Millä autolla

buuuskista

ajelet ja miksi?


Mitä auto kertoo sinusta?
Mitä auto kertoo sinusta?
MIKÄ OLIKAAN AUTOMERKKISI?

BMW
Bemarilla ajavat jupintapaiset. Useimmilla on kurja homma ja kurja liksa, mutta työnantajan omistamalla autolla ajetaan kuin seitsemän miestä. Lopulta he sortuvat ruinaamaan toimeentulotukea, kun luottokortti on otettu ulosottomiehen haltuun.

CITROEN
Sitikalla ajavat ovat nautiskelijoita, ylensyöjiä ja -juojia, vähän tahdottomia mutta muuten harmit-tomia veikkoja. Puolet heistä on hienostelevia piilohomoja, toinen puoli muuten pervoja.

FORD
Voortimiehet ovat merkkiuskollisia. Kun isoisänisällä oli Voorti, niin se on ikäänkuin pyhä velvoite. Sanotaan - virheellisesti kuten myöhemmin tulette huomaamaan - että vain Voorti-miehet pääsevät automaattisesti taivaaseen, kun on niin paljon jo kärsitty maan päällä.

FIAT
Tässäpä vasta surkeata joukkoa. Persaukisia, joiden rahat eivät riitä Mersuun eikä Bemariin. Veholla kuitenkin norkoillaan ja yritetään sulautua parempiosaisten joukkoon. Surkeata, tosi surkeata.

LADA
Kaikki Ladailijat eivät ole kommunisteja. Muuten vaan yksinkertaisia ja arvatenkin kaikkein rik-kaimpia. Ei kai köyhällä ole varaa ostaa autoa, jonka arvo on puolessa, kun sen saa liikkeen ovesta ulos. Ladan omistajat pukeutuvat huonosti, juovat raakaa viinaa - kenties piereskelevätkin.

MERCEDES-BENZ
Mersun omistajalta on yleensä mennyt paras ikä bisneksessä tai muussa vilpissä. Menetettyä nuoruutta hyvitetään ajamalla komeasti ja elämällä leveästi. Oma lukunsa ovat käytettyjen taksimersujen ostajat, jotka maksavat ylihintaa siitä, että saavat ajaa autolla jonka takapenkille on oksennettu.

NISSAN
Datsun vaihtoi nimeäänkin, mutta mihinkäs siitä pääsee. Yksinkertaisia, vähään tyytyväisiä, merkkiuskollisia läskisoosin syöjiä koko porukka. Pelkäävät erottua massasta. Elämässä ainoa tavoite pysyä naapurin kanssa tasoissa. Käyttävät talvella pipoa ja kesällä mainoslippalakkia. Housuissa polvipussit. Jotkut nuoremmista saattavat kyllä ottaa permanentin, mutta mitä se auttaa, kun permanentin alta ei löydy mitään. Tusinasurkimuksia, plääh!

SAAB
Tässä meillä riittää pään pudistelua: Isänmaallisuuden nimissä maksetaan ruotsalaisesta autontapaisesta melkein mitä vain. Pyrkyreiden merkki. Tien päällä yritetään ohi kaikesta, mikä liikkuu. Näillä on pakko olla potenssivaikeuksia, tai sitten ne pieksevät akkojaan.

SKODA
Jotkut ostavat Skodan, vaikka samalla rahalla saisi hyvän käytetyn. Nämä samat äijät vaativat naiseltaankin neitseyttä ja käyttävät mieluusti kertakäyttöastioita - kukaan ei saa koskea ennen häntä.

SUZUKI
Entiset Mini-miehet ostavat nyt Suzukin. Se on turvallisen pieni - ikäänkuin kohtu. Tämä turvallisuuden haku johtuu siitä, että nämä ovat keskosia - sanan pahimmassa merkityksessä.

TOYOTA
Samaa surkeaa kastia Nissan-miesten kanssa. Jääräpäisempiä. Jos kerrot näille vitsin, ne kysyvät: täh! Näistä on tullut sanonta: ”mahtuu kolmetoista tusinaan”.

VOLKSWAGEN
Tämä on oikein nuukien ja pihien automerkki. Volkkarimies juoksee viitosta halvemman kahvipaketin perässä maan ääriin. Ajaa keskiviivaa pitkin viittäkymppiä. Nämä ottavat rahaa kolehtihaavista.

VOLVO
Volvomies ajaa ylitsesi, jos et väistä. Näissä on vähän “rautaa rajalle” -meininkiä. Volvolla pääsee taivaaseen – samalle osastolle minne tiejyrälläkin.

http://awhuumori.cjb.net

36

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • määmy
    • kiItti_mies

      Polkuautolla :)

    • nimimerkitönj

      Kommentoin jo toisaalla, mutta Toyotalla. Vaihdoin autoa, mutta en uskaltanut vaihtaa merkkiä. Uusikin on siis Toyota, ilmeisesti olen merkkiuskollinen? :)

      • nimimerkitönj

        Olen omistanut autoina myös pari nissania, saabia, volvon ja nyt viimeisimmät toyotat. Olisi kiva tietää mitä moottoripyöristä sanotaan? Diagnoosit siis. :)

        Mulla on ollut niitäkin 1 Yamaha, 2 Hondaa ja 2 Kawasakia. :)


    • Jaahas! Noh, viime aikoina olen ajellut tuolla "permanentattujen tusinasurkimusten" autolla. Hyvin se pelittää, ei valittamista.

