Kreationistin vs. evokkiateistin elämä

DRHouse

Kasvatus:

Ateisti saa vanhemmiltaan ylevät moraalimittapuut jotka kantavat läpi hänen elämänsa ja varsinkin onnellisen perhe-elämänsä lapsineen ja lapsenlapsineen. Ateisti saa vanhemmiltaa rakkautta ja hänelle ei jää traumoja lapsuudestaan. Ateistien lapset saavat hyvän koulutuksen ja menestyvät opinnoissaan.

Kreationisti on tunnestusti pedofiililahkon jäsen ja siksi kaikki kretujen lapset on raiskattu kymmeniä kertoja ennen koulun alkamista. Pedofilia ja väkivalta ovat kretardin mielestä "moraalista oivallisuutta". Tosin kretuhan ei laita lastaan kouluun, vaan "kotikouluttaa" häntä pahoinpitelemällä ja raamattua pakkoluettamalla, kunnes lapsen mieli on lopullisesti frakturoitunut ja hänestä on aivopesty kreationistin itsensä kaltainen seksuaalirikollinen. Kreationistin lapset otetaankin poikkeuksetta huostaan, mikäli paikkakunnan poliisi ei ole itsekin kretardi, kuten pohjanmaalla joskus on.


Muu aikuiselämä:

Ateisti: Terveesti ajatteleva ystäväpiiri jossa ei tarvitse pelätä juoppoja ja huumeita tykittäviä uskovaisia häiriköitä eikä kretarditerroristeja.

Kreationisti: Koko ajan saat pelätä poliisi tulee ja nappaa mukaansa joko lasten ahdistelusta tai muista rikoksista joita kretardit tuppaavat tekemään alvariinsa ohjeenaan että jos raamattu ja laki ovat ristiriidassa, lakia ei tarvitse noudattaa. Eikä kretardi noudata.

Kun sitten kuolema kohtaa perheenjäsentä tai saat itse kuulla kohta kuolevasi?

Ateisti tajuaa että elämä on rajallinen ja on tehnyt sen kanssa rauhan jo ajat sitten. Hän muistelee ystäviään ja sukulaisiaan lämmöllä ja juhlistaa heidän elämäänsä, ei kuolemaansa joka on kretardeille ainut tavoite

Kreationisti elää koko ajan hirveässä kauhun tilassa, koska pelkää että on joskus tehnyt jotain väärin (ja niitä vääriä tekojahan riittää, tosin ei kretardin mielestä jolle silpominen, murhaaminen ja lasten raiskaaminen eivät ole paha asia.) ja joutuu sittenkin pannuhuoneen puolelle. Sama kauhu koskee kaikkia kretardin sukulaisia. Kretardi elääkin jatkuvassa kuolemanpelossa ja unohtaa varsinaisen elämisen kokonaan, koska on liian kiire lutkuttaa rukouspiirin johtajan pientä pippeliä. Kretardit viettävätkin pitkiä jaksoja suljetulla osastolla ja pahin hermoromahdus tulee kun kretardi saa kuulla mormonien käännyttävän jopa kuolleita. Se ajaa kretardin katatoniseen tilaan.

10

63

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Taikauskonnoton

      Tietysti tuo oli provo. Ihan hauska sellainen.

      Unohdit sellaisen pikkujutun, että kretut korostavat homouden olevan opittua käytöstä. Jos nyt uskotaan heidän kokemusmaailmaansa, niin mistäköhän he ovat homoseksuaalisuutensa oppineet.

      • Taikauskonnoton

        Kielletäänkö Raamatussa muuten pedofilia?

        Ainakin lapset (ja naiset) ovat Raamatun mukaan vain miehen omaisuutta, ja omalle omaisuudelle saa tehdä mitä haluaa. Jos kosket toisen omaisuuteen, niin silloin lapset (ja vaimot) ovat kuten mikä tahansa esine.
        Mies ei tietenkään saa maata miehen kanssa kuten naisen kanssa maataan, mut lapsien kanssa pelehtiminen on ihan sallittua.


        Vähän asiasta toiseen:
        olen kysynyt tätä ennenkin, mutta joko en ole saanut vastausta tai sitten en vain ole sitä huomanut. Jos jälkimmäinen, niin pahoittelen huomaamattomuutani.

