Prosidentti Kallio rukoili maamme puolesta!

Maamme.psta

Maamme puolesta tulee rukoilla. Luterilaisessa kirkossa teemme niin jokaisessa jumalanpalveluksessa. Mutta on hyvä liittyä rukousrintamaan myös omassa rukouskammiossa. Pyydämme Jumalalta varjelusta ja johdatusta maamme päättäjille. Lisäksi on hyvä rukoilla hengellisen herätyksen aikaa maahamme.

Tässä tämä ”Kyösti Kallion rukous”.


Taivaallinen Isämme, katso armossasi kansamme puoleen. Sinä olet luonut sen ja rakastat sitä.
Sinä näet että se on mitä suurimmassa vaarassa. Siksi rukoilemme Sinua: Herra, auta meitä hädässämme äläkä anna meidän hukkua.
Lahjoita kääntymys synnin ja laittomuuden tieltä, jotka johtavat kansamme tuhoon. Herra, armahda meitä.
Herra Jeesus Kristus, ilman sinua olemme voimattomia hävittäviä voimia vastaan, jotka tulivat kansamme yli ja myrkyttävät sen.
Siksi me kerskaamme Sinun voitostasi pahuuden henkiolentoja vastaan, joiden vaikutukset ovat joka päivän sanoin ja kuvin julkisuudessa nähtävissä. Herra sinä olet Golgatan ristillä voittanut pimeyden vallat. Niiden täytyy väistyä myös tänään, koska ylistämme sinun nimeäsi niiden ylitse. Tähän me uskomme, sillä Sinä voit myös meidän aikanamme varjalle ihmiset saatanalliselta eksytykseltä. Herra armahda meitä.
Auta meitä Pyhän Henkesi kautta ryhtymään omassa elämässämme taisteluun syntiä vastaan ja olemaan kestäviä loppuun asti.
Tee meidät kansamme keskellä merkiksi Sinun vapauttavasta armostasi.
Täytä meidät niin Sinun rakkaudellasi, että me tulemme kuuliaisiksi Sinun käskyillesi. Rakkautesi olkoon meissä se voima, joka voitaa pimeyden vallat kansassamme.
Herra Jeesus Kristus, kaiken voimme sinun kauttasi, siihen me uskomme.
Armahda meitä.
Amen.

11

53

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Maamme.psta

      Oho. Kirjoitusvirhe. Arvaa missä?

    • Rukoilkaamme

      Rukousta nyt kansamme puolesta.

      • Rukousta

        Lisää.


    • zalaam
      • RukoustaAtet

        Nyt pörinää pyttyyn ateisteillekin.


      • Tulossavaikeatajat
        RukoustaAtet kirjoitti:

        Nyt pörinää pyttyyn ateisteillekin.

        Atet. Rukoilkaa.


    • Isoisämme ja heidän isänsä ovat olleet viisaita ihmisiä, kun luottivat enemmän Jumalaan kuin ihmisiin. Rukous on sellainen voimavara, jonka kautta kaikki menee parhain päin. Kun rukous loppuu, alkaa ongelmat:
      (William Booth 1900 luvun alussa) ”Noina aikoina politiikka ei tunne eikä tunnusta Jumalaa. Koko läntisen maailman virallinen valtiopolitiikka on sellaista, että hallinnon eri tasoilla ei enää pelätä Jumalaa. Eurooppaa hallitsee uusi poliittisten johtajien sukupolvi, joka ei pienessäkään määrässä ota päätöksissään huomioon Jumalaa.”

      • Aammeen

        Kirjoitettu on...
        Siis profetiaa, jonka toteutumista olemme katselleet vuosikymmenien ajan, mutta joka alkaa mennä kiihtyvällä vauhdilla huippuunsa. Ja sitten tulee loppu.


      • Edelleenkin

        Rukoilkaamme vielä lisää.


      • RukouksessaOnVoima

        Rukoillaan kaikki !


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      173
      1445
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      41
      1039
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      735
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      660
    5. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      650
    6. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      637
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      632
    8. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      593
    10. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      577
    Aihe