    • Tässä on minun seuraava auto! Suomalaisilla naisilla ei ole kokemusta vielä muusta kuin siitä että ovat kiinnostuneita lähinnä itsestään, ja siinäkin enimmäkseen omasta ulkokuoresta. Oltiin kaverin kanssa vastaavalla autolla Nitsassa ja Monacossa, niin Route de la Piscinella piti pyytä turvasaatue, ettei muijat repineet ovenkahvoja irti päästäkseen kyytiin.


      http://bit.ly/1JDPBgG

      • sxth

        Noh. Surullista jutella suomeksi, kun on nolla. Toivottavasti elämä on parempaa siellä jossakin, niin voit lopettaa mitättömyyksille kommentoinnin.

        Enimmäkseen olet kehunut naisillasi, naapureillasi, tai kauniilla naapurin lapsilla, mutta se että kahvassa riippuvat on tehneet suunnattoman vaikutuksen, vetää sanattomaksi.

        Sitä haluaa oppia kaikista ihmisistä jotain uutta. Opin nyt jotain. Tylyä kyllä, opin pettymystä, mutta se on oma ongelma, eikä millään tavalla liity siihen mitä olet ja miten ajattelet.


      • sxth
        sxth kirjoitti:

        Noh. Surullista jutella suomeksi, kun on nolla. Toivottavasti elämä on parempaa siellä jossakin, niin voit lopettaa mitättömyyksille kommentoinnin.

        Enimmäkseen olet kehunut naisillasi, naapureillasi, tai kauniilla naapurin lapsilla, mutta se että kahvassa riippuvat on tehneet suunnattoman vaikutuksen, vetää sanattomaksi.

        Sitä haluaa oppia kaikista ihmisistä jotain uutta. Opin nyt jotain. Tylyä kyllä, opin pettymystä, mutta se on oma ongelma, eikä millään tavalla liity siihen mitä olet ja miten ajattelet.

        No huh. Mikätähän tuo "kaavassa riippujat" oli tarkoitus olla kirjoittaa ! X)


    • autorunoilija
    • roletaari

      Yhteenveto. Nuuka, pihi, yksinkertainen läskisoosin syöjä, nautiskelija, ylensyöjä ja juoja, tusinasurkimus ja tahdoton pervo.

      Tarve ja talous ovat ohjanneet tuohon sekamelskaan.

    • Autonionkulkuneuvo

      Olen ajellut Toyotalla, Volkkarilla, Bmw:llä, Nissanilla, Fordilla, Volvolla, Skodalla, nyt Mersulla. Hyvin palvelleet kaikki, mikään ei ole muuttanut ajokäyttäytymistäni, joka on joustava kaikin puolin. Lisäksi ole timpuri ja sekatyöläinen, eikä autoni ole vanha taksimersu

    • Toinenkinmiesi

      Ketjun aloittajalla tuskin on varaa autoon.

    • No_hö----

      .

      "Skoda ei ole mikään kertakäyttöastia!!11!11!1!11!!1!"

      har!11

      .

      • nimimerkitönj

        Eikös joskus kuulunut sellainenkin luritus, kuin osta skoda, neljä pyörää ja loota, helppo purkaa helppo koota. Äiti ohjaa, lapset työntää ja isä pitää pohjaa? ;)

        Skodahan on nykyään täysin Volkkari.


      • bolseviikkien_aikaa--
        nimimerkitönj kirjoitti:

        Eikös joskus kuulunut sellainenkin luritus, kuin osta skoda, neljä pyörää ja loota, helppo purkaa helppo koota. Äiti ohjaa, lapset työntää ja isä pitää pohjaa? ;)

        Skodahan on nykyään täysin Volkkari.

        .

        Se olikin bolsujen aikaa kun kommunistit varastivat Skodan tehtaat ja tuottivat niisä niitä vasuriliitto-autojaan yleisön pyynnöistä huolimatta

        .


    • jockepappa

      KIA:lla.

      • bemarimies_

        Kia on pappojen auto.


    • määmy

      Mä haluu tsöraa Mossella, piikkinokka Mossella
      1x
      Käynyt sillä olen myös koskella
      Mosse, Mosse, Mosse pliis
      edes hieman kiihdy, kiits jne

      • joooppssss--

        .

        "Jos ne politiikat jätetään tästä sivuun niin 1300M Mossella koska 1500M on liian tehokas moottori puuttuviin ajo-ominaisuuksiin nähden" tämä kippo kaatuu

        har!11

        .


      • mosserunoilija
        joooppssss-- kirjoitti:

        .

