Juutalaisuus on Jeesuksen rakastamista!

Raamatussa.totuus

Raamatussa totuus Jeesuksesta ja Jumalan tahdon mukaisesta juutalaisuudesta.

Tälläkin palstalla voidaan nähdä, kuinka kieroutuneita näkemyksiä esitetään juutalaisuudesta, ja johtuu siitä, ettei tunneta Jumalan antamaa opetusta Jeesuksesta eikä Israelin juutalaisuudesta nimenomaan Jeesuksen opetuslapseudessa.

Eräät esittävät täysin kierosti, että juutalaisuus olisi vain Jeesuksen kieltämistä, ja näin osoittavat etteivät ymmärrä mitään koko Raamatun ilmoituksesta ja siitä, kuinka Jeesus on ihan keskeinen Herra ollut Israelissa alusta asti ja samoin tulee myös olemaan, mutta Jumalan Hengen täytyy avata juutalaisten sydämet ymmärtämään Jumalan tahdon mukainen juutalaisuus Jeesuksessa, eikä sitä ilman Pyhän Hengen armosiunausta voikaan kukaan ymmärtää.

Selvästi voidaan havaita, että korvaushapatukset ovat tehneet työtään tehokkaasti näiden kahden vuosituhannen aikana. Jumala poistakoon hapatukset ja tulkoon Jeesus ja Raamatun pyhät kirjoitukset kirkastetuiksi jokaisen juutalaisen elämässä, juuri siten kuin Paavalille kävi ja ennen sitä hänet tunnettiin Saulus Tarsolaisena. Toivottavasti myös kristityt voivat alkaa ymmärtää Jeesusta Juutalaisten Kuninkaana ja Raamatun ilmoitusta juutalaisina pyhinä kirjoituksina, ja poistuu tuo täydellinen valheellisuus kristillisenä hapatuksena.

38

57

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • atteboi

      Mut, mut, juutalaisethan tappoivat jeesuksen !!!!
      Eivät hyväksyneet silloin, eikä nykyäänkään.
      Voisit edes pikkuisen perehtyä heidän historiikkiinsä, ennen kuin alat suoltamaan selvää sontaa.
      Jos tänä päivänä menet Jerusalemin torille puhumaan jeesuksesta, sekä tekemään ristin merkkejä, olet entinen pöljä !

      • Lue_evankeliumi

        Lue evankeliumi ja tiedä tosiasiat Jeesuksesta ja siitä kuinka roomalaiset sotilaat Jeesuksen ristiinnaulitsi ja sitä ennen ruoskivat erittäin pahasti ja pilkkasivat ja panivet ristin poikkipuun kannettavakseen Golgatan teloituspaikalle.

        Juutalaiset eivät saaneet ketään tuomita kuolemaan roomalaisten alaisuudessa ja toki juutalaisten uskonnolliset johtajat osaltaan vaikuttivat Jeesuksen kuolemaan ja pyrkivät sen toteutumiseen.

        Sinun kannattaa ensin lukea ja tutkia Raamattua, ennenkuin alat vääriä todistuksia toisten kirjoituksista kirjoittamaan, mutta tärkeintä Jeesuksen tuntemisessa on tietysti uudestisyntyminen Juudan Öljypuuhun eli Jumalan valtakunnan juutalaisuuteen ja Uuden Jerusalemin kansalaisuuden näin saa jokainen anova ja sitä tahtova ihminen.

        Tietysti myös tänään Jeesus ja Isä Jumala voivat tahtoa hyvän juutalaisen evankeliumin todistusta ja on siellä myös juutalaisia näin tekemässä, ja toki voi eräät uskonnolliset juutalaiset heitä myös vastustaa siellä, mutta samoin voi olla niitäkin, jotka keskustelevat mielellään näistä Raamatun ja Jeesuksen antamista totuuksista. Mitään ristin merkkejä ei Jeesus ole ketään opettanut tekemään.

        Tutustu totuuteen ja tunne Jumalan valtakunnan juutalaisuus.


      • Suojelusenkelikö

        Joo, on ahdasmielistä, kuten useimmat uskonnot. Juutalaiset sanovat olevansa ylpeitä siitä, etteivät ole sekoittuneet muihin rotuihin...mutta siitä se toisten sortaminen on sitten saanutkin pontta. Miten "uskovainen" voi sortaa muita, antaisi niin sanotusti jumalan hoitaa ja ilman aseita...katsotaan miten jumala sitten suojelee?!


