Kumpi näistä ei pidä paikkaansa?

Nimi_Ja_Merkki

Tarkennus otsikon kysymykseen, kumpikaan kreationistiväitteistä jotka kohta kerron ei tietenkään pidä paikkaansa, mutta ne ovat lisäksi toisensa poissulkevia. Siispä kreationisti joka väittää molempia tosiksi on itsensä kanssa ristiriidassa.

Kreationistien mukaan vedenpaisumuksesta selvisi arkissa yksi pari kustakin eläinlajista muutamin poikkeuksin. Joten vedenpaisumuksen jälkeen on ollut tasan kaksi koirien esi-isää, joista kaikki nykykoirat ovat polveutuneet.

Toisaalta monet kreationistit väittävät, että kaikki mutaatiot ovat haitallisia.

Tässä keskustelussa toisella nettifoorumilla

http://www.evcforum.net/dm.php?control=page&t=18961&mpp=15&p=12

viitataan tutkimukseen, joka oli tehty 28 koirarodusta. Niiden genomista oli tutkittu 100 eri lokusta, joista löytyi yhteensä 1780 erilaista alleelia, roduttain määrä vaihteli välillä 399-805 alleelia.

Kun 100 lokuksessa voi teoreettisesti olla kahdella yksilöllä enintään 400 alleelia, niin vedenpaisumuskertomuksen ollessa totta olisi syntynyt sen jälkeen 1380 ei-haitallista mutaatiota koirille jo pelkästään tutkittuihin lokuksiin. Joten väite mutaatioiden haitallisuudesta olisi epätosi. Jos taas mutaatiot olisivat aina haitallisia, väite 2 yksilön pullonkaulasta vedenpaisumuksen aikaan olisi epätosi. Molemmat väitteet eivät voi olla totta.

Jos joku haluaa tutkia, että tutkimusta on siteerattu oikein, niin lähteenä oli tämmöinen:

**Pollinger, John P., et al. "Genome-wide SNP and haplotype analyses reveal a rich history underlying dog domestication." Nature 464.7290 (2010): 898-902.

17

110

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jyriontämännähny

      Eri eläinlajeilla on hyvinkin erilaiset rotumuunteluvolyymit ja koiraeläimillä tuo volyymi on valtava, siinä selitys sinulle.

      • nyrjö

        Eli geenimuunnoksia ilman haittoja voi mielestäsi periytyä. Hyvä.

      • Nimi_Ja_Merkki

        Nytkö kaikki mutaatiot eivät olekaan haitallisia? Aiemmin Jyrbä on kyllä väittänyt olevan. Tosin ei se yllätys ole, että Jyrbä ei osaa pitää lukua mistä on valehdellut.

      • Fiksu_.Kreationisti

        Sanoisin lisäksi että koiraeläimillä olevat muutokset voivat johtua niin epigeneettisestä vaihteluista kuin geneettisistä mutaatioista. Esim. on olemassakoiralajeja, kuten mopsit, joiden kuonon ympäristö on rappeutunut niin paljon, että on vaarana, että sen silmät putoavat päästä, kun se törmää johonkin. Tällaiset muutokset eivät ole tietenkään mitään epigeneettisiä muutoksia, vaan syntiinlankeemuksen jälkeen tullutta rappeutumaa.

        Siten koon pienentyminen, kuten esim. leijonasta kotikissaksi tapahtui lähinnä luonnonvastaisten mutaatioiden, eikä esim. eläimeen edeltäkäsin ohjelmoitujen epigeneettisten muutosten vuoksi.

      • Fiksuko_sittenkään
        Fiksu_.Kreationisti kirjoitti:

        Mitä luonnonvastaista on kotikissaan johtaneissa mutaatioissa? Nähdäkseni kotikissat pärjäävät ihan hyvin omassa ympäristössään. Jos vertaa isoihin kissapetoihin, niin nimenomaan ne ovat ongelmissa, ja monet lajit ovat kuolleet sukupuuttoon tai ovat ihan sukupuuton partaalla. Sen sijaan kotikissoja on satoja miljoonia, ne osaavat hienosti toimia ympäristössään ja lisääntyvät koko ajan. Mitä ihmeen luonnonvastaista tässä on?

      • Fiksu--Kreationisti

        >Mitä luonnonvastaista on kotikissaan johtaneissa mutaatioissa?

        Kutistuneissa eläimissä kuten kotikissoissa ja elefanteissa tapahtuneet muutokset ovat Jumalan alunperin suunnitteleman suunnitelman vastaisia ja siten luonnonvastaisia.

        Näiden eläinten alkuperäiseen suunnitelmaan kuuluu että niistä kasvaa mahtavia mammutteja tai tiikereitä, ei kitukasvuisia elefantteja taikka kisumirrejä.

      • Jumala-loi-kissan
        Fiksu--Kreationisti kirjoitti:

        >Mitä luonnonvastaista on kotikissaan johtaneissa mutaatioissa?

