Uskonnon käyttäjät

Matkamies.maan

Suhteeni uskontoon ja uskoon on epämääräinen ja luulojen vallassa.
Haluaisin uskoa korkeampaan voimaan, joka auttaa minua elämään oikein ja omantunnon mukaan, mutta toisaalta en ole valmis uskoman henkilöityneeseen pahuuteen, kummituksiin ja demoneihin. Kuitenkin haluaisin uskoa lapsen tavoin Taivaalliseen Isään ja Hänen poikaansa. Haluan uskoa vain niihin hyviin henkiin, jolta maallista vaellustaan kulkeva saa tukea.
Ristiriita.

Haluan kuitenkin kunnioittaa kaikkia uskovia, en voi hyväksyä uskonnollisten asioiden pilkkaamista, eri uskontojen hahmojen matkimista ja siirtämistä niitä sarjakuviin ja sketseihin. Ihmisten uskonnon vapautta pitää kunnioittaa.

Moni ei kestä elämänsä vaikeuksia ilman uskontonsa tuomaa lohtua, vaikka ulkopuolinen ei löydä siitä mitään järkeä. Ulkopuolinen kysyy koko olemuksensa voimalla, miksi jumala sallii kaiken sen kohtuuttomuuden, josta olemme viime vuosina lukeneet lehdistä ja nähneet uutisvälähdyksissä. Sotaa, tappamista, raakuuksia, vainoja. Osallistumme siihen itsekin kieltämällä pakolaisilta oikeuden olla maassamme, jossa sentään kukaan ei kuole kylmään ja nälkään unohdettuna ja sorrettuna. Väitämme, ettei meillä ole varaa auttaa.
Virkavaltamme ei kuitenkaan järjestä tappoja ja kohtuutonta kohtelua jumalamme nimissä epätoivotuille tulijoille. Siihen meidän uskontomme on meidät velvoittanut.

Mutta sitten on se joukko ihmisiä, jotka mielestäni ovat kaikkein suurimman synnin vallassa. Ne joukot, jotka hallitsevat muita uskontonsa nimissä. Ne yhteisöt, jotka määrittelevät kaiken oman tulkintansa perusteella. Asettavat rajoja ja määräyksiä seurakuntalaisilleen, uhkaavat helvetin tulella tai muulla loppumattomalla kärsimyksellä, vaativat ehdotonta kuuliaisuutta. Kaiken vain oman valtansa pönkittämisesksi. Ovat tehneet alistumisesta ja tottelemisesta uskontonsa pääpilarin.
Näiden kohdalla tulisi muistaa sanat "ripustettakoon myllynkivi heidän kaulaansa ja upotettakoon meren syvyyksiin, sillä sen minkä teette näille vähäisille, sen te teette minulle". Ensin kerran olen lukenut sanat rippikoulussa, mutta niistä tuli elämänohjeeni. Ne sisältävät suuren viisauden.
Puolustamalla vähäväkisiä, lapsia, huonosti selviytyviä, sairaita, heikkoja, yhteiskunta nousee jaloilleen. Jokaiselle kuuluu omanarvontunto. Jokaisella pitää olla oikeus omaan, itsenäiseen elämään ja ajatteluun. Sitä ei keneltäkään saa riistää.

Siihen kuluu myös erottamattomasti uskon asiat. Ketään ei saa sortaa uskonnon nimissä, omaa jumaluutta aseena käyttäen. Olemme kaikki tasa-arvoisia jumalamme edessä.
Uskonnon väärinkäyttö on pahin synti.