    • Antijudaismia

      Aloittaja loukkaa ja pilkkaa juutalaisia. Mutta ei antisemitistinen moderointi, ei myöskään nettipoliisi ole tuohon vuosienkaan aikana, lukuisista ilmoituksista huolimatta puuttunut.

      Helluntailaisten Netmission-foorumilla pilkattiin vuosia sitten judaismia ja juutalaisia oikein yli 100 sivun (ei viestin) verran, sitten pilkkaketju poistettiin.

      • Lakkaa.valheistasi

        Sinä minua loukkaat ja pilkkaat, ja minä juutalaisille tuon esille hyvää raamatullista ja Jumalan tahdon mukaista totuutta ja armoa ja siihen olen kutsuttu.

        Hyvä että nettipoliisikin paremmin ymmärtää nämä Raamatun asiat kuin sinä syytöksinesi.

        Helluntalaisten Netmissionista en tiedä mitään enkä siihen ole tutustunut, mutta herjaajani ainakin käyttäytyy epäkunnioittavasti minua kohtaan.

        Juutalaiset kyllä ymmärtävät sen, mikä on keskustelua Raamatusta ja Jeesus on juutalainen, mutta nämä keskustelijoiden syyttäjät ovat valheellisia syytöksissään ja selvästi.


    • Raamatun.totuus

      Israelin juutalaisille on tietysti Israelin Herran rakastaminen ja Jeesus on Herra.

      Ei nyt jälleen mennä sivuraiteille lainkaan näissä Raamatun asioissa vaan tuodaan täysin selvästi esille nämä asiat ja juuri siten kuin Raamatussa eikä vain juutalaisten erään osan omaa näkemystä. Raamatussa on Jumalan opetus tästä asiasta ensin annettuna juutalaisille ja samoin kaikille ihmisille.

      Ymmärrän kyllä hyvin että totuuden hyväksyminen voi olla vaikeaa joillekin ihmisille, mutta ei totuus voi koskaan muuttua todellisuudessa. Tästä syystä Raamatun pyhät juutalaiset kirjoitukset meille on annettu ja ensin juutalaisille, kuten myös Herra Jeesus itse syntyi Beetlehemissä ja kuoli Jerusalemissa juutalaisena ja Jumalan valtakunnan kuninkaana, ainoana.

      Ei anneta noiden totuuden vastustajien millään tavalla itseämme hämmentää, sillä ovat valinneet asenteensa syystä tai toisesta, ja lähinnä valheellisia syytöksiä esittävät minusta ja Jeesuksesta ja Raamatun keskeisestä sanomasta.

    • Tärkein.opetus

      Koko Raamatussa kaikille juutalaisille on rakastaa Herraa koko sydämestään. Jeesus on juutalaisten Herra varmuudella, joten hyvä että tämä asia selvästi esitetään ilman petoksellisuutta ja valheita ja vääriä syytöksiä, joita näyttävät eräät täällä harjoittavan ihan luonnostaan.

      • Teuvoo

        Luulisi ny teilläkin parempaakin tekemistä olevan kuin kuvitteellista oliota rakastella, lisäisitte edes arabien tappamistahtia vaikka puolella.


      • Jeesuksessa.rakastetaan
        Teuvoo kirjoitti:

        Luulisi ny teilläkin parempaakin tekemistä olevan kuin kuvitteellista oliota rakastella, lisäisitte edes arabien tappamistahtia vaikka puolella.

        Jeesuksessa rakastetaan myös arabeja, ja juutalaisia, ja ennenkaikkea suomalaisia näin Suomessa, ja tämän on hyvä olla ihan selvää Jumalan tahdon mukaista opetusta Raamatusta. Tietenkään rakkaus ei tarkoita laittomuuden hyväksymistä vaan parannusta on hyvä kehottaa pahaatekeviä tekemään ja näin myös he voivat alkaa rakastamaan Jumalaa ihan totuudellisesti, sama koskee kaikkia ihmisiä tietysti, myös sinua Teuvoo.


    • vm41

      Miten ihmeessä juutalaiset sitten kohtelevat kaltoin naapureitaan, eivätkä rakasta heitä, kuten "raamattunne" edellyttää ??
      Vai onko sekin hovioikeudessa muuttunut, kuten mannepojan petos alaikäiseen sekaantumiseksi ???