        Kutistuneissa eläimissä kuten kotikissoissa ja elefanteissa tapahtuneet muutokset ovat Jumalan alunperin suunnitteleman suunnitelman vastaisia ja siten luonnonvastaisia.

        Näiden eläinten alkuperäiseen suunnitelmaan kuuluu että niistä kasvaa mahtavia mammutteja tai tiikereitä, ei kitukasvuisia elefantteja taikka kisumirrejä.

        Mistä ihmeestä sinä voit tietää Jumalan suunnitelmat kissaeläinten suhteen? Ethän edes voi tietää sitä, minkälaisia kissaeläimiä Jumala alun perin loi. Vai voitko antaa havainnon "alkuperäisestä kissasta", oletko kenties ollut paikalla silmännäkijänä? Ai, et ole ollut. Sitä minäkin, joten lopeta evoilu.
        Onko jossain sanottu, että alkuun oli vain mahtava jalopeura eikä pienempiä kissalajeja? Miksi Jumala ei olisi luonut kotikissaakin paratiisiin. Tuohan on vain sinun omaa kuvitelmaasi. Sehän olisi pärjännyt ihan hyvin paratiisin olosuhteissa, eikä kissojen tarvinnut olla mahtavia petoja. Pienemmätkin kissat ovat Jumalan luomia eläimiä!

        Sitä paitsi ihmisten kanssa elävä ns. kotikissa tunnetaan Egyptin historiallisista lähteistä sekä ennen tulvaa että heti sen jälkeen. Näin ollen on järkevämpää olettaa, että kotikissoja on ollut heti paratiisin jälkeen sekä heti tulvan jälkeen. Vai tuliko leijonista muka kotikissoja heti seuraavana päivänä tulvan jälkeen? Tämähän on oikein superevoluutiota!!

        Tai miksei Jumala olisi voinut luoda sekä elefanttia että mammuttia elämään paratiisissa? Olet varsinainen evo, kun keksit omasta päästäsi ns. totuuksia. Varoitan, että kannattaa lopettaa evoilu ennen kuin on myöhäistä. Ota Jeesus sydämeesi, koska vasta sen jälkeen voit ymmärtää asiat oikein.

      • Fiksu_.Kreationisti kirjoitti:

        Sanoisin lisäksi että koiraeläimillä olevat muutokset voivat johtua niin epigeneettisestä vaihteluista kuin geneettisistä mutaatioista. Esim. on olemassakoiralajeja, kuten mopsit, joiden kuonon ympäristö on rappeutunut niin paljon, että on vaarana, että sen silmät putoavat päästä, kun se törmää johonkin. Tällaiset muutokset eivät ole tietenkään mitään epigeneettisiä muutoksia, vaan syntiinlankeemuksen jälkeen tullutta rappeutumaa.

        Siten koon pienentyminen, kuten esim. leijonasta kotikissaksi tapahtui lähinnä luonnonvastaisten mutaatioiden, eikä esim. eläimeen edeltäkäsin ohjelmoitujen epigeneettisten muutosten vuoksi.

        "Tällaiset muutokset eivät ole tietenkään mitään epigeneettisiä muutoksia, vaan syntiinlankeemuksen jälkeen tullutta rappeutumaa."

        Mitä syntiä mopsi teki ansaitsakseen Jumalan rappeutumis-rangaistuksen? Meinaan kun monet muut koirarodut eivät ole lainkaan yhtä "rappeutuneita".

        Jatketaan ajatusmallia:

        Johtuuko sinusta ihmisten sairastuminen ja/tai "rappeutuminen" a) aikaisempien ihmisten tekemistä synneistä vai b) näiden ihmisten itsensä tekemistä synneistä?

      • bg-ope kirjoitti:

        Mark5 ainakin horisi ateismipalstalla jotakin siitä, että ihminen on itse syypää malariaan. Olikohan ketjussa Moraalitesti vai Moraalitesti 2?

      • marsunkiillottaja kirjoitti:

        Mark5 ainakin horisi ateismipalstalla jotakin siitä, että ihminen on itse syypää malariaan. Olikohan ketjussa Moraalitesti vai Moraalitesti 2?

        "Mark5 ainakin horisi ateismipalstalla jotakin siitä, että ihminen on itse syypää malariaan. Olikohan ketjussa Moraalitesti vai Moraalitesti 2?"

        Se on kyllä kummallista että kreationistit toisaalta saarnaavat rappeutumisista mutta kun asian perusteita kysytään niin heti on jauhot suussa.

    • Fiksu-Kreationisti

      "Kreationistien mukaan vedenpaisumuksesta selvisi arkissa yksi pari kustakin eläinlajista muutamin poikkeuksin. Joten vedenpaisumuksen jälkeen on ollut tasan kaksi koirien esi-isää, joista kaikki nykykoirat ovat polveutuneet."

