Jeesus Nasaretilainen on Israelin Herrana ollut luomisesta lähtien ja vartio sanallaan elämän puun tietä, ja vertauskuvana tästä Juutalaisten Kuninkaan suusta lähtee kaksiteräinen miekka, joka erottaa toisistaan hengen ja sielun, ja sydämet ja munuaiset tutkitaan Jumalan toimesta ihmisen ollessa tuomiolla ruumiinsa kuoltua.
Raamatun siionismi on hyvää Jumalalta Jeesuksessa
46
60
Vastaukset
- Siionismi.ei.ole.uskonto
Raamattu ei sisällä siionismia. En näytä tuntevan mitään juutalaisiin liittyvää asiaa ja mustamaalaat juutalaisuutta, jopa siionismia, itse sepittämilläsi saduilla, aiheuttaen vahinkoa juutalaisille. Tämähän on ollut toimenkuvasi tälläkin foorumilla.
Siionismi ei ole uskonnollinen, vaan poliittinen aate, jonka kehitteli Unkarin juutalainen, uskonnosta kiinnostumaton Theodor Herzl. Sillä ei ole mitään tekemistä kristittyjen Raamatun kanssa.- Lisäys
Juutalaiset eivät lue Raamattua. He eivät saa siihen tikullakaan koskea.
- Raamatussa.Siion
Jumalan pyhä valtakunta, ennenkuin Israel edes pääsi Jerusalemiin Daavidin kautta ja tuhat vuotta ennen sitä Melkidek, Saalemin (Jerusalem) kuningas siunasi Aabrahamin. Hyvä että ihmiset voivat tämän ymmärtää.
- Lisäys
Luetaan Raamattua ja ymmärretään Israelin Herran opetukset.
- Teuvoo
Ihan turhaa noille ristityille on yrittää selittää asioita.
Aivopestyä porukkaa, jolle ei kulttuurisesti ole mitään käyttöä eikä tarvetta, ovat vain mitätön olematon uskomusten haarautuma taikauskojen kirjosta.
Takertuvat kynsin hampain kiinni asioihin mistä eivät edes ole yhtään perillä.
Sekoittavat jotenkin jopa jeesuksenkin juutalaisten ajatusmalliin.
Pöyristyttävää typeryyttä.- Evankelisluterilainen
Nuo eivät ole kristittyjä, vaan messiaanisia, eräänlainen juutalaisuudesta ja kristinuskosta erilaisia valikoituja opinkappaleita noukkiva, n. 40 vuotta vanha uususkonto. Syntynyt helluntailaisuuden ja new agen sekatuotteena.
Tällä foorumilla ei säännöllisesti kirjoita tiettävästi kuin kaksi kristittyä, eli KTS ja minä. Nuo laitalahkolaiset edustavat kuka mitäkin kristinuskon opetuksista irtaantunutta näsviisasta joukkiota, jotka eivät kunnioita toisten uskoa, ketään, eivätkä mitään. - Evankelisluterilainen
Evankelisluterilainen kirjoitti:
Nuo eivät ole kristittyjä, vaan messiaanisia, eräänlainen juutalaisuudesta ja kristinuskosta erilaisia valikoituja opinkappaleita noukkiva, n. 40 vuotta vanha uususkonto. Syntynyt helluntailaisuuden ja new agen sekatuotteena.
Tällä foorumilla ei säännöllisesti kirjoita tiettävästi kuin kaksi kristittyä, eli KTS ja minä. Nuo laitalahkolaiset edustavat kuka mitäkin kristinuskon opetuksista irtaantunutta näsviisasta joukkiota, jotka eivät kunnioita toisten uskoa, ketään, eivätkä mitään.Siis, aloittaja ei ole kristitty, minä, joka vastasin hänelle, olen.
- Ole_rauhassa
mitä oletkin.
. Matkalaulu; Daavidin virsi. Minä iloitsin, kun minulle sanottiin: "Menkäämme Herran huoneeseen".
2. Meidän jalkamme saavat seisoa sinun porteissasi, Jerusalem;
3. sinä Jerusalem, rakennettu kaupungiksi, johon kokoonnutaan yhteen,
4. jonne sukukunnat vaeltavat, Herran sukukunnat, niinkuin Israelille on säädetty, kiittämään Herran nimeä.