8

104

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minä.toisin

      Jotkut ihmiset syyttävät Jumalaa aina kun ihmiset tekevät pahoja tekoja, miten he eivät ymmärrä että ne asiat tekivät ihmisten aivot?
      Tulikohan ihmisestä jotenkin enemmän paha kun hän söi vielä paratiisissa ollessaan kielletyn hedelmän, josta hän sai tietoutta joka ei ollut ihmiselle tarkoitettua?
      Minä olen ateistisesta perheestä lähtöisin, mutta jotekin aina tiesin, että Jumala on olemassa, minulla ei vain ollut tietoa eikä osaamista rukoilla, koska vanhempani eivät arvostaneet uskovaisia eivätkä uskonasioita. Noin parikymppisenä tulin uskoon, eikä sitä voi estää ateistit eikä kukaan muukaan, koska minusta tuntui että minä en itse löytänyt Jumalaa, vaan Jumala löysi minut. Tee ihmeessä itsesikin tiettäväksi Jumalalle, vaikka rukoilemalla Jeesuksen kautta. Mitä siinä häviää?
      Ymmärrän hyvin että kaikilla ei ole uskoa, mutta jos haluaa löytää uskon elämäänsä, sitä saa pyytää, koska Raamatussa se on luvattu antaa usko sitä pyytävälle.

    • menejatiedä

      Minä epäilen näillä sivuilla olevia ajatelmia.
      Odotahan vain kuinka nopeasti tänne joku kirjoittaa ankaraa julistusta tuomiosta ja vääräuskoisuudesta. Eiköhän juuri ne ole niitä jotka haluavat pilkata esittämällä mahdollisimman jyrkkää uskovaisuutta.

    • Matkamies.maan

      Kritisoin aloituksessani juuri niitä, jotka ovat tehneet uskosta ja uskonnosta lyömäaseen ja saavuttavat sen avulla itselleen valtaa ja aseman. Kun etsivää ja arkaa ihmistä kovistellaan uskonnolla ja jumaluuden ankaruudella, taipuu moni tekemään juuri sen minkä uskonnon avulla eteenpäin pyrkivä haluaa.

      Se jos mikään on synti ja halpaimainen teko. Kuitenkin tällä periaatteella on laadittu useita uskonsuuntia, joista tunnetuimmat Suomessa ovat amerikkalaiset uususkonnot, jotka jumalan tahtoon vedoten saalistavat jäseniltään kymmenykset, teettävät talkootyönä kokoontumissalinsa, jotka sitten pääpaikka Amerikassa omistaa, uskottelevat uskovilleen, että on jopa pukeuduttava Jahven määräämiin asusteisiin, joita saa pitää ostaa postimyynnin kautta pääpaikalta. Ja sitten ovat ne kotimaiset suuntaukset, jotka laativat tiukat osallistumissäännöt uskovilleen ja nöyryyttävät jokaista, joka ei jaksa kaikkia sääntöjä seurata. Naisten asema näissä porukoissa on usein huono, kasvatusvatuu usein miehellä, ja lopullinen tarkkailu miehistä kootulla neuvostolla, jolla on oikeus kurmottaa hairahtunutta tai eksynyttä seurakuntalaista säälimättömästi ja lopuksi erottaa hänet joukosta.
      Pedofilia ja muu hyväksikäyttö tuomitaan vain keskinäisissä neuvonpidoissa ja ulkopuolisille ei rikoksista puhuta maineen menettämisen vuoksi. Uhrataan ja syyllistetään rikoksen kohteet ja palkitaan tekijät.
      Joissakin yhteisöissä anteeksiantaminen on jumalan määräämä, joten jokaisen uhrin on suostuttava anteeksiantoon.

      Uskovatko nämä kuoleman jälkeiseen elämään ja viimeiseen tuomioon? Miten he selittävät itselleen yli-ihmisen oikeutensa, jos ovat ns. "uskovaisia" itse?