      Hä? Koiralajeja siis oli tasan 1. Muista että ennen tulvaa olosuhteet maan päällä olivat vielä paratiisinomaiset, joten mopseja ym. vastaavia geneettisesti rappeutettuja eläinlajeja ei vielä ollut olemassa, tuskin kotikissojakaan, ja Brachiosaurukset vaelsivat eri puolilla esihistoriallista maailmaa syöden milloin mitäkin.

      Vasta tulvan jälkeen alkoi kaamea vaivanaika - maapallon olosuhteet muuttuivat huomattavasti, rehevää kasvillisuutta ei enää riittänyt mammuteille syötäväksi ja ne jäätyivät kuoliaaksi tai kutistuivat nykyiseen kokoonsa elefantiksi ja menettivät karvoituksensa.

      Ja juuri tästä syystä monet eläimet alkoivat syömään lihaa. Edellisenkaltaiset, valtavat rehevät ja vehreät vyöhykkeet joilla dinosaurukset laidunsivat, olivat poissa, ja tämän lisäksi tuli vielä uusi kiusaus, nimittäin vuodenaikojen vaihtelut ja talvet.

    • niin_tai_näin

      Kyllä kai kretut myöntävät haitallisten mutaatioiden lisäksi neutraalit mutaatiot. Kuitenkin kretujen lienee aika vaikea sovittaa havaittujen mutaatioiden määrä vaikkapa koirissa vedenpaisumuksen jälkeisiin muutamaan tuhanteen vuoteen.

      Toisaalta haitallisten mutaatioiden leviäminen on ongelma evolutionisteille. Ne todistavat samalla kertaa kahdesta asiasta: Ennen haitallista mutaatiota oli parempilaatuinen koodi ja luonnonvalinta ei kykene siivoamaan haittoja pois.
      Perimä rappeutuu.

      • MistäTeitäTollojaSikiää

        "Toisaalta haitallisten mutaatioiden leviäminen on ongelma evolutionisteille. Ne todistavat samalla kertaa kahdesta asiasta: Ennen haitallista mutaatiota oli parempilaatuinen koodi ja luonnonvalinta ei kykene siivoamaan haittoja pois."

        Haitallinen mutaatio on haitallisimmillaan jos se vaikuttaa lisääntymiskykyyn. Läheskään kaikki haitalliset mutaatiot eivät.

        Luonnonvalinta kykenisi siivoamaan haitat pois ja 1800-luvun lopulle asti siivosikin. Nykyisin lääketiede pystyy hoitamaan lähes kaikkia perinnöllisiä sairauksia niin että niiden kantajat kykenevät lisääntymään.

        "Parempilaationen koodi" on nollasana - se ei selitä mitään.

      • niin_tai_näin

        Niistä 10 000 perinnöllisestä sairaudesta, jotka tunnetaan, 99,9% on syntynyt ennen 1800 lukua. Yhtäkään niistä ei osata parantaa, vain oireita osataan lievittää.

        Jos on vaikeuksia "parempilaatuinen koodi" sanan ymmärtämisessä, syy voi olla vaikka älykkyyteen liittyvissä geeneissä.

      • tieteenharrastaja
        niin_tai_näin kirjoitti:

        Niistä 10 000 perinnöllisestä sairaudesta, jotka tunnetaan, 99,9% on syntynyt ennen 1800 lukua. Yhtäkään niistä ei osata parantaa, vain oireita osataan lievittää.

        Jos on vaikeuksia "parempilaatuinen koodi" sanan ymmärtämisessä, syy voi olla vaikka älykkyyteen liittyvissä geeneissä.

        Siis löytynyt 1800-luvulta alkaen. Ei ole tietoa, milloin ovat syntyneet.

        Joka vuosi löytyy tieteelle uusia eliölajeja. Ethän niistäkään ajattele, että ovat sinä vuonna luotuja.

    • http://www.livescience.com/8472-genetic-variations-separate-great-danes-dachshunds.html

      Eri koirarotujen genomit ovat hämmästyttävän samankaltaisia. Kuusi tai seitsemän pienehköä muutosta DNA:ssa selittää yli 80% koirarotujen eroista pituuden ja painon suhteen.

      Ilman tarkempaa tutkimusnäyttöä rohkenen väittää, että suuret erot koirarotujen morfologiassa selittyvät enimmäkseen vakiintuneilla epigeneettisillä muutoksilla, eli histoniproteiinien asettumisella.

      Nuo 6-7 eroa dna-sekvenssissä aiheuttanevat eroja mm. karvan tyypissä. Proteiinien aminohappojärjestys on ajan mittaan muuttunut. Epigenetiikka linkittyy tähänkin, ja tätä nykypäivän tiede parhaillaan selvittää.

      • Nimi_Ja_Merkki

        Et sitten vastannut kysymykseen, vaan tuttuun tapaasi rupesit jauhamaan roskaa epigenetiikasta ja valehtelemaan. Mutaatioiden yleinen haitallisuus on kyllä vilahdellut sinunkin viesteissäsi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1157
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      44
      595
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      548
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      219
      513
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      50
      504
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      492
    Aihe