5. Sillä siellä ovat tuomioistuimet, Daavidin huoneen istuimet.
6. Toivottakaa rauhaa Jerusalemille, menestykööt ne, jotka sinua rakastavat.
7. Rauha olkoon sinun muuriesi sisällä, olkoon onni sinun linnoissasi.
8. Veljieni ja ystävieni tähden minä sanon: olkoon sinulla rauha.
9. Herran, meidän Jumalamme, huoneen tähden minä tahdon etsiä sinun parastasi.- Jeesuksen.nimessä
amen, halleluja!
. Matkalaulu. Kun Herra käänsi Siionin kohtalon, niin me olimme kuin unta näkeväiset.
2. Silloin oli meidän suumme naurua täynnä, ja kielemme riemua täynnä; silloin sanottiin pakanain keskuudessa: "Herra on tehnyt suuria heitä kohtaan".
3. Niin, Herra on tehnyt suuria meitä kohtaan; siitä me iloitsemme.
128:5. Siunatkoon Herra sinua Siionista, niin sinä saat kaikkina elinpäivinäsi nähdä Jerusalemin onnellisena,
6. saat nähdä lastesi lapset. Rauha Israelille!- Jeesuksen.nimessä
amen halleluja!
32:13. Sillä Herra on valinnut Siionin, halunnut sen asunnoksensa:
14. "Tämä on minun leposijani iankaikkisesti; tässä minä asun, sillä tänne on minun haluni ollut.
15. Siionin ravinnon minä runsaasti siunaan, sen köyhät minä leivällä ruokin.
16. Sen papit minä puetan autuudella, ja sen hurskaat riemuiten riemuitkoot.
17. Siellä minä annan yletä Daavidille sarven, sytytän voidellulleni lampun.
133:3. Se on niinkuin Hermonin kaste, joka tiukkuu Siionin vuorille. Sillä sinne on Herra säätänyt siunauksen, elämän, ikuisiksi ajoiksi.
134:3. Herra siunatkoon sinua Siionista, hän, joka on tehnyt taivaan ja maan.- Jeesuksen.nimessä
amen halleluja!
- Jeesuksen.nimessä
amen halleluja!
Jes 2:1. Sana, jonka Jesaja, Aamoksen poika, näki Juudasta ja Jerusalemista.
2. Aikojen lopussa on Herran temppelin vuori seisova vahvana, ylimmäisenä vuorista, kukkuloista korkeimpana, ja kaikki pakanakansat virtaavat sinne.
3. Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: "Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin, että hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme hänen polkujansa; sillä Siionista lähtee laki, Jerusalemista Herran sana".
33:20. Katso Siionia, juhliemme kaupunkia. Sinun silmäsi näkevät Jerusalemin, rauhaisan asuinsijan, telttamajan, jota ei muuteta, jonka vaarnoja ei ikinä reväistä irti, jonka köysistä ei yhtäkään katkaista.
35:10. Niin Herran vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pakenevat.
40:1. "Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani", sanoo teidän Jumalanne.
2. "Puhukaa suloisesti Jerusalemille ja julistakaa sille, että sen vaivanaika on päättynyt, että sen velka on sovitettu, sillä se on saanut Herran kädestä kaksinkertaisesti kaikista synneistänsä."
51:3. Niin Herra lohduttaa Siionin, lohduttaa kaikki sen rauniot, hän tekee sen erämaasta kuin Eedenin ja sen arosta kuin Herran puutarhan; siellä on oleva riemu ja ilo, kiitos ja ylistysvirren ääni.- atteboi
Jumatsuka mikä "sanaseppo".
Sinun varmaan kannattaisi julkaista oikein kirja noista jutuistasi.
Harvoin näkee noin hienoa tekstitystä ihan omasta päästäsi.
Sentään on joku välkympikin joukossa. - Runoilijamme.fari.g
atteboi kirjoitti:
Jumatsuka mikä "sanaseppo".
Sinun varmaan kannattaisi julkaista oikein kirja noista jutuistasi.
Harvoin näkee noin hienoa tekstitystä ihan omasta päästäsi.
Sentään on joku välkympikin joukossa.fari.g on foorumin välkky runoilija. Runonsa lyövät vertoja jopa muinaisisraelilaisten kuninkaiden ylistyslauluille.
- nimi.m.sari.g
amen, halleluja, Jeesuksen nimessä, amen, halleluja!