        Kysymys on yksinkertainen: onko vaimon tai oman lapsen raiskaus sallittua?


      • DRHouse

        Pientä kuittia joo... Muuten ei taida raamatussa olla suoraa kieltoa pedofilialle saati mitään suojaikärajaa. Siksiköhän jyri vihaa "evokkimoraalia" kun nykylaista sellainen löytyy...


      • Taikauskonnoton kirjoitti:

        Kielletäänkö Raamatussa muuten pedofilia?

        Ainakin lapset (ja naiset) ovat Raamatun mukaan vain miehen omaisuutta, ja omalle omaisuudelle saa tehdä mitä haluaa. Jos kosket toisen omaisuuteen, niin silloin lapset (ja vaimot) ovat kuten mikä tahansa esine.
        Mies ei tietenkään saa maata miehen kanssa kuten naisen kanssa maataan, mut lapsien kanssa pelehtiminen on ihan sallittua.


        Vähän asiasta toiseen:
        olen kysynyt tätä ennenkin, mutta joko en ole saanut vastausta tai sitten en vain ole sitä huomanut. Jos jälkimmäinen, niin pahoittelen huomaamattomuutani.

        Kysymys on yksinkertainen: onko vaimon tai oman lapsen raiskaus sallittua?

        "Kysymys on yksinkertainen: onko vaimon tai oman lapsen raiskaus sallittua?"

        Esim. täällä on esitelty paikkoja joissa se vaimo voi olla alunperinkin sotasaalista, orja, kaapattu tms. ja lienee selvää ettei sellaiselta juuri mielipiteitä kysellä, kun tyydytellään omia tarpeita:

        http://www.evilbible.com/evil-bible-home-page/rape-in-the-bible/


      • utti kirjoitti:

        "Kysymys on yksinkertainen: onko vaimon tai oman lapsen raiskaus sallittua?"

        Esim. täällä on esitelty paikkoja joissa se vaimo voi olla alunperinkin sotasaalista, orja, kaapattu tms. ja lienee selvää ettei sellaiselta juuri mielipiteitä kysellä, kun tyydytellään omia tarpeita:

        http://www.evilbible.com/evil-bible-home-page/rape-in-the-bible/

        Nostetaas tuolta mainitusta linkistä vielä esiin tämä tarinanpätkä, kun on niin kaunis osoitus siitä minkälainen sekopää kretujen jumala on:

        11 Herra sanoo näin: 'Minä nostan omasta perheestäsi onnettomuuden sinua vastaan, ja silmiesi edessä otan sinulta omat vaimosi ja annan heidät toiselle, joka makaa vaimojesi kanssa keskellä kirkasta päivää. 12 Sinä olet tehnyt tekosi salassa, mutta minä teen tämän teon koko Israelin nähden, keskellä kirkasta päivää.'"

        13 Silloin Daavid sanoi Natanille: "Olen tehnyt syntiä Herraa vastaan." Natan vastasi: "Herra vapauttaa nyt sinut tästä synnistä, eikä sinun tarvitse kuolla. 14 Mutta koska olet tällä teolla rikkonut pahasti Herraa vastaan, niin sinulle syntynyt poika kuolee."

        http://www.evl.fi/raamattu/1992/2Sam.12.html

        Eli Jahve itse laittaa jonkun makaamaan toisen miehen vaimot julkisesti ja tappaa vielä ohimennen syntyvän lapsen (=jumalallinen abortti?).

        Raamattu on sairas kirja. Todella sairas.


    • Homouden pois piiskaaminen unohtui?

    • Uskova ihminen on vapaa pelosta ja hänellä on rauha sydämessä. Raamatussa apostoli Paavali sanoo: "sillä ei Jumalan valtakunta ole syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä." (Room.14:17)

      Korintolaisille Paavali julisti: "Sillä Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus." (2.Kor.3:17)
      Vielä yksi mahtava lupaus Raamatusta: "Sillä Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan päivääkään. voiman ja rakkauden ja raittiuden hengen. (2.Tim.1:7)

      Kun ateistit kieltävät Jumalan olemassaolon, he kieltävät ilon ja vapauden antajan. Siksi he usein yrittävät etsiä iloa ja vapautta vääristä paikoista omaksi vahingokseen. Se on yksi syy siihen, miksi maailmassa on niin paljon pahaa. On kuljettu Jumalan antamien ohjeiden ohi ja ylenkatsottu Jeesuksen opetukset. Toki Jumala oman rakkautensa ja hyvyytensä takia antaa sateen ja auringon paisteen niin pahoille kuin hyvillekin. Ilman Jumalan armoa ja rakkautta ateisti ja evolutionisti ei eläisi päivääkään.

