DNA toimii elektroneille sähköjohtona

https://www.sciencedaily.com/releases/2017/02/170224092601.htm

Elektronit käyttävät DNA:ta kuin sähköjohtoa. Mekanismi on erittäin tärkeä silloin, kun solu jakautuu ja sen DNA kopioidaan. Elektronien siirron ja perillepääsyn perusteella solun mekanismit voivat valvoa, että DNA:n kopioituminen on sujunut oikein ilman mutaatioita, eli geenivirheitä. Havainto on jälleen osoitus solun mekanismien huikeasta monimutkaisuudesta ja Älykkäästä Suunnittelusta. Kannattaa tutkia, mitä kaikkea solussa tulee olla valmiina paikallaan, ennen kuin se voi olla elävä solu. Kääntäen, ota yksikin elementti pois, niin solu kuolee.

Elektronien liike DNA:ssa liittyy myös mutaatioihin, jotka eivät tapahdu sattumalta. On havaittu, että deaminaatio, joka siis aiheuttaa mm. metyloituneen sytosiinin vaihtumisen tymiiniksi, johtuu tyypillisesti oksidatiivisesta stressistä. Siihen puolestaan vaikuttavat eliön kokema stressi yhdessä ravintotekijöiden kanssa. Oksidatiivinen stressi voi aiheuttaa minkä tahansa dna:n emäksen vaihtumisen toiseksi.

Hakusanat: oxidative stress deamination

Solun lukuisat korjausmekanismit todistavat, että solu on luotu vastustamaan mutaatioita eli geenivirheitä. Jos sellaisia korjausmekanismeista huolimatta pääsee tapahtumaan, solu pyrkii ne kätkemään. On kuitenkin tekijöitä, jotka voivat purkaa nämä suojakerrokset. Sellaisia ovat mm. alkoholinkäyttö, tupakointi, heikko ravitsemus, virukset jne. Vauriot periytyvät ja saavat aikaiseksi sairauksia ja kuolemaa. Geenivirheet eivät koskaan johda evoluutioon, joka on ateistien toiveunta. Älkää eksykö, hyvät ihmiset.

10

225

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mkkmmkfdfds

      Oletko luonut kokonaiskuvaa näistä jutuistasi eli omaa evoluutioteoriaasi?

      • Olen. Kaikki vahvistaa raamatullista luomista. Mitä enemmän näitä tutkin, sitä enemmän uskon Jumalaan.


      • mkkmmkfdfds
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Olen. Kaikki vahvistaa raamatullista luomista. Mitä enemmän näitä tutkin, sitä enemmän uskon Jumalaan.

        Voiko usko vaihtua tiedoksi ettei jumalaa olekaan?


      • mkkmmkfdfds

        Meinaatko saada teoriasi läpi niin että se syrjäyttää evoluutioteorian ja se jää historiaan?


      • Ei minulla ole mitään omaa teoriaa. Kerron tieteen viimeisimmistä löydöistä.


      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Ei minulla ole mitään omaa teoriaa. Kerron tieteen viimeisimmistä löydöistä.

        Sinä et tee mitään muuta kuin valehtelet sekä tieteestä että Raamatusta. Juttujasi ei löydy kummastakaan noista, vain James Kohlin hörhösivustolta.

        Jos muuta väität, esitä vihdoin edes se ensimmäinen tieteellinen lähde, joka kertoo oikeasti samaa mitä väität. Tai edes se ensimmäinen raamatunkohta, joka kertoo mitään hörhöilyjäsi vastaavaa. Ei taida onnistua, eihän?


      • Epäjumalienkieltäjä

        ROT:n kokonaiskuva tiivistettynä:
        Ammattitutkijat eivät ymmärrä edes itse kirjoittamiaan artikkeleita, vaan minä täydellisenä amatöörinä ymmärrä niiden todellisen merkityksen ylivertaisesti ja osaan tehdä niistä paremman (ja ennalta tietämäni) johtopäätöksen pelkästään lukemalla otsikon väärin.


      • Kreationismi_on_sairaus
        Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:

        ROT:n kokonaiskuva tiivistettynä:
        Ammattitutkijat eivät ymmärrä edes itse kirjoittamiaan artikkeleita, vaan minä täydellisenä amatöörinä ymmärrä niiden todellisen merkityksen ylivertaisesti ja osaan tehdä niistä paremman (ja ennalta tietämäni) johtopäätöksen pelkästään lukemalla otsikon väärin.

        Juuri noin. Eipä tuota ROT:in toimintaa voi paremmin tiivistää.

        ROT:issa tiivistyy käsittämätön määrä narsistista omahyväisyyttä, suuruudenhulluutta, tieteenvastaisuutta ja epärehellistä kieroilua, sekä tietenkin väärässä oloa.


      • Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:

        ROT:n kokonaiskuva tiivistettynä:
        Ammattitutkijat eivät ymmärrä edes itse kirjoittamiaan artikkeleita, vaan minä täydellisenä amatöörinä ymmärrä niiden todellisen merkityksen ylivertaisesti ja osaan tehdä niistä paremman (ja ennalta tietämäni) johtopäätöksen pelkästään lukemalla otsikon väärin.

        Nimenomaan, siitäs saatte Suomen laskevia tuloksia ihmettelevät PISA-tutkijat ja tällaisia ehdottelevat ministerinplantut:

        "Opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen (kok) mielestä paras tapa ehkäistä eroja koululaisten menestyksessä on opettajien täydennyskoulutus."

        yle.fi/uutiset/3-9336636

        Meidän peruskouluissa on (ainakin Hämeenkoskella/Hollolassa) kuitenkin opettajia, jotka tietävät tutkimuksia lukemattakin kaikkien tutkimusten sisällöt niiden tekijöitäkin paremmin. Tuollaisia kykyjä ei millään täydennyskoulutuksilla saavuteta!


      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Ei minulla ole mitään omaa teoriaa. Kerron tieteen viimeisimmistä löydöistä.

        Lisätääs tähänkin vielä muistiin, että jos sitä Tomi Aalto tosiaan väität, että tässäkin aloituksessa esittelemäsi tieteen vastaiset hörhöilysi eivät ole omia teorioitasi, vaan "tieteen viimeisimpiä löytöjä", niin silloin tämä aiempi tarkoittaa käytännössä sitä, että myönnät opettavasi Hämeenkosken koululla kreationistista hörhöilyä 3-4 luokkalaisille:

        "Opetan omille oppilailleni kriittistä ajattelutapaa ja uusimpia tieteen löytöjä."

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14732328/tiedemiehet-muuttavat-ajattelutapaansa#comment-88840311


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      414
      1206
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1106
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      842
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      61
      795
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      100
      703
    6. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      16
      702
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      72
      684
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      661
    9. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      26
      653
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      60
      645
    Aihe