Mitä uskonto on???

harhainenmaailma

Se on uskomuksellisista kokemuksista pieni pala kerrallaan kehittynyt ja kehitetty kokonaisuus, joka toimii sääntöinä ja lakeina sekä moninaisina oppeina, käskyinä ja suosituksina uskonnon seuraajalle. Se oli sitä jo raamatun kirjoittamisen aikana. Muinaistietoa. Uskomuksista syntyi uskontoja. Kulttuurien yhteentörmäyksissä sekauskontoja. Erilaisten kulttuurien perimät muinaistiedot sekoittuivat keskenään ja niistä syntyi uusia uskomuksia. Ja uusia uskontoja ja uusia versioita. Sinä kohtasit tässä maailmankolkassa muiden uskontojen sijaan kristinuskon. Se luo sinulle omanlaisensa maailman erilaisine asioineen ja ilmiöineen. Sinulla on kirjaimellisesti kohtaamasi uskomuksellisuuden synnyttämän uskomisesi tukena vain se, minkä olet oppinut kristinuskoon kuuluvan. Lisätukea uskomuksellisuudellesi antaa erilaiset väitteet, kuten se, että se muinaistieto on uskottava olevan Jumalan sanaa. Se muinaistietolaji, jonka tietyin ominaisuuksin hyväksyt uskomuksellisuutesi perustaksi, pitää sinua jatkuvasti uskomuksellisen vaikutuksen alaisena. Se muokkaa mieltäsi, näkemyksiäsi, asenteitasi ja todellisuuskäsitystäsi. Todellisuutesi perustuu kirjaimellisesti muinaistiedon palasiin, joita on keräytynyt yhteen eri kulttuureilta, eri sukupolvilta, eri vuosituhansilta. Kaiken tämän jälkeen sanot löytäneesi korkeimman voiman. Sen, jonka mieleesi luot sen muinaistietolajin mukaan, mikä sattuu olemaan valtatietoa juuri siellä, missä olet syntynyt.

Mitä on kreationismi ja älykäs suunnitelu? Se on uskomuksellisuutta, joka perustuu yhdistelmään muinaistietoa ja nykytiedettä. Se on väittämää ilman mahdollisuuksia esittää minkäänlaisia näyttöjä.

Mitä tiede on? Se on kehitystä. Kun elämä on saanut aikaan älykkään elämänmuodon, ihmisen, on väistämätöntä, että pohdiskeluun, uteliaisuuteen, merkitysten luomiseen jne. kykenevä ihminen aloittaa kaiken tyhjältä pöydältä. Se pohtii asioita ja ilmiöitä, yrittää ymmärtää niitä ja lopulta syntyy syntyy selityksiä, merkityksiä, ilman ensikäden tietoa. Uskomuksia. Näin syntyi uskomuksellinen luonnonkokeminen, joka merkityksiä ja selityksiä luoden johti rajattujen uskomusten kokonaisuuksiin, uskontoihin.

Mitä siis kaikki tämä on? Harhaisessa menneessä elämistä. Kieltämisessä elämistä. Kyvyttömyyttä ja haluttomuutta mennä kehityksessä eteen päin. Kyvyttömyyttä ja haluttomuutta hyväksyä tosiasioita. Kehitys menee kuitenkin eteen päin, eikä uskomuksellisuuden rappeutumista voi estää. Tulevaisuudessa ei ole teismiä eikä ateismia. Siellä on realismi.

36

530

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onkuin Elviksen fanittamista. Ei sen kummempaa.

      • aamuinen_ajattelija

        Aloitus oikein hyvää asiaa.

        Haluaisin sanoa, että vankan luonnontieteellisen maailmankuvankin omaavaan on hyvä joskus tulla ajatelleeksi, että "totuus" tavallaan on myös vain ilmiö, joka syntyy aivoissa, tietynlaisena sähkön ja kemikaalien tanssina, neuroneissa, synapseissa ja dendriiteissä. Mitä on tieto, mitä on usko, silloin?


      • aamuinen_ajattelija kirjoitti:

        Aloitus oikein hyvää asiaa.

        Haluaisin sanoa, että vankan luonnontieteellisen maailmankuvankin omaavaan on hyvä joskus tulla ajatelleeksi, että "totuus" tavallaan on myös vain ilmiö, joka syntyy aivoissa, tietynlaisena sähkön ja kemikaalien tanssina, neuroneissa, synapseissa ja dendriiteissä. Mitä on tieto, mitä on usko, silloin?

        Vastataanpa uudestaan kun oli kommentti poistettu:

        Tanssia.


