ennenvanhaan ei edes ollut tollasii sohvia. Miks täytyy maata illalla siin sohvalla, miks ei istua ja katella tv-tä?
Vastaukset 9
- TelkunIsäntäEiOrja
Sohvalla en ole maannut koskaan. Sängyssä kylläkin ja muissa asennoissa. Väkisin ei ole tullut maattua, lemmestä toki.
Sohvalla tulee istuttua, esimerkiksi uutiset katsottua mutta harvinaista sekin.
Olihan sohvakulttuuria jo 60 luvulla, etenkin avattava eli levitettävä sohva koska se saattoi toimia sänkynä sitten. Telkkareita ei ollut niinkään. Niin ja ne pakolliset 1 - 2 nojatuolia jos huusholliin mahtui.
Kyllä, omasta mielestänikin sohvalla lojuminen ja telkkarin katsominen on outoa, koska useinmiten se sohva on poikittain telkkarin kuvakulmaan nähden. Omituinen asento tuijottaa lötköä. - Muotiako
Vuodet ovat vierineet, on nyt huomioitava löhöämisen monet kasvot. Työelämä on jäänyt taakse, iltaisin katsoo TV ohjelmia jos katsottavaa on, tietysti lähöämällä sohvalla, kulmasohva on paras tähän asiaan.
Tosi on, jos ajoi polkupyörällä jatkuvasti takamus levisi ja nyt jos istuu alvariinsa sama juttu.Pakko kuitenkin harrastaa lattialla ison pallon kanssa kiinteyttäviä liikuntaohjelmia, että pakarat pysyvät kiinteinä omassa aitauksessa. Kiinteä takamus takaa sen että pitkät housut, hameet ja legginsit näyttävät hyvän näköisiltä päällä.
Jokin aika sitten oli pitkät housut pop, nyt näyttää hameet ja mekot ovat tulleet uudelleen muotiin ja eittämättä naisellisuus pääsee esille. Siispä housut henkariin ja kaappiin hameet ja mekot päälle, ja jo tyttäret näyttävät tosi naisellisilta. Onpä ne klanipää naiset jääneet muistojen joukkoon, pitkät tai puolipitkät hiukset ovat tänä päivänä pop. Minulla on makuuhuoneen seinällä telkkari, toinen keittiössä, olohuoneessa ei ole kuten muilla ihmisillä. Sama juttu mökillä, katson keittiössä aamu tv.n ja luen samalla lehden. Illalla katson telkkaria jonkin aikaa sängystä ennen nukkumista. Olohuone on minulle ihan turhaan, vieraitakin käy harvoin, silloinkin istutaan usein keittiön pöydän ääressä.
- ent.siivoojaparka
On se niin rentouttavaa väsyneille jaloille heittäytyä sohvalle selälleen ja nostaa jalat sohvan korkealle käsinojalle, laittaa jotain klassista soimaan ja häivyttää paha maailma mielestään.
En minä siinä asennossa telkkaria katso koskaan, harvoin muutenkaan enää. Siihen tarkoitukseen on joko kiikkustuoli tai nojatuoli. Silloinkin jalat joko pöydällä (jos siinä sattuu olemaan tilaa) tai jalkajakkaralla vaakatasossa. - mimmimum-mi
Minulla kahdenistuttava sohva....en löhöile..eikä oikein mahtuisikaan...
Miten niin nykyään...vanha lorukin sanoo....Minä vaan pankolla makasin....
tai toinen ...Sauna paloi.. mutta maattiin vaan..- opopop9090
no siten niin, että ei esim 70 ja 80-luvulla vaakatasossa oltu pitkin iltoja!
- ent.siivoojaparka
Tuosta nyt tuli taas mieleen meidän entisaikainen koulukyyditsijä. Kun ei alkanut kyytiä tulemaan, niin ei muuta kuin kävellen kouluun myöhästymisen ja opettajan torumisten uhallakin. Koulukyyditsijä näki kävelijät talonsa kohdalla, avasi ikkunan ja örisi täyskännissä: "Sauna palaa ja markkinamiehet makaa".
opopop9090 kirjoitti:
no siten niin, että ei esim 70 ja 80-luvulla vaakatasossa oltu pitkin iltoja!
Mietis nyt itsekkin sitä 70-80 lukua? Meidän ikäisillä oli silloin työelämä, ...todellakin,..ja useimmilla lapsia. Ei siinä sohvalla löhöilty ja silloin ei ollut näitä nykyisiä "löhöily" sohviakaan!
En halua kertoa, mitä itse teen, mutta lapselleni olen sanonut, että en saa telkkarista mitään tolkkua, jos en saa sitä maaten katsoa!:))
- VoiHyväTavatonTaas
Ja tarkoittaako tämäkin aloittaja, että hän tietää, miten toisten pitäisi elää ja toimia?
On se kumma, että toiset on niin tavattomia ja...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi yritti murhata mopopojan
Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti7053050Käviskö tällainen suhde
Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E71943- 42817
- 69766
- 88637
Olen pahoillani
Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi43559Poutalan onnettomuus
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit48526Harvinaisin persoonallisuustyyppi
Vihdoin löytyi selitys sille mitä olen. En olisi uskonut että löytyisi. Signs You Are the Rarest Personality Type o80465Taisin vihdoin saada sinut ulos luuristani stalkkeri
Et selvästikään ole niin pätevä kuin luulet. Tai minä niin huono.82461Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta
Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k25460