Kun mahdollisuudet löytää kumppani on noin 0,1% jos sitäkään. Menkää nyt vaikka baariin ja ulos niin mahdollisuudet paranee todella paljon. Itse olen kokeillut nettideittailua vaikka tiesin että naiset ei vastaa mitään. Olen kolmesti seurustellut ja löytänyt kumppanin ulkoa baarista ja yhden työpaikalta.
Miten te jaksatte nettideittailla
23
<50
Vastaukset
- 13plus8
Nettideittiä kannattaa pitää korkeintaan taustalla. Odotusarvo, että siitä saisi jotain aikaan on aika pieni. Samaa mieltä että ulos vaan.
- joku.onnistuu
Tutkimuksen mukaan 9,8 % pareista on löytänyt toisensa deittipalveluiden kautta eli arviosi on pahasti alikanttiin, tutkimus tosin koski 18-34 vuotiaita.
Selvennätkö hieman laskuoppiasi. Aloittaja kirjoitti, että mahdollisuudet että uuden elämänkumppanin tapaa netin kautta ovat 0,1 %. En tiedä miten tarkalleen ottaen hän sen laski, mutta sen voisi tulkita esimerkiksi niin, että jos on tuhanteen ihmiseen netin kautta ollut kontaktissa, niin on todennäköistä että joku niistä johtaa parisuhteeseen.
Sinun tutkimustuloksesi koskee ihan eri asiaa eli sitä, kuinka moni parisuhteessa tällä hetkellä olevista on löytänyt kumppaninsa netin kautta, ja heitä on lähes joka kymmenes. Ehkä jokainen heistä on kuitenkin ensin ollut kontaktissa noin tuhanteen ihmiseen? Sitähän tulos ei nimittäin kerro.
- rehtimies123
Naiset kierrättää pelimiehiä ja loput kunnolliset miehet jää ilman treffejä.
- mikäparas
Mene ulos,,vaan kun seltä ei löydä kuin korkeintaan irtokoiria. Kuppilat ovat kaukana. Mutta väliäkö sillä,kunnollinen nainen pitää löytää ja piste. Mihin sitä rofiilin vääntää,eikö nuita ole monia paikkoja? Kertokaa nyt missäs kanavilla se viidenkympin haitarissa olevat rovgiiloivat? En kaipis kuppiloiden kuningatarta vaan sitä lliikkuva hyväkuntoista ja kestävää.
- eilenkilläkääntapaa
Itse 50 naisena voisin esittää saman kysymyksen samanikäisille vapaille miehille. Mistä löytää kunnollisen miehen joka pitää enemmän vaikka lenkkeilystä ja pyöräilystä kuin kuppiloissa roikkumisesta? Huom. pyöräillessä ja lenkillä tulee kyllä vastaan samanikäisiä, mutta me emme siltikään kohtaa. Suurin syy varmasti tähän on se, että suomalainen mies on ujo ja monet samanikäiset naiset ovat vanhanaikaisia ja odottavat, että mies tekee aloitteen.
- sinkkumies39
eilenkilläkääntapaa kirjoitti:
Itse 50 naisena voisin esittää saman kysymyksen samanikäisille vapaille miehille. Mistä löytää kunnollisen miehen joka pitää enemmän vaikka lenkkeilystä ja pyöräilystä kuin kuppiloissa roikkumisesta? Huom. pyöräillessä ja lenkillä tulee kyllä vastaan samanikäisiä, mutta me emme siltikään kohtaa. Suurin syy varmasti tähän on se, että suomalainen mies on ujo ja monet samanikäiset naiset ovat vanhanaikaisia ja odottavat, että mies tekee aloitteen.
Kuppiloissa en ole käynyt vuosiin. Tykkää pyöräilystä, kesät talvet kuljen fillarilla. Tosin autoa mulla ei ole. Kuntoa on siis poljeskella 20 km lenkkejä. Ei miehet ole niin ujoja, naisiin ei vaan saa mitenkään yhteyttä että voisi tutustu.
- 1961
eilenkilläkääntapaa kirjoitti:
Itse 50 naisena voisin esittää saman kysymyksen samanikäisille vapaille miehille. Mistä löytää kunnollisen miehen joka pitää enemmän vaikka lenkkeilystä ja pyöräilystä kuin kuppiloissa roikkumisesta? Huom. pyöräillessä ja lenkillä tulee kyllä vastaan samanikäisiä, mutta me emme siltikään kohtaa. Suurin syy varmasti tähän on se, että suomalainen mies on ujo ja monet samanikäiset naiset ovat vanhanaikaisia ja odottavat, että mies tekee aloitteen.