      • Juutalaiset.rakastaa

        Juutalaiset rakastaa naapureitaan parhaansa mukaan, antavat hoitoa ja apua ja estävät myös naapureitaan saamasta terroriaseita juutalaisia kohtaan ja samoin pyrkivät tätä terroria estämään ja on rakkautta estää toista laittomuutta harjoittamasta eli terroria. Nämä asiat on hyvä ymmärtää ihan totuudellisesti.

        Tietysti voi olla ristiriitaisia tilanteita myös Israelin luvatun maan alueella, kun eräät näkevät etteivät juutalaiset saisi asua siellä koko alueella ja näin tahtovat edistää juutalais-vastaisuutta ja apartheitiäkin pahempaa asiaa ja verrattavissa etnisiin puhdistuksiin tietysti tällaiset, kuten natsit pyrkivät Euroopassa tekemään myös. Tärkeä ymmärtää nämä asiat ihan totuudellisesti.

        Juutalaisten kautta Luoja Jumala on antanut Kuningas Jeesuksen Uhrilampaana sovittamaan syntimme Israelin Jerusalemin Moorian vuoren Golgatan kukkulalla, kaupungin muurin ulkopuolella, siellä pohjoisessa temppelivuorelta katsottuna, ja tämä on Jumalan suurinta rakkautta ja juutalaisuudesta meitä kaikkia kansoja kohtaan, ei vain juutalaisia kohtaan. Tämä on evankeliumi ja jokaisen ihmisen tärkeintä ymmärtää totuudellisesti.


      • Jael.Schwein

        Jutkut/israelilaisethan tappaa,raiskaa,vangitsee,kiduttaa naapureitaan koko ajan (jopa viattomia lapsia ja naisia)!!! Sekö on RAKASTAMISTA???


      • Evankeliumi_rakkautta

        Raamatussa Jeesuksesta ja juutalaisesta rakkaudesta. Onko sinun paha olla?


    • Teille ei vieläkään näytä valkenevan, että Jerusalemilla on merkitystä.

      Kaikille jotka sotivat sitä vastaan, käy huonosti.

      • Uusi.Jerusalem.amen

        Tietysti Jerusalemilla on merkitystä, sillä sinne Jeesus tulee laskeutumaan alas taivaasta kuten nousikin, Öljymäelle. Tämän profetian täyttymys ei enää ole kaukana, ja jokainen uudestisyntynyt Juutalaisten Kuningas Jeesuksessa ymmärtää tämän ja paljon muutakin, kun Jumalan armosiunaus on antanut hyvää ymmärrystä ihmiselle, ja anovat saavat Jeesuksen nimessä, amen, halleluja! Jumala on hyvä ja juutalaisuuden kautta olemme saaneet Jeesuksen Kuninkaaksemme ja Raamatun hyvänä Isän ilmoituksena kokonansa.

        Kansoilla, ja uskonnoilla, Jerusalemin kohdalla on kyse sen hallinnasta, ja Jumala kaikkea valvoo taivaasta ja edeltä on kerrottu profetioissaan, mitä tulee tapahtumaan ja myös aikataulullisesti aika tarkkaan myös, ja jokaisen ihmisen on tärkeää tuntea Jumalan profetiat mahdollisimman tarkkaan, ettei alkaisi sotia Jeesusta vastaan ja tärkeä ymmärtää että Ilmestyskirjassa Jeesus on Daavidin Juurivesa ja Juudan Leijona, amen, halleluja.

        Tietysti myös Jumalan ja Jeesuksen vastustajat käyttävät uskontoja hyväkseen, sillä Raamatussa on kirjoitettu se totuus, että Saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi ja käyttää uskonnollisia ihmisiä toimimaan sen mukaan miten pyrkii estämään Jumalan hyviä tekoja Jeesuksessa ihmisten keskuudessa, ja samoin pyrkii lähitulevaisuudessa myös pilkkaamaan ja asettamaan sen kumarrettavan kuvapatsaan laittomuuden ihmisestä pyhälle paikalle, ja näin tulee myös tapahtumaan varmuudella, eikä enää vuosikymmeniä varmaankaan, vaan mahdollisesti riittää tähän enää muutama vuosi, mutta ei arvioida, vaan rakastetaan ja odotetaan Jeesusta, ja kerätään aarteemme Uuteen Jerusalemiin, ja niille, joilla on, annetaan lisää hyvää hengellistä juutalaisuutta Jeesuksessa, ja niille, joilla ei ole eivätkä käytä tai tahdo lisää, on vaarana jäädä vaille ymmärrystä näistä tärkeimmistä asioista jokaisen ihmisen kohdalla.


