Taaskaan ei Israelin Herra Jeesus ensimmäisenä

Juutalaisuus.palstalla

Raamatussa sentään aina Jeesus Ensimmäinen ja Viimeinen, samoin Alku ja Loppu, ja myös Jumalan Sana ja Sapatin Herra ja paljon muuta, ja kirjoitettu ensimmäisenä ja tärkeimpänä käskynä: "Minä Olen Herra, joka vein sinut Egyptistä, älä pidä muita jumalia minun rinnallani". Hyvän muistutuksen Jeesuksesta tärkeintä olla Juutalaisuus -palstan kesto ykkösaiheena, ja tässä ylläpidolle hyvä vinkki totuudesta, joka Raamatussa selvästi, ja uudestisyntyneiden juutalaisten sydän tästä palaa palavasti tietysti, amen, halleluja!

12

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvää.totuudellista

      Erittäin hienoa että enemmän juutalaisia tulee Jeesuksen tuntemiseen, sillä Isä Jumala vuodattaa Henkeään, ja kuka ikinä siihen kutsuunsa vastaa siten kuin valitut, myös saa sen hyvän sijan Jeesuksessa ja ensin juutalaisille annettuna Raamatun mukaan Jeesus ja sitten myös Jerusalemista kaikkiin neljään ilmansuuntaan, ja harmillisen vähän tästä Apostolien Teoissa tai muissakaan
      Raamatun pyhissä juutalaisissa uuden liiton kirjoituksissa.

      Pidetään Israelin Herra ja Juutalaisten Kuningas Jeesus eli Yehoshua eli Yeshua ihan ensimmäisenä meidän uudestisyntyneiden juutalaisten ja muidenkin lähtökohdiltamme sydämissä, tähän jokaista ihmistä kehota, ihan jokaista, vaikka näin Juutalaisuus -palstalla tätä esitänkin, ja tahdon esittää ihan Jeesuksen tulemukseen asti, amen.

    • Vaan Jumala ei ole alku ja loppu, koska ikuisella ei ole alkua eikä loppua.

      Ihmisellä on alku ja loppu.

      • On_tässä_aurinkokunnassa

        Herrassa Jeesuksessa Alku ja Loppu näin ihmisen näkökulmasta, ja meille ihmisille, toki ensin juutalaisille, on Raamatun ilmoitus Jumalalta annettu. Hyvä ymmärtää tämä.

        Jeesus opetti totuudesta, että jos ihmiset eivät voi ymmärtää maailmallisia opettaessaan, niin kuinka ymmärtäisivät hengellisiä ja taivaallisia. Tietysti Pyhän Hengen opetuksessa avautui apostoliensa ymmärrys moninaisesti, ja olivat alttiin palvelemaan Herraansa eli Juutalaisten Kuningas Jeesusta.


    • Tarkennetaan.sanoja

      Jeesus Nasaretilainen on jokaiselle ihmiselle varmuudella Alku ja Loppu, sillä Jumalan Iankaikkisessa Sanassa on ainoastaan jokaisen ihmisen elämä, eikä koske vain juutalaisia vaan myös kanaanilaisia ja kaikkia ihmisiä. Kirjoitettu on "joka ainoa on syntynyt siellä".

    • Jeesus.On.ja.pysyy.myös

      Elämänä kaikelle elolliselle, ja kaiken tulee tuomitsemaan Jeesuksen elävät sanat, kuten suussaan on se kaksiteräinen miekka, joka hengen ja sielun erottaa.

    • Jokaiselle.ihmiselle

      Jeesuksessa on hyvä ja pyhä tie, ja pystyykö siinä ihminen kulkemaan ja kutsumuksensa täyttämään, ei välttämättä olekaan ihan yksinkertainen asia, toki Jumala itse Isänä pitää huolta jokaisesta ihmisestä aina ja iankaikkisesti, mutta tahtoo salatuimpaan saakka totuutta myös, eikä vain vähän sinne päin, ja tätä tarkoitaa yhdellä Jeesus-tiellä kulkeminen, eikä kahdella tiellä hapuilua, toki sitä on ehkä monien kutsuttujenkin elämä siitä syystä, että niin vähän enää rakastamme Jumalaa, ja on muita kohteita sydämillemme moninaisesti varmuudella.

    • Vuodet.vierivät

      Ihmisten elämässä, nopeammin kuin kenties sitä huomaammekaan, ja vasta jälkeen päin voi todeta ihminen, että nopeasti on vuodet menneet, ja itsekin on jo aika vanha ihminen, ainakin nuoremman sukupolven mielestä.

    • Tietysti.ei.koskaan

      minkäänlainen hätäily ole hyvästä vaan pelkästään pahasta.

    • Juutalaisten.hyvä

      Juutalaisten hyvä tutustua uuden liiton pyhiin juutalaisiin kirjoituksiin, ja samoin vanhempiin Pyhän Hengen opetuksessa kuten Paavali myös teki sen jälkeen kun kohtasi Jeesuksen ja sain kasteen vedessä ja Pyhässä Hengessä.

    • Raamatussa.totuus

      Jeesuksesta Juutalaisten Kuninkaana ja Jumalan valtakunnan Herrana.

    • Kun.juutalaisuudesta

      tahdotaan esittää hyviä ihmisiä Jumalassa, ja Jeesus Kuninkaana jätetään nyt esittämättä, niin ketä sitten hyvä esittää tässä yhteydessä.

      Johannes Kastaja on yksi heistä, ja Jeesus antoi hyvän todistuksen Elian hengessä toimineesta profeetasta, joka todisti Jeesuksesta. Johannes Kastaja totuudellisesti esittää myös Jeesuksesta "hänen tulee kasvaa, ja minun vähetä" omille seuraajilleen.

      Apostolit Pietari ja Johannes ja Jaakob ja muut Herran valitsemat ja rakkautensa vilpittömästi osoittaneet ovat myös juutalaisista sellaisia ihmisiä, joita voimme pitää esikuvanamme täysin, ja todistivat tietysti Jeesuksesta. Samoin Paavali ikäänkuin takinkääntäjänä parempaan uuden liiton juutalaisuuteen on erittäin hyvä esimerkki palavasta rakkaudesta Israelin Herraa kohtaan.

      Tässä ajassa on myös monia juutalaisia, jotka tahtovat rakastaa ja palvella Jeesusta Herranaan, ja heihin kannattaa tutustua, jos on kiinnostunut evankeliumista ja uuden liiton pyhästä juutalaisuudesta. Jeesus on tie ja totuus ja elämä.

    • Ilmestyskirja.Juudasta

      ja Jeesus Juudan Leijona ja Daavidin Juurivesa, amen, halleluja! Johannes Ilmestyskirjan kirjoittajana myös Juudasta tietysti, ja Isä Jumala kaiken Luojana antoi sen profetiatn Pojassaan Jeesuksessa, sillä Jumalan valtakunta on Juutalaisten Kuninkaan alaisuudessa täydellisesti, ja paljon Isälle pyhiä enkeleitä tehtäviä tekemässä, sillä myös ihmisiä maailmassa yli 7 000 000 000 persoonaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      517
      1580
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1176
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      862
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      62
      861
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      837
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      766
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      76
      751
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      707
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      695
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      691
    Aihe