En ole tosin enään vapaa, kun löysin tansseista kumppanin itselleni.
Oikeissa tansseissa käy liikunnallisia ihmisiä.
- miesvm_1967x
Löysin rakkaani täältä. Avioliitossa ollaan, molempien tahdosta. Myös edellinen avokki löytyi netistä samoin kuin muutama muukin suhde väleissä. Että en allekirjoita tätä aloitusta.
- kunnollinen.nainen
Ikinä en huolisi itselleni baarissa käyvää miestä kun niissä en itsekään käy.
- Hyvä_vaihtari_joillekin
Jos on vähääkään OK-näköinen, nettideitti kyllä kannattaa (ja Tinder vielä enemmän)... itse omaan liikaa miinuksia ulkonäöllisesti (etenkin kroppa, ei niinkään kasvot) ja henkisesti (ujous), jotta voisin nauttia nettideittailusta... nyt se on vähän liian hermoja raastavaa hakuammuntaa jossa täytyisi tosiaan yrittää satoja eri naisia jotta yhden kohdalla onnistaisi.
Varmaan johtuu siitä että pidän haasteista ja nettideittailussa sitä on paljon. Ainakin siihen asti kunnes löydät sellaisen kenen kanssa juttu luistaa
- löytäjä-saa-pitää
Elämä menee hukkaan kun etsii netistä seuraa. Minä löysin naisen saaresta viime kesänä kun olin saunomassa yhdessä saaressa-
- humppamies
Outoa marinaa nettideitistä. Se on yksinkertaisesti vain tapa tehokkaammin rankata suurempi määrä ihmisiä kun etsii sopivaa kumppania.
Tämmönen saaresta kumppani on tyyliin suurinpiirtein ulkonäöllisesti oikean suuntainen. Siihen hormooniryöpsäys, eli jonkinasteinen mielialahäiriö jonka aikana kaikki on ihanaa.
Sitten painaakin hetken huuman jälkeen ne muut realiteetit. Etukäteisraakkauksella on paljon paremmat mahdollisuudet että on jatkossakin jotain yhteistä.
- RumaMiesNetissäkin
Ainoa mahku tosin olematon sekin. Kun en rumana kelpaa livenä kenellekään niin jos sitten netissä. Seitsemän vuotta olen profiilia pitäny ja yhtään vastausta en ole saanu koskaan. Venäläisiä spämmejä en laske. Homma vaan on niin et jos ei ne verkot ole vesillä ei ketään saa. Mut ei näihin mun verkkoihin kyllä kalat ui tekemälläkään tai sanotaan näin että kalaa saan kyllä ihan omiin tarpeisiin mutta naisia en.
- humppamies
Jaa.a. Mites se menikään. Hullu on se joka yrittää kerta toisensa jälkeen samaa asiaa muuttamatta mitään.
Ite olen myös näitä rumia ihmisiä. Kun pitkä seurustelusuhde meni poikki hain yli 40-60 seksisuhdetta vuoden aikana, valikoidusti rankaten. Myöhemmin harvakseltaan sitten jotakin.
Ei varmasti olisi minullekkaan tullut ilman suunnitelmallista toimintaa. Eli vastailua muille, chattailyä.
Itsesi myynti on sama asia kuin myisit jotain tarvaraa. Mieti hyviä puolia ja myy ittesi. Puhelinnumeroa kehiin mahdollilsimman nopeasti jne.
Naiset ei tasa-arvosta nakkaa pätkääkään jos se ei suosi heitä. Eli kyllä se miehen rooli on tehdä niitä aloitteita. humppamies kirjoitti:
Jaa.a. Mites se menikään. Hullu on se joka yrittää kerta toisensa jälkeen samaa asiaa muuttamatta mitään.
Ite olen myös näitä rumia ihmisiä. Kun pitkä seurustelusuhde meni poikki hain yli 40-60 seksisuhdetta vuoden aikana, valikoidusti rankaten. Myöhemmin harvakseltaan sitten jotakin.
Ei varmasti olisi minullekkaan tullut ilman suunnitelmallista toimintaa. Eli vastailua muille, chattailyä.
Itsesi myynti on sama asia kuin myisit jotain tarvaraa. Mieti hyviä puolia ja myy ittesi. Puhelinnumeroa kehiin mahdollilsimman nopeasti jne.
Naiset ei tasa-arvosta nakkaa pätkääkään jos se ei suosi heitä. Eli kyllä se miehen rooli on tehdä niitä aloitteita.Niinpä: hulluutta on toistaa samaa asiaa uudestaan ja uudestaan ja odottaa eri tulosta. Einsteinin näin väitetään todenneen ja itse kyllä uskon tuohon, oli sanonnan takana sitten Einstein tai ei.
