Fysiikan perusopinnot avoimessa yliopistossa

HarleyQuinn88

Oma tausta: lukiossa yksi pakollinen fyssan kurssi, lyhyt matikka. Viimeiset seitsemän vuotta työelämässä.

Luonnontieteet on alkaneet kiinnostaa enemmän, ja opiskelin männä vuoden aikana itsenäisesti melkein koko pitkän matematiikan oppimäärän (integraalit tekemättä). Nyt olen tekemässä fysiikan kakkoskurssia. Ei ole tuntunut erityisen vaikealta.

Olen alkanut pohtimaan, josko pärjäisin yliopistossakin. Mietin perusopintojen tekemistä avoimessa, josta voisin väylän kautta päästä sitten kouluun (pääsykokeissa olen aina ollut tunari, en koskaan suoriudu annetussa ajassa). Voisiko ihmiset kertoa kokemuksistaan ja antaa esimerkkejä mitä pitää olla hallussa? Olisin hyvin kiitollinen!

15

1524

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Materiaalifyysikko

      Neuvon nyt ihan lonkalta. Katsopa, missä yliopistossa olisi avoimen yliopiston opetustarjontaa fysiikassa ja mitä peruskursseja! En usko, että kovin laajalti.

      Nykyinen matematiikan tasosi ei vielä riitä yliopistotasoisiin fysiikan opintoihin. Integraalilaskenta on ihan peruskauraa jo alussa, ainakin minun aikoinani (30 vuotta sitteni), ja tuskin se siitä ainakaan on helpottunut.

      Mutta tsemppiä! Arvostan itsensä kehittämistä työn ohessa!

      • HarleyQuinn88

        Kiitos vastauksestasi! Oman kotikaupunkini yliopistossa on mahdollista opiskella 25 opintopisteen arvoinen "fysiikan perusopinnot", sitten on vielä erikseen 35 opintopisteen aineopinnot. Mietin näiden kahden välistä eroa, mennäänkö integraalilaskennassa sitten jo alussa "yli" lukion kursseista, eli ne olisi heti oltava hallussa?

        Perusopintoja kuvataan näin:

        Fysiikka on perusluonnontiede, luonnontieteistä eksaktein. Fysiikan opetuksen keskeisenä tavoitteena on antaa opiskelijoille riittävät perustiedot fysiikan yleisen oppirakennelman ymmärtämiseksi. Opinnot käsittävät ilmiöitä ja perusvuorovaikutuksia mekaniikasta, termofysiikasta, sähköstä ja magnetismista sekä optiikasta. Kurssit on merkitty peruskurssi 1, peruskurssi 2.... peruskurssi 5.


      • HarleyQuinn88

        Sellainen korjaus, että peruskursseja on 4, ja sitten on 6 opintopisteen "perustyöt"


      • Materiaalifyysikko

        Perusopinnot on pakko suorittaa enen aineopintoja, viimeinen vaihe on syventävät opinnot.
        Katso opetusohjelmasta kurssien tarkempaa sisältöä ja mahdollisia vaadittavia esitietoja. Jos luennoitsija on ilmoitettu, ei hän luultaasti pahastu, jos kysyt vaikka sähköpostilla asioiden ymmärtämiseen vaadittavaa matematiikkaa.
        Voihan sinne eka kurssille avoimessa tietysti mennä, mutta ei siitä hyötyä ole , jos eka integraalissa on ulalla.
        Sanoisin vielä, että se integraalin olemus täytyy tavallaan "sisäistää", ei siis pelkkääderivointia väärinpäin tms.
        Kuten aiemmin sanoin, neuvoni ovat mutu-tasolla nykyisen opetuksen suhteen.


      • HarleyQuinn88

        Ei ole erikseen vaatimuksia, lukion oppimäärän mainitaan helpottavan opintoja.


    • Harjoittelukannattaa

      Matikkaa voi koittaa parantaa, niin pärjää hyvin yliopistossa. Harjoittele vaikka ohjelmalla matharray, jota saa google kaupasta.