- Siion.on.ja.pysyy
Jeesuksessa, amen, halleluja!
- Samoin.maailmassa
feikki.on.ja.pysyy!
- Ihan.jokaiselle
Isän Jumalan valtakunta Jeesuksessa on ja pysyy myös, eikä ole toista tietä, ei vaikka kuinka ihmiset pyrkisivät sitä rakentamaan kuka mitenkin näin ihmisten näkökulmasta nähden.
Mistä sitten tietää sen totuudellisen Jeesuksen olemuksen, ja Herra opetti puusta ja sen hedelmästä "rakkaudesta teidät tunnetaan!" Näin se menee nykyäänkin, mutta kuka on oikea ihminen sitten määrittelemään sen Jumalan rakkauden tässä asiassa ja ketä kohtaan? Juutalaisia tietenkin ja Jeesuksessa sen evankeliumin mukaan, sillä ei ole mitään muuta tietä varmuudella. - KTSEiKirj
"Vetoomus kristillistä siionismia vastaan"
Hengellisten johtajien lausunto ICEJ:sta
http://www.fkf.net/haavisto/vetoomus.html
Allekirjoittajat: Juhani Aitomaa, Kai Antturi, Toivo Haapala, Pertti Hänninen, Jouko Mustila Jouko Rajala, Pirkko Säilä, Eero Junkkaala, Jukka Koistinen, Leo Meller, Seppo Norjanen, Jouni Turtiainen
KTS!
HYVÄ!- Myös.kivitetty.krisu
No tuo käsite "kristillinen siionismi" on jo itsessään älytön, sillä sellaista ei voi olla.
Toisaalta tuo joukkio, miksi he nyt sitten itse itseään kutsuvat, eli "kristillisen siionismin" vastustajat, joihin näkyy kuuluneen rutkasti, varsinkin helluntaisaarnaajia, ottavat kantaa muiden vapauteen tehdä ja toimia omantuntonsa mukaan ja joka ei heille kuulu. Näin helluntaiusko valvoo, ei yksin omaa jäsenistöään, vaan yleensäkin sellaisia kristittyjä, jotka haluaisivat jättää juutalaiset rauhaan pakkokäännytystoiminnalta.
Tuo joukkio ei siis ole siionistista, muttei oman allekirjoituksensa mukaan tunnustaudu myöskään "kristillisiksi siionisteiksi". Tuossa siis allekirjoitettuna juuri tämä toiminta, jota Köklökin tällä foorumilla edustaa. He eivät ole minkään lajin siionisteja, vaan jopa vastustavat sitä, vaikka siionismia tuntemattomille muuta valehtelevatkin.
Mikäli itseni pitäisi määrittää, joskaan tuolla joukkiolla ei ole siihen minkäänlaista henkilökohtaista lupaani, - mutta tätähän he eivät missään asioissa koskaan kysykään - määrittäisin itseni lähelle tuota käsitettä "kristillinen siionisti". En kuitenkaan kuulu ja suostu mihinkään antturilaisten muottiin, eikä heidän asiakseen kuulu, varsinkaan heidän lahkoonsa kuulumattomien henkilöiden valvonta ja nimittely. Mutta näinhän helluntaimessiaaninen joukkio aina käyttäytyy ja toimii.
Aiemmin kiihkosiionistina, olen nykyään kevyemmän profiilin siionisti, eli oikeastaan, siionistien näkökulmasta katsoen, en enää siionisti ensinkään. Kannatan itsessään Israelin valtion olemassaoloa, sekä juutalaisten oikeutta elää turvallisesti omassa maassaan, mutta olen, veli KTS:nkin ahkerasta saarnaamisesta, jos myöskin omien muistojeni ja kokemusteni perustella Israelissa (jossa myös asuin kauan sitten), tullut siihen tulokseen, että epäilemättä nk. palestiinalaisillakin on tietyt, demokraattisesti kuuluvat oikeutensa.
Siis mitään gazalaisten hillumista ja pommin heittoja en hyväksy ja pidänkin heitä todellisena henkisen surkeuden perikuvina, joista ei ole käytännössä mihinkään ja ovat pikemminkin ihmiskunnan loiseläjiä. Mutta niillä paleilla, jotka haluavat ottaa kuokan oman käteensä ja tehdä oikeaa työtä oman perheensä elatukseksi, on mielestäni oikeutuksensa elää rauhassa ent. Palestiinan mandaatin alueella.
