Koin henkisen heräämisen ! ja sain uutta valoa ! :), kaikki uskonnot ovat tarpeellisia siksi että ihmistietoisuus tarvitsee määrätyssä kehitysvaiheessa jotain oljenkortta että pysyy jotenkin kasassa, mutta kaikki uskonnot ovat vain uskontoja ja todellisuus on paljon uskomattomampaa ja toivottavasti parempaa !
Ihan jokainen ihminen on henkinen tietoisuus jonka aivot vain ja ainoastaan ilmentää ihmiskropan kautta tänne aineelliseen 'todellisuuteen', olemme siis kaikki loppujen lopuksi samaa energiaa ja samaa 'lankakerää', sitä miksi aineellinen todellisuus on tällainen kuin on niin on vielä pohdinnassa. :)
Keitä oikein olemme tai siis mitä olemme ??
2
153
Vastaukset
- epyktiläinen
Heräsin just syvästä unesta. Unessa kelluin äärettömässä avaruudessa/tietoisuudessa, millä ei ollut alkua eikä loppua. Havaintona oli, että ääretön avaruus tarkkaili tuota nukkujan hahmoa, joka kuvitteli nukkuvansa. Avaruus olemme me, hahmomme on itseasiassa tavallaan feikkiä, hologrammeja. Olemme siis todelliselta olemukseltamme samaa, mutta toi kokemus tulee jatkuvaks päivatajuntaan kun sen kestämme. :)
Vähitellen tulemme unessakin tietoisiksi, kun alamme oivaltaa ykseyttä.
Päivätajunnan ykseyskokemus heijastuu uniin tuollaisena äärettömänä leijailuna. Suomessa sitä sanotaan, että on syvä yhteys luontoon. Uskonnotkin muuttuu, kun ihmisten ykseystajunta kehittyy :)
Sä voit olla uskonnoltasi vaik hauskasti jediuskovainen, kun uskontojen totuus paljastuu.
- the epyktiläinen alias anakin skywalker Uskonnot ja muut ismit näyttävät olevan välttämättömiä väliaskeleita kuten aloitta kuvaa.
Aineellinen todellisuus on tällainen koska Luomme sen, kuvittelemme sen tällaiseksi.
Ainut mikä on pysyvästi totta: Minä olen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1731174
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?45619Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55559Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä301554Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t223532- 50514
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45502