Donald Trump ja paavi tukkanuottasilla

hjkhps

Tukkanuottasilla. Kumipikohan senkin voittaisi, paavilla ei taida paljon tukkaa olla, ja Trumpin tukka taitaa jäädä vetävän käteen pienelläkin nykäisyllä. Mutta paavi ei voi vetää mitään käteen, ei edes Trumpin typerää tukkaa, koska käteen veto on synti.

(Mies meni osatamaan hanskoja ja myyjäneitokainen kysyi: "Panaanko pakettiin vai vedättekö heti käteen?")

On se kylä kohtuullisen tökeröä, että paavi julkisesta sanoo että Trump ei voi ola kristitty mm. hänen pakolaiskommentiensa takia. Ei minusta paavi oikein voisi lähteä jakamaan ihmisiä vuohiin ja lampaisiin, oikeisiin kristittyihin ja muihin, Ei se ole paavin päätettävissä vaan paavin mielikuvituskaverin.

Kristinuskon perustahan on se että kaikki ovat erehtyväisiä ja syntisiä ja että aina on kaikilla uusi mahdollisuus, ja synnit voi saada anteeksi.

Vaikka Trump onkin pelle, niin ihan hyvä että kohtelee pavia niin kuin muitakin ja antaa kaikille vastustajilleen saman kohtelun, ei ole syytä paavia kohdella silkkihansikkain.

Trumphan ei siedä mitään avostelua itseään kohtaan. Englannin kielisen France24-kanavan toimittaja kertoi, että jos kuka tahansa laittaa Trupille kritiikkiä somessa, niin hän vastaa kaikkiin kritiikkeihin kipakasti, kai sillä on iso jengi vastaamassa puolestaan, ei sillä itsellään aika riittäsi vastailla.

Trumpin vastaisku voi lla refleksinomainen, tai sitten se voisi jopa olla harkittu, mikä toki olisi yllättävää Trumpin olessa kysessä. Seuraava esivaali on Carolinassa, jossa T. on suosittu, johtaa selvästi gallupeissa.

Carolinassa evankeliset ovat suurin ryhmä, sen sijaa katoliasia siellä taitaa olla selvästi alle 10%. Se että t. panee kampoihin paaville voi olla hyvä veto, se saataa lisätä t:n kannatusta ainakin Carolinassa.

Evankeliset äärioikeitolaiset, patavanhoilliset pitävät paavia ainakin liian liberaalina!!! Kenteis vääräuskoisenakin.

12

118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 2tolloatappelee.kivaa

      Tapelkaa pojat, niin Isä antaa karkkia!

    • Trumpilla sanottiin olevan lyhyet sormet. Onkohan tämä perinnöllinen ilmiö ja kenties ennalta säädetty.

    • MysteryBabylon

      Paavi Franciscus on jesuiitta, eivätkä suljetut rajat ja maahanmuuton rajoittaminen sovi yhteen jesuiittojen maailmanvalloituspyrkimysten kanssa. Tämä sanaharkka on todennäköisesti vain näennäistä, koska Trump itse on jesuiittojen kouluttama ja myös hänen lapsensa ovat jesuiittakoulun käyneitä.

      Todennäköisesti Trump on "false flag" kanditaatti, jolla varmistetaan lesbo Hillaryn (Bill on jesuiittojen kouluttama), sosialisti Bernien (Karl Marxilla oli läheiset välit jesuiittoihin), vapaamuurari Cruzin (jesuiitat loivat Bavarian Illuminatin ja kaappasivat vapaamuurariloosit haltuunsa) tai katolilaisen Jeb Bushin valinta presidentiksi.

      https://www.reddit.com/r/RomeRules/comments/3g7zgf/donald_trump_secret_jesuit_agent_for/

      Trump on myös vapaamuurari:

      https://i.ytimg.com/vi/4dZ3zoqUIcs/hqdefault.jpg

      http://www.fatimamovement.com/images/img-news/Andrea-Merkel-Adolf-Hitler-Masonic-Gesture.png

      http://static1.businessinsider.com/image/5670ebf672f2c1c5018b5f07/jeb-bush-is-back-to-firebombing-donald-trump--and-it-could-either-resurrect-or-doom-his-campaign.jpg

      http://gnosticwarrior.com/wp-content/uploads/2015/04/Symbols-masonic_handshake-150x150.jpg

      https://mindcontrolblackassassins.files.wordpress.com/2015/01/cosbytrump_thumb.gif?w=279&h=279

      https://extracapsa.files.wordpress.com/2015/11/img_3466.jpg?w=809

      Monet EU:n nykyiset johtajat, kuten Herman van Rompuy, Jose Manuel Barroso, Jean-Claude Juncker, Mario Draghi, Mario Monti ja Mariano Rajoy ovat myös jesuiittojen kouluttamia.

      • fda

        Tuubaa koko tuutin täydeltä.


      • Marilyn murhattiin, jottei olisi paljastunut että hän oli valepukuinen Elvis. Elvis on viimeksi nähty eilen Helsingin Munkkiniemessä ja Hitler toissapäivänä Churchillissä Kanadassa.


      • IlkimyksenEsiäidinSetä

        Ja prinsessa Diana murhattiin, jottei olisi paljastunut että hän oli mies. Hei, salaliittoteoriointi on kivaa! :-)


    • eimikäänbeta

      Trump on alpha male. Ei väliä miten naurettavia puhuu mutta alpha male menestyy aina.

    • umps

      Tjaa, mutta onko trumpulla puhtaat jauhot pussissaan, eiköstä se oo vetänyt kansantaskusta melkoisia määriä omiin taskuihinsa, kuullostaako se teistä rehelliseltä toiminnalta kansaa kohtaan? Paavi puhui myös siltojen rakentelusta muurien sijasta.

    • töttörölips

      Donaldilla tosin on enemmän hiuksia, kuin Akuankalla.

    • ddtyti

      Maikkarin uutisankkuri Keijo lausui eilen Donald Tramp. Repesin.

    • ioåi

      Trumppi lupasi, että kun hän on pressa niin rakennetaan muuri Meksikon rajalle ja meksikolaiset sen maksavat.

      Ei taida itsekään uskoa valintaansa, tai sitten ei välitä että joutuu syömään sanansa, mi'äs siitä kunhan on pressa.

    • BilderbergPressa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1147
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      551
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      489
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      487
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      482
    Aihe