Ja sitten siionisteihin. Nykypäivän siionisteja näyttävät vahvasti edustavan nk. haredijuutalaiset, jotka eivät kunnioita ketään ulkopuolisia, vaan kivet lentävät ja monenlaiset pienet ilkeydet, jopa terroriteot aiheuttavat vahinkoa, ruumiillisia vammoja, mahd. jopa hengenmenetyksiä toisinuskoville.
Otetaan esimerkkinä: joku hiivatin kirkkorakennus, olikos se Ladrunin luostari, jonka muuria töhrittiin joillain hakaristikuvioilla. Kristittyjä on ollut muinaispalestiinan alueella jo siitä lähtien kun Jeesus Kristus siellä ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Isän, Jumalan oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Tuolla alueella on aina asunut kristittyjä, siitä lähtien, kun kristinusko 9.4.30 syntyi. Siellä on Kristillinen Kirkko ollut aina siitä lähtien edustettuna. Joten herrat haredit voivat viskoa kiviään vaikka vasten puita.
Siionin tähden minä en voi vaieta, ja Jerusalemin tähden en lepoa saa saa, ennenkuin sen vanhurskaus nousee kuin aamunkoi ja sen autuus kuin palava tulisoihtu.
3. Sinä tulet kauniiksi kruunuksi Herran kädessä ja kuninkaalliseksi päähineeksi Jumalasi kädessä.
4. Ei sinua enää sanota "hyljätyksi", eikä sinun maatasi enää sanota "autioksi"; vaan sinua kutsutaan "minun rakkaakseni" ja sinun maatasi "aviovaimoksi", sillä Herra rakastaa sinua, ja sinun maasi otetaan avioksi.
5. Sillä niinkuin nuori mies ottaa neitsyen avioksi, niin sinun lapsesi ottavat sinut omaksensa; ja niinkuin ylkä iloitsee morsiamesta, niin sinun Jumalasi iloitsee sinusta.- vm41
Lisää "runoutta" pulppuaa ihan omasta päästä keksittyäkö ????
Lopettaisitko toisten siteeraukset, kun et mitään itse pysty tuottamaan.
Olet niitä toisten osaamisella ratsastajia, yrittäen peitellä omaa typeryyttään.
Kuulut siihen penkkiurheilijoiden joukkoon, jotka tölkkiään nostellen mölytessään uskovat tosiaan olevan hyviä, sekä kovia urheilevia suomalaisia.
- tik.tak.tik.tak
Far.g! Kello tikittää.
Jumalalla ei ole kelloa.
- Aloitus.hyvää
Samoin Raamatun lause vastaukset tietysti ja nimenomaan Siionista ja Jumalan säätämyksistä.
Sitten nähdään jälleen vastauksissa sitä riidanhalua ihmisiltä ja vieläpä sitä jotkut haluaa nostattaa vetoomuksilla, vähän kuin haasteilla, ja tähän voinen todeta että ei ole tällaiset varmasti Jumalan tahdon mukaista, eikä itseasiassa lainkaan tuossa vastauksessa edes kerrota mistä epäkohdasta arvostellaan, ja näin pohja pois koko vastaukselta, ja jää jäljelle vaan hajottamisen halu.
Janotaan hyvää siionismia Jeesuksen nimessä Isältä Jumalalta ja pyhitytään totuudessa, kuten vanhaa ja uutta annetaan hengellisesti janoaville köyhille, ja tekee rikkaaksi hyvän asian Jumalalta. - Jeesukselle.hoosianna
´Iloitse suuresti, tytär Siion, riemuitse, tytär Jerusalem, sillä sinun kuninkaasi tulee sinulle! Vanhurskas ja auttaja hän on, on nöyrä ja ratsastaa aasilla, aasintamman varsalla.´ (Sakarja 9:9)
´Näin sanoo Herra Sebaot: "Minä kiivailen Siionin puolesta suurella kiivaudella, suurella vihalla minä sen puolesta kiivailen". Näin sanoo Herra: "Minä käännyn jälleen Siionin puoleen ja tulen asumaan Jerusalemin keskelle, ja Jerusalemia kutsutaan Uskolliseksi Kaupungiksi ja Herran Sebaotin vuorta Pyhäksi Vuoreksi".´ (Sakarja 8:2-3)
Tule, Herra Jeesus! Ei voi palvella kahta herraa.
