6 liikennesääntöä, joita saatat rikkoa säännöllise

loiyhh

6 liikennesääntöä, joita saatat rikkoa säännöllisesti tajuamattasi

http://www.iltalehti.fi/autot/2016072021935740_au.shtml

Jos ajokortti on hankittu jo aikoja sitten, osa autokoulun opeista on voinut unohtua. Tällöin pienet virheet ovat voineet ujuttautua osaksi ajotapoja.

Pienet autoilutottumukset voivat itse asiassa olla liikennerikkomuksia.
Esimerkiksi taajamassa ei tulisi töötätä muulloin kuin silloin, jos muita autoilijoita on varoitettava vaarasta
Monelle autoilu on jokapäiväinen asia. Jos autokoulusta on vierähtänyt tovi jos toinenkin, paljon autoilevat saattavat tottumuksen voimasta sortua pieniin virheisiin, jotka rikkovat liikennesääntöjä.

Mirror listasi tavallisimpia tällaisia mokia liikenteessä.

1. Muiden autossa istuvien henkilöiden päästäminen pois kyydistä suojatien eteen pysähtyessä voi vaikuttaa hyvältä idealta. Sen lisäksi, että isket kaksi kärpästä yhdellä iskulla, rikot itse asiassa tieliikennelakia. Se nimittäin kieltää ajoneuvon pysäyttämisen henkilöiden sisään- tai ulospäästämiseksi muun muassa tällaisessa kohdassa.

2. Jäivätkö ajovalot laittamatta päälle lyhyellä ajomatkalla? Vaikka se vaikuttaa harmittomalta unohdukselta, kyseessä on rikkomus. Moottorikäyttöisissä ajoneuvoissa on aina ajon aikana käytettävä ajovaloja, tieliikennelaki määrää. Kannattaa myös muistaa, että kaukovalojen käyttöön liittyy rajoitteita - ethän halua häikäistä muita autoilijoita niillä?

3. Valoista puheenollen, sumuvalojen käyttö muuten kuin sumussa tai rankassa vesi- tai lumisateessa on kiellettyä. Syy on sama kuin kaukovalojen käyttörajoitteissa, eli muiden kuljettajien häikäisemisen estäminen.

4. Talvella saattaa tehdä mieli raaputtaa jäätä tuulilasista vain sen verran kuin on pakko. Tästä voi kuitenkin rapsahtaa sakot, sillä kuljettajalla tulee olla autostaan hyvä näkyvyys.

5. Osa autoilijoista saattaa käyttää hätävilkkuja turhaan. On totta, että tielle pysäytetty tai pysäköity auto tulee olla muiden selkeästi havaittavissa. Jos se ei kuitenkaan paikassaan aiheuta erityistä vaaraa muulle liikenteelle, tavalliset ajovalot riittävät tämän varmistamiseksi.

6. Tööttäiletkö kaupungin liikennevaloissa turhautuneena? Oi voi, taajamassa ei nimittäin saisi antaa äänimerkkiä, ellet varoita kanssa-autoilijoita vaarasta. Hermojesi menettäminen muiden hidastellessa edessäsi tuskin kuitenkaan on vaaralliseksi laskettava tilanne.

6

157

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Esimerkiksi taajamassa ei tulisi töötätä muulloin kuin silloin, jos muita autoilijoita on varoitettava vaarasta"
      Yksinkertainenkin asia voi näköjään mennä pieleen, tieliikennelaki kun puhuu muiden TIENKÄYTTÄJIEN varoittamisesta.

      • Kjell.C.B.Pippelström

        Ja sitäpaitsi "tööttääminen" on tosi kivaa muualla kuin liikenteessä...


    • äkki.pika

      Niin mutta kun ihan äkkiä vaan, kerkiihän muut odottaa.
      Sitten onkin jo kova hätä jos joku aikoo ohi, äkkiä kaasu pohjaan kun ohi aikova tulee vierelle ja koukataa sen eteen, äkkiä kerkiää..

    • väärin-meni

      "2. Jäivätkö ajovalot laittamatta päälle lyhyellä ajomatkalla? Vaikka se vaikuttaa harmittomalta unohdukselta, kyseessä on rikkomus. Moottorikäyttöisissä ajoneuvoissa on aina ajon aikana käytettävä ajovaloja, tieliikennelaki määrää. "

      Ei kylläkään pidä paikkaansa.

      • tättärääpippijuu

        Noin helposti käy, kun aasintuntija yrittää olla asiantuntija, myös huomiovalot kelpaavat.


    • Suuntamerkin näyttämättä jättäminen on yleisin virhe ympäri vuoden ja aiheuttaa paljon vaaratilanteita ja liikenteen ruuhkautumista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      96
      1515
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1043
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      403
      911
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      163
      890
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      56
      743
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      737
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      678
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      645
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      641
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      632
    Aihe