      • vm41

        Jerusalemilla ei käytännössä ole sen kummempaa merkitystä kuin "isolla omenalla".


      • Jokaiselle_ihmiselle

        voi erinäiset paikat merkitä jotakin, ja Jerusalem on maan napa, amen, halleluja!


      • Raamatun.totuus

        ´Pyhille vuorille perustamaansa kaupunkia, Siionin portteja, Herra rakastaa enemmän kuin Jaakobin kaikkia muita asuinsijoja. On kunniakasta, mitä sinusta sanotaan, sinä Jumalan kaupunki.

        Minä mainitsen tunnustajikseni Rahabin ja Baabelin; katso, Filisteasta, Tyyrosta ja Etiopiasta minä mainitsen: "Sekin on syntynyt siellä."

        Mutta Siionista sanotaan: "Jokainen on syntynyt siellä". Sitä Korkein itse vahvana pitää. Herra luettelee, kirjoittaessaan kirjaan kansat: "Tämäkin on syntynyt siellä".

        Veisaten, karkeloiden sanotaan: "Kaikki minun lähteeni ovat sinussa".´

        (Koorahilaisten poikien psalmi 87)


    • Teuvoo

      Ompa mukavaa, kun noin paljon vasemmistolaisesti ajattelevaa porukkaa on liikkeellä "kuninkaansa" johdolla.
      Pitäisi porvarien housut alkaa todella tutista, moisen aatesuuntauksen paljouden johdosta.

      • Jeesus_ristiinnaulittiin

        keskelle, eikä tässä ole puoluepolitiikkaa lainkaan vaan ihmistä toinen pelastuu Jeesuksessa ja toinen ihmisistä menee kadotukseen. Hyvä ymmärtää nämä asiat.


    • Raamatussa.totuus

      Jeesuksen rakastaminen Herrana on annettu käskynä tai opetuksena ensin Israelille ja juutalaisille myös siinä samassa, ja myöhemmin annettiin myös kaikille kansoille, ja kaikki tämä on juutalaista iankaikkista evankeliumia, koska Jeesus on Juutalaisten Kuningas alusta asti ollut, toki ei Aadam vielä mitään tiennyt juutalaisuudesta, mutta Jeesus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti, amen, halleluja!

      Vain Jeesusta rakastamana Herranaan, voi ihminen rakastaa Luojaa Isänä Jumalanaan juuri siten kuin Raamatussa on ihan alusta loppuun meitä kehotettu tekemään, ja hyviä esimerkkejä tästä ovat Eenok ja Nooa ja Melkisedek, mutta valitettavasti aika vähän heistä on kerrottu Raamatun pyhissä kirjoituksissa, ja Jumala Luojana on kaiken antanut kaikille kansoille juuri siten kuin on tapahtunut.

      Jokaisen ihmisen kannattaa itse tutkia, miten Jumala toimii kansojen keskuudessa, sillä ihmiset toimivat kansojen keskuudessa, ja Jumalan tahto voi toteutua kauttaan, tai sitten ei, ja kansoista pelastuneiden lukumäärä absoluuttisesti tai suhteellisesti riippuu mahdollisesti myös tästä tai sitten ei, sillä vain Jumala voi pelastaa ihmisen, ei ihminen itsessään vaikka helposti voikin luulla itsestään liikoja monissakin asioissa.

      Asiat ihmisten keskuudessa eivät ole yksinkertaisia, vaikka Jumala toimii koko ajan juuri sen mukaan kuin tahtoo tai mihin on sitoutunut tai mitä muuta hyvänsä, vain Jumala Jeesuksessa näitä asioita voi tietää ja ymmärtää, ja ihmiset vain sen mukaan kuin Jumala Isänä Pojassaan Jeesuksessa antaa ihmisten näitä ymmärtää, ja sittenkin aina ihmisten kannalta, vain Jumalan säätämykset mitään hyödyttävät, ja silti toisaalta ihmisten pyrkimyksillä voi olla merkitystä, jopa kenties ihan keskeistä, tai sitten ei, sen tietää yksin Jumala Luojana Jeesuksessa.