- Uskovat.työssään
Uskovat työssään tekevät Jumalan opetuksen mukaan työnsä kuin Herralle, ja voimme lukea Joosefista ja Danielista ja Sakkeuksesta. Toki rikkaan nuorukaisen kohdalla opetettiin täydellisyyden tavoittelusta, ja Jeesuksen apostolit olivat sen arvoisia, mutta kun kaksitoista jäi, niin seitsemänkymmentä meni pois, ja toki saattoi heistä monet myös olla palanneita, kun helluntaina Jumalan vuodatti Henkensä noiden 120 päälle, ja sen jälkeen samoin mahdollisesti kymmeniä tuhansiakin täytettiin Pyhällä Hengellä, ja tietysti tässäkin ajassa Jumalan Hengen toiminta voi olla moninaista, vaikkei aivan täydellistä olisikaan tai sitten on mutta ikäänkuin siellä, mistä sitä ei vain itse huomaa.
Pyhällä Hengellä täyttyminen on Siionismin peruselementti hengellisesti!
- Paavali_opettaa
kuinka apostolina itse hankki oman elantonsa kun siihen oli mahdollisuus, ja samoin toi esille omastaan luopumisesta, ja sen entisen roskana pitämisestä, mutta samoin opettaa, että uskovanakin saamme käyttää maailmaa hyväksi, ja Jumala on antanut sen meille tutkittavaksi, siis erinäiset asiat luomakunnassa, toki rehellisesti tehden, eikä luomakuntaa saastuttaen tarpeettomasti.
Entäs ruuat ja juomat sitten, täydellinen omantunnonvapaus annettu verta lukuunottamatta ja myös lihasta se tulee valuttaa pois ennen lihan syömistä. Oikeastaan haureus on pahimpia, sillä on syntiä ihmisen ruumista vastaan ja samoin rahan halusta varotetaan, sillä ohjaa sydämen rakkautta helposti väärään suuntaan. - Pyhän.Hengen.täyteys
Tässä mielenkiintoinen aihe, ja selvästi yhteyksiä jotenkin viinillä juopumiseen, kuten nähdään Raamatussa näitä asioita yhdistettävän, ja samalla myös esitetään hyvästä totuuden viinistä ja huonosta tulisesta viinistä. Samoin Raamatussa on kehotus täyttyä Hengellä eikä juopua viinistä. Myös helluntaina nähdään että ulkopuoliset luulivat uskovien olevan juovuksissa ja johtuiko vain kielillä puhumisesta vai myös mahdollisesti muista asioista, kuten hoipertelu tai nauru tai jopa pitkällään makaaminen, tietysti oli varmasti erilaisia tapauksia niiden 120 Hengellä täytetyn joukossa.
Nasiirilupaukseen kuului viinistä pidättäytyminen ja samoin seksuaalisesta kanssakäymisestä.- Eikä.sovi.unohtaa
Jeesuksen ensimmäistä tunnustekoaan Kaanaassa, ja toki äidillään oli ehkä myös tässä oma osansa, mutta erittäin väkevän tunnusteon Jeesus teki, ja ken sen huomasi, myös ihmetteli varmasti. Uskon että kun Jeesus tulee takaisin ja pyhät on koottu tykönsä ja yhteyteensä, niin viinillä on oma osansa myös silloin, kuten toki veren vertauskuva on rakkauden aterialla ja ehtoollisella.
- Kaanaan.viinistä
on kerrottu, että oli hyvää ja parempaa kuin se alussa tarjoiltu, mutta ei ole kerrottu, joiko juhlaväki sen kokonaan loppuun, ja toki Jumalan armosiunaus oli varmasti koko juhlassa ja sen väessä, kun Jeesus oli vieraana ja kutsuttuna.
Voisipa maistaa sitä Kaanaan alkuperäistä viiniä.
