Crohnin tauti ja epigenetiikka

Vakavasti otettava tiede löytää päivittäin uusia epigeneettisiä mekanismeja ja samalla lisääntyy ymmärrys sellaistenkin sairauksien syntymekanismeihin, joihin populaatiogeneetikot ovat turhaan etsineet syitä geneettisistä mutaatioista. Tuorein löytö liittyy epigeneettisiin säätelytekijöihin ja Crohnin taudin syntymekanismiin. Tutkijat ovat havainneet, että SP140 -proteiinin virheellinen säätely on merkittävin syy Crohnin tautiin.

Pseudotieteelliset sivustot, erityisesti wikipediat, kertovat vain geneettisten mutaatioiden yhteydestä crohnin tautiin.

Uskokaa jo evolutionistit, geenisekvenssit eivät sanele ominaisuuksia. Sekvenssimuutosten syy löytyy epigeneettisistä tekijöistä. Evoluutiolle ei ole mekanismeja. Siksi ette löydä ainuttakaan hyödyllistä satunnaista mutaatiota ihmisen DNA:sta havaituista yli kymmenestä miljoonasta pistemutaatiosta, joita kuvitteellinen luonnonvalintanne ei ole karsinut.

Turhaan etsitte hyödyllisiä mutaatioita. Niitä ei ole. Eikä tule.

Linkki ketjussa.

13

257

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "populaatiogeneetikot ovat turhaan etsineet syitä geneettisistä mutaatioista."

      Artikkelisi kertoo mutaatiosta.

      "Pseudotieteelliset sivustot, erityisesti wikipediat, kertovat vain geneettisten mutaatioiden yhteydestä crohnin tautiin."

      Kuten kertoo artikkelisikin.

      "Uskokaa jo evolutionistit, geenisekvenssit eivät sanele ominaisuuksia."

      Sekoilusi ei muuta sitä todellisuutta jossa ne sanelevat. Niistä geenisekvensseistä muodostetaan myös fanittamiasi miRNA-pätkiä sun muuta sälää. Ne määrittävät nekin.

      "Sekvenssimuutosten syy löytyy epigeneettisistä tekijöistä."

      Normaalisti kylläkin toisinpäin.

      "Evoluutiolle ei ole mekanismeja."

      Sanoo harhainen hörhö joka itse luettelee sellaisia koko ajan.

      "Siksi ette löydä ainuttakaan hyödyllistä satunnaista mutaatiota ihmisen DNA:sta havaituista yli kymmenestä miljoonasta pistemutaatiosta, joita kuvitteellinen luonnonvalintanne ei ole karsinut."

      Täällä yksi useista:

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14714863/laktoosin-sietokyky-johtuu-geenimutaatioista

      "Turhaan etsitte hyödyllisiä mutaatioita. Niitä ei ole. Eikä tule."

      Edelleenkään todellisuus ei muutu vaikka toistelet harhaisia valheitasi.

      Mitäs muuten pidät kromosomifuusiota esittävästä profiilikuvastani? Ahdistaako?

      • Suomennapa minulle, jos osaat, tuon artikkelin otsikko:

        Epigenetic Enzyme Found Lacking in Some Patients with Crohn’s Disease, Study Suggests


      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Suomennapa minulle, jos osaat, tuon artikkelin otsikko:

        Epigenetic Enzyme Found Lacking in Some Patients with Crohn’s Disease, Study Suggests

        Ai luit taas pelkän otsikon etkä artikkelia?

        Mistäs luulet sen entsyymin ilmaantuneen? Et taida todellakaan ymmärtää mitään solujen toiminnasta.


      • lbnblblj
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Suomennapa minulle, jos osaat, tuon artikkelin otsikko:

        Epigenetic Enzyme Found Lacking in Some Patients with Crohn’s Disease, Study Suggests

        Sulla on pää niin syvällä perseessä ettet näe harhojesi ulkopuolelle. Tuossa kerrotaan, että mutaatio SP140 entsyymiproteiinia, joka toimii epigeneettisenä säätelijänä, koodaavassa geenissä on tuossa taustalla. Miksi sinä et ymmärrä mitään etkä osaa lukea? Eli vielä rautalangasta, MUTAATIO KOODAAVASSA GEENISSÄ aiheuttaa tuon epigeneettisen muutoksen.


