoksi.
        Epäilen kyllä että kivi on rahallisesti arvoton. Luultavasti ainoo, kylän keitetty kivi


    • jjou20

      perunien keitossa on tähellistä että mikro on jottai yli 600 W Otetaan mikroastia ja laitetaan siihen puoli desiä vettä.5 -6 perunaa ja kansi löyhästi päälle. Teho mikroon täysille ja annetaan kypsyä n. 8-9 minsaa Stressitohtori P. Pakarinen on tämän ohjeen antanut enkä muuten perunoita keitä..

      • jjoutava

        Taasen tuli laskutoimituksen numerot nikin perään on sen verran haklaa tää lähettäminen D


    • herkuttelijansukua

      Pestyt Perunat voi myös pistellä haarukalla, kietoa märkään talouspaperiarkkiin ja kypsentää mikrossa. Ovat melkein kuin uuniperunat. Nam.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1289
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      35
      820
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      587
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    5. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      27
      576
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      538
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      526
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      511
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      15
      472
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      15
      472
    Aihe