- Viinipuusta.jotain
´Niin puut sanoivat viinipuulle: 'Tule sinä ja ole meidän kuninkaamme'. Mutta viinipuu vastasi heille: 'Jättäisinkö mehuni, joka saa jumalat ja ihmiset iloisiksi, mennäkseni huojumaan ylempänä muita puita!'´ (Tuom. 9:12)
´Ja siihen aikaan jokainen paikka, jossa kasvaa tuhat viinipuuta, arvoltaan tuhat hopeasekeliä, joutuu orjantappurain ja ohdakkeiden valtaan.´ (Jesaja 7:23)
´He istuvat kukin oman viinipuunsa ja viikunapuunsa alla kenenkään peljättämättä. Sillä Herran Sebaotin suu on puhunut.´ (Miika 4:4) - En.unohda.Siionia
´Jos te siis olette herätetyt Messiaan kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Messias on, istuen Jumalan oikealla puolella. Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä.´ (Kol. 3:1-2)
" Seitsemänkymmentä meni pois kun apostolit tulivat "
Onko teista hyvä asia se, että Herodes surmasi oikeusistuimen jäsenet. Hyi teitä massamurhan ihannoijia.- Pysy_asiassa
Älä väärin todista mistään, äläkä väärin lainaile "toisten tekstejä". Toki vapaus on jokaisella toimia kuten tahtoo.
"Sanhedrin (hepr.; m.kreik. Synedrion) suuri neuvosto, oli juutalaisten ylin tuomioistuin antiikin ajalla.
Sanhedrin perustettiin sen jälkeen, kun juutalaiset olivat palanneet Israelin alueelle Babylonian pakkosiirtolaisuusajan jälkeen vuoden 539 eaa. paikkeilla. Sen muodostivat 71 "vanhinta". Sanhedrin toimi myös neuvottelukuntana ja lakeja säätävänä elimenä. Roomalaisvallan aikaan Sanhedrinin valta oli rajallinen. Roomalaisvalta ei ollut esimerkiksi antanut Sanhedrinille oikeutta määrätä kuolemanrangaistuksesta, jonka vuoksi Raamatun mukaan Jeesus Nasaretilaisen kuolemantuomio piti saada roomalaiselta käskynhaltijalta Pontius Pilatukselta. Sanhedrin lakkasi olemasta 300-luvulla."- Stefanus.kivitettiin
Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen, mutta eihän sen tekijät mitään mahtaneet sille raivolleen ja vihalleen ja sitä seuranneelle kivitykselle.
Nehän olivat Paavalin joukkoja.
- Entisiä.ystäviä
jotka myös Paavalin tahtoivat surmata, koska Paavali alkoi rakastaa Israelin Herraa ja Juutalaisten Kuningas Jeesusta, ja todisti tästä myös väkevästi, ja alkoi tutustua Raamattunsa pyhiin kirjoituksiin Pyhän Hengen opettaessa häntä siinä, vaikka oli aiemminkin niitä jo tutkinut ihmisten opastuksella.
Tietysti Paavali rakasti myös entisiä ystäviään Jeesuksessa, ja todellisuudessa sitä vasta Herran kohtaamisen jälkeen tekikin, sillä ennen sitä tuki valheita ja väkivaltaa. Israelin Herra Jeesus on Sapatin ja Shalomin Herra, ja opetuksensa on Jumalasta, kaiken elämän antajasta ja kunnioittamaan sitä Herra opettaa ihan kaikessa ihmisten elämässä, ihan sikiämisestä lähtien.
Sen suurempaa rakkautta ei kukaan ihminen voi toista kohtaan osoittaa, kuin Jeesus Juutalaisten Kuninkaana on tehdyt, antamalla henkensä ristillä Jerusalemissa siitä syystä, että anteeksiantamus on mahdollista myös niille, jotka olivat valmiit huutamaan "ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!" Tässä nähdään Jumalan rakkaus ja voidaan sitä verrata ihmisten uskonnollisuuden hedelmään myös, toki Paavali osoitti miten hedelmän laatu voi muuttua hyväksi, eikä ollut tästä hänellä itsellään mitään kerskaamista ja tahtoikin kerskata vain Jeesuksen rististä ja Isän Jumalan lapseudesta ja voimme huutaa "Abba!"
- Kiitetään.Isää.Jumalaa
Jeesuksen nimessä, ja tämä on Jumalan Siionismin hyvää totuudellista rukousta.
"Älä luule, että tulin tuomaan rauhaa maailmaan, ei sanon minä, en tullut tuomaan rauhaa, vaan eripuraa ja miekan." Jeesus.
"Kuinka suloiset ovat vuorilla ilosanoman tuojan jalat, hänen joka julistaa rauhaa." Jesaja
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5201608- 641176
- 61872
- 62871
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18847Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101776- 76751
- 30707
- 63695
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49691