    • kaamiiia

      Mitä on realismi? Jos maailmaa ja elämää katsotaan realistisesti niin mitä se silloin on?

      • Siihen (realismiin) ei taida kuulua satuilu ainakaan.


      • bullatuunissa
        kekek-kekek kirjoitti:

        Siihen (realismiin) ei taida kuulua satuilu ainakaan.

        Mitäs lapsille sitten luetaan illalla kun ei satuja ole? Evoluutioteorian geenien järjestäytymistä emäksisiksi hapoiksi jotka synnyttää uuden lajin?


      • bullatuunissa kirjoitti:

        Mitäs lapsille sitten luetaan illalla kun ei satuja ole? Evoluutioteorian geenien järjestäytymistä emäksisiksi hapoiksi jotka synnyttää uuden lajin?

        Satuilu on eri asia kuin sadut ja niiden lukeminen lapsille.


      • yurki1000js
        kekek-kekek kirjoitti:

        Satuilu on eri asia kuin sadut ja niiden lukeminen lapsille.

        eks aio IKINÄ toeta ?


    • Jyrineuvooviisaasti

      Koska maailmassa on vain 100 000 uskontoa niin 99 999 niistä on vääriä koska ei voi olla kuin yksi Jumala.
      Joten on 99,9999 %:n varmuudella ihminen on syntynyt väärään uskontoon.
      Joten on loogista että se oikea löytyy vain etsimällä.

      • Tosi on. Ihmiset voivat syntyä kulttuureihin, joissa harjoitetaan tiettyjä uskontoja. Jälkikristillisessä maailmassa synnytään kulttuuriin, jossa harjoitetaan ateismi-uskontoa.

        TÄRKEÄÄ YMMÄRTÄÄ. Jeesus ei perustanut uskontoa. Hän loi elämän ja pitää sitä yllä. Miksei uppoo?

        Joh:
        1:1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
        1:2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
        1:3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
        1:4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
        1:5 Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.


      • arse-nikki

        "Jeesus ei perustanut uskontoa. Hän loi elämän ja pitää sitä yllä."

        Jeesushan oli vain profeetta. Ainakin islamin mukaan.


    • määrittelykysymys

      "Mitä tiede on? Se on kehitystä."

      Tiedehän on määrittelykysymys, joka sanelee alueen, jolla liikutaan.

      • Tiede ja kehitys eivät missään mielessä ole synonyymeja.


      • kehkeh-kehkeh
        kekek-kekek kirjoitti:

        Tiede ja kehitys eivät missään mielessä ole synonyymeja.

        Kyllä tiede on kehitystä, Se syntyi kehityksestä ja sillä kehitetään elämää ja asioita edelleen.


      • kekek-kekek kirjoitti:

        Tiede ja kehitys eivät missään mielessä ole synonyymeja.

        Kekek. Kyllä niitä voi hyvinkin kutsua synonyymeiksi. Miksei uppoo, sitten niin millään? Nyt! Keskity! Lankeemus aloitti teknologisen kehityksen. Lankeemus tuotti mm. seuraavia asioita:
        - Pelko
        - Jumalan/totuuden pakoilu
        - Syyllisyyden ulkoistaminen
        - Teknologinen kehitys

        SIIS

        Lankeemuksessa ihminen/Adam söi tiedonpuun hedelmää. Se aloitti nopean teknologisen kehityksen. Jos sinua kiinnostaisi maailmanhistoria, tietäisit, eikä sun tarttis levittää evoluutiovalhetta LUOMISPALSTALLA.

        ateisti = henkilö joka HALUAA pysyä tietämättömänä

        OPPIA TÄSTÄ

        Gen:
        3:6 Ja vaimo näki, että siitä puusta oli hyvä syödä ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä; ja hän otti sen hedelmästä ja söi ja antoi myös miehellensä, joka oli hänen kanssansa, ja hänkin söi.
        3:7 Silloin aukenivat heidän molempain silmät, ja he huomasivat olevansa alasti; ja he sitoivat yhteen viikunapuun lehtiä ja tekivät itselleen vyöverhot.
        3:8 Ja he kuulivat, kuinka Herra Jumala käyskenteli paratiisissa illan viileydessä. Ja mies vaimoineen lymysi Herran Jumalan kasvojen edestä paratiisin puiden sekaan.
        3:9 Mutta Herra Jumala huusi miestä ja sanoi hänelle: "Missä olet?"
        3:10 Hän vastasi: "Minä kuulin sinun askeleesi paratiisissa ja pelkäsin, sillä minä olen alasti, ja sentähden minä lymysin."
        3:11 Ja hän sanoi: "Kuka sinulle ilmoitti, että olet alasti? Etkö syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?"
        3:12 Mies vastasi: "Vaimo, jonka annoit olemaan minun kanssani, antoi minulle siitä puusta, ja minä söin."
        3:13 Niin Herra Jumala sanoi vaimolle: "Mitäs olet tehnyt?" Vaimo vastasi: "Käärme petti minut, ja minä söin."