      Jeesus Herrana opetti yksiselitteisesti apostoleilleen: "Ilman minua te ette voi mitään tehdä, ja samoin Jumalan Pyhän Hengen kasteen saaminen oli apostoleilleen ihan tärkein asia evankeliumin leviämisessä, ja sen jälkeen kyse apostolien kohdalla oli siitä, ketkä uskovat Jeesusta ja ketkä eivät tahdo kantaa ristiään eli tehdä Jumalansa tahtoa, ja Juudas Iskariot oli se, joka mielistyi laittomuuteen kahdestatoista valitusta apostolista. Raamatussa ei ole kerrottu Jeesuksen kahdentoista apostolin elämästä juurikaan sen jälkeen kun saivat Pyhän Hengen kasteen, ja kuinka toivoisinkaan että olisi jokaisesta kerrottu ainakin pääasiat, mutta ei juuri mitään valitettavasti, ja Jeesus opetti Johannekselle ettei se hänelle juuri kuulukkaan miten käy Pietarille.

    • Totuus.Jeesuksesta

      Evankeliumin mukaan Jeesus on Aabrahamin jälkeläinen ja samoin Daavidin jälkeläinen ja syntynyt Beetlehemissä ja teki ihmeitä ja paransi sairaita ja antoi rauhan evankeliumin juutalaisille Israelin luvatussa maassa ja sovitti kansansa synnit ja heräsi kuolleista kolmantena päivänä ja nousi Isän oikealle puolelle taivaaseen, ja tulee sieltä takaisin juuri sinne, mistä nousikin eli Israelin Jerusalemin Öljymäelle.

      Tietysti Jeesus Nasaretilainen on Israelin Herra ja Juutalaisten Kuningas, ja tämän lisäksi myös ihan kaikkien kansojen Vapahtaja synneistään, sillä Luoja on hyvä jokaista luomaansa ihmistä kohtaan, eikä vain juutalaisia kohtaan, tämän nyt ymmärtää lapsetkin.

    • Teuvoo

      Mut, mut !
      Vain murto osa juutalaisista on kallistanut korvansa ristinuskon harhaopille, loput odottavat edelleen kuningastaan, sekä toimivat vanhan testamentin oppien mukaan.
      Uusi testamentti on ihan eri tarina kirjana, jota tooran lukijat käyttävät takapuolensa siistimiseen.

      • Hyvä.Teuvoo

        Kyllä sinunkin Raamatussa on 66 kirjaa ihan yksissä kansissa, ja etkö ymmärrä, että ihan samaa iankaikkista evankeliumia Jeesus on vaikuttanut ihmisissä ihan luomakunnan alusta asti, ja voimme lukea Aabelista ja Eenokista ja Nooasta ja Melkisedekistä ja Aabrahamista ja Israelin profeetoista ja pyhistä ja Jeesuksen apostoleista ja opetuslapsista.

        Ymmärrä nyt että Jumala on pelastanut ihan alusta asti ihmisiä kaikista kansoista ja ketkä tulivat Jeesusta kumartamaan Israelin Beetlehemiin, kun Jeesus syntyi sinne eläinten suojaan, kun ei ollut perheelleen majatalossa noiden paimenten lisäksi ja idästä.

        Kun ymmärrät kenelle Jumala oli puhunut sen ajan Raamatun tekstien kautta, voit myös ymmärtää, että ihan yksi ja sama kirja on Raamattu alusta loppuun, toki vasta Jeesuksen syntymän jälkeen koitti maan päälle uuden liiton pyhä juutalaisuus, kuten Paavali opetti ja opettaa edelleen roomalaiskirjeessä, kuinka pakanakansoista pelastuneet liitetään villistä metsäöljypuusta siihen jaloon juutalaiseen öljypuuhun eli Jeesukseen, ja tietysti Paavali itsekkin juutalaisena tämän hyvin ymmärsi, ja Jeesuksen tärkeyden myös juutalaisille, sillä oli itsekin Israelin Herran ja Juutalaisten Kuninkaan kieltäjä, ennenkuin Jeesuksen armo hänet kohtasi Damasgon tiellä, olet ehkä tästä lukenut joskus Raamatusta ja uudesta liitosta voit lukea ns. VT:n profetioista myös, samoin Jeesuksesta.