    • sdfghjk

      Eiköhän joku puutarha-alan amis olisi ihan riittävän fyysinen jutska.

    • timpurin_kakara

      Unohda avoin yliopisto ja hanki itsellesi jokin muu harrastus. Näissä harrastusten ohessa voit mennä oikeaan työhönkin kuten siivojaksi tai kaupan kassalle tms. työtä.
      Nyt näyttää siltä, että rakennusalalla aletaan pian tarvita nuorempaa työvoimaakin.
      Kirvesmiehen eli timpurin työ voisi olla jopa hyödyllistä koska jos aikoo hankkia itselle omakotitalon sen voisi sitten myös itse rakentaa kun taitoja on.

      Isäni oli kirvesmies ja hän ehti työvuosiensa aikana rakentaa omalle perheelle neljät omakotitalot kaiken muun työn ohessa ollessaan rakennusliikkeiden palveluksessa.
      Osaava ei tunaroi ja saa aikaan kunnon työtä omalle perheellekin vaikka on kaiken lisäksi toisen palveluksessa.

      Työtä ei kannata hävetä ollenkaan. Käden taidoista on usein enemmän hyötyä kuin turhasta teoreettisesta mietiskelystä. Itsekin seuraan isäni jälkiä ja nyt jo rakennetaan omalle perheelle (2 1) ensimmäistä omaa taloa vaikka olen toisen palveluksessa kokopäiväisesti.

      • Oppia_kaaliin

        Päin vastoin. Ei kannata unohtaa opiskelua. Vaikka teoreettisella tiedolla ei jokaista asiaa maailmassa pyöritettäisi, niin MIKSI täällä pyöritetään mitään? Mikä tekee tästä elämästä elämisen arvoista? Sitä voi paiskia töitä vuosikymmen toisensa perään. Sitten kun kysytään saattohoitolaisilta, että mitä he katuvat eniten, niin "liikaa töitä".

        Töitä ehtii perkele soikoon tekemään elämässä ihan tarpeeksi, jos sitä haluaa. Ihmisellä on aivot ajattelua "varten", ja sitä kannattaa hyödyntää. Kyllä tässä maailmassa sitä paitsi noita lautojen naputtelijoita riittää. Pystytkö timpurina kilpailemaan tulevina vuosikymmeninä kaikkien ulkotyöläisten kanssa? Kuka tahansa voi kädentaitoja oppia, eikä siinä mitään pahaa ole - päin vastoin. Se nikkarointi nyt vain ei ole mikään järkevä syy olla opettelematta kaikkea sitä mielenkiintoista, mitä ihmiskunta maailmasta on KOVALLA TYÖLLÄ saanut selville!

        Ei kannata kuunnella jotain yhden totuuden toitottajia! Ihminen voi sekä harjoittaa elinkeinoa itse tai olla palkollinen, opiskella tieteitä ja harjoittaa vaikka taiteita siinä samalla. Vain hölmöläiset jämähtävät yhteen juttuun mikä heille tuntuu sopivan, ja suosittelevat VAIN SITÄ SAMAA muille.


      • menesty_työssäsi
        Oppia_kaaliin kirjoitti:

        Päin vastoin. Ei kannata unohtaa opiskelua. Vaikka teoreettisella tiedolla ei jokaista asiaa maailmassa pyöritettäisi, niin MIKSI täällä pyöritetään mitään? Mikä tekee tästä elämästä elämisen arvoista? Sitä voi paiskia töitä vuosikymmen toisensa perään. Sitten kun kysytään saattohoitolaisilta, että mitä he katuvat eniten, niin "liikaa töitä".

        Töitä ehtii perkele soikoon tekemään elämässä ihan tarpeeksi, jos sitä haluaa. Ihmisellä on aivot ajattelua "varten", ja sitä kannattaa hyödyntää. Kyllä tässä maailmassa sitä paitsi noita lautojen naputtelijoita riittää. Pystytkö timpurina kilpailemaan tulevina vuosikymmeninä kaikkien ulkotyöläisten kanssa? Kuka tahansa voi kädentaitoja oppia, eikä siinä mitään pahaa ole - päin vastoin. Se nikkarointi nyt vain ei ole mikään järkevä syy olla opettelematta kaikkea sitä mielenkiintoista, mitä ihmiskunta maailmasta on KOVALLA TYÖLLÄ saanut selville!