        Ylläolevasta voimme havaita, että Raamattu on kumoaton. Vedä siis johtopäätökset ja sano itsellesi, että evoluutio on valhetta. Hyvässä lykyssä realismi auttaa sinua oppimaan itsekriittisyyttä. Jopa siinä määrin, että ymmärrät ottaa hatkat LUOMISPALSTALTA. No 'fence:)


    • uskokumouksellinen

      "Se on uskomuksellisista kokemuksista pieni pala kerrallaan kehittynyt"

      Mikä on uskomuksellinen kokemus ja miksi sellaisia on?

      • - Miksi ihminen on?
        - Miksi elämä on?
        - Miksi kaikki olevainen on?
        - Miksei oletettu evoluutio vastaa?


    • IlkimyksenTeologitäti

      Jotenkin oireellista etteivät JC, Mark5 ja Rottis ole kommentoineet...

      • Täti. Käsi sydämelle. Mitä yleensä haet LUOMISPALSTALTA?


    • Realistin_huomautus

      "Tulevaisuudessa ei ole teismiä eikä ateismia. Siellä on realismi."

      Ei ole realismia ajatella, etteikö tulevaisuudessa olisi teismiä tai ateismia.

      • 1234567---

        Kaikki on ennustettu. Ennen tempausta, joka tapahtuu Jeesuksen toisessa tulemisessa, niin ennen sitä on KAIKKI viimeiset vitsaukset, vihat, vaivat, vainot, sodat, ja pedon kumartamiset. Ensin ilmestyy myöskin tuo laiton jonka Sapatin Herra Jeesus tuhoaa tulemisensa ilmestyksellä, siinä tuhoutuvat KAIKKI jumalattomat vuorten rotkotkaan ei anna heille suojaa.

        Pyhät Jeesus vie 1000-vuodeksi taivaaseen. 1000-vuoden jälkeen jumalattomat herätetään tuomiolle tuli tekee heistä lopun.

        Tämän jälkeen Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan, jossa vanhurskaus asuu.

        Vielä muistutukseksi: Pedonmerkki on sunnuntai, ihmiskäsky pyhäksi. . . . Jumalan merkki on sapatti.
        Tulee valita oikein, että pääsee tempaukseen mukaan kun Jeesus tulee toisen kerran.

        Nämä tribulaatiot ovat täyttä satua. Heitä pois yurkki peite silmiltäsi ja näe.


    • HÄMÄRÄ POISTO

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14744562/mita-uskonto-on#comment-88958950

      yurki1000js
      26.2.2017 22:25
      UUSI
      FAKTAT:
      - Tiede ei kumoa Luojaa, koska Luoja tiedon lähde.
      - Kaikki luomakunnassa todistaa luomisen ja lankeemuksen historiallisuudet.

      2Piet. 3:8 Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että "yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä."

      http://www.finbible.fi/UT/2Pietari/Raamattu1_3.htm

      Maailmaa ei voi ymmärtää, ellei noteeraa henkimaailmaa. Luominen = 6 päivää duunia 1 päivä lepoa. Luomakunnalle säädetty aika = 6000 vuotta ohdakkeita 1000 vuotta lepoa. Koska olemme kolmannessa/seitsemännessä päivässä/vuosituhannessa, en näe tempaukselle ajallista estettä. KAIKKI on ennustettu. Tapahtuu pian:

      RAPTURE (tempaus)
      1Tess. 4:17 sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.
      https://www.google.fi/#q=rapture of the church

      TRIBULATION (vaivanaika)
      Mark. 13:19 Sillä niinä päivinä on oleva ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut hamasta luomakunnan alusta, jonka Jumala on luonut, tähän asti, eikä milloinkaan tule.
      https://www.google.fi/#q=great tribulation

      PEACE (maailmanrauha)
      Ilm. 20:2 Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi
      https://www.google.fi/#q=kingdom of god on earth earth

      Suomi. HERÄÄ!

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      436
      1264
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1116
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      852
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      61
      805
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      727
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      100
      713
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      72
      694
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      671
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      60
      657
    10. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      26
      653
    Aihe