    • yksityiskohta erinomaisessa avauksessa

      >ne yhteisöt, jotka määrittelevät kaiken oman tulkintansa perusteella. Asettavat rajoja ja määräyksiä seurakuntalaisilleen, uhkaavat helvetin tulella tai muulla loppumattomalla kärsimyksellä, vaativat ehdotonta kuuliaisuutta. Kaiken vain oman valtansa pönkittämiseksi. Ovat tehneet alistumisesta ja tottelemisesta uskontonsa pääpilarin<

      Itselleni ihanteena on huomata että myös yllämainitun kaltaiset ovat eksyksissä oman rakkauden ja huomioiduksi tulemisen kaipuussaan, hekin ovat vilpittömiä etsijöitä. Mitään muuta neuvoa ei ole muuta kuin osoittaa heille ymmärrystä. Se ei tarkoita ihmeellisten synti ja syyllisyys käsitysten hyväksymistä, se tarkoittaa henkilön hyväksymistä samanlaisena Jumalan lapsena kuin itse kukin meistä on. Sillä tavoin ymmärrän kehotuksen "käännä toinenkin poski" Sanoisin että mietitään toiseltakin puolelta, hänet on näin opetettu käyttäytymään.

      Esimerkki: Kun perheeseen tulee vieraskielinen lapsi, ei häntä rangaista kielensä vuoksi, häntä pyritään ymmärtämään ja opettamaan omalle kielelle, joten miksi aikuista pitää syyllistää hänen osaamisestaan/osaamattomuudesta. SAMA ETSIVÄ JA PELOKAS MIELI HÄNELLÄKIN ON

      • Matkamies.maan

        Miten puutut uskonyhteisöihin, joita hallitaan määräyksin ja säännöin?
        Yksityisen ihmisen ahdasmielisyyteen voi suhtautua ymmärryksellä ja toivoa hänelle helpompaa huomista, mutta et voi puuttua rekisteröityjen uskonyhteisöiden sisäisiin käytäntöihin.
        On viime aikoina puhuttu paljonkin siitä ahdistuksesta, jota yhteisöissä elävillä, varsinkin lapsilla ja muilla vähäarvoisemmilla jäsenillä on. Vaimojen ja äitien osa saattaa olla nyrkin ja hellan välissä, eikä siihen saa apua, koska aviomies on arvostettu seurakunnan jäsen. Uhri syyllistetään yksimielisesti.

        Näillä uskontoa lyömäaseenaan käyttävillä ei todellakaan ole pelokas mieli.


    • Puututaan siten kuin Suomen yhteiskunnassa ja yhteisöissä toimitan. Osallistumalla omien taitojen ja voimien mukaan.
      Aikoja sitten pikkukylään tuli uusi k-kauppias, tuota pikaa tuo pariskunta oli mukana kirkkokuorossa urheiluseurassa mies liittyi ampumaseuraan, en tiedä mitä kaikkea mutta kauppa sai asiakaita kun kauppiaat tekivät itsensä tutuiksi. Siinä on mallia minkä tahansa asian hoitamiseen jopa mettityneessä pikkukylässä outo ihminen otetaan mukaan jos tuo itse on mukautuva ja aktiivinen.

    • Sääntöjen ja määräysten vaatijat ja valvojat ovat itse oman myllynkivensä asettaneet kaulaansa ja ovat omia vanginvartioita itselleen. Siunausta heidän matkalleen. Miten säännöistä muutoin saisi kokemusta ja ymmärrystä muutoin kuin sääntelemällä ja vaatimalla itseltään. Lähimmäiseen kohdistuva vaatiminen, se vasta työstä käy, en kadehdi.

    • Matkamies.maan

      Enkelipallo tuntuu olevan uskonnollisen yhteisön hallinnossa toimiva jäsen. Toivotan menestystä ja oikeudenmukaista asennoitumista, ymmärrystä ja korkeimman voimien antamien tehävien ymmärtämistä. Tasa-arvoa ja nöyryyttä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      401
      8721
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      168
      3091
    3. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      17
      1514
    4. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      74
      1056
    5. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      76
      1048
    6. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      27
      1005
    7. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      63
      958
    8. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      943
    9. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      73
      894
    10. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      65
      890
    Aihe