        Tietysti on vain yksi juutalainen Jumalan valtakunta Jeesuksessa, ja Mooses on siinä uskollinen Jumalan palvelija, kuten Elian kanssa oli Jeesuksen luona kirkastusvuorella siellä Israelin pohjoisosissa, ja Jeesus opetti selvästi ettei tullut kumoamaan lakia eli opetusta vaan täyttämään sen. Tietysti juutalaisille ja pakanakansoille Jeesuksessa annettiin erilainen jumalanpalveluskäytäntö kuin temppelijumalanpalveluksessa Israelin juutalaisille, sillä Pyhän Hengen kasteen kautta uskova itse on osa Jumalan pyhää perheväkeä ja ikäänkuin temppelin muurin jalokivi osana suurta perheväkeä Jumalan pyhissä, ja hyvä valvoa ja rukoilla ja rakastaa ja pyhittyä totuudessa Jeesuksessa eli juutalaisessa pyhässä pappis- ja kuningaskansassa, eikä tarvita miehille ulkoista ympärileikkausta vaan sydämen sisäinen ympärileikkaus uskon kuuliaisuudessa eli hyvässä rakkauden hedelmässä.

        Ei näissä ole mitään erityistä ole ja Jeesuksen leipä ja viini eli ruumis ja veri on täysin juutalaisesta pääsiäisjuhlassa suoraan olevaa kiitollisuus- ja rakkaudenateriaa Jumalassa, samoin hyvin monet muut vertauskuvalliset asiat ja saaneet konkreettisen merkityksen Jeesuksen uuden liiton juutalaisuudessa. Kun kristityt tekevät näitä, ja voivat lisätä pakanataustaisia munia ja pupuja ja tipuja ja vitsoja ja muita, niin se on heidän ja Jumalan tai jumalansa välinen asia, mutta hyvä jokaisen ihmisen pysyä ihan pyhässä Jeesuksen juutalaisuudessa, kuten koko Raamatussa on opetettu, ja luomisesta alussa kerrottu ihan hyvänä totuutena ja siinä hyvä pyhittyä jokaisen ihmisen myös eikä eksyä evoluutioon tai muihin hapatuksiin kuten esimerkiksi miehen ja naisen välisestä avioliitosta on annettu ja lapset Jumalan antamaa lahjaa siunauksena siihen avioliittoon. Jokainen lapsikin voi nämä ymmärtää, vaikka nykyajassa on maailmassa paljon erilaisia hapatuksia ja täysin valheellisia vailla mitään järkevää perustetta. Elämme pilkkopimeää aikaa monissakin asioissa ihmisten yhteiskunnissa. Tietysti Jumala ja Jeesus on suurempi ja parempi kuin tämän ajan valheen isä ja kaikki valheelliset hapatuksensa, ja jokainen edes vähän totuudessa pyhittynyt Jeesuksen juutalaisuudessa voi nämä ymmärtää.


    • Jokaiselle.ihmiselle

      Jokaiselle juutalaiselle, on tärkeintä tuntea Raamatun Jumala, ja juutalaisten kautta meille annettu pyhä totuus on Jeesus Nasaretilaisesta, ja Herran rakastamisesta ensimmäisenä ja tärkeimpänä opetuksena, ja sisältää kaikkien lähimmäisten rakastamisen ja heille tekemisen sen mukaan, kuinka tahtoo itselleen tehtävän Jumalan vanhurskaan ja totuudellisen tahdon mukaan, ei siis tietysti ihmisten valheellisen tahdon mukaan, kuten ihminen uudestisyntymättömänä helposti voi ymmärtää, ja näin koko Jeesuksen opetus rakkaudesta lähimmäisiä kohtaan kieroutuu totuudellisesti.