        Ei kannata kuunnella jotain yhden totuuden toitottajia! Ihminen voi sekä harjoittaa elinkeinoa itse tai olla palkollinen, opiskella tieteitä ja harjoittaa vaikka taiteita siinä samalla. Vain hölmöläiset jämähtävät yhteen juttuun mikä heille tuntuu sopivan, ja suosittelevat VAIN SITÄ SAMAA muille.

        "Vain hölmöläiset jämähtävät yhteen juttuun mikä heille tuntuu sopivan, ja suosittelevat VAIN SITÄ SAMAA muille. "

        Tätähän te tiedeuskovaiset teette jatkuvasti. Te itse olette jämähtäneet yhteen juttuun kiinni eli "tieteellisen tiedon" opintoihin vaikka monille olisi parempiakin valintoja käden taitojen alueella.
        Ei kaikkien ajattelun tarvitse jämähtää kiinni ajatukseen: minusta tulee maisteri. (työtön maisteri)

        Itse tunnen maistereita jotka ovat tehneet alan täydellisen vaihdoksen ja menestyneet entistä paremmin. Ei se elo työttömänä maisterina niin auvoista ole.
        Eikä se tohtorin tittelikään aina ole suurin arvo menestymisessä.

        Jotkut yrittäjät ovat luoneet kansakoulun pohjallakin menestyviä yrityksiä. Ja monet kauppakorkeakoulun suorittaneet ekonomit ovat ajaneet yrityksensä varsin pian konkurssiin uskoessaan liiaksi kauppatieteen teorioihin.


    • ketjunaloittaja

      Sellaisia terveisiä kaikille jotka miettivät samaa kuin itse mietin viime kesänä, Opinnot suoritettu keskiarvolla erinomainen, joten on se perusopintojen selvittäminen mahdollista. Tulevan kesän jatkan integraali-laskennan syventämistä ja syksyllä nähdään miten menee täysipäiväisenä opiskelijana. Mukavaa kevättä kaikille!

      • Onnittelut

        Näin ketjun nyt ensimmäistä kertaa. Kun kerroit opiskelleesi lukion pitkän matiikan itsenäisesti lähes kokonaan, en epäillyt kykyjäsi selvittää fysiikan perusopinnot. Toki lukion pitkällä ei fysiikassa kovin pitkälle pötkitä, mutta se on asia, johon jokainen fysiikkaa opiskeleva törmää.
        Sinun kohdallasi määrätietoisuutesi, kykysi itsenäiseen työskentelyyn ja ilmeisesti ainakin kohtalainen kyky ymmärtää matiikkaa, on riittävä pohja opintoihin. Fysiikan perusteiden opiskelusta suurin osa on työtä ja paljon pienempi osa lahjakkuutta, kuten lähes kaikessa muussakin opiskelussa. Tutkijan uralla lahjakkuus alkaa tulla selvemmin esiin jos on tullakseen.


    • martta00

      näin on

    • Mielestäni sinun pitäidi vain mennä fyssan pääsykokeisiin. Ota yhteyttä lähinnä olevan yliopiston kansliaan, numero löytyy netistä.

      TAI:
      Kysy kuka on ko. yliopiston neuvoja fysikaalisten tieteiden aineissa
      Pyydä puh. num. ja sähköposti. Sitten vain esität asian niin kuin se on!

      • Itseasiassa, älä tee tuota jälkimmäistä, onnistumisprosentti on hyvin lähellä nollaa. Lue fyssaa ja mene pääsykokeisiin, ne pidetään keväällä


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      516
      1568
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1166
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      862
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      61
      845
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      837
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      766
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      76
      751
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      707
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      695
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      691
    Aihe