http://www.hs.fi/sunnuntai/a1467952102543
"Intialainen Sanal Edamaruku on saanut palavaa tuhkaa päälleen ja ollut vähällä joutua lynkatuksi, kun hän on osoittanut gurujen silmänkääntötemput.
Sen piti olla vain rutiiniesiintyminen Intian televisiossa, sellainen, joita Intian kuuluisin skeptikko ja maan suurimman rationalistijärjestön johtaja Sanal Edamaruku oli tehnyt satoja.
Oli maaliskuu 2012. Jeesus-patsaan oli nähty kyynelehtivän eräässä kirkossa Mumbaissa, ja uskonnollisten vedätysten paljastajana tunnettu Edamaruku pyydettiin paikalle selvittämään asiaa. Hän suostui, tutki ilmiön ja kertoi näkemyksensä illan päälähetyksessä.
Eipä arvannut Edamaruku silloin, että neljä vuotta myöhemmin hän istuisi pienessä vuokrakaksiossa Helsingin Kontulassa kertomassa Jeesus-patsaan tarinaa. Edamaruku on maanpaossa. Intiassa häntä odottaa nyt pidätys ja mahdollinen tuomio jumalanpilkasta, pahimmassa tapauksessa lynkkaus, jos väki ehtii paikalle ennen lakia. Kolme Edamarukun kollegaa on salamurhattu.
”Mumbain katolisen kirkon edustajat sanoivat julkisesti televisiossa, että en tule koskaan enää näkemään päivänvaloa. Että saan maksaa tästä, joko laillista tai laitonta kautta”, sanoo Edamaruku, 61.
Hän pakeni ystävänsä avustuksella Suomeen kesällä 2012. Olohuoneen sälekaihtimien välistä näkyy nyt harmaa suomalainen kesätaivas ja itähelsinkiläinen elementtikerrostalo. Kupissa on intialaista teetä...."
Pitkä artikkeli, kannattaa lukea kokonaan
Taas kirkko suvaitsee...
6
128
Vastaukset
kirkko ei antanut tälle tyypille turvapaikkaa
työtä
asuntoa
julkisuutta
vaan sen teki humanisti.- Epäjumalienkieltäjä
Intia on esimerkki siitä, minkälainen yhteiskunnasta tulee, kun sitä hallitsee uskonnollisuus. Sairas.
- EroaValtiokirkosta
Taas tuli esiin Lähi-idän uskontojen väkivaltaisuus Nizzassa. Piispat käskevät vain uhrien kääntää myös toisen poskensa ja kännipäissään sammaltavat kollektiivisestä syyllisyydestä.
- EroaValtiokirkosta
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/199228-arkkipiispa-kyse-kasittamattomasta-pahasta
Arkkipiispa selvinpäin? - EroaValtiokirkosta
http://www.savonsanomat.fi/ulkomaat/Reuters-Papin-kurkku-viillettiin-auki-ranskalaisessa-kirkossa/806950?pwbi=e583dd48f2c33e8e15753ee59dc6320b
Mikähän on motiivi?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1741182
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?45619Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55559Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä301554Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t225538- 51519
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45502