      Israelin profeetat ja Jeesuksen apostolit ovat ylläpitäneet Israelin juutalaisten keskuudessa parannuskehotusta Herran Jeesuksen eli Israelin Herran ja Isän Jumalan puoleen, ja tietysti monet pahaa tekevät tahtovat edelleen, että olisivat hyväksyneet valheensa ja pahat tekonsa ja vain heitä kannustaneet siinä, miten asiansa ovat, eikä välittää Jumalan Hengen antamasta totuudellisesta kehotuksesta, ja tästä syystä Jumalan pyhiä vainotaan maan päällä, eikä ymmärretä Jumalan rakkautta juutalaisia ja yleensä ihmisiä kohtaan, ettei voi olla laittomuuden ja valheiden ja muun sellaisen huonon hyväksymistä ja siunaamista vaan parannuskehotusta, kuten Ilmestyskirjasta näemme myös Jumalan seurakunnalle Laodikeassa, vaikka Jeesus oli sovittanut syntinsä ja rakasti sitä paljon.

      Tästä samasta syystä myös Jeesus ristille huudettiin ja valheellisia todistajia ilmaantui häntä vastaan, sillä valheelliset uskoivat, että Jumala on aina ylipappien ja fariseusten puolella, eivätkä nähneet valheellista uskonnollisuuttaan Jumalan tahdon mukaan, sillä vaikka opettivat kymmenyksistä niin eivät laupeudesta ja rakkaudesta ja totuudellisuudesta Jumalan tahdon mukaan, vaan mieluummin yhteiskuntaa ylläpitivät omien etujaan pönkittävänä ja näin myös nykyään on tietysti tässä maailmassa, ja tästä syystä on asiamme kuin Sodomassa, jonka synti oli se, ettei kurjasta välitetty ja toisaalta hyväksyttiin eriarvoisuus tästä johtuen. Jeesus opetti Lasaruksesta ja köyhästä portissaan, ja hyvin eriarvoinen oli yhteiskunta siinä tilanteessa, ja nykyäänkin on osaltaan näin, kun hyväksytään työttömyys ja sanotaan että aina hyvä työntekijä löytää hyvää palkkatyötä ja todistaa sen että hyvällä tarkoitaan itsensä kanssa samanmielisiä ja toisten puute ei heitä kosketa tietenkään.

    • Tietysti.Jeesuksessa

      Jumala pitää huolta omistaan, jotka Jeesukseen turvaa ja voivat olla jopa omastaan luopuneita kuten apostolit ja Jeesus siihen heitä jopa velvoittaa, jotta pysyy kaita pyhä tie puhtaana epäjumalanpalveluksesta ja ahneudesta.

    • vm41

      Ei oo perrää, ei oo perrää !
      Valehtelette todella röyhkeästi.
      Missä ihmeessä näkyy hyöty siitä rakastamisen määrästä mitä ilmoille suitsutatte ?
      Maailma hukkuu monenlaisiin kärsimyksiin, niin henkisiin, kuin ruumiillisiin, eikä jumalaa eikä jeesusta näy missään ?????
      Suollatte niin paljon suorastaan sanojen sontaa ilmoille, että jos se olisi oikeaa ainetta, olisimme jo hukkuneet ajat sitten p askaan.
      Minkäänlaista ainuttakaan todellista avun tynkääkään ei ole saatu "yläilmoista".
      Ne joita jumalanne suojelusenkelien tekosiksi listaatte, on vain sattumien summa,
      sillä vain poikkeus vahvistaa säännön, että aina voi sattua, tai olla sattumatta mitä vain.

      • Elähän.nyt.huku

        Elähän nyt huku ihminen, vaan anna Jumalan rakkauden koskettaa, ja lue juutalainen evankeliumi Israelin Herrasta ja Juutalaisten Kuninkaasta, ja ihan kunnia-asianaan Jeesus piti sitä että on vain omien juutalaisten lampaidensa parissa sen lyhyen ajan ja rakkaudesta, minkä kerkesi pitää esillä hyvää sanomaansa.

        Tietysti myös tämän maailman valheen isää kutsutaan ilmavallan hallitsijaksi, ja tarkkana tulee olla ja Raamattu tuntea ja Pyhän Hengen voitelua myös, ettei sekoita asioita, mitkä Jumalasta eli Jeesuksesta ja mitkä Saatanasta.


      • On_perää_ja_alkukin

        Raamatussa, myös juutalaisilla.


    • Jeesuksen.risti

      Jeesuksen risti todistaa Isän Jumalan rakkauden kaikkia ihmisiä kohtaan!

      Jeesus tuli Ihmisen Pojaksi taivaasta, ja Pyhästä Hengestä sikisi, ja Isä ja Poika ja Henki ovat Yhtä, kuten Herra on Yksi.