Ei kai siitä haittaa ole, vaikka sitä nettiprofiiliakin pitäisi esillä, mutta jos pelkästään en varaan toivonsa laittaa niin pettymisen todennäköisyys on todella suuri.
- metrinmuna
Mä oon vähän yli kolmekymppinen mies ja päätin uteliaisuuttani tehdä profiilin. Ei hyvänen aika! Tuskin olin saanut profiilia valmiiksi, niin alkoi naisilta satelemaan niitä treffipyyntöjä ja ties mitä kaksimielisyyksiä!
Aivan uskomatonta, että jopa 18-kesäiset tyttöset lähestyivät huomattavasti itseään vanhempaa miestä...siis joka päivä. Aina kun kirjauduin sivustolle, odotti hirvittävä viestimäärä.
Aivan hämilleni menin tilanteesta, enkä todellakaan tiennyt kenelle olisin vastannut ja kenelle en. Se oli sit sitä kovaa kilpailutusta. Testasin tyttöjä viestittelemällä, kuka niistä on oikeasti etsimässä parisuhdetta ja kuka on vaan munan perässä.
Mä en jaksanut sitä kuin viikon päivät, niin poistin profiilin ja lähdin baariin. Siellä sentään saa olla naisilta rauhassa.
En suosittele pojat kellekään nettideittailua!- 30-ja-risat
Oon myös yli kolmekymmpinen mies ja alle 40v. Minulle on vastailleet 18-20 v naiset että "haluanko pitää vähän hauskaa". Eli ne olleet maksullisia naisia ja olen kyllä pari kertaa käyttänyt tilaisuuden hyväksi. En minä nyt ilman seksiä ala olemaan jos sitä tarjotaan. Mutta ne omanikäiset naiset ei vastaa mitään vaikka niille kirjoittelee asiallisest5i.
- 12plus10
Mä oon nähny kans joskus samanlaista unta ja ihan hiestä märkänä heräsin. Huh onneks tosielämä on toisenlaista.
- voiskoklata
Niin, markkinoita löytyy kun on niin paljon miehiä, jotka eivät saa naista helposti. Surullista toisaalta, mutta mikäs siinä jos kysyntä ja tarjonta kohtaavat vaikka rahaa vaihtuukin. Itsekin olen sitä bisnestä miettinyt, kun seksi maistuu eikä toisen ulkonäöllä yms. niin kovin väliä.
- gangnaörta
Minä olen löytänyt paljon miehiä netistä. Hehheh... yhden toki kerrallaan. Nettideittiä en ole koskaan käyttänyt, vaan chatia, ja muutakin kuin suomi24:n. Nykyinen aviomies löytyi muualta chattaillen ja muutamia ihan kivoja tapauksia sitä ennen suomi24:ltäkin. Minusta se rennosti chatiin meno ja siellä kaikessa rauhassa juttelu on netissä paras tapa kohdata joku kiva ihminen. Nettideiteissä kuvittelisin että ollaan enemmän tarkoitushakuisemmin ja tulee paine tavata tosi nopeasti. Nopsasti olen chattailunkin jälkeen joskus tavannut, mutta kyllä ne parhaat ovat malttaneet odottaa. Livenä en osaa mennä minnekään iskupaikkoihin saati jossain työpaikalla tai lenkkipolulla tai kirjastossa iskupuuhiin alkaa. Sellaiseen olen liian ujo. Tuli vahingossa torjuttua aikanaan joitakin ihan kivojakin tyyppejä, kun ei saanut kuin töksäyteltyä vastauksia.
- fsfsfsd
Viimeisen 3 vuoden aikana olen löytänyt yhden seurustelukumppanin netistä, yhden tinderistä. Baarista on jäänyt vain säätöjä matkaan. Moni olisi minusta ollut kiinnostunut mutta minä en oo lämmenny pidemmälle tuttavuudelle.
Baarissa on kyllä sattunut pari-kolme aivan huikeaa kohtaamista, mutta nämä ovat olleet varattuja kaikki. Just sellasia, että sukat pyöris heti jalassa jos olisivat olleet vapaana. Älytön kemia. Aika raskaita kohtaamisia kun molemmat jää tahoillaan miettimään, mutta antaa toivoa että jonain päivänä osuu vielä kohdalle :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1672069- 1211921
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill561596Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1791482- 1611409
Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1771395- 521238
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.761193- 591178
- 1191075