      • kunhan.huomautan

        1. Uskovilla tuntuu olevan hirveä pelko persiessä oman taivaspaikan puolesta, ja syystä kyllä, sillä esimerkiksi sinä Mark et läpikotaisin tekopyhänä kristityn irvikuvana tule kuuna kullan valkeana muuanne kuin helvettiin päätymään.

        2. Jos uskovilla on rauha sydämessä, miksi he tekevät niin paljon pahaa? Ei, Mark, sinä et ole kelvollinen määrittelemään kuka on oikea uskova, vaan lapsia raiskaava lahkojohtaja on aivan yhtä oikea uskova kuin sinäkin.

        3. Ateistit eivät yleensä kiellä Jumalan olemassaoloa. He eivät vain usko siihen.


      • tässä.armoa

        Rusinat pullasta poimimalla Raamatusta voi löytää kaikenlaista hyvää ja kaunista. Koko paketti ei kuitenkaan uskoville useinkaan maistu.

        Jumalan armoa saivat maistella myös Ananias ja Safira, kuten Apostolien tekojen 5. luku kertoo:

        1 Muuan Ananias-niminen mies myi yhdessä vaimonsa Safiran kanssa maatilan,2 mutta pani vaimonsa tieten osan kauppahinnasta syrjään. Loput hän luovutti apostolien haltuun.3 Silloin Pietari sanoi: "Ananias, miksi olet antanut sydämesi Saatanan valtaan? Miksi yritit pettää Pyhää Henkeä ja jättää maatilan hinnasta osan itsellesi?4 Tilahan oli sinun, kun et vielä ollut myynyt sitä, ja sinun olivat myös rahat, kun sen myit. Kuinka saatoit ryhtyä tällaiseen tekoon? Et sinä ole valehdellut ihmisille, vaan Jumalalle."5 Nämä sanat kuullessaan Ananias lyyhistyi kuolleena maahan, ja kaikki, jotka olivat tätä kuulemassa, joutuivat kauhun valtaan.6 Nuoret miehet kietoivat Ananiaan ruumiin vaatteeseen, kantoivat hänet ulos ja hautasivat hänet.7 Kolmisen tuntia myöhemmin tuli Ananiaan vaimo sisään, tapahtuneesta mitään tietämättä.8 Pietari kysyi häneltä: "Sano minulle, tähänkö hintaan te maatilan myitte?" "Niin, juuri siihen hintaan", vastasi nainen.9 Silloin Pietari sanoi: "Kuinka te yksissä tuumin ryhdyitte koettelemaan Herran Henkeä? Kuuletko askelia oven takaa? Ne, jotka hautasivat miehesi, kantavat täältä myös sinut."10 Siinä samassa nainen kaatui kuolleena Pietarin jalkoihin. Nuoret miehet tulivat sisään ja näkivät naisen kuolleen. He veivät hänet pois ja hautasivat hänet miehensä viereen.11 Kauhu valtasi koko seurakunnan ja kaikki jotka tästä kuulivat.

        "Kauhu" mainitaan kaksi kertaa. Ja mikä oli heidän rikkeensä? Lahjoittivat rahaa, mutta kertoivat summan väärin.


      • DRHouse

        "Kun ateistit kieltävät Jumalan olemassaolon, he kieltävät ilon ja vapauden antajan."

        No ei.

        "Siksi he usein yrittävät etsiä iloa ja vapautta vääristä paikoista omaksi vahingokseen."

        Se että te uskovat nussitte pakkomielteisesti lapsia ei edusta meille ateisteille iloa tai vapautta, vaan sairautta.

        "Se on yksi syy siihen, miksi maailmassa on niin paljon pahaa."

        Kreationismi onkin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      257
      15231
    2. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      125
      10146
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      108
      9371
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      23
      7109
    5. 182
      6547
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      176
      6228
    7. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      33
      5622
    8. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      47
      4806
    9. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      25
      1796
    10. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      150
      1705
    Aihe