      Vielä ristillä kuolemantuskissaan Jeesus osoitti rakkautensa pahantekijöitä kohtaan rukoilemalla anteeksiantamusta niille, jotka nousivat häntä vastaan.

      • Teuvoo

        Mut, mut, mut, missä se "aasinsilta" on joka yhdistää juutalaiset ristiä palvomaan ??
        En kyllä ole sitä löytänyt, etsiskelyistäni huolimatta .


      • Tietysti.aasi

        jolla Jeesus ratsasta Jerusalemiin ja osa ihmisistä huusi "hoosianna". Silta on tietysti Jeesus itse, ja vapaaehtoisuuteen perustuu Isän Jumalan rakkauden vastaanottaminen myös juutalaisilla, joten jos sitä vastustaa juutalainen, niin sitten vastustaa, eikä yhdisty juutalainen ja Jumalan Henki Jeesuksessa juutalaisen kanssa.

        Ei sitä monet juutalaisetkaan ole löytäneet, joten kannattaa etsiä Jeesuksen opetuksen mukaan.


    • Tietysti.tärkein.asia

      Tietysti tärkein asia jokaiselle juutalaiselle on rakastaa Israelin Herra ja Kuningas Jeesusta, toki Yehoshua oli heprealainen nimensä, ja sen Jumalan enkeli ilmotti sekä Marialle (Miriam) että Joosefille.

      • vm41

        Olisipa hauska nähdä joukko juutalaisia kumartelemassa tappamaansa jeesusta.
        Siihen tapahtumaan pääsemiseksi maksaisin vaikka pääsymaksun.
        On teillä mänteillä kyllä toden totta naivistiset mietteet, sekä raamatun luki, sekä ymmärtämis häiriöt.


      • Ihan.rehellisesti

        et sinä siitä mitään ymmärtäisi, ja roomalaiset Jeesuksen tappoi myös.

        Pääsymaksun olisit voinut maksaa Kolosseumille.

        Sinähän se varsinainen expertti näissä asioissa, ja harmi ettei Raamatussa ole sinun kirjoituksia tästäkin asiasta. Kirjoitappa paaville Vatikaaniin, niin ehkä harkitsevat asiaa tästä ehdotuksestani, näin leikilläni.

        Juutalaisten Raamattuun päästeksäsi, en oikein osaa edes sanoa, kenen puoleen sinun olisi hyvä kääntyä, paitsi tietysti Jeesuksen ihan jo muista syistä varmuudella.


    • Ollaan.kuin.Jeesus

      Ollaan kuin Jeesus meissä Kirkkauden Toivo!

      Valitettavasti Juudas Iskariotin kaltaisia mammonan rakastajia löytyy myös paljon valhe-jeesuksen palvelijoina, ja syyttävät Jumalan pyhiä ja Jeesuksen apostoleita, sillä ajattelevat olevansa Jumalan profeettoja, mutta todellisuudessa ovat kuin Iisebeleitä.

    • Kovin_näyttää_vaikeaa

      juutalaisten lisäksi asian ymmärtämisessä olevan myös pakanoilla, toki juutalaiset ei ehkä kerro omaa mielipidettään, ja mistäpä sitä tietää, vaikka olisi heille ihan tuttua mitä kirjoitan, mutta pitävät Raamatun ilmoituksen itsellään, ja ymmärtävät, että kuuluu vain juutalaisille nämä, eikä kaikille.

    • Mielenkiintoista_on

      totuutta esilläpitää Juutalaisuus -palstalla juutalaisesta Jeesuksesta, ja näyttää täällävastauksissa aloituksiin eniten kantaa ottavan ne, jotka eivät asiasta juuri mitään tiedä. Mutta näinhän se on yleensä muissakin asioissa, ja varsinkin poliittisissa asioissa, ja mielipiteet hyvinkin erilaisia, ja asiantuntijoita kaikki omalla tavallaan ainakin heitä kannattavien ihmisten mielestä. Näin se menee ihmisten keskuudessa, mutta Jumalan valtakunnan suhteen ja juutalaisuudessa Jeesus on Herra ja Kuningas, eikä ketään muuta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      516
      1568
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1166
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      862
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      61
      845
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      837
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      766
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      76
      751
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      707
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      695
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      691
    Aihe