      • lbnblblj kirjoitti:

        Sulla on pää niin syvällä perseessä ettet näe harhojesi ulkopuolelle. Tuossa kerrotaan, että mutaatio SP140 entsyymiproteiinia, joka toimii epigeneettisenä säätelijänä, koodaavassa geenissä on tuossa taustalla. Miksi sinä et ymmärrä mitään etkä osaa lukea? Eli vielä rautalangasta, MUTAATIO KOODAAVASSA GEENISSÄ aiheuttaa tuon epigeneettisen muutoksen.

        ROT ei ilmeisesti lainkaan ymmärrä noiden palasien suhteita.

        Veikkaan että ROT on katsellut joskus tätä sarjaa ymmärtämättä mitä puhutaan, ja kuvittelee elimistön olevan oikeasti täynnä tuollaisia pieniä (tietysti epigeneettisiä) hahmoja:

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Olipa_kerran_elämä


    • Epäjumalienkieltäjä

      Maaninen vimmasi ei ole enää tervettä. Toimintasi alkaa käyttää kaikki patologisen pakkomielteisyyden tunnusmerkit. Kun googlaa kaiket päivät hakusanalla "Epigenetic", niin totta helvetissä löytyy hirveästi artikkeleja, joissa puhutaan epigenetiikasta.

      Yksikään niistä ei kumoa evoluutioteoriaa. Yhdessäkään vakavasti otettavassa artikkelissa (olet linkannut huumorisivustojakin ja ICR:n soopaa) ei yksikään tutkija väitä, että evoluutioteoriaa pitäisi miltään osin tarkentaa sen takia, että opimme ymmärtämään epigenetiikkaa paremmin.

      Toimintasi alkaa olla sairasta.

      • Eiköhän tässä kohtaa voida jo jättää tuo "alkaa" pois ja puhua ihan vain nykytilanteesta...


    • “Although directly targeting SP140 would not be a good option, since its loss is detrimental to intestinal health, leveraging other epigenetic enzyme inhibitors that promote protective innate immune responses in the intestine could be a real therapeutic option.”

      Taaskaan ette näe metsää puilta. Todellinen syy crohnin sairauteen löytyy epigeneettisistä säätelytekijöistä, tiettyjen sytokiinien analogisesta säädöstä. Populaatiogeneetikot ovat tuijottaneet sekvenssimuutosta, mutta vakavasti otettava tiede on jo löytänyt tehokkaimman hoitomuodon, eli entsyymin epigeneettisen säätelyn.

      Miljardia euroja ja dollareita palaa vuosittain pseudotieteeseen, koska etsitään syitä sairauksiin ja ominaisuuksiin geenisekvenssimutaatioista.

      • Et nähtävästi ymmärrä lainkaan mitä OMA lähteesi tälläkin kertaa sanoo ja yrität jälleen inttää OMAA lähdettäsi vastaan.

        Ja nyt sitten leimaat vielä lääketieteen pseudotieteeksi. Olet kyllä todella kajahtanut tapaus.


      • Toistelet vain pakkomielteisesti samoja sanoja ilmeisesti tajuamatta lainkaan mistä edes puhutaan.

        Kuten nimimerkki lbnblblj edellä totesi:

        "vielä rautalangasta, MUTAATIO KOODAAVASSA GEENISSÄ aiheuttaa tuon epigeneettisen muutoksen."

        Noin kertoo OMA artikkelisi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      411
      9021
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      189
      3560
    3. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      20
      2013
    4. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      81
      1246
    5. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      27
      1095
    6. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      75
      1090
    7. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      64
      1051
    8. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      79
      1045
    9. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      1013
    10. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      65
      950
    Aihe