        "Jos ne politiikat jätetään tästä sivuun niin 1300M Mossella koska 1500M on liian tehokas moottori puuttuviin ajo-ominaisuuksiin nähden" tämä kippo kaatuu

        har!11

        .

        Älä huijaa. 1500 mosse kulki 140 km/h joten "Lentävä romukasa" sopi hyvin lempinimeksi


      • Itse_asiassa---
        mosserunoilija kirjoitti:

        Älä huijaa. 1500 mosse kulki 140 km/h joten "Lentävä romukasa" sopi hyvin lempinimeksi

        .

        "Itse asiassa 1500 mosse kulki 150 km/h joten "Lentävä spjutnik" sopii hyvin lempinimeksi"

        har!11

        .


      • turborunoilija
        Itse_asiassa--- kirjoitti:

        .

        "Itse asiassa 1500 mosse kulki 150 km/h joten "Lentävä spjutnik" sopii hyvin lempinimeksi"

        har!11

        .

        Jep jep, alamäkiturbolla


    • Mukavaajella

      Mitä väliä, kunhan pääsee paikasta A paikkaan B. Mulle "status" on yhdentekevää, jokainen saa kulkea millä haluaa.

    • onnellinenautoilija

      Voi kuinka typeriä ja jo elähtäneitä stereotyyppisiä vertauksia! Eikö mitään positiivista, eikö itsellä ole varaa mihinkään autoon?

      • jooopppsss---

        .

        "Nuo menetti merkityksensä jo 90-luvun alussa"

        "Ainoa jonka vielä 5-vuotiaskin osaa on #PAREMPI ILMAN KUIN HILLMAN#"

        har!1

        .


    • autollakin

      —vanha sananlasku ”sillinen renki, millinen isäntä”

    • Minä kyllä suosittelen kaikille ratikan käyttöä auton sijaan, erityisesti saaristossa.

      • ruotsinkansallislaulu

        Nokuse ratikka ei mee jokapaikkaan. Dösä ja taksi, sekä kiskoauto on siin apuna, että pääsee mutteriveneelle.

        Köyhillä vaan on oma auto.


      • ruotsinkansallislaulu kirjoitti:

        Nokuse ratikka ei mee jokapaikkaan. Dösä ja taksi, sekä kiskoauto on siin apuna, että pääsee mutteriveneelle.

        Köyhillä vaan on oma auto.

        Pitäisi vissiin joskus käydä Koskelan hallin ulkopuolella...


    • Kävimme tänää ostamassa auton (ei kuitenkaan minulle, vaan olin pelkästään avustamassa).
      Vuoden -67 saksalaista tekniikkaa ja täysin ruosteeton.
      Lähti myös 15 vuotta vanhoilla bensoilla ihan helposti käyntiin.
      Ollut aina lämpöisessä tallissa, eikä koskaan talviajossa.

      Toyota Carina II on kuitenkin hyvä käyttöauto, vaikka siinä ovet ovatkin hiukan eri väriset kuin muu auto (ja keskenäänkin).

      • Hywät_Bensat---

        .

        "Ennen Wanhaan oli bensatkin parempia"

        har!11

        .


    • Manfredtheoriginal

      On vain kaksi tapaa valita automerkki,; järjellä eli teknisten omnaisuuksien ja talouden parusteella, tai sitten tunteella eli imagon ja statuksen perusteella.

      Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään, kolme edellistä autoani oli Fiateja, nyt ajelen Kialla.

      • autot.boring

        Kia on pappojen auto


      • Manfredtheoriginal
        autot.boring kirjoitti:

        Kia on pappojen auto

        Aivan, olenkin jo pappaiässä, mutta silti imago on tärkeä.


    • gssg

      Käytettynä se on tasan sama minkä auton ostaa, samanlaisia paskoja kaikki ja niitä japskejaki joutuu kokoajan ruuvailla.

    • Eilen tulin kotiin poliisin autolla, vai oliko se viimeviikolla. En muista kun olin niin juovuksissa, naapurin likka vaan tuli tänään tuomaan mustikkapiirakkaa...mitähän liene ollut mielessä ja kyseli että oliko hyvät darrat, OON KUULEMA nukkunut pari yötä tossa terassituolissakin. Tulee tylsää kun joutuu taas muutta sisätiloihin, muutn siitä tää on ollut hyvä kesä ettei hyttyset oo purru kertaakaan, tai sit oon vaan haissu niin pahalle.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      631
      2713
    2. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      23
      2140
    3. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      420
      2113
    4. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      79
      1799
    5. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      20
      1739
    6. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      67
      1560
    7. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      128
      1322
    8. Ammuskelua taas

      Keskipohjanmaa tietää kertoa että Yläpubin hujakoilla ammuskeltu lauantain vastaisena yönä.
      Kokkola
      22
      1207
    9. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      23
      1130
    10. Päivämääriä

      Minä päivämääränä näit kaivattusi viimeksi?
      Ikävä
      58
      1048
    Aihe