Vihaan Päivi Räsästä, miten protestoida?

vihaankirkkoa

Päivi Räsänen on ajanut kymmenet tuhannet ihmiset ulos kirkosta vain avaamalla suunsa julkisuudessa. Oikeastaan Päivi Räsänen on kirkon antimainos, koska aina kun Räsänen sanoo jotakin niin ihmiset jättävät kirkon sankoin joukoin ja kirkko kiittää veropohjansa murentamisesta. Päivin ei tarvitse edes puhua uskonnosta, pelkkä poliittinenkin mielipide riittää siihen, että suuri määrä ihmisiä eroaa heti kirkosta raivon vallassa. Sanalla sanoen Päivi Räsänen on Suomen vihatuin ihminen.
Olisin itsekin eronnut nyt kirkosta, mutta kun perkule olen sen jo kerennyt tekemään vuonna 2002 niin en voi erota enää protestiksi uudelleen kirkosta. Mistäs sitä sitten seuraavaksi voisi erota? Yhteiskunnasta? Vai sanonko irti maanpuolustusvelvollisuuteni kun Räsänen aivopieree seuraavan kerran julkisuuteen jotakin?
Alkaa loppua kesken nämä keinot protestoida kirkkoa vastaan tehokkaasti. Kai sitä pitää ruveta kuseskelemaan sitten kirkkojen hautausmailla haudoille seuraavaksi tehdäkseni statementtia kirkkoa vastaan. Vihaan Päivi Räsästä kuin ruttoa ja vihaan hänen takiaan koko kirkkoa niin, että parta tärisee.

15

197

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pahoil.kasvaa.mut.silti

      No voi toista! Päikkärit voisi jelppiä pahaa oloa.

    • Muistat vain seuraavan kerran äänestäessä antaa äänesi kirkon ja valtion erottamista kannattavalle.

    • viikon.vinkki

      Liity ensin kirkkoon ja eroa protestiksi sitten välittömästi.

      • "Liity ensin kirkkoon ja eroa protestiksi sitten välittömästi. "

        aika huono vinkki.
        kirkko kun on kuulu reiluudestaan, niin tässäkin kohdin olet kirkon jäsen vuoden loppuun, vaikka eroaisit 1.tammikuuta.
        Halusit tai et.


      • viikon.vinkki
        kusettava_kirkko kirjoitti:

        "Liity ensin kirkkoon ja eroa protestiksi sitten välittömästi. "

        aika huono vinkki.
        kirkko kun on kuulu reiluudestaan, niin tässäkin kohdin olet kirkon jäsen vuoden loppuun, vaikka eroaisit 1.tammikuuta.
        Halusit tai et.

        jos liityt 2.1.-jälkeen, niin et maksa veroja koko vuonna. se ratkaisee kuuluuko kirkkoon 1.1.


      • viikon.vinkki kirjoitti:

        jos liityt 2.1.-jälkeen, niin et maksa veroja koko vuonna. se ratkaisee kuuluuko kirkkoon 1.1.

        "jos liityt 2.1.-jälkeen, niin et maksa veroja koko vuonna. se ratkaisee kuuluuko kirkkoon 1.1. "

        ok.

        hyvä tietää.


    • EroaValtiokirkosta

      Kunnioitan räsäskän myyräntyötä valtiokirkossa

    • otempo

      Voittehan te perustaa oman sateenkaariuskonnon ja kirkon miksi tunkea mihinkään instituutioon tai yhteisöön jos sen uskomukset ja säännöt ei miellytä.

      • creatis

        juuri noin


    • kirkkotoukka

      "vihaankirkkoa": Tuskin kuulut kirkkoon, niin what's the problem?

    • kukahansemahtaaolla

      "vihaan Päivi Räsästä" No voi voi.

    • tepsiiaina

      Ohjaa islamistit räsäsen kimppuun.

    • Epäjumalienkieltäjä

      <<Päivi Räsänen on ajanut kymmenet tuhannet ihmiset ulos kirkosta vain avaamalla suunsa julkisuudessa.>>

      Tämähän on harvoja positiivisia Päivin saavutuksia.

      • ateistiateisti

        Ellei peräti ainoa.


    • hyväpäivi

      vau minä pidän Päivi Räsäsestä. Älykäs rohkea nainen, enemmän sellaisia suomen politiikkaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      100
      1763
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      59
      1160
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      441
      1126
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1043
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      821
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      130
      814
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      49
      766
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      753
    9. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      708
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      671
    Aihe